Mirva tietää, millaista on elää kaduilla – koti meni eron yhteydessä neljä vuotta sitten - Ilmiöt - Ilta-Sanomat

Mirva tietää, millaista on elää kaduilla – koti meni eron yhteydessä neljä vuotta sitten

Kun omaa kotia ei ole, seuraavan yön majapaikka on koko ajan mielessä. –On hemmetinmoinen stressi, kun ei tiedä, mihin mennä seuraavaksi yöksi, Mirva sanoo.

24.1. 18:00

Tänään oli hyvä aamu. Mirva heräsi, hoiti aamutoimet ja söi aamupalaksi weetabixia, kuten aina.

– Pitkästä aikaa oli sikahyvä mieli oikein, Mirva, 48, sanoo.

– Eilen siivosin huoneen tosi hienoksi. Oli aika läjä pyykkiä viikattavana. Sain ne laitettua kaappiin. Olen tosi ylpeä itsestäni.

Mirva asuu asunnottomille tarkoitetussa asumisyksikössä Helsingissä. Mirva ei ole hänen oikea nimensä. Asunnottomuudesta ei ole helppo puhua julkisesti.

Mirvan huoneessa on talon puolesta sänky, pöytä, vaatekaappi ja pieni jääkaappi. Itse hän on tuonut sinne mummin vanhan lipaston. Sisko osti taulutelevision, mutta Mirva jäi niin koukkuun rikossarjoihin, että ne alkoivat tulla uniin. Katsominen oli pakko lopettaa. Sisko auttaa Mirvaa muutenkin paljon.

Asumisyksikkö on monin tavoin parempi kuin katu, mutta oma koti se ei ole. Siellä asutaan tilapäisesti. Mirvan mielestä hyvää on se, että siellä on oma huone.

– Ei ole ketään miestä siinä, ei tarvitse pelätä väkivaltaa, pysyy tavarat tallella ja itse ehjänä. Kadulla multa on varastettu niin paljon.

 On hemmetinmoinen stressi, kun ei tiedä, mihin mennä seuraavaksi yöksi.

Mutta Mirva kaipaa omaa vessaa, keittiötä ja – rauhaa.

– Porukka on aika vaihtelevaa, ja sinne tulee Hietaniemestä ja kadulta suoraan ihmisiä. Meno on aika karskia ja rauhatonta. Ei mulle maistu oikein ruokakaan siellä.

Silti arki on nyt paljon parempaa kuin reilu vuosi sitten. Silloin Mirva oli ulkona kaduilla ja lopen uupunut.

– Viimeiset kolme vuotta kantelin kasseja ja olin kavereitten nurkissa. Hermannin kirkollakin tuli yövyttyä, ja Kalkkerssissa tuli oltua usein.

Sitten Mirva sai tuttavan avulla paikan nykyisestä asumisyksiköstä.

– Olisin ottanut joululahjaksi ihan mitä vaan muuta. Mutta parempi tämäkin on kuin ei mitään.

Kadulla ollessa yöpaikkaa joutuu miettimään koko ajan. Se vaikuttaa ihan kaikkeen.

– On hemmetinmoinen stressi, kun ei tiedä, mihin mennä seuraavaksi yöksi. Ja se kassien kantaminen. Ei sitä jaksa. Mä olin niin loppu ennen kuin mä tulin tänne.

Kun ei ole omaa kotia tai edes yöpaikkaa, oleminen on ajautumista. Ja sitten sitä vetää kamaa, Mirva sanoo.

– Mä oon enemmän kuin kurkkua myöten täynnä sitä. Se on ihan hetkessä elämistä, jotain aivan järkyttävää.

Naisten tuvalla saa olla rauhassa.­

Kesällä Mirva aloitti metadonikorvaushoidon. Se muutti arkea, toi siihen rytmiä.

– Lopetin 16 vuoden subutexin käytön. Mulla on ihan sikahyvä fiilis, kun loppui se pistäminen. Ei tarvitse stressata, et pääsis pistämään.

Arkisin Mirva käy päivittäin hoidossa päihdeklinikalla. Vielä toistaiseksi hän puuhailee muuten päivisin aika vähän. Mirva käy myös päiväkeskuksissa, asunnottomille naisille tarkoitetulla Naisten tuvalla Töölössä ja sen naapurissa sijaitsevalla Vihreällä keitaalla.

