Uudet vaatteet ovat ekosynti, mutta Suomessa muhii jo ratkaisu – pukeutuisitko sinä paitaan, joka on tehty puusta? - Ilmiöt - Ilta-Sanomat

Uudet vaatteet ovat ekosynti, mutta Suomessa muhii jo ratkaisu – pukeutuisitko sinä paitaan, joka on tehty puusta?

Tiesitkö, että kaksi kolmasosaa tekstiileistä tehdään tällä hetkellä öljystä? Ja se on ympäristön kannalta iso ongelma. Mutta pian ne tehdään ehkä suomalaisesta puusta.

Vaateteollisuuden syntilista on pitkä.­

1.2. 7:00

Ensin villi visio. Suomesta voisi tulla taas maa, jossa kehrätään lankaa, kudotaan kangasta ja valmistetaan vaatteita. Niille, jotka eivät enää muista: tekstiiliteollisuus oli Suomen kolmanneksi merkittävin vientiala vielä 1980-luvulla. Täällä tehtiin vientiin ja kotimaan markkinoille laadukasta trikoota, huippulaatuisia neuleita ja suosittuja lastenvaatteita.

Sitten tuli 90-luvun alun lama, tärkeä vientimaa Neuvostoliitto romahti ja samoin romahti rahoituspamppujen kiinnostus alaan, jonka tuotanto siirtyi Kaukoitään ja Aasiaan.

Nyt tekstiiliteollisuus on jälleen yhden murroksen edessä. Sen myötä vaatteiden tekeminen voisi palata Suomeen. Se edellyttää mullistusta sekä raaka-aineiden käytössä että niiden tuottamisessa.

Puusta palttooksi

Suomessa on maailman mittakaavassa merkittävä metsä­teollisuus. Se liittyy tekstiileihin niin, että tekstiiliäkin tehdään puusta. Nykytekstiilikuiduista seitsemän prosenttia on puupohjaisia. Esimerkiksi tutunkuuloinen viskoosi on tehty puupohjaisesta selluloosasta.

Selluloosasta voi itse asiassa tehdä mitä tahansa. Metsäyhtiö Stora Enso on visioinut vuosikertomuksessaan, että kaikki mikä nykyään tehdään öljystä, voidaan tulevaisuudessa tehdä selluloosasta. Selluloosaa taas saadaan muualtakin kuin metsästä, se on yksi maapallo yleisimmistä uusiutuvista raaka-aineista ja sitä on kaikkialla, niin kuituna ruoassa kuin viljan korsissa. Usein se arkikielessä sekoitetaan selluun, joka taas on paperiteollisuuden tietyllä tavalla valmistettu raaka-aine.

– Selluloosaa on luonnossa kaikki muut paitsi kivet, sanoo Emmi Berlin, Spinnovan viestintäpäällikkö.

Jyväskyläläinen Spinnova valmistaa uudenlaista tekstiilikuitua, jolla on sama nimi kuin yritykselläkin. Mert Otsamo suunnitteli ja ompeli Spinnovan kuidusta tehdystä kankaasta iltapuvun, joka oli europarlamentaarikko Henna Virkkusen yllä Linnan juhlissa toissa vuonna. Lokakuussa Helsingin Sokoksen ikkunassa ”mummot” neuloivat Myssyfarmin kanssa tehdyssä tempauksessa Spinnovasta ja villasta pipoja. Yrityksen nettisivuilla on myös Marimekon kanssa yhteistyönä tehdyt Unikko-asu. Varsinaisessa kuluttajille suunnatussa myynnissä on ollut pieniä eriä norjalaisen Bergansin Collection of Tomorrow -malliston vaatteita ja reppuja. Emmi Berlin kertoo, että Bergansin repun voi sellaisenaan käyttää Spinnovan prosessissa kokonaan uudelleen.

– Repussa ei ole mitään muoveja eikä metalleja, vain puinen hakanen ja Spinnovan kuidun lisäksi puuvillaa, joten sen voi laittaa jauhimeen sellaisenaan.

