Aikuinen nainen testasi Seitsemän veljestä ja löysi sieltä muun muassa Bridget Jonesin – puisevaksi luultu äijäklassikko vei jalat alta

Juhlavuonna Salla, 40, havahtui häpeään: Seitsemän veljestä oli yhä lukematta. Mitähän annettavaa 150-vuotiaalla äijäklassikolla on 2020-luvun naiselle?

Aleksis Kiven Seitsemän veljestä -romaanilla (1870) on puuduttava maine, ainakin entisten ysärinuorten silmissä. Miksi ihmeessä?

13.10.2020 10:30 | Päivitetty 13.10.2020 11:07

Hiidenkivi on pienempi kuin luulin. Korkeutta on vain vähän toista metriä, mutta päältä lohkare on leveä ja laakea. Melkein neliskulmainen, syllän korkea kallionkappale.

Ehkä tuohon juuri mahtuisi seitsemän aikamiestä pötköttämään. Ainakin jos makaisivat lusikassa.

Kipuan ähkäisten kivelle ja tähyilen jossain pellon takana humisevaa moottoritietä. Kyllä ylhäältä maailma näyttää asteen avarammalta. Hyvin täältä pystyisi tähtäilemään pyssyillä vauhkoa härkälaumaa. Teurastamaan talven soppalihat.

Ei ole varmaa, oliko se juuri tämä siirtolohkare, joka innoitti Aleksis Kiveä kirjoittamaan hornankatkuisen härkäkohtauksensa Seitsemään veljekseen (1870). ­Kilpailevia hiidenkiviä on Nurmijärvellä useampi, mutta legenda kertoo, että juuri tälle kivipahaselle roudattiin 1960-luvulla bussilasteittain turisteja pällistelemään. Sellaisia olivat silloin suomalaiset nähtävyydet.

Sienikaveri nappaa minusta kuvan Instaan. Projekti Hiidenkivi, check. Projekti Seitsemän veljestä, kesken.

Hiidenkivi, joka löytyi sienireissulla nurmijärveläisen pellon reunalta. Aleksis Kiven inspiraatio? Tuskinpa.

Klassikko-fomo iski

Seitsemän veljestä kuuluu siihen settiin suomalaista kaanonia, josta olen potenut kroonista huonoa omaatuntoa jo vuosia: ei ole tullut luettua.

Syytän demokratiaa. Lukion kakkosella luokka sai äänestää, mikä kotimainen klassikko kurssilla luetaan. Tuntematon sotilas otti murskavoiton, hyväksi kakkoseksi jäi sisukas veljessarja. Itse taisin liputtaa Kiven puolesta, mutta en niin paljon, että olisin siihen vapaaehtoisesti tarttunut. Sen sijaan puhkirakastin Dumasit, Austenit ja Waltarit, jopa Täällä Pohjantähden alla -trilogian. Se Tuntematonkin oli ihan hyvä.

Parikymppisenä, siinä elämänvaiheessa, kun halusin pimpata kirjahyllyäni sivistyneemmän näköiseksi klassikoilla, nappasin Seitsemän veljestä jostain Akateemisen alesta. Siellä se on napottanut Ikean Ivarin ylimmällä hyllyllä ainakin viisitoista vuotta, Kalevalan ja Aristoteleen Runousopin välissä.

Jonain Aleksis Kiven päivänä taisin avata kirjan. Kirjanmerkin perusteella pääsin kolmossivulle, siihen kohtaan, jossa pojat varastavat Männistön muorin munat. Sitten tuli jotain.

Vuosien mittaan on iskenyt usein jonkinlainen Seitsemän veljestä -fomo: mitähän kaikkea olen missannut? Jukolan pojat viuhahtelevat taustalla kirjailijahaastatteluissa, teatterikritiikeissä ja aina, kun jossain mainitaan Jouko Turkka. Veljesten mukaan on nimetty katuja, tyypitelty pomoja ja pohdittu suomalaisen miehen ahdistusta. Jotain kirjassa varmasti on, kun siitä niin vaahdotaan.

Keväällä havahduin, että romaani täyttää pyöreitä, jo 150 vuotta. Se on nyt tai ei koskaan! Pystyn tähän!

