Fani, ja ylpeä siitä - Ilmiöt - Ilta-Sanomat

Fani, ja ylpeä siitä

Miksi on noloa, jos aikuinen nainen fanittaa poikabändiä, mutta normaalia, että aikuinen mies fanittaa futisjoukkuetta? On aika poistaa stigma fanikulttuurin yltä! Neljä naista kertoo, miksi fanittaminen on niin mahtavaa hommaa.

Ira Hurskainen harrastaa cosplayta. Game of Thronesin Sansa-hahmon asun hän on tehnyt itse.­

Lempihahmon saappaissa

Ira Hurskainen, 28, harrastaa cosplayta ja kiertää fanitapahtumissa.

Fanitus on Iralle elämäntapa.­

”Olen ollut fanityttö pienestä pitäen. Rakastan televisiota ja visuaalista mediaa. Ala-asteella fanitin Pokémonia, sitten kehiin tulivat Harry Potter ja Taru Sormusten Herrasta.

Cosplaysta kiinnostuin noin viisi vuotta sitten, kun aloin pitää Instagramissa faniaiheista blogia. Cosplay on lyhenne sanoista costume play. Se on esittävää taidetta, jossa pukeudutaan vaikkapa jonkin tv-sarjan, elokuvan tai pelin hahmoksi.

Suuritöisimpien asujen tekeminen voi kestää kuukausia. Välillä ostan asun valmiina ja muokkaan sopivaksi, mutta teen paljon myös itse. Olen opetellut ompelemaan harrastuksen myötä. Cossaamisessa ihanaa onkin luovuus ja se, että pääsee toteuttamaan itseään.

Kaikkein ylpein olen Game of Thrones -sarjan Sansa-hahmon asusta. Olen tehnyt sen itse alusta loppuun. Asu on tärkeä myös siksi, että samaistun Sansaan todella paljon. Minulla on aina oltava jonkinlainen yhteys hahmoon, jota haluan cossata. Silloin tunnen oloni kotoisaksi asussa. Monia hahmojani yhdistävät tosin myös punaiset hiukset.

Pieni Merenneito eli Ariel on yksi Iran suosikkiasuja.­

Parasta cosplay-harrastuksessa on yhteisöllisyys. Pukeudun asuihin aina, kun osallistun coneihin eli fanitapahtumiin.

Kaikkein rakkain on lempisarjani Supernaturalin oma tapahtuma JusInBello, joka järjestetään Italiassa. Sinne pääsee vuosittain vain tuhat fania, ja olen onnekseni päässyt mukaan jo viisi kertaa. Tapahtumaan osallistuvat myös sarjan tekijät ja näyttelijät. On aina yhtä mieletön fiilis nähdä heidät livenä.

 Hetken päästä havahduin huoneen ulkopuolelta hyperventilaation partaalla.

Mahtavinta on, kun pääsee tapaamaan näyttelijöitä ja ottamaan kuvan heidän kanssaan. Elämäni onnellisin hetki oli, kun pääsin ensimmäistä kertaa Jared Padaleckin kainaloon. Hän näyttelee lempihahmoani Samia. Minua jännitti valtavasti, mutta Jared piti kasvoistani kiinni ja rauhoitteli. Tuijotin häntä silmiin ja yritin pysyä pystyssä. Hetken päästä havahduin huoneen ulkopuolelta hyperventilaation partaalla. On vaikeaa selittää, miten vahvoja tunteita fanitapahtumissa koen.

Yhteen JusInBelloon kuluu reilu pari tuhatta euroa matkoineen ja pääsylippuineen. Yhteiskuvat näyttelijöiden kanssa maksavat nekin. Joskus tutut ihmettelevät, miksi käytän tapahtumiin niin paljon rahaa. Olen kuitenkin valmis maksamaan siitä fiiliksestä, jonka saan. En ole missään yhtä onnellinen kuin fanitapahtumissa. Niiden jälkeen kuljen viikkoja pää pilvissä. Kun arki tasaantuu, voin selailla kuvia, ja hymy nousee heti kasvoille. Olen saanut tapahtumista myös paljon uusia, hyviä ystäviä.

