Mitä Amerikassa tapahtuu – ja miten Yhdysvaltojen tapahtumat vaikuttavat Suomeen? - Ilmiöt - Ilta-Sanomat

What the f**k, Amerikka?

Vielä reilut parikymmentä vuotta sitten Yhdysvallat oli suomalaisille ihmemaa – paikka, josta parhaat asiat tulivat. Sittemmin tornit ovat romahtaneet, kansakunta jakautunut ja ristiriidat muuttuneet repiviksi. Mitä supervallalle tapahtui – ja mitä se tarkoittaa Suomelle?

20.11. 15:00

For sale!

Niin julisti pahvikyltti vanhan jenkkiauton ikkunassa vantaalaisella omakotialueella joskus 1990-luvun alussa.

Kukaan meistä kaveripiirin parikymppisistä ei kyseenalaistanut sitä, että yksi meistä myi käytettyä autoaan ohikulkijoille vieraalla kielellä. Jotain rupista Ladaa olisi voinut tarjota myydään-sanalla, jenkkiautoa tietenkään ei. Meidän silmissämme kyltti oli paljon coolimpi englanniksi kuin suomeksi.

Niin yksinkertaista se oli, amerikkalaisen kulttuurin hegemonia käytännön tasolla.

Se sai meidät 1970-luvulla syntyneet nuoret pukeutumaan Leviksiin, ahmimaan hampurilaisia Mäkkäreissä ja teippaamaan seinillemme julisteita amerikkalaisista musiikki- ja elokuvamaailman tähdistä: Madonna, Michael Jackson, Whitney Houston, Bon Jovi. Tai rajummin: W.A.S.P., Twisted Sister, Kiss. Leffoista kiihkeimmän fanituksen kohteita olivat Paluu tulevaisuuteen, Star Wars ja E.T., Rockyt ja Rambot.

Jees, oolrait ja fakjuu, osasimme kaikki sanoa jo ekaluokalla.

Maailmamme oli selkeästi jakautunut. Suomi oli turvallinen ja vähän tylsä, Ruotsi säyseä ja Venäjä sekava.

Ja sitten jossain kaukana, valtameren takana oli ihmeellinen USA. Maa, jossa kaikki oli suurempaa, parempaa ja rikkaampaa. Jonka astronautit olivat kävelleet kuun pinnalla, jonka ydinpommeja pelättiin ja jonka presidenttinäkin oli ollut Hollywood-tähti Ronald Reagan.

Siinä maassa asuivat kaikki ihailemamme tähdet.

Sieltä saatiin makeimmat kulutustuotteet. Pure Jenkki ja Enjoy Coca-Cola julistivat myös lauseet mainoksissa.

Vain harva meistä oli kuitenkaan Yhdysvalloissa vielä käynyt, joten olimme vetäneet johtopäätöksemme maasta lähinnä Dallasin, Dynastian ja Miami Vicen perusteella. Niiden parissa olimme kasvaneet.

Supervalta, ilman muuta.

Aikuisten puheissa ja julkisessa keskustelussa Suomea kuvailtiin toisinaan maailman amerikkalaisimmaksi maaksi. Asenteissa ehkä näkyi se, miten nuorta oma sivistyksemme lopulta oli. Hampurilaiskulttuuria ja englannin kieltä ei meillä juurikaan ylenkatsottu, kuten vaikkapa Euroopan vanhoissa mahtimaissa Ranskassa ja Italiassa.

Ei, me suomalaiset diggasimme Amerikkaa.

Tähtilipun liehuntaa

Minun Amerikkani. Sen kirjailija Juha Itkonen (s. 1975) antoi vuonna 2016 ilmestyneelle tietokirjalleen nimeksi. ”Unelma, vapaus ja pakkomielle”, kuvailee kustantaja Otavan esittelyteksti kirjaa.

– Amerikka on kiinnostanut minua aina. Jopa niin paljon, että siitä syntyi kokonainen kirja. Olen käynyt maassa parikymmentä kertaa, Itkonen sanoo.

– Teoksestani tuli paljon synkempi ja ajankohtaisempi kuin etukäteen osasin kuvitella. Se ilmestyi samana vuonna kuin Donald Trumpista tuli Yhdysvaltojen presidentti, Itkonen muistaa.

Hän tunnistaa Yhdysvaltojen symbolisen merkityksen omalle sukupolvelleen. Meille, jotka synnyimme Urho Kekkosen johtamaan Suomeen ja kasvoimme suomettumisen ilmapiirissä ja Neuvostoliiton pelossa.

Yhdysvaltojen voima kiehtoi, veti puoleensa.