– Käyn Naisten tuvalla aina, kun se on auki. Se on aivan mahtava. Työntekijät ovat ihania. Naisten ryhmässä voi keskustella. Saan siitä tosi paljon, se on jotain ihan uskomatonta. Siellä pääsee myös saunaan.

– Vihreällä keitaalla on päivän rukous ja bingoa. Siellä saa aamupuuroa, välillä ruokaakin. Sitten jos tarvii apua jossain asioiden hoitamisessa, he auttavat. Siellä ei ole päihteitä, mutta korvaushoitolaiset saavat tulla. Keitaalla käyminen tuo rauhallisuuden tunteen.

Välillä Mirva käy saunomassa ystävän luona tai kylässä siskolla.

Naisten osuus kasvanut

Ihmistä, joka asuu muiden nurkissa tai tilapäismajoituksessa, kuten asumisyksikössä, pidetään asunnottomana. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Aran mukaan Suomessa oli vuoden 2019 lopussa 4600 yksin elävää asunnotonta. Heistä naisia oli 1190. Vaikka asunnottomien naisten määrä on viime vuosina vähentynyt, heidän osuutensa asunnottomista on 2000-luvulla kasvanut. Kaikista Suomen asunnottomista ihmisistä yli puolet on pääkaupunkiseudulla.

Asunnottomia naisia käy esimerkiksi Sininauhasää­tiön ylläpitämällä Naisten tuvalla Töölössä. Se on vain naisille tarkoitettu päiväkeskus. Naisten tuvalle tuleva nainen saa lämmintä ruokaa, mahdollisuuden käydä suihkussa tai saunassa, ylleen puhtaat alusvaatteet ja pääsee tarvittaessa lepäämään. Talvella jaossa on myös lämpimiä talvitakkeja ja kenkiä.

Kun perusasiat ovat kunnossa, on muun avun vuoro. Työntekijä selvittää, miten nainen voi ja millaista apua hän tarvitsee. Onko nainen täysin vailla suojaa tai vaarassa joutua pian kokonaan kadulle? Tarvitaanko hätämajoitusta, katkaisuhoitoa tai ehkä molempia?

Helsingissä naisia on kaduilla Sininauhasäätiön mukaan ehkä kymmeniä. Niin sanottuja piiloasunnottomia, eli muiden nurkissa tai majoitusyksiköissä yöpyviä huomattavasti enemmän.

Aran tilastojen mukaan 68 prosenttia Suomen asunnottomista majailee tilapäisesti tuttavien tai sukulaisten luona. Asuntoloissa, majoitus- tai muissa laitoksissa asuu noin 16 prosenttia, ulkona, porrashuoneissa tai ensisuojissa niinikään 16 prosenttia asunnottomista.

Apu alkaa perustarpeista. Naisten tuvalla pääsee pesulle.­

Asunnottomuuteen on harvoin vain yksi selkeä syy. Naisten tuvalle tulevilta asunto on usein mennyt jo ­kauan aikaa sitten. Taustalla on voinut olla esimerkiksi liian korkea vuokra, elämänhallinnan ongelmia, viinaa ja huumeita. Jotkut käyvät töissäkin.

Perheväkivallan uhri on saattanut päätyä turvakodista kadulle tai vankilasta vapautunut nainen jäädä siviilissä tyhjän päälle. Nainen saattaa jäädä ilman kotia esimerkiksi eron yhteydessä, sanoo Inka Kasurinen, joka työskenteli joulukuuhun asti naisten asunnottomuutta ehkäisevässä hankkeessa Sininauhasäätiössä.

– Lapsi jää erossa usein naiselle. Jos äidillä on esimerkiksi päihdeongelma, lastensuojelu auttaa naista tiettyyn pisteeseen asti. Jos lapsi otetaan huostaan, tämä apu usein loppuu ja asunto saattaa lähteä alta.

Asunto on saattanut mennä myös siksi, ettei ulko­maalaistaustainen asukas ole välttämättä ymmärtänyt, mitä suomalaisessa vuokrakodissa voi tehdä, tai ole kieliongelmien takia saanut apua maksuvaikeuksiin.

– Asunnottomuutta eivät aiheuta vain omat valinnat, Kasurinen toteaa.

Suhde päättyi, koti meni

Viimeksi Mirvalla oli oma koti nelisen vuotta sitten. Siellä hän asui nuorimman lapsensa isän kanssa. Kun parisuhde päättyi, meni myös asunto. Se oli ex-puolison vanhempien omistuksessa.