 Jotain kirjassa varmasti on, kun siitä niin vaahdotaan.

Veljeksillä on surkea brändi

”Vauhdikkaalla keskipalstaluennalla olen sen varmaan koulussa vetänyt. Katsoin ensin Turkan tv-sarjan, joka oli hirveää mölinää ja rään valumista. Se ei varsinaisesti lisännyt kirjan houkuttelevuutta.”

”Kuutosella perjantaisin oli aina lukutunti. Seitsemää veljestä pelättiin jo etukäteen. Olin kova lukija, mutta kun kuuntelet tunnin, kuinka koulukaverit jankkaavat sitä ääneen, se on yksiselitteisesti kamalaa. Kivi-parka.”

Lähipiirin kokemukset Veljeksistä ovat lähinnä surullisia. Yllättävän moni on onnistunut väistämään kirjan kokonaan.

”Äiti oli säästänyt kasan vanhoja Mauri Kunnaksia. Se merirosvokirja oli luettu risaksi, mutta Seitsemän koiraveljestä oli käytännössä koskematon. Jännä homma, ettei sitten tullut aikuisenakaan tartuttua.”

Seitsemällä veljeksellä tuntuu olevan surkea brändi, ainakin meidän 1980–90-luvun koululaisten silmissä. Niihin aikoihin kai ajateltiin, että kansalliskirjallisuus on yleissivistystä ja mahdollinen lukunautinto vain bonus. Kiven lisäksi meille sitten lusikoitiin sellaisia vetäviä nuorisosuosikkeja kuin Juhani Ahon Rautatie, Aapelin Pikku Pietarin piha tai Ilmari Kiannon Punainen viiva. Itse taisin nautiskella seiskalla Veijo Meren Manillaköyden. Toivuin siitä vuosia.

Sen sijaan ne tutut, jotka ovat tarttuneet Veljeksiin vasta aikuisena, ylistävät sitä lähes poikkeuksetta.

Ope, onko tämä pakko lukea?

Pakko kysyä aiheesta mieheltä, joka ihan työkseen yrittää saada vastahakoiset teinit rakastumaan lukemiseen. Kirjailija Tommi Kinnunen opettaa äidinkieltä ja kirjallisuutta Turun Luostarivuoren lukiolaisille, aiemmin myös yläkoululaisille. Miksi ihmeessä Seitsemää veljestä pitää tankata jo koulussa?

– Ei missään nimessä pitäisikään! Kinnunen parahtaa.

– Se on hieno ja tärkeä kirja, mutta myös ihan erinomainen teos tappamaan teinin lukuinto.

Kirjailija ja opettaja Tommi Kinnunen luki Seitsemän veljestä vasta parikymppisenä yliopistossa ja ihastui sen anarkistisuuteen. – Varmaan sitä koulussakin käsiteltiin, mutta onnistuin kai jotenkin huijaamaan läpi.

Ajat ovat onneksi muuttuneet. Omille oppilailleen Kinnusen ei tarvitse pakkosyöttää mitään, vaan he saavat pitkälti itse valita lukemistonsa ja innostua rauhassa eri genreistä. Tavoitteena on, että peruskoulun aikana jokainen saisi luettua ainakin yhden kirjan, josta aidosti pitää.

Mutta entä se klassikoiden kaanon? Velvollisuutemme suomalaista kulttuuria kohtaan? Sata kirjaa, jotka jokaisen suomalaisen pitäisi lukea -listat?

– Ylipäätään kaikenlaiset kaanonit ovat minusta hirveän vaarallisia. Kuka sen määrittelee? Kinnunen pohtii.

– Kaanon on ollut yleensä keski-ikäisten akateemisten miesten ylläpitämä lista teoksia, jotka vastasivat johonkin oman aikansa tarpeeseen.

Aleksis Kiven tapauksessa aika tarvitsi kirjaa, jolla voisi todistaa, että suomeksikin voi ylipäänsä kirjoittaa romaanin. Sitä varten Kivi joutui kyllä keksimään itse aika lailla sanastoa. Ja millaista sanastoa! Se on Kinnusellekin yhä Seitsemän veljeksen parasta antia.

