Miksi sukupolvi Z hurahti tarot-kortteihin ja energiakiviin, joita moni pitää huuhaana? Rituaaleja dissaava voi yllättyä, sillä tutkimus paljasti kiistattoman hyödyn

Asiantuntija kertoo, miksi nuoret innostuvat nyt uushenkisyydestä. Vaikka rituaaleista ollaan montaa mieltä, aiemmin tehty tutkimus todisti, että ne voivat hillitä ahdistusta ja surua.

Sukupolvi Z, eli 2000-luvun alussa syntyneet uskovat muita ikäryhmiä enemmän uushenkisiin näkemyksiin.

19.8.2021 16:23

Hoitavia kristallikiviä, suitsukkeita, kotialttareita, energiahoitoja ja tarot-korteista lukemista, astrologiaa.

Uskonnollisia elementtejä riittää somefiidissä, jos niihin alkaa kiinnittää huomiota. Olet saattanut huomata, kuinka seuraamasi hyvinvointivaikuttaja puhdistelee chakrojaan tai suitsuttaa pahat henget pois uudesta kaupunkikodistaan.

Miksi niin moni tuntuu nyt hullaantuneen moisista – vaikka elämme melko modernissa yhteiskunnassa, missä suomalaiset ovat yhä koulutetumpia ja perinteisille uskonnoille ei ole enää sijaa?

Uskontotieteissä moiset menetelmät ja virikkeet tunnetaan uushenkisyytenä, jossa vaikutteita haetaan muiden uskontojen piiristä, kertoo Kirkon tutkimuskeskuksen tutkimuskoordinaattori Jussi Sohlberg.

Sohlbergin mukaan kysymys ei ole siitä, että uushenkisistä elementeistä olisi tullut valtavirtaa muutamassa vuodessa – se vain vaikuttaa helposti siltä sosiaalisen median vuoksi.

– Sosiaalinen media tuo uushenkisyyden esille entistä enemmän, Sohlberg sanoo.

Uushenkisyydelle on tyypillistä irtisanoutua uskonnoista, mutta silti ne omivat uskonnollisia elementtejä, kuten alttareita.

Uushenkisyys on silti yhä suositumpaa Suomessa ja se liittyy suuremmin kulttuurin ja uskontojen muutokseen, Sohlberg sanoo. Samalla kun väki virtaa pois kirkosta, osa kaipaa tilalle jotain muuta.

– Perinteisestä uskonnollisuudesta etäännytään, mutta sen tilalle kuitenkin kaivataan henkisyyttä. Se vetoaa yksilöllisyyden aikana.

Erityisesti nuoret naiset etsivät hyvinvointia uushenkisyydestä. Keskeisiä ovat yksilön kokemukset ja harjoitteet, joiden kautta yliluonnollinen tulee osaksi arkielämää.

Uushenkisyyden suosiolle on esitetty toisenlaisiakin syitä, ja yksi niistä liittyy pandemiaan ja modernin elämän epävarmuuteen.

Sohlberg huomauttaa, että uushenkisellä kentällä on tyypillistä retoriikka, että puhutaan henkisyydestä, ei uskonnosta. Kysymys on myös uskonnollisuuden muuttumisesta, ei vain uskonnollisuuden häviämisestä.

– Uushenkisyydelle on tyypillistä irtisanoutua uskonnoista, mutta silti ne omivat uskonnollisia elementtejä, kuten alttareita. Puheenparsiin tulee selvästi uskonnollisia käsitteitä, kuten jumaluus, sisäinen jumaluus, karma.

– Se ei ole kaukana siitä, että aletaan puhua yliluonnollisesta todellisuudesta.

Sukupolvi Z vaihtoi kirkot kiviin

Esimerkiksi astrologia ja kivivillitykset vaikuttavat nostavan päätään erityisesti nuorten keskuudessa.

Kun suomalaisten uskonnollisuutta kartoitettiin Kirkon tutkimuskeskuksen teetättämässä kyselytutkimuksessa, tehtiin mielenkiintoinen havainto, että milleniaalit ja Z-sukupolven edustajat uskovat muita ikäryhmiä enemmän uushenkisiin ja vaihtoehtoisiin uskomuksiin.

Ei ole vaikea nähdä, miksi ihmiset etsivät vastauksia tuonpuoleisesta.

Kun kysyttiin esimerkiksi, voivatko henkimeediot välittää tietoa näkymättömästä maailmasta, täysin tai osittain samaa mieltä oli jopa 24 prosenttia milleniaaleista.

– Kiinnostus oli nähtävissä myös miesten kohdalla, vaikka kenttä on hyvin naisvoittoinen, Sohlberg sanoo.

Lohtua pandemian keskellä?

Uushenkisyyden suosiolle on esitetty toisenlaisiakin syitä, ja yksi niistä liittyy pandemiaan ja modernin elämän epävarmuuteen.

Elle-lehden analyysin mukaan moni hakee kriisin keskellä lohtua uushenkisistä virikkeistä, kun taas jotkut kaipaavat henkimaailmasta tukea päätöksentekoon ja muihin elämän ongelmiin.

– Ei ole yllättävää, että mystisyydestä on tullut hyvin suosittua kuluneen vuoden aikana, kun normaalit päätöksentekorutiinimme eivät ole toimineet kovinkaan hyvin, kirjoittaa toimittaja Kristen Wong.

– Yhdistä nykyinen maailmantilanne päivittäiseen epävarmuuteen ja murehtimiseen siitä, alkavatko rokotteet purra tai onko minulla varaa seuraavan kuun vuokraan – ei ole vaikea nähdä, miksi ihmiset etsivät vastauksia tuonpuoleisesta, hän jatkaa.

Elle-lehden analyysin mukaan moni hakee kriisin keskellä lohtua uushenkisistä virikkeistä, kun taas jotkut kaipaavat henkimaailmasta tukea päätöksentekoon.

Huuhaata tai ei, henkisyyden hyödyistä on myös paljon todisteita. Harvard Business Schoolin vuonna 2013 tekemässä tutkimuksessa todettiin, että rituaalit voivat hillitä ahdistusta ja surua, auttaa ihmisiä suoriutumaan tehtävistä paremmin ja pääsemään yli virheistä.

Vaikka päivittäinen tarot-istunto ei välttämättä auta yhdistymään tuonpuoleiseen, rituaali itsessään voi saada aikaan rauhallisemman mielentilan.

Lue myös: Suomalaisissa joogasaleissa leviää nyt huolestuttavan ääriliikkeen sanoma – tästä on kyse QAnonissa, johon hyvinvointivaikuttajat hurahtivat

Lue myös: Miksi näemme niin helposti maailmanlopun merkkejä? Tutkijalla on selitys – kaikki kiteytyy aikakäsitykseemme

Lue myös: Sohvi manifestoi itselleen unelmiensa miehen – kirjoitti kirjeen ja kolmen viikon kuluttua kumppani löytyi Tinderistä

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?