Spinnova on yksi Suomessa tällä hetkellä käynnissä olevasta seitsemästä hankkeesta, joissa eri teknologioilla valmistetaan uusia tekstiilikuituja. Myös esimerkiksi iso Metsä Group tekee Äänekoskella puukuitua yhteistyössä japanilaisen monialayrityksen Itochun kanssa.

– Spinnova muistuttaa mekaanisilta ominaisuuksiltaan puuvillaa, Emmi Berlin kertoo.

Jyväskylään on avattu puolitoista vuotta sitten Spinnovan pilottitehdas, jossa kuitua valmistetaan kahdessa vuorossa. Se ei siis ole vielä kangasta eikä lankaa, vaan raaka-ainetta.

– Esimerkiksi puukuituviskoosin tekeminen on niin sanottu märkä prosessi. Spinnovassa ei käytetä liuotusta, vaan selluloosa jauhetaan tosi hienoksi ja tursotetaan hyvin ohuiden suutinten läpi. Sitä voisi verrata vaikka 3D-printtaukseen, paitsi että tulos on hiuksenohutta kuitua.

Berlinin mukaan spinnovakuitu säästää vettä puuvillan koko arvoketjuun verrattuna 99 prosenttia. Se on merkittävä asia.

Tekstiilisyntien pitkä lista

Tällä hetkellä jokapäiväiset vaatteemme valmistetaan tavalla, joka ei säästele sen enempää luonnonvaroja kuin ilmastoakaan. Kaksi kolmasosaa tekstiilikuiduista on öljypohjaisia. Puuvillan viljely ja jalostus vaativat valtavasti vettä. Tekstiilien kuljetus edestakaisin, ensin raaka-aineena ja sitten valmiina tekstiileinä ympäri maapalloa, tuottaa suuria päästöjä. Tekstiilimateriaalien kulutus on nelinkertaistunut reilussa neljässäkymmenessä vuodessa. Ja koska tekstiileissä on usein sekaisin erilaisia kuituja, niiden kierrättäminen ja uudelleen käyttäminen on vaikeaa, sillä kuidut pitäisi saada eroteltua.

Moni meistä tietää jo paljonkin ruoan ekologisuudesta ja ruoka-aineiden ympäristöjalanjäljistä, mutta tekstiilien kanssa on toisin.

– Ihmisten tietoisuus materiaaleista on surkea, vaikka vaatteet ovat ihollamme 24 tuntia vuorokaudessa, sanoo Aalto-yliopiston muotoilun ja materiaalisuuden professori Pirjo Kääriäinen.

Puuvillan viljely kuluttaa valtavasti muun muassa vettä.­

Osasyy siihen on, että Suomessa ei juuri enää ole tekstiili­teollisuutta, joten kaikki siihen liittyvä tapahtuu ”kaukana”.

Olemme viime vuosikymmeninä tottuneet ostamaan uusia vaatteita yhä halvemmalla ja yhä matalammalla kynnyksellä. Uudet vaatteet ovat kivoja piristyksiä, joiden yhteydessä olisi mieluummin hetken ajattelematta ekokatastrofia.

Pesulapusta osaamme lukea hoito-ohjeet, mutta eipä niissä paljon muuta tekstiilistä kerrotakaan.

Materiaaleja tuntuu olevan loputon määrä, eivätkä niiden nimet kerro tavalliselle pulliaiselle mitään. On tekokuituja, joiden alla on orgaanisia kuituja, joiden alla on öljypohjaisia synteettisiä kuituja, joihin kuuluvat muun muassa polyakryyli, polyuretaani, polyesteri, elastaani ja vinylaali. Sitten on luonnonkuituja, kuten vesisyöppö puuvilla, joiden käyttö ei välttämättä ole luonnon kannalta ollenkaan parempi asia.

Kuidut, erotkaa

Valoisa puoli on, että nämä tekstiiliteollisuuden ongelmat ovat olleet asiantuntijoiden ja EU-päättäjien tiedossa jo pitkään.

