Johanna, Frida, Jussi ja Arja kertovat, miltä tuntuu, kun elää ilman kosketusta jopa vuosia – ”Yritän korvata puutetta pehmeillä vaatteilla” - Ilmiöt - Ilta-Sanomat

Johanna, Frida, Jussi ja Arja kertovat, miltä tuntuu, kun elää ilman kosketusta jopa vuosia – ”Yritän korvata puutetta pehmeillä vaatteilla”

Miltä tuntuu kaivata kosketusta kuukaudesta tai jopa vuodesta toiseen? Johanna, Frida, Jussi ja Arja tietävät.

Johanna, 31, ei ole koskaan seurustellut.


18.4. 18:00

Johanna Forsell, 31 vuotta:

”Minulla on tyyny, jota halaan”

Johannasta on ristiriitaista, että hän haaveilee kosketuksesta, mutta halaaminen ei silti ole hänelle luontevaa.

”En ole koskaan seurustellut tai asunut toisen kanssa saman katon alla. Tavallaan en tiedä, mitä kaipaan, mutta kaipaan silti. Läsnäoloa ja ihmistä, jonka kanssa jakaa arkea ja jota koskettaa ohimennen kotiin tullessa. Kun omakohtaista kokemusta ei ole, haaveilu on tällaista elokuvamaista romantisointia.

Välillä on hektisiä päiviä, eikä silloin huomaakaan kaipaavansa. Iltaisin nukkumaan mennessä tai aamuisin tulee olo, että kunpa joku silittäisi.

Kuulostaa säälittävältä ja tyhmältä, mutta minulla on kotona tyyny, jota halaan. Jos kotona olisi joku, joka koskettaisi, ehkä se toisi hyvän vireen kroppaan, lämpimän ja turvallisen tunteen. Ei olisi tällainen kylmä olo. Nyt tuntuu, että kroppa lipuu vain menemään kuin joku haamu, jonka rajoja en tunnista.

 Kun kosketus on harvinaista, siitä jää hetkeksi jälki siihen kohtaan, mistä toinen halasi.

Kavereiden tai perheenjäsenten aidon oloinen halaus auttaa vähän, se on rakkauden ja välittämisen osoitus. Mutta voi mennä kuukausia ilman sellaista, ainakin nyt koronan takia. Aiemmin työskentelin päiväkodissa, ja silloin arkeeni kuului paljon pienten halauksia. Nykyisessä työssäni nuorten kanssa on luonnollisesti erilaista, vaikka tässäkin työssä kosketus on yksi tapa viestiä läsnäoloa ja luotettavuutta.

Kun kosketus on harvinaista, siitä jää hetkeksi jälki siihen kohtaan, mistä toinen halasi tai missä ystävän käsi oli olkapäällä. Se on konkreettinen kädenjälki. Joskus, kun olen kokenut ihastuksen tunnetta, suudelman jälki on saattanut tuntua pari päivääkin.

Ristiriitaista on, että haaveilen kosketuksesta, mutta en itse pysty luontevasti halaamaan ensin. En ole koskaan ollut sellainen, että osoittaisin omaehtoisesti hellyyttä.

Toivoisin ihmisten ymmärtävän, että kaikille kosketuksen antaminen ei välttämättä ole luontevaa. Ja eihän se päällepäin näy, kuka sitä saa ja kuka ei, kuka sitä tarvitsee ja kaipaa.”

Frida, 62 vuotta:

”Minun pitää kerjätä kosketusta mieheltäni”

Frida yrittää paikata kosketuksen puutetta vaatteilla, jotka tuntuvat pehmeiltä iholla.

”Tykkään halata ja saada kosketuksia. Ihmisen iho on parasta ruokaa, kirjoittaa Tommy Tabermann. Minusta kosketus, sively ja hively ovat rakkautta. Mutta en saa hellyyttä siltä, jolta sitä eniten kaipaan.

Minun pitää kerjätä kosketusta mieheltäni. Kun kysyn, voisitko koskettaa minua, hän tökkii, ravistaa tai puristelee. Se on erittäin epämiellyttävää ja kestää sen kaksi sekuntia. Että siinä oli sinulle kosketusta.

