Voiko poliisi olla homoseksuaali? Nyt puhuvat sateenkaaripoliisit - Ilmiöt - Ilta-Sanomat

Linnea ja Miia ovat pariskunta ja poliiseja, eikä se ole vieläkään itsestäänselvää – Kaj joutui valehtelemaan olevansa hetero, jotta pääsisi poliisikouluun 70-luvulla

Voiko poliisi olla homoseksuaali, rodullistettu tai nainen? Voi tietenkin, sanoo komisario Linnea West. Useimmille asia on selvä, mutta kaikille ei vieläkään, vaikka poliisin pitäisi edustaa koko kansaa.

”En häpeä itseäni, joten minua on vaikeampi satuttaa”, Linnea West sanoo.

11.7. 16:00

Minusta tulee isona poliisi ja minä en koskaan miestä ota.

Näin tuumasi komisario Linnea West, 34, jo pikkutyttönä.

– Olen jotenkin aina tiedostanut seksuaalisen suuntautumiseni, mutta en oikein tiennyt, mistä on kyse. Olisin kaivannut homoseksuaaleja esikuvia, Linnea sanoo.

Silti Linnealle oli ihan selvää, että hänestä voi tulla poliisi, vaikka tytöistä tykkäsikin. Kun hän sitten pääsi opiskelemaan Poliisiammattikorkeakouluun vuonna 2009, ei seksuaalista suuntautumista tarvinnut peitellä.

– Kurssilla oli hirmu hyvä yhteishenki, ja minua kohdeltiin ihan samalla tavalla kuin muitakin. Opiskelukaverini lähtivät mukaani homobaariin.

Linnea tietää kuitenkin, ettei asia ole kaikille vieläkään yhtä selkeä. Monet häntä vanhemmat poliisit ovat joutuneet piilottelemaan seksuaalista suuntautumistaan. Myös mielikuva poliisista valkoisena, suomea äidinkielenään puhuvana heteromiehenä on tiukassa.

Vähemmistöistä keskusteleminen on vielä hyvin alussa poliisissa.

Linnean puoliso Miia Lehtinen on komisario, mutta 14 vuotta vanhempana hän aloitti aikoinaan työskentelyn hyvin erilaisessa poliisiorganisaatiossa; 1990-luvun lopussa nainen poliisin virkapuvussa oli harvinaisuus pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Miian mukaan kaikkea maskuliinisesta heteromiehen muotista poikkeavaa pidettiin outona.

– Jo pelkästään parrakas poliisi oli naurettava. Homoseksuaaleista puhuttiin yleisesti vähättelevään ja loukkaavaan sävyyn. Minä ajattelin, että parasta olla tuomatta homoseksuaalisuuttani esiin, Miia kertoo.

Vaikka asiat ovat sittemmin muuttuneet parempaan suuntaan, maailma ei ole valmis. Siksi Linnea on rakentanut jo neljän vuoden ajan sateenkaaripoliisien verkostoa. Vuosi sitten perustettiin yhdistys Sateenkaaripoliisit. Se tekee tiivistä yhteistyötä eurooppalaisen EGPA-järjestön (European LGBT Police Association) kanssa, joka ajaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asiaa poliisiorganisaatiossa. EGPA pyrkii auttamaan yhdenvertaisuustyössä etenkin niitä maita, joissa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asema on huono.

Muiden eurooppalaisten sateenkaaripoliisien tapaaminen innosti Westin perustamaan verkoston myös Suomeen vuonna 2017. Suljettu Facebook-ryhmä avattiin kesäkuussa 2018.

– Ajattelin, että verkosto on tarpeellinen etenkin homomiehille, mutta syrjintäähän kokevat myös naiset. Vähemmistöistä keskusteleminen on vielä hyvin alussa poliisissa, Linnea sanoo.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvista poliiseista ei ole numerotietoa, mutta Sateenkaaripoliiseissa on jäseniä eri puolilta Suomea.

– Lukumäärän arvioiminen on mahdotonta, sillä asiaa ei tilastoida, ja todella moni vähemmistöön kuuluva on yhä kaapissa, Linnea sanoo.

Eritaustaisia tarvitaan

Myös poliisissa on havahduttu siihen, että rivit kaipaisivat monimuotoisuutta. Eikä kyse ole tietenkään vain sukupuolivähemmistöistä, vaan kaikista vähemmistöryhmistä. Poliisin pitäisi olla läpileikkaus koko kansasta.

