Kaljut naiset kertovat, miltä tuntui luopua hiuksista: ”Minulla oli jumalaiset hiukset” - Ilmiöt - Ilta-Sanomat

Minna, Milja, Johanna ja Milla-Maria ovat kaljuja – nyt he kertovat, miltä tuntui luopua hiuksista

Kalju nainen kerää katseita ja herättää ihmetystä, joskus jopa pelkoa.

4.7. 18:00

Onhan se helvetin karu.

Niin totesi ystävä Minna Laidalle, kun näki hänet ensimmäistä kertaa kaljuna. Tuntui hyvältä, että ystävä oli rehellinen eikä yrittänyt lohduttaa sanomalla, että hiuksia ne vain ovat.

Sillä eivät ne ole. Minnalle hiukset ovat aina olleet enemmän: tapa ilmaista omaa minuutta, naiseutta ja fiilistä. Ylpeydenaihe. Jo lapsena Minna opetettiin siihen, ettei ruokapöytään tulla ennen kuin hiukset on harjattu.

– Minulla oli jumalaiset hiukset. Hiuslaatuni on hieno, mutta hiuksia on todella paljon. Olen aina ollut niistä tosi ylpeä. Sukuni naisille tulee hopeanharmaa tukka, eikä olisi tullut mieleenkään ruveta sitä värjäämään.

Minna, 56, sairastui levinneeseen rintasyöpään viime elokuussa. Patti tuntui kutinana rinnassa. Seuraavana viikonloppuna oli nuorimman lapsen rippijuhlat. Siksi Minna pyysi lääkäriä soittamaan kokeiden tuloksista vasta viikonlopun jälkeen. Puhelin soi heti maanantaiaamuna.

Hiukset alkoivat lähteä ensimmäisestä sytostaattihoidosta. Kun harsuuntuva kuontalo alkoi tuntua ikävältä, Minna pyysi miestään ajamaan kaiken pois.

– Lapset sanoivat, etteivät he ikinä unohda sitä, miten huutoitkin vessassa. Se oli hirveää. En olisi ikinä voinut uskoa, miten suuri vaikutus hiustenlähdöllä oli. Se riisui minut jotenkin naiseudesta ihan totaalisesti. Tuntui, että kaikki mun naiseus ja kauneus oli niissä hiuksissa, vaikkei se ole niin.

Ihmiset tuijottavat, eivätkä katseet ole ihailevia. Niihin sekoittuu sääliä. Tuolla on syöpä, he todennäköisesti ajattelevat.

Ja onhan se niin. Mutta Minnassa on paljon muutakin.

”En olisi ikinä voinut uskoa, miten suuri vaikutus hiustenlähdöllä oli. Se riisui minut jotenkin naiseudesta ihan totaalisesti. Tuntui, että kaikki mun naiseus ja kauneus oli niissä hiuksissa, vaikkei se ole niin”, sanoo Minna Laita.

Kaljua naista katsotaan

Kalju nainen herättää huomiota. Sairaus on hätkähdyttävälle näylle helppo selitys. Nainen voi tietysti olla kalju myös omasta tahdostaan, mutta ei se yleistä ole. Ehkä siksi hiuksetonta naista ei ole oikein totuttu kohtaamaan.

Johanna Latva, 37, tajusi sen kahdeksan vuotta sitten ollessaan yliopisto-opiskelija Turussa.

Hiukset olivat alkaneet lähteä pikku hiljaa. Kerran tukka oli kauniisti nutturalla, mutta sisko huomasi niskassa kahden euron kolikon kokoisen kaljun läiskän. Johanna oli varma diagnoosista jo pitkään ennen kuin kävi lääkärillä, jolta sai varmistuksen hiusten ja karvojen lähtöä aiheuttavasta autoimmuunisairaus alopeciasta. Hän oli silloin 28-vuotias.

– Se tuntui kamalalta. Minulla oli nuorena aina tosi pitkät hiukset. Monet itkut itkin. Pahinta oli hiustenlähtövaihe. Suihkussa hiuksia tippui jatkuvasti. Kun lopulta ajoin pään kaljuksi, tuntui, että olin ottanut asian omiin käsiini. Siitä tuli kokemus siitä, että hallitsen sairautta ja päätän itse, koska ja miten hiukset lähtevät.