– Kasarin lapsille USA oli ilman muuta se paikka, josta kaikki hienot asiat tulivat. Länteen katsottiin enemmän kuin itään. Amerikka oli eräänlainen ihmemaa, suhtautumisemme siihen melkoisen sinisilmäistä, Itkonen kuvailee.

Hän muistaa hyvin, miten ensimmäiset musiikkivideot jysähtivät lasten ja nuorten tietoisuuteen 1980-luvun alussa. Niitä katseltiin silmät ihmetyksestä levällään kaapelikanavilta, jotka alkoivat tuolloin näkyä ensimmäisissä suomalaisissa kotitalouksissa.

– Värit suomalaiseen perusarkeemme tulivat Amerikasta, suuresta maailmasta. Estotonta reaganistista kulutusjuhlaa kyseenalaisti vain harva. Vielä silloin ei osattu olla huolissaan ilmaston lämpenemisestä tai talouskasvun rajoista, Itkonen kuvailee.

– Joku Top Gun -elokuva, joka aikuisen näkökulmasta on amerikkalaisen sotavoiman estotonta ihannointia, oli meidän nuorissa silmissämme vain ja ainoastaan makea juttu. Voi sanoa, että suurvallan propaganda osui ja upposi, kirjailija toteaa.

Kuin sinetti Yhdysvaltain kaikkinaiselle mahtavuudelle oli kylmän sodan päättyminen Berliinin muurin murtumiseen ja Neuvostoliiton romahdukseen.

– Se tuntui amerikkalaisen järjestelmän, demokratian ja kapitalismin, ehdottomalta voitolta, historian lopulta, Itkonen sanoo viitaten tutkija Francis Fukuyaman kuuluisaan ajatukseen.

– Kun vuonna 1992 kävin 17-vuotiaana Miamissa ensimmäisen kerran, osasin oikeastaan vain ihastella kaikkea. En kyseenalaistanut näkemääni.

Nykyään Juha Itkonen ajattelee Yhdysvalloista toisin.

Ristiriitojen maa

2020-luvulla Yhdysvallat painii isoissa ongelmissa. Se on selvää jokaiselle, joka uutisia tai somea vähänkään viitsii seurata. Trumpin presidenttikausi jätti jälkeensä syvän haavan. Maa on jakautunut kahtia, ja sen valtapuolueiden, demokraattien ja republikaanien, välillä vallitsee syvä luottamuspula. Roturistiriidat, eriarvoisuus ja valtavat tuloerot repivät kansakuntaa. Myös maailmanpoliittinen johtoasema horjuu, kun Aasian jätti Kiina vahvistuu.

– Minusta on yhä käsittämätön asia, että Trumpin kaltainen mies valittiin Yhdysvaltojen presidentiksi. Se heilautti maailmankuvaani isosti, Juha Itkonen sanoo.

– Olin kirjani tekemisen aikoihin läsnä Trumpin vaalitilaisuuksissa ja virkaanastujaisissa. Kannattajien yksisilmäisen kiihkon seuraaminen läheltä oli karmivaa, kirjailija toteaa.

Häntä jäivät aikanaan mietityttämään myös Yhdysvaltain hyökkäykset Irakiin ja Afganistaniin – sekä suurvallan kiusallisen äkkinäinen vetäytyminen viimeksi mainitulta alueelta syyskuussa 2021.

– Näppituntumani on, että WTC:n terrori-iskut olivat jonkinlainen taitekohta. Sen seurauksena alkoivat monet kehityskulut, joiden satoa niitetään tänä päivänäkin, Juha Itkonen pohtii.

– Synkimpinä hetkinä mietin, millainen tulevaisuus Yhdysvalloilla on edessään. Voiko noin ristiriitainen kansakunta todella pysyä pystyssä ja yhtenäisenä?

Samaa on miettinyt myös Yhdysvaltain tutkimuksen professori Mikko Saikku (s. 1963) Helsingin yliopistolta. Hän on käynyt Atlantin takana kymmeniä kertoja ja tutkinut Yhdysvaltoja eri kulmista.

– Juuri nyt Yhdysvallat on melko hurjassa tilanteessa. Yhtenäisyys natisee, ääripäät ovat julkisuudessa äänessä, erimieliset seuraavat lähinnä omia medioitaan, Saikku luettelee.

– Sivistynyttä käytöstä vastapuolta kohtaan ei enää koeta tärkeäksi. Kyky neuvotella tuntuu kadonneen. Ääneen sanotaan asioita, joita vielä 20 vuotta sitten ei kuviteltukaan. Se on aidosti pelottavaa.