– Annoin ennen sitä Helsingin kaupungin asunnon pois. Äiti sanoi, että se oli typerin teko, jonka sä olet tehnyt. Mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi.

Mirva kertoo käyttäneensä huumeita 17-vuotiaasta.

– Mä oon tehnyt mitä mua huvittaa.

– Mun isä oli sen verran rankka ukko, etten polttaisi edes röökiä, jos hän vielä eläisi. Kun isä kuoli, se oli sellainen menetys mulle. Mä olin kuudennella luokalla. Mulla on flipannut siinä kohtaa.

Kun Mirvan puhelin soi, soittoäänenä on kirkasta lapsen puhetta. Mirvalla on kolme lasta. Heistä kaksi on jo aikuisia ja asuu omillaan. Nuorin asuu perhekodissa.

Vanhemmista lapsistaan Mirva tapaa toista. Viimeksi he näkivät kesällä.

– Mä oon ollut tosi rehellinen ja avoin. Hän tietää kaiken mun elämästä. Olen saanut välit kuntoon, me soitellaan ja nähdään. Viimeksi kun nähtiin, hän laittoi jälki­käteen viestin, että oli ihana nähdä. Kiitos äiti, näytit tosi hyvältä, hän sanoi.

Mirva näyttää kännykästään kuvaa, jossa hän on kuopuksensa kanssa elokuvissa. Se oli uusin Risto Räppääjä.

Pelko näkyy kovuutena

Jatkuva liikkeellä olo on kovaa kenelle tahansa. Kasurisen mukaan tuttavien tai sukulaisten luona majoittuvien ”piiloasunnottomien” ongelmat eivät usein ole niin näkyviä tai pahoja kuin niillä, jotka nukkuvat ulkona.

– Jos on ihan täysin kadulla, on joko päihderiippuvuutta tai mielenterveysongelmia. En ole koskaan tavannut asunnotonta ihmistä, jolla ei olisi jompaakumpaa, Kasurinen sanoo.

Erityisen rankkaa kodittomuus on naisille.

– Jos nainen kulkee yöllä yksinään vaikka Kampissa, siinä on ihan toisten armoilla. Naisen asema on kadulla todella heikko, Kasurinen sanoo.

Väkivallan, seksuaalisen ahdistelun ja ryöstetyksi tulemisen riski on koko ajan läsnä etenkin, jos nainen on fyysisesti pienikokoinen.

Talvitakit ja -kengät odottavat uusia käyttäjiä.­

Tavaroitakaan ei välttämättä pysty pitämään turvassa. Jos rahoja tai kortteja ei pysty pitämään tallessa, ei taloudellista itsemääräämisoikeuttakaan ole. Silloin on muiden armoilla.

Turvattomuuden tunne näkyy Kasurisen mielestä naisissa usein kovana käytöksenä.

– Se pelko, joka heillä on, on ihan käsinkosketeltavaa. Se näkyy kovuutena, rooleina ja sen kiistämisenä, että eihän minulle mitään satu. Harvat naiset ovat niin vahvoja kuin he uhoavat.

Mirva sanoo, ettei ole koskaan joutunut tekemään majapaikan toivossa asioita, joita ei olisi halunnut.

– Tunnen niin paljon ihmisiä. Ei mulle tulla sellaisia sanomaan. Mä pidän puoleni. Jos mä sille päälle satun, olen kova suustani.

Vonkaamista Mirva on kyllä joutunut kuulemaan, väsymiseen asti.

Asumista pitää opetella

Pääkaupunkiseudulla ongelma ei Kasurisen mukaan ole siinä, etteikö asuntoja olisi. Ne ovat vain liian kalliita.

– Asumiseen saa tukea vain tiettyyn euromäärään saakka. Entä jos se ei riitä, jos asunto on vaikka liian iso? Jos joka kuussa jää vaikka 50 euroa vuokraa maksamatta, vuokravelkaa kertyy helposti. Jos samaan syssyyn sattuu itsellekin kaikenlaista, ongelma voi olla valmis.

Koska asunnottomuudella harvoin on vain yhtä syytä, asuntokaan ei automaattisesti ratkaise ihmisen muita ongelmia. Jos on elänyt pitkään yhteiskunnan laitamilla, ei asumisen ja muun elämänhallinnan perustaitoja välttämättä ole. Niitä pitää opettaa.