Aluksi Johanna ei ollut varma, halusiko käyttää peruukkia, peittää vai paljastaa.

– Kävin muutamalla luennolla ilman hiuksia. Halusin näyttää, että se on mahdollista. Sain positiivista palautetta, mutta minua myös luultiin sairaaksi. Pelättiin, että minulla on syöpä. Se tuntui tosi raskaalta. Oman jaksamisen takia oli helpompi alkaa käyttää peruukkia.

– Jos on kalju tai siilitukkainen, monet haluavat tulla koettamaan, miltä se tuntuu. Silloin on julkinen koskettelun kohde, vähän samoin kuin silloin, kun on raskaana. Kaljupää on ikään kuin julkista omaisuutta.

Vaikka Johanna pikku hiljaa mukautui alopeciaan, hiuksettomuus vaivasi – ja kiinnosti – häntä. Nykyään hän tekee aiheesta etnologian väitöskirjaa. Sitä varten hän keräsi hiuksettomien naisten kokemuksia yhdessä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kanssa. Tuloksia saadaan tutkimuksen edetessä.

– Kaljuja naisia on tutkittu luonnontieteessä ja lääketieteessä, mutta haluan tutkia naisten omia kokemuksia ja yhdistää siihen myös sitä, miten kaljuihin naisiin on historiassa suhtauduttu.

Vaikka naisten hiusmuoti on meillä jo vapautunut, naisten kaljuus on Johannan mielestä yhä jossain määrin tabu.

Johanna Latva käyttää lähes aina peruukkia. ”Olen tehnyt museohommia Turun linnassa, ja ajattelin, ettei kaljuus sovi linnanneidolle, vaikka kukaan ei koskaan niin sanonutkaan.”

Hiuksilla viestitään muille

Hiuksiin liittyy valtavasti merkityksiä. Ne ovat tärkeät jo siksi, että ovat niin näkyvät. Naisen kruunu, kuuluu vanha sanonta.

– Hiukset määrittelevät identiteettiä ja johonkin ryhmään kuulumista. Ne ovat ihmiskehon muokattava osa, jolla pystyy myös viestimään muille. Pitkiä hiuksia on pidetty vallan ja voiman symbolina. Jos on pitkät ja elinvoimaiset hiukset, on terve, Johanna sanoo.

Hiuksista on tehty koruja, annettu kiehkura rakastetulle tai ikuistettu talteen vauvakirjoihin. Uskonnollisiakin merkityksiä niihin liittyy. Raamatun Korinttolaiskirjeissä viesti on selvä – naisen tulee peittää päänsä Jumalaa palvellessaan. Naiselle pitkät hiukset ovat piilossa kunniaksi, paljas pää häpeäksi.

– Hiukset ovat naisen hedelmällisyyden ja siveyden merkki. Hasidijuutalaisilta naisilta leikataan avioliittoon mennessä hiukset pois, ja sitten he käyttävät peruukkeja tai peittävät päänsä. Hiukset leikataan, jotta niitä ei pysty näyttämään muille. Hiukset ovat puolisoa varten.

Naisten hiukset ovat tuhansia vuosia olleet siveyden merkki, ja niitä piti pitää kiinni tai peitettynä. Hiusten ajeleminen puolestaan on pitkään jatkunut rangaistuskeino, jota on käytetty läpi eri kulttuureiden.

– Se, että hiukset ajettiin, teki julkiseksi sen, että nainen on häpäissyt itsensä ja käyttäytynyt esimerkiksi seksuaalisesti arveluttavasti.

Vielä toisen maailmansodan keskitysleireillä vangeilta ajeltiin pitkät hiukset. Se ei liittynyt vain syöpäläisten torjuntaan vaan myös ihmisyyden kieltämiseen, vallankäyttöön ja häpäisyyn.

Johannan mukaan suomalaisista arkistoista löytyy muistitietoja siitä, että saksalaisten sotilaiden kanssa seurustelleilta naisilta tai siveettömästi käyttäytyneiltä lotilta olisi leikattu hiukset. Häpeällisinä pidettyjen suomalaisnaisten kohtaloihin liittyy kuitenkin paljon huhuja, joiden todenperäisyydestä ei ole varmuutta.

– Täälläkin on kuitenkin tiedostettu koko ajan, että hiusten ajaminen on tapa käyttää valtaa. Jos nainen ei käyttäydy oikein, häneltä voidaan leikata hiukset.