Ihoni ja vartaloni ovat hirveän kosketusarkoja. Kovakouraisuus tuntuu pahalta ja tulen vain surullisemmaksi. Mietin, että olisi ollut parempi, jos en olisi pyytänytkään.

Tavallisesti halaan ja kosketan usein ystäviäni, lapsiani ja heidän puolisoitaan sekä lapsenlapsiani. Nyt vuoteen en ole halannut ketään. Tapaamiset ovat terassilla turvavälein tai kaupan pihassa etäisyyden päästä. Sitten, kun voin taas ottaa ihmisestä kaksin käsin kiinni, se tuntuu ihanalta. Pelkkä ajatuskin on niin ihana, että huomaan kurottelevani käsiä eteenpäin ja sen jälkeen ne tuntuvat aiempaa rennommilta.

Halipulaani ei paikkaa, että halaan ystävättärieni tai poikieni kanssa. Se on aivan eri kategoriassa kuin rakastamani miehen kosketus.

 ”Yöllä mieheni nukkuessa silitän häntä hiuksista.”

Aiemmin ajattelin, että minussa on varmasti jotain vikaa, että olen ainut, jolla on tällaista. Mutta on meitä muitakin, en todellakaan ole ainoa.

Suorastaan kärsin kosketuksen puutteesta. Se tuntuu fyysisenä kipuna ja mielipahana. Olen masentunut. Yritän korvata sitä uusilla vaatteilla, jotka ovat pehmeitä iholleni, ja tuoksuilla, joista tulee ihana olo, kun ne tarttuvat tyynyihin ja peittoihin. Kauniit vaatteet tuovat tunnetta, että minä jaksan ja olen vahva. Tulee vain älyttömän kalliiksi korvata ilmainen hellyys ostoksilla.

Yöllä mieheni nukkuessa silitän häntä hiuksista, nypin vaatteista ja hieron selästä. Sellaista kosketusta haluaisin itsellenikin.”

Fridan nimi on muutettu.

Jussi, 41 vuotta:

”Joskus on mennyt vuosia ilman kosketusta”

Kun Jussi joskus pitkästä aikaa on koskettanut toista, se on saattanut jännittää.

”Edellisen kerran olen koskettanut toista ihmistä viime kesänä, kun entinen työkaveri halasi kaverillisesti grillibileissä. Tällaista koskettamista tapahtuu ehkä kerran vuodessa tai kahdessa. Vanhoja työkavereita kohdatessa tulee se muodollinen halaus, ja joskus on ollut yhden yön juttuja tai vastaavia lyhyempiä tuttavuuksia. Omassa lähipiirissä ei oikein ole sellaista tapaa koskettaa.

Tai mikä se kosketuksen määrä on, jos käy kerran kuussa hierojalla? Lasketaanko se kosketukseksi? Yleensä kaikki saamani kosketus on ammattipohjalta, ja joskus menee monta vuotta ilman muuta kosketusta. Pisin väli on ehkä viisi vuotta.

 Korona-aika ei ole vaikuttanut mitenkään. Yhtä hiljaista on kuin aina ennenkin.

En ole koskaan elänyt sellaista elämää, johon olisi kuulunut olennaisena osana läheisyyttä tai seksiä, joten en osaa sitä sillä tavalla kaivatakaan. Olen tottunut osaani. Olen ollut sinkkuna kohta 42 vuotta, koko tähänastisen elämäni. Korona-aika ei ole vaikuttanut meikäläiseen mitenkään, yhtä hiljaista on kuin aina ennenkin. Introverttius tekee sen, että tarvitsen paljon omaa aikaa latautumiselle.

Kyllä se silti vaikealta tuntuu, voisi olla muutakin kuin pelkkää yksinoloa. Ei sen välttämättä tarvitse olla fyysistä koskettamista, jos muuten olisi yhteenkuuluvuuden tunnetta, välittämistä ja läsnäoloa. Sitä itse kaipaan. Tuntuu, että ihmisille ei ehkä ole selvää, etteivät kaikki pääse siitä osalliseksi.

Kun pitkästä aikaa tulee tilaisuus koskettaa toista, se tuntuu vähän samanlaiselta kuin jos ei pitkään aikaan ole päässyt puhumaan kenenkään kanssa. Ei oikein osaa suhtautua asiaan ja alkaa tulla jännittämisen oireita, esimerkiksi ihan fyysistä tärinää.