Poliisiammattikorkeakoulun tuoreessa selvityksessä etsittiin syitä sille, miksi poliisikoulutukseen hakeutuu niin vähän erilaisista taustoista tulevia ihmisiä. Selvisi, että monet eivät tiedä, millaista poliisin työ käytännössä nykypäivänä on. Sitä saatetaan pitää yksitoikkoisena, vaarallisena tai huonosti palkattuna. Maahanmuuttajataustaiset saattavat ajatella, ettei poliisin ammatti ole mahdollinen muille kuin kantaväestöön kuuluville. Esikuvat toisenlaisista poliiseista ovat vielä harvassa.

Käytännön ongelmiakin on. Maahanmuuttajataustainen hakija voi osata kyllä jo suomea, mutta ruotsin taidot eivät välttämättä riitä. Virkapukuasetus taas ei salli esimerkiksi huivin tai muiden uskonnollisten, aatteellisten tai elämänkatsomukseen liittyvien tunnisteiden käyttöä. Poliisin siviilitehtävissä, kuten taloudessa ja hallinnossa, vaatetukselle ei kuitenkaan ole asetettu vastaavia rajoituksia.

Viime vuoden valintakokeista lähtien huomiota on pyritty kiinnittämään etenkin naisten, ruotsin kieltä ja muita vähemmistökieliä osaavien sekä eri etnisistä taustoista tulevien henkilöiden määrään. Poliisihallituksessa on tarkoitus rakentaa tämän vuoden aikana suunnitelma monimuotoisemman rekrytoinnin edistämiseksi. Mietintälistalla on myös se, kuinka poliisin ammatista voisi tehdä houkuttelevamman.

Perimmäinen tavoite eritaustaisten poliisien rekrytoimisessa on tietenkin rakentaa yhteyttä ja luottamusta poliisin ja eri ryhmien välillä. Lain mukaan poliisin on kohdeltava sekä asiakkaita että kollegoita samanarvoisesti riippumatta heidän henkilökohtaisista ominaisuuksistaan tai taustastaan.

Linnea West ei ole joutunut koskaan piilottelemaan homoseksuaalisuuttaan, mutta moni muu on.

Poliisin toimintaa ohjaa myös eettinen koodisto; sen ei pitäisi hyväksyä minkäänlaista syrjintää tai häirintää, ja se on sitoutunut myös puuttumaan mahdollisiin ongelmiin viipymättä.

– Suurin osa ihmisistä ei kohtaa poliisia monestikaan elämänsä aikana. Sen ainoan kohtaamisen pitäisi olla hyvä ja reilu, Linnea West ja Miia Lehtinen sanovat.

Kaikkia asiakkaita pitäisi pystyä palvelemaan yhtä hyvin heidän taustastaan riippumatta. Jos poliisit kerätään vain tietyistä ryhmistä, voi muiden olla vaikea luottaa siihen, että poliisi ajaisi heidän asiaansa.

– Luottamuksen puutteella voi olla vakavat seuraukset. Pahimmassa tapauksessa rikoksista ei raportoida enää poliisille, vaan oikeutta haetaan itse, laittomin keinoin, Miia uskoo.

Moninaisuus on poliisissa tärkeää paitsi asiakaskohtaamisten, myös poliisin keskinäisen yhteistyön kannalta.

– Poliisi on jatkuvasti tekemisissä ihmisten julmuuden kanssa, ja luottamus kollegaan on kaiken perusta. Jopa oma henki voi olla kollegan varassa, Linnea huomauttaa.

Entiset rikolliset

Vielä 1970-luvulla ei avoimesti homoseksuaaleilla ollut asiaa poliisiksi: kaikilta hakijoilta varmistettiin seksuaalinen suuntautuminen jo hakulomakkeessa. Vain kieltävästi vastanneilla oli mahdollisuus päästä hakukokeeseen.

Kun Kaj Malmberg haki opiskelemaan poliisiksi vuonna 1974, homoseksuaaliset teot olivat poistuneet rikoslaista vasta kolme vuotta aiemmin.

– Olin silloin Hankenilla opiskelemassa, mutta jännittävä poliisin ammatti alkoi kiinnostaa. Valehtelin olevani hetero päästäkseni poliisikouluun.

Asenteet eivät kuitenkaan muuttuneet yhtä aikaa lain kanssa.

– Joidenkin poliisien oli vaikea hyväksyä, että poliisiksi pääsi ihmisiä, joita oli pidetty aiemmin rikollisina. Jotkut haukkuivat meitä homoja, mutta pääosin homoseksuaalisuudesta vain vaiettiin.

Hänen kokemuksensa mukaan seksuaalivähemmistöjen kohtelu muuttui hitaasti vuosikymmenien aikana.

– Kun siirryin poliisin ylijohtoon 2000-luvun alussa, minua kohdeltiin jo tasaveroisesti. Suomen poliisi on tullut vähän myöhässä mukaan sateenkaari-ihmisten oikeuksien edistämisessä, ja on hirveän hyvä, että oikeuksiamme viedään nyt eteenpäin verkoston avulla.