– Jokainen tarvitsee kodin ja turvan, mutta myös kyvyt olla omassa kodissa. Tarvitaan riittävästi tukea, niin että myös naapureilla on turvallista.

Naisten tuvalla on jaossa puhtaita vaatteita.­

Suomessa asunnottomuusjärjestöt noudattavat niin sanottua asunto ensin -periaatetta. Se tarkoittaa, että oma koti voi olla jokaiselle ensimmäinen askel kohti parempaa elämää, eikä raittius ole vaatimus asunnon saamiseen. Periaatteen mukaan myös vaikeista päihde- tai mielenterveysongelmista kärsivä voi pärjätä tavallisessa vuokra-asunnossa, jos hän vain saa asumiseensa oikeanlaista tukea. Myös alkoholistilla tai narkomaanilla on oikeus kotiin.

– Jos pääsee asunnon kautta taas elämään kiinni, voi viedä silti vuosia, että oppii elämään tässä yhteiskunnassa. Taustalla voi olla traumoja, pelkoja, velkoja, lapset saattavat olla huostassa. Tarvitaan monenlaista apua.

Kasurisen mielestä apua on sinänsä riittävästi saatavilla ainakin isoissa kaupungeissa. Toinen kysymys on, löytääkö apu ihmisen.

– Esimerkiksi hätämajoituksessa yksiköt ovat isoja, jotta niissä voidaan tarjota palveluja. Kohtaako asiakas oikeanlaisen tuen ja avun? Yksiköt ovat niin isoja, että tuki ei välttämättä pääse kaverien yli.

 Kaikki me ollaan samanveroisia.

Voi myös olla, etteivät kaikki ongelmat tule edes esiin, vaikka ihminen pääsisi jonkinlaisen avun piiriin. Häpeä saattaa estää kertoa omasta tilanteesta kaikkea, ja asiat voivat pahentua.

– Päihdetyössä olen huomannut, ettei miehelle ole niin häpeällistä, jos on istunut vankilassa ja lapset on otettu huostaan. Miehelle se on hieno sankaritarina, naiselle häpeällistä, vaikka on sankarillista ylipäänsä selvitä sellaisesta elämästä.

Kasurisen mielestä päihde- ja mielenterveyspalveluja pitäisi olla tarjolla paremmin. Katkaisuhoitoon pitäisi päästä nopeammin, lääkkeettömiä hoitoja olla enemmän. Tarvitaan velkaneuvontaa ja apua käytännön asioiden hoitamiseen.

– Toivon, että ymmärrettäisiin paremmin niitä mielenterveysongelmia ja traumoja, joita kadulla eläessä syntyy. En usko, että kovin moni meistä kestää sellaista elämää ilman traumoja.

Toiveissa oma rauha

Mirva haaveilee siitä, että tavarat voisi mahdollisimman pian kantaa ihan oikeaan kotiin. Hermo palaa asuntolassa herkästi. Mirva toivoo, ettei vessaan tarvitsisi lähteä ulkokengillä. Että olisi oma keittiö, jossa kukaan muu ei sotkisi. Ettei kukaan huutaisi keskellä yötä. Että saisi olla rauhassa ja elää tavallisen naisen tavallista elämää.

– Mä haluaisin jo oman kodin, että mä saisin alkaa tutustua uudestaan siihen mun keskimmäiseen lapseen. Haluaisin alkaa tekemään jotain hyvää duunia. Mulle on sanottu, että musta tulis hyvä kertoja. Voisin mennä kertomaan nuorille, miksi huumeita ei kannata käyttää. Ne vie kaiken, lapset, ihan kaiken. Mitään ei jää.

Mirva kokee, että huumeidenkäyttäjiä kohdellaan esimerkiksi lääkärissä ”kuin elukoita”, eikä oteta tosissaan. Siitä pitäisi tulla loppu.

– Kaikki me ollaan samanveroisia.

Vähän ennen joulua Mirvalla on uutisia. Hän on muuttanut toiseen asumisyksikköön. Siellä on oma wc, jota ei tarvitse jakaa kenenkään kanssa. Puhelimessa hän kertoo, että uudessa paikassa on ihanan rauhallista.

Se tuleva ihan oma koti, se voisi olla vaikka pieni kaksio. Sinne Mirva laittaisi ainakin viherkasveja.

Kodin hän pitäisi aina siistinä.

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?