Arkielämässä olen usein vähän varuillani, kun tapaan uuden ihmisen. Mietin, miten paljon voin paljastaa harrastuksestani, ja pitääkö toinen minua hulluna. Fanitapahtumissa saan olla täysin oma itseni, sillä kaikki ovat samalla aaltopituudella, samanlaisia intohimoisia tyyppejä kuin minäkin.

 Vaikka asia, josta pidän, on fiktiivinen, sen aiheuttamat tunteet ovat aitoja.

Frozenin Elsa on myös Iran lempiasuja. Ira jakaa kuvia asuistaan @lady.of.light -Instagram-tilillään.­

Fanitus ja cosplay eivät katso ikää. Ne auttavat säilyttämään lapsenomaisen mielen. Maailmassa on niin paljon kaikkea stressaavaa, että välillä on ihanaa paeta jonkin sarjan tai leffan maailmaan.

Minulta on kysytty, miksi olen niin innoissani fiktiivisistä hahmoista ja enkö voisi innostua mieluummin jostain oikean maailman asioista. Toivoisin, että ihmiset ymmärtäisivät, että vaikka asia, josta pidän, on fiktiivinen, sen aiheuttamat tunteet ovat aitoja.”

Enää ei nolota

Elina Rossi, 43, fanittaa Homeland-sarjan hahmoa. Hän perusti hahmolle omistetun blogin yhdessä muiden fanien kanssa.

Kun Homelandissa annettiin ymmärtää, että Quinn kuoli, Elina ja muut fanit uskoivat hahmon paluuseen.­

”Kun aloin katsoa Homelandia eli Isänmaan puolesta -sarjaa, en aluksi innostunut. Onneksi jatkoin katsomista, sillä toisella kaudella mukaan tuli hahmo nimeltä Peter Quinn. Silloin kolahti. Quinn oli täydellinen yhdistelmä kauneutta, herkkyyttä ja vaaraa. Tietysti hän myös näytti hyvältä. Ajattelin, että onpa ihana mies.

Kukaan ystävistäni ei seurannut Homelandia, joten päädyin Twitteriin puimaan sarjaa tuntemattomien kanssa.

Pian meille muodostui tiivis, yhdeksän hengen porukka. Meitä ei oikeastaan kiinnostanut itse sarja tai Quinnin näyttelijä Rupert Friend, ainoastaan hahmo.

Aluksi luulin, että olen porukan ainoa aikuinen. Kävi kuitenkin ilmi, että juttukaverini olivat samantyyppisiä kuin minä: aikuisia, korkeasti koulutettuja naisia. Ajattelin, että jos noin fiksut tyypit voivat fanittaa näin antaumuksella, niin minäkin voin.

Perustimme yhdessä lähinnä Peter Quinnille omistetun Homeland-blogin. Osa meistä teki videoita ja giffejä, yksi teki podcastia, yksi kirjoitti fanifiktiota, pari avasi keskustelupalstan. Vitsailimme, että se oli kuin oikea tuotantoryhmä. Tein blogiin liittyviä töitä muutaman tunnin päivässä. Saimme joitakin tuhansia seuraajia.

 Kun hahmo kuoli, koin voimakasta, aitoa surua.

Fanitukseen liittyy usein oman sisällön luominen, oli kyse sitten videoista, meemeistä tai tarinoista. Bloggaamisessa parasta oli se, että sai olla luova, oli lahjoja tai ei. Sisältömme saattoi olla typerääkin, mutta se oli itse tehtyä eikä koskaan ylhäältä määrättyä.

Kaikkea hulluakin tapahtui. Yhtä Homelandin kautta kuvattiin New Yorkissa. Aloimme viestittää erään paparazzitoimiston vinkkilinjalle, missä sarjan näyttelijät olivat milloinkin. Pian huomasimme, että Daily Mail -lehti alkoi julkaista vinkkiemme kautta saamiansa kuvia.

Sitten Quinnin hahmo kuoli. Olin valtavan vihainen ja lopetin sarjan katsomisen. Koin myös voimakasta, aitoa surua ja itkeskelin pari iltaa. Joku porukasta vertasi osuvasti, että kun oli kokenut niin ehdotonta ja kritiikitöntä rakkautta jotain kohtaan, tuntui vähän samalta kuin lemmikki olisi kuollut.