Myös naisten määrä on poliisissa kasvanut vuosien saatossa. Naishakijoita oli viime vuonna kolme kertaa enemmän kuin viisi vuotta aiemmin. Poliisiammattikorkeakoulussa aloittaneista opiskelijoista oli puolet naisia ensimmäistä kertaa viime keväänä. Mutta mitä ylemmäs poliisihierarkiassa mennään, sitä vähemmän naisia tehtävistä löytyy.

Osaako poliisi olla riittävän sensitiivinen ja kohdella ihmisiä todella yhdenvertaisesti?”

Miia Lehtinen on ollut yksi lasikaton särkijöistä. Vuonna 2012 hänet valittiin ensimmäisenä naisena Lapissa päällystöön, johon kuuluvat ylemmän tason esihenkilöt.

– Epävirallisissa keskusteluissa on tullut esille, että poliisissa on ollut naisvastaisia johtajia. Onneksi johtamiskulttuuri on muuttunut, ja naisjohtajia on yhä enemmän, Miia sanoo.

Hän tekee Poliisihallituksen työn ohella väitöskirjaa johtamiskulttuurista poliisiorganisaatiossa.

– Poliisi on hyvin hierarkkinen organisaatio, ja paljon on kiinni esimiehistä. Helposti ajatellaan, että syrjintä ja rasismi ovat sallittuja, jos ei ole sanottu ääneen, että ei sallita.

Kun hän opiskeli Poliisikoulussa vuonna 1998, piti etenkin naispoliisin olla sanavalmis ja pitää puoliaan.

– Oli tosi hyvä, että olin käynyt armeijan ja osoittanut pärjääväni miesten maailmassa. Urheilullisuus ja maskuliinisuus yhdistettiin vielä silloin poliisin ammattitaitoon.

Kaksi vuosikymmentä myöhemmin kuva poliisista on jo moninaisempi.

– Nykyään nähdään, että eri tehtävissä vaaditaan erilaisia ominaisuuksia. Tehtäväkenttä on todella laaja, eikä esimerkiksi fyysinen voima ole kaikissa tehtävissä niin tärkeää, Linnea huomauttaa.

Pelkkää pinkkipesua?

Mutta ovatko puheet monimuotoisuuden lisäämisestä vain poliisin pinkkipesua? Poliisin maine tasavertaisuuden edistäjänä on ryvettynyt jo pelkästään kuluneen vuoden aikana. Keväällä Helsingin Sanomat uutisoi vakavien hyväksikäyttörikosten kuten ihmiskaupan heikosta tutkinnasta. Huhtikuussa apulaisoikeuskansleri ilmoitti aloittavansa poliisin toiminnasta selvityksen.

Alkukesästä Helsingin poliisilaitos puolestaan ilmoitti irtisanovansa ylikonstaapelin sopimattoman käytöksen vuoksi. Mies oli lähettänyt äärioikeistolaisen sävyisiä yksityisviestejä kollegalleen.

Toukokuun alussa sosiaalisessa mediassa kiersi kuvakaappauksia, joissa oululainen poliisi kommentoi epäasiallisesti Pride-tapahtumaa.

– Juuri tällaiset tapaukset ovat omiaan heikentämään ihmisten luottamusta poliisiin, sanoo Setan pääsihteeri Kerttu Tarjamo.

Euroopan perusoikeusvirasto FRA:n lhbti-kyselytutkimuksessa Suomen sateenkaari-ihmisistä vain 16 prosenttia kertoi ilmoittaneensa poliisille fyysisestä tai seksuaalisesta väkivallasta. Valtaosa ei ollut kertonut siitä millekään viranomaiselle.

– Osa ei luota poliisiin eikä esimerkiksi usko, että näistä rikoksista ilmoittaminen johtaisi mihinkään. Tai sitten pelätään epäasiallista kohtelua, Tarjamo sanoo.

Julkisuuteen nousseissa tapauksissa on näytön paikka osoittaa, että poliisissa ei syrjitä.

Oululaisen poliisin kommentit olivat parin vuoden takaisia, ja ensimmäisen kerran ne pulpahtivat julkisuuteen jo vuoden alussa, jolloin niistä tehtiin rikosilmoitus. Kommentit eivät tietenkään edusta poliisin virallista kantaa, mutta mielikuviin niillä on vaikutusta. Oulun poliisista kommentoidaan, että asia on on syyttäjä-tutkinnanjohtajan arvioitavana, mutta yhä kesken.