– EU:ssa on tulossa vuonna 2025 voimaan lainsäädäntö, joka tekee tekstiilinkeräyksen pakolliseksi. Suomi yrittää olla tässä etujoukoissa ja ottaa sen käyttöön jo 2023, Kääriäinen kertoo.

Yksi isommista haasteista nimittäin on se, että käytämme vaatetta vähän aikaa ja heitämme sen roskiin, koska se menee joko helposti rikki tai pois muodista.

Nyt pitäisi saada kuntoon tekstiilien keräys ja uudelleenkäyttö, kuten jo tehdään monille muille roskille pahvista biojätteeseen. Tekstiilille pitää luoda kokonaan uusi keräys- ja jatkojalostussysteemi.

– Kiertotaloudessa ei oikeastaan pitäisi puhua roskista tai jätteestä ollenkaan, vaan materiaaleista, Kääriäinen sanoo.

Kiertotalous tarkoittaa, että materiaalia käytetään uudelleen ja uudelleen niin monta kertaa kuin mahdollista, eikä joka kerta kaiveta tai pumpata maaperästä uutta raaka-ainetta.

Vaatteiden jatkokäytössä on ongelmana se, että niissä on sekaisin lukuisia erilaisia kuitumateriaaleja. Nyt yritetään tutkimuksen ja teknologian keinoin ratkaista sitä, miten ne saadaan eroon toisistaan niin, että niitä voidaan käyttää uudelleen. Se on pääasiassa kemiaa. Tekstiilejä liuotetaan erilaisissa seoksissa, jotta kuidut saadaan erilleen.

Kemiaa on pääasiassa myös uusien, ympäristöystävällisempien materiaalien kehittäminen.

– Pitäisi oikeastaan mieluummin puhua kemianteollisuudesta kuin tekstiiliteollisuudesta, sanoo Aino-vaatemerkin perustaja ja suunnittelija Liisa Kotilainen, jolla on kymmenien vuosien kokemus tekstiilialalta.

Mieluummin kemiasta siksi, että Suomessa tuppaa rahoittajien mielenkiinto lopahtamaan, kun aletaan puhua tekstiileistä. Uudet teknologiat vaativat pää­omaa, että ne todella saadaan palvelemaan massamarkkinoita eivätkä jää pienten piirien puuhasteluksi.

Lounais-Suomen jätehuolto on viime vuonna aloittanut kokeilun, jossa tekstiilejä kerätään Turun ympäristössä tietyillä kierrätysasemilla. Hyväkuntoiset päätyvät poistotekstiilimyymälään ja osa pienyrityksille jatkokäyttöön. Suomessa on muutamia pieniä yrityksiä, kuten Remake Design ja Piece of Jeans, jotka ompelevat vanhoista vaatteista uusia.

Start up -yritys Resterin tuotantolaitos valmistuu näillä hetkillä Paimioon, ja toimitusjohtaja Outi Luukko on innoissaan. Hän on johtanut aiemmin työvaatteita valmistavaa Touchpointia, joka on jo keskittynyt prosessin ekologisuuteen ja vaatteiden kierrätettävyyteen ja kestävyyteen.

Rester alkaa käyttää Turun seudulla kerättävää poistotekstiiliä, kuten teollisuuden, pesuloiden ja kauppaketjujen ylijäämiä. Niistä ei vielä valmisteta kuluttajille vaatteita, vaan vaikkapa eristemateriaalia tai huonekalujen täytettä.

– Meiltä aina kysytään, että tuleeko essusta uusi essu. Sellaista ei välttämättä tule, mutta tärkeintä on, että tekstiilimateriaali menee kiertoon. Mitä parempi materiaali on, sitä helpompi se on käyttää uudelleen, Luukko sanoo

Resterin prosessissa vanhat tekstiilit palastellaan mekaaniseksi ja revitään kuiduksi, jota voi jatkokäsitellä.