Hahmon kuolema oli kriisin paikka myös siksi, että se merkitsi blogin loppua. Pidimme toimintaa pystyssä vuoden verran ja teimme surutyötä, kunnes lopetimme. Se tuntui oudolta. Blogin pito oli ollut intensiivistä, ja olin jutellut porukan kanssa enemmän kuin monien tosielämän kavereideni kanssa. Jatkoimme kuitenkin viestittelyä ja parista tuli oikeita ystäviäni, joita olen käynyt tapaamassakin Yhdysvalloissa.

Fanittaminen on yhteisöllistä. Minulle oli uutta, että netin kautta voi saada niin hyviä ystäviä. On hauskaa, että eri maista ja taustoista tulevia ihmisiä voi yhdistää jokin niin hassu asia kuin fiktiivinen hahmo.

 Fanittaminen tarjosi täydellisen eskapismi­kokemuksen.

Fanitukseen liittyy voimakas nolouden ja häpeän stigma. Osa blogikavereistani ei kertonut bloggaamisesta ja fanituksesta edes aviomiehilleen, vaan valehteli tekevänsä työjuttuja koneella ollessaan. Fanituksella on leima teinityttöjen juttuna, ja teinityttöjen jutut ovat tunnetusti noloja. On paljon hyväksyttävämpää, että mies huutaa baarissa jalkapalloilijan nimikkopaita päällä. Siihen ajatukseen olen itsekin kasvanut.

Fanitus nolotti myös siksi, että se ei ollut hyödyllistä. Aikuisen naisen kun pitäisi tehdä vain hyödyllisiä asioita. Fanittamisessa mahtavaa oli kuitenkin juuri se, että se oli täysin turhaa. Se tarjosi täydellisen eskapismikokemuksen. Harrastuksen tarkoitushan on se, että se on hauskaa. Sitä fanitus oli: rentouttavaa ja vapauttavaa. Esimerkiksi työstressistä oli helpompaa palautua, kun sai iltaisin ajatukset blogipuuhien ansiosta jonnekin ihan muualle .

Nykyään fanitausta ei enää nolota. Olen kertonut blogista ystävilleni, ja he ovat kaikki olleet todella innoissaan.”

Poikabändirakkautta

Veera Suikkari, 30, ja Tinja Jokelainen, 27, fanittavat One Direction -bändiä. Naiset tutustuivat toisiinsa au paureina Munchenissa 2013.

One Direction on tärkeä osa Tinjan (vas.) ja Veeran ystävyyttä. Fanitavaran keräily on molempien harrastus.­

Veera: Aloin tykätä One Directionista vuoden 2015 alussa. Kun etsin heistä tietoa netistä, avautui kokonainen maailma. Bändistä löytyy miljoonia videoita, keskusteluketjuja ja salaliittoteorioita, joihin upposin. Soitin Tinjalle ja kerroin, että olen alkanut fanittaa tällaista bändiä. Tinja vastasi, että niin hänkin!

Tinja: Olimme molemmat ostaneet liput One Directionin Suomen-keikalle, ja päätimme mennä sinne yhdessä.

V: Pakahdun vieläkin, kun muistelen keikkaa. Huusimme vain toisillemme, että olemme oikeasti samassa paikassa bändin poikien kanssa.

T: Minulla on tallessa selfieitä, joissa näkyvät ilonkyynelistä tuhriintuneet silmäni ja taustalla Harry Styles, koska halusin yhteiskuvan hänen kanssaan.

V: Harry on Tinjan suosikki ja Louis Tomlinson minun.

T: Minulla on Harryyn liittyvä fanitatuointi. Siinä lukee hänen käsialallaan lausahdus All the love, jolla hän ennen allekirjoitti twiittinsä.

 Jännittävinä hetkinä bändin tuttuus lohduttaa ja helpottaa.