Kapinoivat kaljut

Kalju nainen on länsimaissa vielä verrattain tuore näky. Vasta 1900-luvun alussa naisilla alkoi laajemmin näkyä edes lyhyitä hiuksia.

– 1920-luvun polkkatukille myös naureskeltiin, että kamalia nuo ’hiuksettomat’ naiset. Silloin ei edes ajateltu varsinaista kaljua. Polkkatukka oli poikatukka ja ”miesmäinen” hiusmuoti luonnotonta. Lehtien mainoksissa kuitenkin näkyy myös naisille suunnattuja lääkkeitä hiustenlähtöä vastaan, joten epäilemättä kaljuja naisia on ollut olemassa.

Johannan mielestä 1960-luku on ollut vedenjakaja siinä, miten kaljut naiset näkyvät. Tuolloin Pariisissa järjestettiin muotinäytös, jossa lavalla oli kalju Venus-hahmo. Lehdissä pohdittiin, voiko kalju nainen edes olla seksikäs. Miehinen katse määritti naisten ulkonäköä, ja hiusten tehtävä oli rakentaa naisen seksuaalisuutta. Suomessakin spekuloitiin siitä, tuleeko naisten kaljuudesta jopa muoti-ilmiö.

Jossain määrin asenteissa on tapahtunut sellaista muutosta, että jos olet julkisesti kalju, se on hienoa ja positiivista.

Punkin ja muiden vastakulttuureiden synty toi ajellut päät laajempaan tietoisuuteen. Myöhemmin kaljuillaan hätkähdyttivät esimerkiksi muusikot Sinead O’Connor ja Skunk Anansien keulahahmo Skin. Kalju nainen yhdistyi feministiseen tilan haltuunottoon, vihaisuuteen ja jopa aggressiivisuuteen. Kun poptähti Britney Spears ajeli hiuksensa 2007, häntä pidettiin lopullisesti kajahtaneena.

– Normina on ollut, että nainen on tottelevainen ja kiltti. Hiusten historiallisen painolastin takia niiden ajeleminen on voimakas kieltämisen ele. Pään kaljuksi ajeleminen on kapinointia. Yleistetään, että kaikki kaljut naiset ovat vihaisia ja aggressiivisia, sillä kaljuus liitetään myös skinikulttuurin ja muuhun ääriajatteluun. Tytöt käyttäytyvät aggressiivisesti normeja kohtaan, ovat äänekkäitä ja kehtaavat.

1990-luvulta lähtien naisen kaljuus on alkanut normalisoitua. Sairastuneiden naisten henkilökuvat ja kertomukset ovat yleistyneet mediassa, ja 2010 luvulle tultaessa kehopositiivisuus on poistanut stigmaa kaljuuden ympärillä.

– Suomessa keskustelu hiuksettomuudesta on lisääntynyt koko 2000-luvun ajan, ja kaljut naiset ovat tulleet katukuvaan selkeämmin. Jossain määrin asenteissa on tapahtunut sellaista muutosta, että jos olet julkisesti kalju, se on hienoa ja positiivista.

Hiuksiin liitetyt sukupuolinormit ovat väljentyneet. Naisella saa olla lyhyet hiukset, miehellä pitkät. Hiuksilla voikin leikitellä lähes loputtomasti – värjätä, leikata, pidentää. Mutta jos nainen on kalju omasta tahdostaan, siinä on yhä jotain selitettävää.

Milja Eskeliselle hiusten ajaleminen oli koko identiteettiä järisyttävä kokemus.

Viimeinen steppi vapauteen

– Kaljuna naisena olet aina joko eronnut, seonnut tai tullut kaapista, sanoo Milja Eskelinen, 30.

Miljalla on ollut parin millin sänki puolisen vuotta. Hän ajoi hiuksensa pois viime uudenvuodenaattona.

– Se oli minulle edellisen, rankan vuoden painolasteista irti päästämisen rituaali.

Ajatus hiuksettomuudesta oli Miljalle pitkään jopa pelottava. Hän käytti vuosia paljon rahaa, aikaa ja ajatuksia hiusten laittamiseen: suoristamiseen, värjäämiseen ja pidennyksiin. Terapian, koronan ja kaapista tulemisen myötä Milja alkoi pohtia, miten minäkuva ehkä muuttuisi, jos hiuksia ei olisi ollenkaan.