Suomalainen Infinited Fiber on puolestaan kehittänyt teknologian, joka erittelee kuidut ja muuntaa materiaalin nesteeksi ja sen jälkeen uusiksi kuiduiksi, joista taas voidaan tehdä erilaisia kankaita. Yhtiön mukaan sen teknologiaa ovat jo testanneet muun muassa H&M Group ja Bestseller.

Tuleeko siitä tikkuja?

Käyttäisitkö puukuidusta tehtyjä vaatteita, kysyi Spinnova tutkimuksessaan suomalaisilta, ruotsalaisilta, saksalaisilta, ranskalaisilta ja amerikkalaisilta kuluttajilta tämän vuoden elokuussa. Alle kolmasosa vastaajista ylipäätään tiesi, että puukuidusta voi valmistaa tekstiileitä. Vähän yli puolet piti puusta tehtyjä vaatteita houkuttelevina. Amerikkalaisista yli puolet oli sitä mieltä, että puusta tehdyt vaatteet voivat tuntua ikäviltä. Se perustuu ennakkoluuloon. Puukuidusta tehty kangas on aivan tavallista kangasta.

– Jotkut myös epäilivät, että kasvipohjaisista jätteistä valmistetut tekstiilit haisevat pahalle tai puupohjaisista vaatteista saa tikkuja, Emmi Berlin kertoo.

Työsarkaa siis tiedon lisäämisessä riittää. Tiedostava kuluttaja on tähän mennessä koettanut hankkia kallista kotimaista tai eurooppalaista vaatetta ja vältellyt halpamerkkejä. Se ei vain ole kaikille rahallisesti mahdollista eikä ratkaise massatuotannon ongelmia.

Sekä Aalto-yliopiston Pirjo Kääriäinen että Ainon Liisa Kotilainen huomauttavat, että korkea hinta ei aina takaa laatua, eivätkä kaikki halvahkoista vaatteista tunnetut jätit ole ollenkaan pahimmasta päästä, mitä tulee ympäristövaikutuksiin. Molemmat nostavat esiin H&M:n, Kää­riäinen myös Adidaksen.

– Isot valmistajat ovat kyllä havahtuneet ongelmiin, vaikka viherpesuakin vielä näkyy paljon, Kääriäinen sanoo.

Myös EU rahoittaa merkittävästi tutkimusta, jossa tekstiilijätevuoret saadaan kiertämään.

Spinnovan tulevaisuudenvisiossa Suomessa – tai missä tahansa maapallolla paikassa, josta saadaan selluloosaa ilman pitkiä kuljetusmatkoja – tehdään kuitua ja siinä lähellä myös kuidusta lankaa ja langasta kangasta. Tekstiiliteollisuuden vaiheet robotisoituvat kovaa vauhtia, mikä vaikuttaa siihen, että vaatteiden valmistus isossa mittakaavassa voisi ihan hyvin tapahtua myös Suomessa.

Onko puukuitu vastaus vaateollisuuden ongelmiin?­

Paluuta entiseen ei tietenkään ole eikä sitä Kotilaisen mukaan tarvitse tai kannata haikailla. Hän muistuttaa ja uskoo, että teknologinen kehitys ja yhteinen kansainvälinen lainsäädäntö pystyvät kyllä ratkaisemaan vaateteollisuuden ongelmat.

Muutos on kuitenkin hidasta.

– Pakko on yleensä paras motivaattori, Pirjo Kääriäinen sanoo. Hän viittaa siihen, että lainsäädännöstä kaivataan apua tuotannon järkeistämiseksi ympäristön kannalta.

Hän muistuttaa myös, että niin kutsuttu pikamuotikin on hyvin uusi ilmiö, vasta 2000-luvulla syntynyt.

– Jos olemme näin nopeasti omaksuneet tällaisen tavan tehdä ja käyttää vaatteita, pystymme kyllä minun elinaikanani opettelemaan myös toisen tavan.

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?