Yritän hukuttaa arjen sellaisiin asioihin, etten miettisi noita juttuja. Treenaan kovemmin ja useammin.”

Jussin nimi on muutettu.

Arja Saarenheimo, 68 vuotta:

”Ikävä tuntuu kipuna”

Arja Saarenheimo on ollut leski jo 30 vuotta. Avustajien kosketukset eivät korvaa aitoa läheisyyttä.

”Olen ollut leski 30 vuotta. Minulla on MS-tauti ja nyt olen pyörätuolissa. Olen iloinen ja joskus huumorintajuinenkin. Onnellinen, kun voin asua kotona. Mutta se ei ole koko Arja. On se toinenkin, yksinäinen puoli.

Luonani on kymmenen tuntia päivässä avustaja, ja heidän kosketuksensa ovat elämässäni ainoita kosketuksia. Se ei kuitenkaan ole sama asia kuin läheisen välittävä kosketus, se on työtä heille ja minulle.

Sairauden myötä olen joutunut luopumaan monesta muustakin kuin pelkästä kosketuksesta. Olen silti se sama ihminen kuin aiemminkin. Elämästä vain puuttuu se tietty hyvän olon tunne, kun ei ole kosketusta.

 Joskus iltaisin, kun jään yksin, tulee tunne, että voi kun nyt olisi joku tässä lähellä.

Ei kosketuksen ikävää huomaa silloin, kun pääsee menemään ja tekemään. Mutta kun mahdollisuudet liikkua ihmisten parissa puuttuvat, ehtii ikävää ja läheisyyttä ajatella enemmän.

Edellinen oikea kosketus oli varmaan, kun poikani viimeksi käydessään halasi. Me emme ole alun perin halailijaperhettä, mutta välillä näinkin. Nykyäänhän halaaminen on aiempaa yleisempää, ja ystäväni tervehtiessään halaavat aina. Tosin nyt koronan takia kukaan ei käy missään.

Joskus iltaisin, kun jään yksin, tulee tunne, että voi kun nyt olisi joku tässä lähellä, katsoisi kanssani telkkaria, olisi se oma ihminen. Ikävä tuntuu kipuna jossain sisällä. Kun mieheni kuoli, ikävä tuntui fyysisenä kipuna rintakehässä. Tämä ei ole ihan samanlainen kipu, mutta jotain sen suuntaista. Haluan jonkun kädet ympärilleni.

Se on kai se ihmisten tarve olla kaikilla tavoilla toisten ihmisten lähellä, puhua, koskettaa ja tehdä asioita yhdessä. Kaikki se! Kuka nyt yksinänsä haluaisi kaikkea tehdä.”

Ihminen tarvitsee kosketusta

Me ihmiset tarvitsemme toisiamme. Kaipaamme kosketusta elämämme ensi hetkistä alkaen.

Siksi vastasyntynyt vauva nostetaan mahdollisimman pian vanhemman kanssa ihokontaktiin. Sylissä, iho ihoa vasten vauvojen vastuskyky paranee ja kasvu sujuu parhaiten.

Itse asiassa on havaittu, että kosketusta vaille jäävien pienten lasten kuolleisuus on korkeaa. Muuten suotuisat olosuhteet ja riittävä ruoka eivät välttämättä riitä pitämään pienokaisia hengissä, jos läheisyys puuttuu.

Muutaman vuoden takaisen Turun yliopiston tutkimuksen mukaan vauvojen silittely näyttäisi vaikuttavan aivojen alueisiin, joilla on yhteys tunteiden säätelyyn. Ylipäänsä lapsi tarvitsee kosketusta hermoston ja fyysisen kehityksen tueksi.

Myös myöhemmin kosketuksella on monenlaisia terveyshyötyjä: se auttaa kivun lievittämisessä ja toipumisessa, ehkäisee ja vähentää stressiä sekä vahvistaa itsetuntoa. Useat tutkimukset ovat todistaneet, että potilaat tokenevat sairaalassa ja hoitokodeissa paremmin, jos heitä kosketetaan.

Ja toisinpäin: kulttuuriantropologi Taina Kinnusen mukaan kosketuksen puute voi aiheuttaa monenlaisia epämääräisiä oireita tai tuntua jopa aavemaisena kipuna.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?