– Halusin alkaa näyttää siltä, miltä minusta tuntui. Mitä enemmän aloin hyväksyä itseni sellaisena kuin olen, sitä turhemmalta hiusten laittaminen tuntui. Olen panseksuaali, enkä rakastu sukupuoleen vaan ihmiseen.

Milja pyöritteli ajatusta päänsä ajelusta kesästä asti. Marraskuussa hän oli valmis vetämään hiukset pois.

– Kun sen vihdoin tein, koin itseni vapaammaksi ja kauniimmaksi kuin koskaan. Hiusten ajaminen oli viimeinen steppi siihen, että olen itse itseni valtias.

Joidenkin mielestä naisen kaljuus on jopa pelottavaa.

Päiviin on tullut tunti lisää. Päänsä Milja pesee kerran viikossa, talvisin laittaa päänahkaan myös hiusöljyä tai rasvaa. Hiukset kasvavat nopeasti, joten siilin Milja ajelee kerran parissa viikossa.

– Jos vähän ahdistaa, huomaan, että saatan silitellä itseäni päästä. Kosketus tuntuu tosi rauhoittavalta.

Milja kokee, etteivät muut ihmiset yksinkertaisesti osaa suhtautua kaljuun naiseen.

– Joidenkin mielestä se on jopa pelottavaa. Minulta kysellään, mitä minulle oikein on tapahtunut ja olenko ehkä menossa armeijaan. Nuoret pojat huutelevat kullipääksi ja hattivatiksi. Onneksi olen ihminen, joka osaa ottaa sellaista vastaan.

Päähineet tuovat turvaa

Useille kaljuille naisille hiuksettomuus ei ole valinta eikä statement, vaan se voi olla kova järkytys. Keho muuttuu radikaalisti, ja siihen sopeutuminen voi viedä aikaa. Paljas pää viluttaa, ja kalju päälaki tuntuukin erilaiselta.

Milla-Maria Kujalalle, 21, hiusten lähtö oli valtava shokki. Hän sairastui alopeciaan reilu vuosi sitten.

Milla-Maria opiskeli tuolloin neljättä vuotta Floridassa. Hän oli juuri tullut koronapandemian takia takaisin Suomeen, kun hiukset alkoivat ohentua. Hän luuli sen johtuvan ahkerasta värjäämisestä. Lääkäri määräsi miesten hiustenlähtöön tarkoitettua liuosta sekä kortisonia, mutta niistä ei ollut apua. Sitten lähtivät myös ripset ja kulmakarvat.

– Tuntui, etten näytä enää itseltäni, vaan tosi rumalta. Alopecia-diagnoosi tuntui maailmanlopulta, Milla-Maria sanoo.

Myös ripset ja kulmakarvat vaikuttavat kasvojen ilmeeseen, eikä Milla-Maria Kujala osannut ja halunnut olla ilman niitä. Kulmissa on kestopigmentointi, ja magneettiripsillä saa näyttävyyttä.

– Vaikka alopecia ei ole hengenvaarallinen, ei se tee siitä yhtään helpompaa hyväksyä. Jos hiukset, ripset ja kulmat lähtevät, se on taatusti kaikille kova paikka.

Nyt Milla-Maria on ehtinyt sulatella asiaa. Korona helpotti sopeutumista, kun töiden lisäksi juuri mihinkään ihmisten ilmoille ei tarvinnut mennä.

Arkisin Milla-Maria käyttää pipoja ja huiveja. Se ei ole iso muutos, sillä hän kulki pipo päässä jo ennen sairastumista.

Sitä on niin syöpämuijan näköinen.

Myös ystävät riensivät apuun. He keräsivät hiuksiaan, joista hiuslisäkkeisiin erikoistunut yritys teki Milla-Marialle päähineen. Päähine on ohut aluspipo, johon on kiinnitetty klipseillä hiuslisäkkeitä. Kun sen päälle vetää tavallisen pipon, ei eroa tavalliseen edes huomaa.

– Hiukset ja klipsit ovat minulle iso turva. Ne tekevät elämästä helpompaa, vähän kuin unikaveri lapselle.

Syöpähoitojen vuoksi hiuksensa menettänyt Minna Laita ei halua käyttää peruukkia.

