Anna, 45, haki apua alkoholiongelmaan, mutta lääkäristä sitä ei herunut – Suomessa on ryhmä alkoholista toipuvia, joita ei julkisuudessa näe

Mitä jos oma alkoholinkäyttö häiritsee tavalla tai toisella, onko juominen silloin pakko lopettaa vai onko kohtuukäyttöä mahdollista oppia? Vai onko tämä edes fiksu kysymys?

26.9.2021 15:00

Anna, 45, oli miettinyt asiaa kymmenen vuotta. Nimittäin suhdettaan alkoholiin. Ainakin niin kauan se oli häirinnyt häntä.

Kuvailujensa mukaan Anna oli varsin tavanomainen, ikäisensä nainen mitä tuli alkoholinkäyttöön.

Asiat, jotka olivat alkaneet häntä häiritä, olivat sellaisia kuin itsensä humalaan juominen juhlissa, jolloin seuraavana päivänä oli krapula. Tai kesälomat, jolloin hänellä oli monelle tyypillisesti tapana juoda jotakin joka päivä. Tai skumpan juominen joka kerta, kun tuttu naisporukka kokoontui.

– Tuntuu, että joissakin naisporukoissa ihan jokaista asiaa varten avataan nykyään kuohuviinipullo. Joskus tapaamiset alkoivat aiheuttaa pelkotiloja jo etukäteen, kun tiesin, että kuitenkin juon sitä skumppaa siellä, Anna kuvailee.

Mutta Annan juomisessa ei siis sinällään ollut mitään ihmeellistä, tai ei ainakaan työterveyslääkärin mielestä, jolle Anna yritti puhua ärsyyntymisestään alkoholinkäyttöönsä.

– Asun pienellä paikkakunnalla ja lääkäri on tuttu, ja minut tunnetaan iloisena ja hauskana tyyppinä. Lääkäri vähätteli asiaa ja kuittasi, ettei minun alkoholinkäyttöni ole mikään ongelma.

Syyt, miksi Anna koki alkoholinkäyttönsä ongelmaksi eivät olleetkaan mitään sellaisia, joista perinteisen ongelmakäyttäjän tunnistaa. Kuten että hän olisi mennyt töihin humalassa, jättänyt asioita tekemättä juomisen takia tai että parisuhde olisi sen takia kriisissä.

– Kun olen tämän ikäinen, krapulat ovat pahentuneet ja tuntuvat hirvittäviltä. Viime vuosina aloin huomata, että jokaisen juomisen jälkeen alkoi seuraavana päivänä masennus, jota kesti monta päivää.

Henkiset huonot olot vetivät matalaksi paitsi mielen ja myös työtehon. Anna pitää urheilusta, mutta drinksuttelun jälkeisinä päivinä ei yksinkertaisesti jaksanut lähteä urheilemaan.

Annasta tuntui, että elämänlaatu oli laskenut. Tuli huudettua puolisolle ja lapsille.

– Inhosin itseäni sellaisten päivien jälkeen.

Ja ne toistuivat suht säännöllisesti, kun skumppatilaisuuksia piisasi.

Viimeiset viisi vuotta Anna haaveili, että hän alkaa opetella käyttää alkoholia kohtuudella. Joka juhlissa päätös kuitenkin lipsui. Sitten hän alkoi huomata, että alakulo hyökyi päälle seuraavana päivänä, vaikka olisi juonut vain yhden lasillisen.

Kuka auttaisi kohtuuteen pyrkijää?

Suomi on maa, jossa alkoholin haitat kyllä tunnetaan. Lieneekö montaakaan sukua, jossa ei olisi alkoholiongelmaista läheistä? Tiedetään työpaikkansa juoneet, katkokävelevät miehet, kotona salaa liikaa viiniä litkivät naiset, riskiryhmässä olevat nuoret ja vanhukset. Kaikki tietävät nimeltä alkoholistien hoitoon erikoistuneet viranomaistahot, ja saatavilla on monenlaista hoitoa, jos vain juoppo itse haluaa hoitoon mennä.

Mutta entä jos haluaa vähentää juomistaan itse, siinä vaiheessa, kun vielä ei täytä yhteiskunnan määritelmää alkoholiongelmaisesta? Mitä silloin voi tehdä?