– Onhan se kieli ihan huikeaa. Mitä kirouksia, niitä tekee mieli käyttää omassakin puheessa. Sinä peukalo!

 ”Sinäkö mies? Sinä? rupeaisitpa katkerasti itkemään jos näkisit jotain, jota likat eivät juuri näytäkkään tuommoisille nurru-pojille.”

Aikansa kirjallisuuspunkia

Kirjaa lukiessani opin, että peukalo on Kiven solvausten kesyimmästä päästä. Monille hörähtelen ääneen. Sinä kavun napu! Nuijapää sonni! Hallavasilmäinen vuohipukki! Takkutukkainen köntti! Sinäkö mies? Sinä? rupeaisitpa katkerasti itkemään jos näkisit jotain, jota likat eivät juuri näytäkkään tuommoisille nurru-pojille kuin sinä.

Kielen lisäksi Kinnusta viehättää romaanin anarkistinen ote.

– Ei se mikään idealistinen kirja ole, paitsi lopussa, vaan oman aikansa kirjallisuuspunkia. Seitsemän nuorta miestä eivät halua oppia lukemaan ja lähtevät Impivaaraan yhteiskuntaa karkuun. Kivi vetää homman ihan överiksi: kirjoittaa veljet rakastumaan samaan tyttöön, eristäytymään korpitölliin ja polttamaankin sen, käymään Kuussa ja ampumaan 40 härkää. Mitään ei tehdä pienesti vaan isosti, monimutkaisten sattumusten kautta.

 ”Eihän kukaan kertonut, että se on hauska!”

Kiven huonoa tuuria on, että alkujaan niin kapinallinen ­teos on sittemmin puhkitulkittu ja pilalle ylistetty. Oman painokseni paatoksellisessa esipuheessa V. A. Koskenniemi vertaa kirjaa ei sen vähempää kuin Koraaniin, josta hänen mukaansa lausuttiin: ”Polttakaa kaikki muut kirjat, sillä niiden sisältö ja arvo on tässä teoksessa!”

Helpostihan käy niin, että kun jotain terveellistä ja tosi hyödyllistä oikein tyrkytetään, iskee äklötys jo etukäteen. Ehkä siitä on kyse kaverienikin huonoissa Kivi-kokemuksissa. ”Eihän kukaan kertonut, että se on hauska!” manailee kollega, jolta kirja myös on jäänyt lukematta.

Onneksi Kinnusen mukaan tärkeiden teosten maailmaan voi hyvin tutustua myös ilman, että kahlaa läpi koko romaanin. Omien oppilaidensa kanssa hän on käynyt katsomassa Seitsemästä veljeksestä modernin teatteriversion, ja luokassa on luettu kirjasta pätkiä.

– Esimerkiksi se, kun kaikki veljekset ovat päättäneet yhtä aikaa rakastua Venla-raukkaan – jolta kukaan ei tietenkään ole kysynyt mitään – ja yrittävät ratkaista asian halkotappelulla. Se herätti luokassa keskustelua.

Jouko Turkan tv-sarjassa ihanaa Venlaa näytteli Mari Rantasila ja Aapon vaimoa Niina Nurminen.

Puskafarssi meets synnytysmasennus

Luen Veljeksiä pätkissä pitkin kevättä ja kesää. Ei se ihan rantapokkarista mene, mutta nauran ääneen paljon useammin kuin kuvittelin. Siinä kohtaa, kun yksitotinen Timo rillaa Jukolan saunan. Kun Lauri pelastaa härkien jaloista sen tärkeimmän, viinakannun, ja vetää ahtaalla kivellä kunnon räyhäkännit. Kun pojat syövät mahansa kipeiksi verilöylyssä lahdattua lihaa ja päättävät alkaa vegaaneiksi. Kun vääräleuka-Eero kertoo unensa, jossa Juhani ja Venla armiaasti halailevat ja yli lentää kahnustaa vanha varis, joka levittää koipensa ja... no niin.

Lukukokemus on jännä myös intertekstuaalisessa mielessä, kuin kipuaisi puuhun latvasta juureen päin. Oho, pilasaarna sata vuotta ennen Juhannustansseja!