– En ole vielä löytänyt peruukkia, jossa tuntisin itseni hyvännäköiseksi. Käytän turbaaneja. Himassa vedän Metallica-pipolla, vaikka en ole mikään suuri fani. Kaljuna on ihan hitokseen kylmä! Sitä ei uskoisi. Aika munapään näköinen sitä on, oli minkälainen hattu hyvänsä.

Minna ikävöi entistä peilikuvaansa.

– Mä kaipaan mun hiuksia! Niillä sai ilmettä. Nyt on koko ajan tympeästi samannäköinen.

Peilikuvan kohtaaminen on vaikeaa myös siksi, että se tekee vakavan sairauden itselle niin todeksi.

– Sitä on niin syöpämuijan näköinen. Olin syksyllä sairaampi kuin nyt, kun oireet on saatu kuriin, mutta kun oli ne hiukset, ei ollut niin sairas olo. Nyt tuntuu, että minulla voisi lukea otsaan tatuoituna, että minulla on syöpä. Tämä on karsea muistuttaja. Ihan sama mikä hattu on päässä, kalju tekee minut psyyken puolelta paljon sairaammaksi kuin fyysisesti olen. Säikähdän joka kerta, kun kävelen peilin ohi.

Minnasta myös tuntuu, että hänellä on ”haamuhiuksia”.

– Kun käyn suihkussa, edelleen muka pesen hiuksia niskasta, vaikka ei siellä ole mitään. Tunnen, miten otsatukka on liian pitkä ja tulee silmille. Mieskin sanoo huomaavansa, että kun luen, pyyhin välillä hiuksia silmiltä taakse.

Minnan syöpä on levinnyt maksaan eikä parane. Sytostaatit ovat kuitenkin tehonneet, ja elämää on vielä elettävänä. Minna haaveilee siitä, että pääsisi taas keikoille. Jospa sitten olisi hiuksiakin. Hän laittaisi ihanan rokkitukan, antaisi hiusten hulmuta vapaana tuulessa, ja olisi se, kuka oikeasti on.

En halua, että kukaan häpeää kaljuuttaan tai pitää sen takia itseään rumana.

Jokaisen oma asia

Tutkija Johanna Latva toivoo, että asenteet naisen kaljuutta kohtaan vapautuisivat lisää.

– Toivon, että hiuksettomuus nähtäisiin myös muuten kuin negatiivisten mielleyhtymien kautta, jotta ymmärrettäisiin, kuinka normaali asia se lopulta on. Jokainen saa itse päättää, leikkaako hiukset, eikä kenenkään tarvitsisi ajatella, ettei uskalla olla julkisesti kalju, koska muut tuijottavat.

– Tutkijana ja alopeciaa sairastavana en halua, että kukaan häpeää kaljuuttaan tai pitää sen takia itseään rumana.

Milja Eskelinen on huomannut konkreettisesti, miten toisin häntä nyt katsotaan kuin ennen.

– Minua ei tuijoteta kadulla enää seksuaalisen kiinnostuksen kohteena, vaan enemmänkin ihmetellen, ihaillen ja jopa kauhistellen. Se on minusta upeaa ja vapauttavaa.

Milja pohtii, että hänelle pään ajelu oli myös askel pois miehisen katseen ja heteromiesten mieltymyksiin perustuvien kauneusihanteiden karsinasta.

Enää ei voi eikä tarvitse piiloutua hiusten tai kampausten taa. Milja ei enää juuri edes meikkaa. Hiusten ajeleminen vapautti kaikista ulkonäkönormeista.

– Minussa on paljon muitakin ominaisuuksia kuin se, ettei minulla ole hiuksia.

Lue lisää: ”Jengi marssii plastiikkakirurgille ja haluaa Instagram-naaman” – Nelli Kenttä ja Katri Norrlin sanovat suorat sanat someajan kauneuskäsityksestä

Lue lisää: Katariina, 26, kokeili yhdeksää somen kuvafiltteriä – erotatko joukosta kuvan, jossa ei ole filtteriä?

Lue lisää: Kun vilauttelija astui puskasta esiin, uhrin koira hyökkäsi kimppuun: ”Jouduin rauhoittelemaan tutisevaa ukkelia” – Onko entisajan paljastelu siirtynyt puhelimiin?

Artikkeliin liittyviä aiheita

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?