Helsingin Sanomissa ilmestyi keväällä mielipidekirjoitus, jossa korkeakoulutettu, keski-ikäinen nainen kertoi tissuttelunsa äityneen korona-aikana ja kun hän ensimmäisen kerran jäi juomisen takia pois töistä, hän meni kunnalliselle päihdevastaanotolle, josta esittelytekstin mukaan luvattiin matalan kynnyksen apua.

”Ensin tapasin hoitajan. Hän lateli faktoja ronskisti tiskiin ja kuvaili, miten maksakirroosiin kuolee. Yritin selittää taustoistani, mutta kysymykset koskivat alkoholimääriä ja lääkitystä. Lopuksi minut puhallutettiin. Yritin sanoa, että tarvitsisin nyt enemmänkin keskusteluapua ja henkistä tukea. ’Seuraava vapaa aika on kahden kuukauden päästä. Mene tuohon odottamaan lääkärin vastaanottoa, siellä otetaan labrat ja puhutaan lääkityksestä.’ Lääkäri aloitti samoilla kysymyksillä kuin hoitaja. ’Onko ajokortti?’ On. ’Sitten käyt puhaltamassa kuusi kertaa kolmen kuukauden aikana täällä, muuten tulee ajokielto.’

’Enhän minä ole humalassa ajellut. Se ei ole tässä se ongelma.’ Siihen lääkäri vastasi puhalluttamisen olevan käytäntö. ’Käyt labroissa ja saat antabus-kuurin ja sitten kahden viikon sisällä tulet puhaltamaan ensimmäisen kerran.’

Se oli siinä. Kadunko, että menin sinne? Kadun. Missä on se laadukas mielenterveys- ja päihdepalvelu, jossa ihminen kohdataan kokonaisuutena eikä ajeta kaikkia saman sapluunan läpi? (Nimimerkki ”Pettynyt” HS 9.2.2021)

– Ihmisethän ovat eri tilanteissa, kun he lähtevät hakemaan apua alkoholinkäyttöönsä. Joku hakee apua herkemmin, joku ei hae edes kuoleman kynnyksellä, sanoo A-klinikkasäätiön tiedottaja Auli Saukkonen. Hän muistaa myös kyseisen yleisönosastokirjoituksen hyvin.

– Jäi fiilis, että apua haki omasta tilanteestaan huolestunut nainen, jonka alkoholinkäyttö täytti varmaankin jotkut riippuvuuden tunnusmerkit, mutta elämänhallintaa oli jäljellä. Työntekijä taas oli ehkä tottunut paljon enemmän juoviin miesasiakkaisiin, joita on tarpeen ehkä vähän kovistellakin. Vuorovaikutus ei kohdannut, Saukkonen arvelee.

Varsinaisesti Suomessa ei ole mitään virallista tahoa, joka auttaisi ihmisiä kohtuullistamaan alkoholinkäyttöään. On lähinnä hoitoa päihderiippuvaisille. Saukkonen kertoo, että päihdeongelmissa auttaminen on kuntien vastuulla, ja palvelut vaihtelevat kuntien kesken paljonkin.

– Jos kunnassa asia on hoidettu hyvin, on olemassa jokin matalan kynnyksen avovastaanotto, jonne voi mennä juttelemaan, Saukkonen sanoo.

Yleisesti hän arvelee, ettei terveydenhuollossa osata aina ottaa ihmisen pohdiskelua juomisestaan tarpeeksi tosissaan.

– Alkoholinkäyttö on Suomessa vahvasti kulttuurinen asia. Ikään kuin kuuluu asiaan, että alkoholia on tarjolla ja sitä myös käytetään tilanteessa kuin tilanteessa. Kun siitä sitten tulee ongelma tai asia, joka itseä häiritsee, oletkin deeku ja hylkiö. Eli aikamoista kaksinaismoralismia alkoholinkäytön ympärillä kyllä esiintyy.

On aika tavallistakin, että ihminen kykenee tähän itse, mutta sellaiset ihmiset eivät juurikaan näy julkisuudessa.

Saukkonen huomauttaa myös, että alkoholiongelmista puhutaan rankkuutta korostaen.

– Et ikään kuin ole ’kunnon juoppo’, ennen kuin olet juomisen takia menettänyt tyyliin kaiken. Vähentämistä tai raitistumista sitä aiemmin pidetään melkein tarpeettomana.

