Riikka Suomisen kolumni: Syrjähyppyihin voisi suhtautua kuin örvellyskänniin – tyhmästi tehty, mutta ei loukkaus puolisoa kohtaan - Ilmiöt - Ilta-Sanomat

Riikka Suomisen kolumni: Syrjähyppyihin voisi suhtautua kuin örvellyskänniin – tyhmästi tehty, mutta ei loukkaus puolisoa kohtaan

”Jos syrjähyppyjä alettaisiin pitää parisuhteiden arkisena vaivana eikä kardinaaliloukkauksena, helpottuisi kaikkien elämä”, kirjoittaa Me Naisten kolumnisti Riikka Suominen.

Riikka Suominen uskoo, että onnellisuus parisuhteissa lisääntyisi, jos syrjähyppyjä ei demonisoitaisi.

10.12.2020 16:00

Tänä vuonna parisuhteilla on yksi uhka vähemmän, kun korona estää firmojen pikkujoulut. Kansanperimähän tietää ne oikeiksi syrjähyppylingoiksi.

Uskottomuus on viimeisiä seksitabuja. Seksuaalivähemmistöjä tai naisten tekemiä seksialoitteita ei enää onneksi paheksuta. Jopa avoimen suhteen voi jo tunnustaa, mutta syrjähyppyä ei vieläkään.

Niin yksituumaista on paheksunta, että pari vuotta sitten suuri päivälehti julkaisi pikkujouluaikaan jutun siitä, miten ehkäistä syrjähyppy. Siinä kehotettiin muun muassa miettimään, mitä pahaa teosta voi seurata.

On vaikea kuvitella, että lehti neuvoisi välttämään homouden houkutuksia tai torjumaan esiaviollisen seksin seireenilaulua. Näitä asioita on joskus pidetty yhtä moraalittomina ja haitallisina kuin uskottomuutta edelleen.

Samaan aikaan sadoilla tuhansilla ihmisillä on kokemusta ulkopuolisista suhteista. Useammalla kuin joka kolmannella suomalaisella on joskus ollut sellainen. Ilmiö on siis yhtä aikaa hyvin tavallinen ja hyvin tuomittu.

Syrjähypyistä voi seurata pahaa mieltä, petettyä luottamusta, ero, taloudellisia ongelmia, pelkoa, syyllisyyttä ja yksinäisyyttä.

Väitetään, että syrjähyppy on julmin tapa loukata kumppaniaan. Jotkut käyttävät sanaa trauma.

 Jos syrjähyppyjä alettaisiin pitää parisuhteiden arkisena vaivana eikä kardinaaliloukkauksena, helpottuisi kaikkien elämä.

Syiksi pettämiseen sanotaan sitoutumisongelmat, keskusteluyhteyden katkeaminen, arvottomuuden tunne, narsismi ja yksinäisyys. Eli nykyään pettämisen väitetään johtuvan psyyken heikkoudesta, kun ennen se oli syntiä. Minusta kannattaisi vain tunnustaa, että se on inhimillistä.

Syrjähyppyjä on ollut yhtä kauan kuin avioliittojakin. Ilmeisesti terapeutit ja avuliaat lehtijutut silti luottavat, että kunhan kansaa valistaa ja valmentaa, niin ajan myötä syrjähyppy kuolee sukupuuttoon kuten lasten piiskaaminen ja isorokko. Tuskinpa vain. Eihän ilmiö ole kadonnut niinäkään aikoina tai niissä maissa, missä pettämisestä on rangaistu kuolemalla.

Kuten tunnettu pariterapeutti Esther Perel sanoo, ihmiset ovat uskottomia, koska tunnemme vetoa moraalikoodien rikkomiseen. Keksimme sääntöjä – ja sitten uhmaamme niitä. Tämän vuoksi myös onnellisissa liitoissa petetään.

Jos syrjähyppyjä alettaisiin pitää parisuhteiden arkisena vaivana eikä kardinaaliloukkauksena, helpottuisi kaikkien elämä. Tutkitusti iso osa syrjähypyistä ei edes liity puolisoon.

Voitaisiin vaikka aloittaa sen toteamisesta, että kielletty kiihottaa, yksiavioinen parisuhdeihanne tuottaa syrjähyppyjä ja että niitä tapahtuu maailman tappiin. Silloin pikkujoulujen eroottisiin hairahduksiin voisi suhtautua samoin kuin örvellyskänniin. Tyhmästi tehty, mutta ei henkilökohtainen loukkaus puolisoa kohtaan.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?