– Ihmettelen, miten syrjimättömyyteen sitoutunut poliisiorganisaatio voi sanoa julkisesti, että asiassa odotetaan rikosasian etenemistä. Eikö poliisilla ole linjausta siitä, miten toimitaan, kun poliisin toiminta on ristiriidassa niin poliisin eettisen koodiston kuin yhdenvertaisuuden tavoitteiden kanssa? Tarjamo kysyy.

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen on kuitenkin useita kertoja tuominnut kaikenlaisen rasismin ja syrjinnän julkisissa kannanotoissaan.

– On todella tärkeää, että arvojohtaja on ottanut asiaan kantaa. Julkisuuteen nousseissa tapauksissa on näytön paikka osoittaa, että poliisissa ei syrjitä, Linnea West sanoo.

Linnea ja Miia haluaisivat nähdä myös poliisin, puolustusvoimat ja muut vastaavat viranomaiset näkyvästi marssimassa osana Pride-kulkuetta. Toisin kuin Ruotsissa, Suomessa poliisit eivät saa osallistua Pride-kulkueeseen virkapuvussa vieläkään vapaa-ajallaan, vaan ovat paikalla virkatehtävässä ainoastaan suojelemassa mielenosoittajia mahdollisilta häiritsijöiltä.

– Myös sateenkaariliputus poliisissa Priden aikaan olisi hyvä idea, Linnea sanoo.

Muutakin kuin juhlapuheita, kiitos

Juhlapuheiden lisäksi Linnea kaipaisi sitä, että arvot näkyisivät poliisien arjessa kahvipöytäkeskusteluista lähtien. Hänen mukaansa työtehtävät voidaan hoitaa vielä ammattimaisesti, mutta asenteet voivat vaikuttaa esimerkiksi niin, että keikan jälkeen kahvipöydässä naureskellaan ”homoriidalle”, vaikka kyseessä olisi ollut selkeästi pahoinpitely.

– Osaako poliisi olla riittävän sensitiivinen ja kohdella ihmisiä todella yhdenvertaisesti? Linnea kysyy.

– Kenenkään ei pitäisi joutua varomaan sanomisiaan tai pelkäämään pahan puhumista päin naamaa tai selän takana. Sillä ei ole väliä, kuka pöydässä istuu, vaan kaikkia pitäisi kunnioittaa.

Miia Lehtinen on huomannut, että monet vanhemmat poliisit olisivat kaivanneet sateenkaariyhteisöä nuorempana. Hänkin päätti peitellä omaa seksuaalista suuntautumistaan.

– On ollut ihan tarpeeksi haasteellista luoda uraa naisjohtajana. Olen pelännyt, että avoimesti homoseksuaalina eläminen olisi ollut este uralla etenemiselle.

Linnea näkee asian toisin: hänestä avoimuus on paras puolustus.

– Minä ajattelen, että kertomalla asian avoimesti en ole antanut aseita käyttää sitä minua vastaan vaan pikemminkin poistanut aseet.

Syrjintäkokemuksia pitää tuoda esiin, jotta asian tärkeys ymmärretään.

Sateenkaaripoliisien tavoitteena on ymmärryksen lisääminen laajemminkin yhteiskunnassa.

– Kyse ei ole vain siitä, että poliisit osaisivat kohdata erilaisia ihmisiä kollegoina ja asiakkaina, vaan myös vapaa-ajalla, jotta he voisivat paremmin kohdata esimerkiksi homoseksuaalin lapsensa tai tuttavansa, Linnea miettii.

Linnealla on vankka usko siihen, että poliisi kykenee muuttumaan.

– Syrjintäkokemuksia pitää tuoda esiin, jotta asian tärkeys ymmärretään. Poliisissa on niin paljon hyvää, että kyllä se kestää myös huonojen asioiden käsittelyn.

Jutun taustaksi on haastateltu sähköpostitse myös Poliisihallituksen ylitarkastajaa Kirsi Reposta ja poliisipäällikkö Mika Heinilää Oulun poliisista. Lisäksi jutussa on hyödynnetty Euroopan perusoikeusvirasto FRA:n LGBTI-kyselytutkimusta ja Poliisiammattikorkeakoulun selvitystä “Monimuotoisen rekrytoinnin esteet ja edistäminen”.

Lue lisää: Tiina Lindfors suuteli 17-vuotiaana naista junavaunujen välissä ja se muutti hänen elämänsä – nyt hän kertoo, millaista oli olla julkisesti lesbo 70-luvulla: ”En suostunut pelkäämään”

Lue lisää: Kaveri ei uskonut, että Niko, 22, on biseksuaali – 9 suomalaista kertoo nyt, millaisia ennakkoluuloja biseksuaalit kohtaavat

Artikkeliin liittyviä aiheita

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?