Sitten on synkempiä sävyjä ja piilotasoja, jotka varmasti olisivat menneet minulta humisten yli hilseen vielä parikymppisenäkin. Mitähän miettii Lauri niinä öinä, kun ei saa unta ja kuvittelee muuttuvansa pikkuiseksi myyräksi, käpertyvänsä syvälle nummen kohtuun? Mistä muusta kuin synnytysmasennuksesta kärsii Seunalan Anna, joka auringossa kylpevän kehdon äärellä laulelee silkkitukkaista vauvaansa tuonen lehtoon? Luen kyynelsilmin kohtausta, josta Kivi ei ehkä tiennyt itsekään, mitä tuli kirjoitettua.

Melkein moderni naiskuva

Yllättäen myös feministin omatunto alkaa lukiessa vähän kolkuttaa. Tässä osaltani pönkitän patriarkaattia ruksaamalla mittavalta lukulistaltani juuri sen äijäklassikon, joka oli jo valmiiksi jumalasemassa. Entäs Minna Canth? Maria Jotuni? Tai eräs Wilhelmina Carstens, joka kirjoitti (ruotsiksi tosin) ihka ensimmäisen suomalaisen romaanin, Muratin, jo 1840?

Monitasoisista naishahmoistakaan ei Seitsemää veljestä voi juuri kiittää. Kirjan yleisasenne naisiin on kuitenkin yllättävän moderni. Esimerkiksi Venlalla on lopulta paljonkin sananvaltaa naimakauppoihinsa. Alussa pojat luettelevat toista sivua aitan polulla astelevan ihanne-emäntänsä to do -listaa, mutta lopussa he kasvavat tajuamaan, että rouvaa ei saa käskyttää, vaan täytyy keskustella ja pitää hyvänä. Siitä syntyy avio-onni.

Vaikka kirja kertoo miehistä, jää fiilis, että nainenhan siellä pohjalla aina kalvaa. Ihanan Venlan vuoksi pojissa syttyy halu oppia lukemaan; rivoilla kokkapuheilla ahdisteltu kuppari-Kaisa povaa Jukolaan tulipalon ja nulikoille maanpaon; ja onpa koko Impivaarakin nimetty erään langenneen neitsyen mukaan.

 Aakkoset on opittava, jos mieli joskus saada kettu koloon.

Tommi Kinnunen vinkkaa, että kirjaa voisi halutessaan lukea myös perinteisen rakkausromaanin kaavalla, samalla kuin vaikka Bridget Joneseja tai Jane Austenin teoksia.

– Niissä päähenkilön pitää jotenkin muuttua, jotta olisi valmis rakkauteen. Lopussahan pojat ovat.

Ja kyllä vain, juuri naisenkaipuussaan veljekset kypsyvät viimein palaamaan korpivaellukselta sivistyksen pariin. Avioon ei rovasti vihi ilman sisälukutaitoa, joten aakkoset on opittava, jos mieli joskus saada niin sanotusti kettu koloon. Veljeksistä fiksuin, Eero – se tiuskea rakki – passitetaan takaisin lukkarin oppiin, ja hän lopulta opettaa isoveikatkin lukemaan, pienen selkäsaunan kautta. ABC-kirja, check!

Kohti uutta yleisöä

Juhlavuonnaan Aleksis Kivi yrittää selvästi kirkastaa brändiään uusille polville. Kirjailijavainaa liittyi muutama viikko sitten Twitteriinkin, jossa @AleksisKivi1-tilillä on nyt kuutisensataa seuraajaa. Sillä ei ihan ylletä Suomi-Twitterin kärkikahinoihin, mutta on kai tässä aikaa toiset 150 vuotta. Ensimmäinen twiitti? ”Minä elän!”

Somesta löytyy myös Jukola Bros -tili, jonka Facebook-kansikuvana on tietysti hiidenkivi; näemmä eri kuin se, jolle minä kiipesin.

Luen kirjan loppuun eräänä sateisena lauantaina, jossain kolmannen ja neljännen pyykkikoneellisen välissä.

Viimeisellä sivulla harmittaa ja on vähän tyhjä olo. Se on aina hyvä merkki: todennäköisesti tapaamme vielä.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?