Hän muistuttaa, että on iso joukko ihmisiä, jotka onnistuvat itse vähentämään tai lopettamaan ilman ulkopuolista apua. A-klinikkasäätiöllä on esimerkiksi Uusi alku -niminen palvelu, josta voi tilata sähköpostiinsa 30 päivän ajaksi juomisen lopettamista tai vähentämistä tukevaa materiaalia.

– Heitä kutsutaan spontaanitoipujiksi. On aika tavallistakin, että ihminen kykenee tähän itse, mutta sellaiset ihmiset eivät juurikaan näy julkisuudessa. Enemmän näkyy juuri AA:ssa tai Minnesota- tai Myllyhoidossa raitistuneiden rankkoja elämäntarinoita, Saukkonen sanoo.

Vähemmän vai vähän enemmän?

Kun Anna tajusi, että hän haluaa tehdä juomiselleen jotakin, AA-tapaamiset tai vastaavat päihdehoidot eivät tuntuneet hänelle suunnatuilta vaihtoehdoilta ollenkaan. Ne olivat eri tavalla ongelmaisille.

– Jonkun mittapuun mukaan en varmaankaan juonut paljon. Mutta kyse ei olekaan siitä, että jonkun lääkärin lomakkeen mukaan en juo paljon. Mittarin pitäisi olla se, häiritseekö oma juomiseni minua itsenäni.

Hän törmäsi Ira Koivun Vapaa viinistä -nimiseen äänikirjaan (Viisas elämä 2016) ja kuunteli sen. Monet kirjan naisten kertomukset tuntuivat erittäin tutuilta.

– Siellä oli hyvin tuttuja tarinoita, kuinka lasten mentyä nukkumaan on sitä ihanaa omaa aikaa, johon pitää ottaa viiniä.

Ira Koivu on kokemusasiantuntija, joka itsekin ärsyyntyi omaan viininlatkimiseensa joitakin vuosia sitten. Viiniä kului joka ilta, kun lapsi oli mennyt nukkumaan ja vaikka hän saattoi aamulla päättää, että tänään hän ei juo mitään, hän joi sittenkin. Viinipullon ostaminen oli jo iltapäivällä mielessä.

Lipittely ärsytti siinä määrin, että Koivu alkoi googlailla asiasta. Hän halusi vähentää juomistaan.

– Löysin netistä muistaakseni tanskalaisen tutkimuksen, jonka mukaan alle 40-vuotias, jolla ei ole katkaisuhoitotaustaa, voi oppia kohtuukäyttäjäksi, jos on neljä kuukautta kokonaan juomatta.

Koivu ajatteli, että neljä kuukautta on helppo nakki, jos sen jälkeen hänestä tulee vähän vähemmän juova ihminen.

Hän ei kertonut kokeilustaan kenellekään, ja neljä kuukautta tosiaan meni helposti.

– Minulla oli hirveästi energiaa ja ajatukseni juomista kohtaan alkoivat muuttua. Aamut olivat ihania.

Päivää ennen virallisen rajan täyttymistä hän joi viiniä. Aluksi kaikki menikin hyvin. Koivu joi vain seurassa ja sosiaalisissa tilanteissa.

Joskus tuntuu, että raitistuminen on sallittua vain, jos olet virallisesti alkoholisti.

– Sitten alkoi tehdä mieli tissutella yksin. Tajusin, miten vaarallista se on, sillä olen suurimman osan ajasta yksin. Tiesin myös jo neljän kuukauden kokeilun takia, miten siistiä on olla juomatta.

Koivu lopetti kokonaan. ”Puhkaisi alkoholikuplan”, kuten hän itse sanoo.

– Minulle ei ollut vaikeaa lopettaa juomista kokonaan. Tein sen ilolla ja vapaaehtoisesti. On helpompaa lopettaa kokonaan kuin yrittää olla kohtuukäyttäjä. Joskus tuntuu, että raitistuminen on sallittua vain, jos olet virallisesti alkoholisti.

Koivu huomasi, miten huonosti Suomessa on tarjolla apua hänenkaltaisilleen ihmisille: naisille, jotka ovat kyllästyneet juomatapoihinsa, mutta eivät ole välttämättä alkoholisteja. Ja kuinka huonosti ylipäätään on tarjolla muunlaista apua kuin virallisia, rankkoja – ja usein nimenomaan miehille suunniteltuja – hoitomuotoja.