V: Keräilemme molemmat One Direction -fanitavaraa. Sitä on vaikea löytää, koska bändi jäi tauolle jo viisi vuotta sitten. Riemuitsen aina, kun löydän tavaraa netistä tai kirppiksiltä. Kun muutin töihin Kiinaan, myin kaiken muun omaisuuteni paitsi fanikokoelman.

T: Fanitukseni ei näy ulospäin. En käytä 1D-vaatteita eikä minulla ole kotona julisteita seinillä, mutta jos joku vain tietäisi avata sen yhden kaapin oven…

V: One Directioniin voin käyttää rahaa miten paljon vain. Bändin pojat tekevät nykyään soolouraa, mutta eivät keikkaile Suomessa, joten jos haluaa keikalle, on matkustettava ulkomaille.

T: Nyt kun bändi ei enää ole aktiivinen, fanitus on enemmän nostalgisointia. Bändiin liittyy niin paljon iloisia muistoja, että kaikki poikiin liittyvä kääntää mielialan paremmaksi.

V: Jos olen surullinen tai ahdistunut, laitan One Directionia soimaan tai katson musavideoita. Jännittävinä hetkinä bändin tuttuus lohduttaa ja helpottaa.

 Jos tapaisin bändin pojat, alkaisin ehkä vain ulista hysteerisesti.

One Direction kävi Suomessa vain kerran. Vuoden 2015 keikka oli Veeralle ja Tinjalle ikimuistoinen.­

T: Aina jos tapahtuu jotain bändiin liittyvää, seuraamme tiiviisti somea. One Direction täytti hiljattain 10 vuotta. Silloin viestittelin Veeran kanssa koko ajan. Veeralle minun ei tarvitse koskaan pohjustaa, että miksi joku twiitti tai video on niin merkittävä. Asumme eri paikkakunnilla, ja osa puheluistamme kuluu aina siihen, että käymme läpi uusimmat bändiin liittyvät spekulaatiot.

V: On ihanaa, kun on ystävä, joka ymmärtää, miltä kiihkeä fanitus tuntuu. Kun Zayn Malik lähti bändistä, lamaannuin täysin. Kun Louisin äiti kuoli, itkin kaksi päivää. Silloin oma äitini jo sanoi, että nyt nainen, palaa oikeaan maailmaan. Menihän se vähän yli, mutta se oli vain niin surullista.

T: Suurin unelmamme olisi saada tavata bändin pojat. En kyllä tiedä, saisinko edes sanaa suustani.

V: Varmaan osaisin vain ulista hysteerisesti. Ehkä sanoisin, että kiitos, kun olette olemassa.

T: Poikabändien fanitus ei ole ikään sidonnaista. Nelikymppinen siskoni muistelee lämmöllä esimerkiksi Take thatia ja New Kids on the Blockia. Poikabändit vetoavat teinityttöihin, mutta fanit myös kasvavat bändien mukana.

 On hölmöä, että fanittamista arvotetaan. Että on noloa fanittaa One Directionia, mutta ihan ok fanittaa Real Madridia.

V: Teinityttöjä haukutaan usein hysteerisiksi, mutta sehän on vain hienoa, että ihmisillä on paikka, johon kanavoida tunteensa. Teinitytöissä on sitä paitsi voimaa, he pitävät bändejä ja artisteja pinnalla. Jos teinityttöjä ei olisi, kukaan ei ostaisi fanitavaraa tai kävisi keikoilla.

T: Yksi työkaverini sanoi kerran, ettei tunne lisäkseni ketään muuta, joka fanittaisi jotain. Mietin, että herranjestas, eivätkö hänen kaverinsa seuraa esimerkiksi jääkiekkoa tai jalkapalloa? Ihan yhtä lailla sekin on fanittamista, jos matkustaa vieraspeleihin ja ostaa pelipaitoja.

V: On hölmöä, että fanittamista arvotetaan. Tyttöjen juttuja vähätellään aina. Että on noloa fanittaa One Directiona, mutta ihan ok fanittaa Real Madridia.

T: Monet raavaat miehet fanittavat vaikkapa metallimusiikkia. Fanitusta on monessa muodossa, eikä yksi ole toista parempi.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luetuimmat

Tuoreimmat Me Naiset