Kriisejä ja hajaannusta

Mutta mistä Yhdysvaltain sisäinen hajaannus ja ihmisten tyytymättömyys sitten johtuu? Ulkopuolisin silmin kyse on maailman vauraimmasta maasta, jota esimerkiksi sodat ovat runnelleet hyvin vähän vaikkapa Eurooppaan verrattuna.

– Amerikan kultakausi ajoittuu 90-luvun alkuun, kylmän sodan päättymisen jälkeisiin vuosiin. Silloin sen asema vapaan maailman johtajana oli ylivertainen, ajateltiin vähän lapsellisesti, että ajan myötä koko maailma siirtyy demokratiaan ja markkinatalouteen. Sen jälkeen on kuitenkin tapahtunut paljon, Mikko Saikku sanoo.

– Hakematta mieleen tulevat esimerkiksi WTC-iskut, joista seurasi hillitön kansallinen trauma. Niitä ennen suuri yleisö Yhdysvalloissa oli ollut etäällä maailman konflikteista, jotka oli ulkoistettu sotavoimille. Yhtäkkiä tuhon ja kuoleman kuvat vyöryivät kaikkien olohuoneisiin, tutkija muistaa.

– Tornien romahtaessa paljastui se, miten haavoittuvainen supervalta voi pohjimmiltaan olla.

Sokista seurasi paljon ikävää. Esimerkkinä Saikku mainitsee Patriot Act -lain ja sananvapauden ja yksilönsuojan heikkenemisen sen myötä. Suurvalta ajautui pitkiin, kalliisiin ja hedelmättömiin terrorisminvastaisiin sotiin Irakissa ja Afganistanissa. Ongelmat syvenivät Trumpin presidenttikaudella.

– Suomen kaltaisesta pienestä kansallisvaltiosta käsin voi olla vaikea tajuta, miten keinotekoista Yhdysvaltojen yhtenäisyyden tunne lopulta on. Kansallislaulu sekä tähtilipun ja kansakunnan perustajaisien kunnioitus ovat symbolisia keinoja rakentaa yhteenkuuluvuuden tunnetta maassa, joka koostuu valtavan erilaisista aineksista, Saikku selittää.

– Mitä jää jäljelle, jos tällaisia symboleja aletaan tosissaan haastaa?

Esimerkkinä Mikko Saikku mainitsee Yhdysvalloissa meneillään olevan keskustelun perustajaisä Thomas Jeffersonin patsaiden poistamisesta. Jefferson oli orjanomistaja, siis nuoren polven silmissä kyseenalainen hahmo. Vanhemmat ihmiset taas on kasvatettu ajattelemaan, että itsenäisyysjulistuksen allekirjoittaminen pyhittää moisen – kuvien kaataminen tuntuisi heistä varmasti siltä, ettei mikään enää ole pyhää, Saikku pohtii.

Tyytymättömyyden taustalta löytyy myös perusinhimillinen huoli omasta toimeentulosta. Kiristyvä kilpailu ja syvenevät tuloerot ovat johtaneet perinteisen amerikkalaisen unelman rapautumiseen.

– Vielä 50–70 -luvuilla Yhdysvallat oli valkoihoiselle, osaavalle työläiselle kenties paras maa maailmassa. Kunnon palkalla sai kustannettua omakotitalon, auton ja lasten koulutuksen. Vaatimattomasta taustasta vaurauteen oli lyhyt matka.

– Sittemmin keskiluokan elintaso on jatkuvasti laskenut ja varallisuuserot kasvaneet. Koulutuskulut ovat suhteettoman korkeita, opintolainat hillittömiä eivätkä nuoret enää hevin saavuta vanhempiensa elintasoa, Saikku selittää.

Se johtaa tyytymättömyyteen ja näköalattomuuteen, mikä Saikun näkemyksen mukaan näkyi esimerkiksi Trumpin vaalivoitossa. Se taas johti myöhemmin vaalivilppiepäilyihin ja hyökkäykseen kongressiin viime tammikuussa – tapahtumaan, jota vain harva olisi etukäteen uskonut mahdolliseksi ja joka järkytti koko läntistä maailmaa.

– Omana elinaikanani en ole yhtä tulehtunutta tilannetta Yhdysvalloissa nähnyt.

Amerikka pärjää – entä Suomi?

Mitä tämä kaikki tarkoittaa meidän suomalaisten kannalta? Tuntuu pelottavalta ajatukselta, että Yhdysvaltain asema horjuu ja maan sisäinen hajaannus on niin suurta, että asiantuntijat pohtivat tosissaan jopa supervallan hajoamisen mahdollisuutta.

– Yhdysvallat on kuitenkin historiansa aikana selvittänyt monia kriisejä kuten sisällissodan haavat, 1930-luvun laman ja Vietnamin sodan synnyttämän hajaannuksen, Mikko Saikku lohduttaa.