Koivu perusti Soberisti-nimisen palvelun, joka on naisille suunnattu tukipalvelu juomisen ongelmiin.

– Monesti raitistumista kuvaillaan jotenkin rankkana ja ankeana taisteluna ja alkoholiriippuvaista ihmistä ikuisesti sairaana, jonka arki on pelkkää harmaata ja jonka täytyy koko loppuelämä varoa repsahtamista. Todellisuus on jotain ihan muuta. Kun itse lopetin juomisen, sain takaisin sellaisia ilon ja onnen tunteita, joita olin kokenut viimeksi joskus 13- tai 14-vuotiaana ennen kuin itse aloin juoda.

Kohtuu on katsojan silmässä?

Koivu ei siis usko kohtuukäyttöön. Se on hänen mielestään alkoholikuplassa elävien ihmisten toiveajattelua.

Alkoholikuplassa elävillä Koivu viittaa kaikkiin, jotka käyttävät alkoholia.

– Tunnen yhden ihmisen, jota voi sanoa kohtuukäyttäjäksi. Siis että hän voi ottaa yhden eikä koskaan juo itseään humalaan.

Anna liittyi kesällä Koivun kirjan luettuaan Soberistin online-valmennukseen.

– Olin ainakin viisi vuotta haaveillut kohtuukäytöstä, mutta tajusin myös, että en taida itse sellaiseksi oppia, hän sanoo.

Kohtuukäyttöä voi määritellä monella tavalla. Yleisin taitaa olla THL:n riskirajataulukko, jonka mukaan ”vähäinen riski” on naisten kohdalla keskimäärin yksi annos alkoholia päivässä. Riskillä viitataan kasvaneisiin terveyshaittojen mahdollisuuksiin. Yksi annos on 12 cl viiniä.

Ira Koivun määritelmä on tiukempi: hänen mukaansa itsensä humalaan juominen ei ole koskaan kohtuukäyttöä.

Anna taas ajattelee, että jos käyttö häiritsee itseä, se ei ole kohtuutta.

– Olen tietysti ollut lasten saamisen yhteydessä pitkään juomatta. Kun olin ensimmäisen kerran nuorimman lapseni jälkeen juhlissa ja join siellä, itkin seuraavana päivänä, että nyt olen taas täällä toisella puolella.

Nyt Anna on sitä mieltä, että hänen alkoholinsa on juotu.

– Ajatusmaailmani on muuttunut. Miksi edes pitäisi juoda ’kohtuudella’. Nyt kun olen ollut kokonaan ilman alkoholia, olen löytänyt vain hyviä puolia. Olen joka päivä skarppi, nukun paremmin, ihoni on kirkkaampi ja ihmiset sanovat minun olevan iloisempi. Tällaisena entisenä bilehileenä ja skumppa-Liisana voin vain todeta, että olen niin iloinen, kun vihdoin olin riittävän rohkea tekemään näin radikaalin päätöksen.

A-klinikkasäätiön Saukkonen muistuttaa, että ongelma- ja riippuvuuskäytön lisäksi on olemassa ihan ”aitoa kohtuukäyttöä”. Suomessa on tavattu perustella, että parisuhteita ja lapsia jäisi syntymättä, jos ihmiset eivät rohkaistuisi alkoholin avulla, mutta perustelu kuulostaa jo aikansa eläneeltä ja muutenkin aika kyseenalaiselta.

– On ihan järkevää pohtia, miksi oikeastaan juo, Saukkonen sanoo.

Annan nimi on muutettu.

Lue myös: Kun Hanna, 27, sai itkukohtauksen baarin tanssilattialla, hän päätti jättää alkoholin – nyt hän kertoo, mikä oli suurin muutos

Lue myös: ”Jos haistoinkin alkoholin, tuli vaan fiilis että ei pysty” – Laura, 29, lopetti juomisen 19-vuotiaana ja kertoo nyt, mitä hyötyä siitä on ollut

Lue myös: Jos juominen on lähdössä lapasesta, korkkia ei tarvitse ehkä sulkea kokonaan – asiantuntijat kertovat, miten kohtuukäyttö onnistuu

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?