– Avoimessa yhteiskunnassa ongelmista on myös mahdollista keskustella toisin kuin vaikka Kiinassa tai Venäjällä. Näen, että Yhdysvaltain johtoasema maailmassa on puutteistaan huolimatta ollut meille eurooppalaisille hyvä asia – ainakin verrattuna mahdollisiin vaihtoehtoihin, Mikko Saikku sanoo.

– Pohjimmiltaan ajattelen, että aina ne siellä Amerikassa pärjäävät. Kyse on kuitenkin jättiläisvaltiosta, mantereen laajuisesta suurvallasta, jolla on halutessaan varaa käpertyä sisäänpäin ja kyky pärjätä omillaan, Juha Itkonen toteaa.

Tosiasia on, että amerikkalaiset ajattelevat eurooppalaisia keskimäärin paljon vähemmän kuin täällä ajatellaan heitä. Perusamerikkalaisella ei välttämättä ole edes passia saati kokemusta minkäänlaisista ulkomaanmatkoista, kielitaidosta puhumattakaan, Mikko Saikku puolestaan muotoilee.

– Enemmän kuin Yhdysvaltojen nykytilaa mietin sitä, miten käy Suomen, pienen maan ja kansan, jos nykyinen kansainvälinen järjestelmä romahtaa ja siirrymme moninapaiseen, suurvaltojen etujen jakamaan maailmaan? Juha Itkonen pohtii synkintä mahdollista tulevaisuuden visiota.

Toiveiden ja pelkojen maa

Yhdysvaltain ongelmat ovat aiheuttaneet sen, että lapsuudestani ja nuoruudestani tuttu, lapsenomainen ihailu suurvaltaa kohtaan on rapissut.

Teini-ikäisiä lapsiani kuunnellessa minulle on selvää, että heidän maailmankuvansa on paljon monipuolisempi kuin omalla ikäluokallani aikoinaan. Black Lives Matter -liike, kulutuskriittisyys, Trump-meemeille naureskelu somessa sekä tietoisuus ilmastonmuutoksesta määrittävät heidän näkemystään Yhdysvalloista ja sen suunnasta.

Fanitus on hiipunut.

Jotain samaa asenteissa kriittisyydestä huolimatta kuitenkin yhä on, tuumii Juha Itkonen, tiedostavan teinin isä hänkin.

– Ajan henki ja trendit tulevat kaikesta huolimatta edelleen Yhdysvalloista, kirjailija hymähtää.

– Black Lives Matter on nykynuorten muoti-ilmiö aivan samalla tavalla kuin Star Wars meillä silloin joskus. Suomalaiseen kulttuuriin suoraan liittymätön mutta myös täällä syystäkin tärkeäksi koettu asia, joka saa selvästi lisävoimaa siitä, että se on saanut Yhdysvalloissa suurta huomiota, kirjailija analysoi.

Myös Mikko Saikku tuo esiin sitä suhteettomuutta, jolla Yhdysvallat maailmankuvaamme hallitsee.

Hitusen hassua on hänestä se, että tiedämme kaiken suurvallan presidentinvaaleista, mutta jaksamme tuskin vaivautua äänestyskoppiin omissa kuntavaaleissamme.

Tai se, että seuraamme suurennuslasilla Yhdysvaltain armeijan toimia Irakissa ja Afganistanissa, mutta emme lotkauta korvaamme sille, mitä esimerkiksi tärkeä EU-maa Ranska huseeraa Afrikassa.

Yhdysvallat on ja pysyy meille eurooppalaisille hämmästelyn, huolen ja kiihkeän kiinnostuksen kohteena.

– Ihmiskunnan isoja ongelmia, kuten ilmastonmuutosta, tuskin voi ratkoa ilman heidän panostaan – ja Yhdysvallat on käytännössä ainoa suurvalta, joka osoittaa mitään mielenkiintoa tätä elintärkeää aihetta kohtaan, Juha Itkonen muistuttaa.

– Monessa suhteessa Amerikka on ratkaisematon ristiriita. Toiveidemme ja pelkojemme arkku.

Lue lisää: Kaverin äiti antoi ruokaa nälkäiselle Kaarinalle, ja veli löysi roskiksesta itselleen kengät – perhe menetti kaiken ja kertoo nyt, miten kipeät jäljet 1990-luvun lama jätti

Lue lisää: Miksi herrakerhoja paheksutaan, mutta naisilla saa yhä olla omansa? Selvitimme, mihin niitä tarvitaan

Lue lisää: Tässä ne tulevat: 5 suomen kielen sanaa, jotka herättävät suomalaisissa eniten tunteita

Artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?