Jaana sai viisikymppisenä potkut paperitehtaalta, mutta se olikin uuden alku – kertoo nyt ratkaisevasta tekijästä, joka takasi uuden työn saamisen - Ilmiöt - Ilta-Sanomat

Jaana sai viisikymppisenä potkut paperitehtaalta, mutta se olikin uuden alku – kertoo nyt ratkaisevasta tekijästä, joka takasi uuden työn saamisen

Jämsän Kaipolassa lähti juuri työpaikka 450 ihmiseltä. Kymenlaaksossa moni tietää, miltä heistä tuntuu – siellä päin on lakkautettu tehtaita jo pitkään.

Jaana Eskola ehti työskennellä Myllykoskella viisikymppikseksi asti. Sitten piti keksiä uusi ura.­

4.10.2020 20:30

Elokuun viimeisenä päivänä vuonna 2011 tuli yksi niistä uutisista, jotka saavat aina mahassa muljahtamaan: UPM tiedotti aloittavansa yt-neuvottelut Myllykoskella. Aikomuksena oli ”sopeuttaa aikakauslehtipaperikapasiteetti maailmanlaajuisen asiakaskunnan tarpeisiin” eli suomeksi sulkea tehdas ja antaa 556 ihmiselle potkut.

Laborantti Jaana Eskola oli sinä keskiviikkona vapaalla, kuten moni työkavereistakin. Tehtaalla oli pitkät vapaat, ja lisäksi siellä pyörivät jo silloin pakkolomat.

– Oli sitä lopun tuntua ollut ilmassa jo jonkin aikaa. Silti se oli järkytys. Jotkut olivat olleet vielä optimistisia ja uskoneet, etteivät työt lopu.

Tietysti oli myös niitä, joille uutispäivä oli hyvä: UPM:n pörssikurssi lähti heti 9 prosentin nousuun, ja moni osakkeenomistaja saattoi olla tyytyväinen. Mutta Myllykoskella oli sinä päivänä hiljaista väkeä. Melkein koko kylä oli ainakin välillisesti saanut leipänsä tehtaasta. Mitäs nyt tehdään?

Raimo Löytyn entinen työpaikka Voikkaan paperikoneella 18 on nykyään tyhjillään. Uusi bisnes on ihan naapurissa.­

Eihän tällaista voi käydä

Synkästä päivästä on yhdeksän vuotta, mutta alan uutiset kiinnostavat Jaanaa edelleen. Hän suunnilleen arvaa, mitä jämsäläisillä on mielessään nyt, kun Kaipolan tehtaan alasajosta on ilmoitettu.

– Ei siinä juuri jää aikaa järjestää elämäänsä. Ja jos on Myllykoski syrjässä, niin on Kaipolakin. Kuinka kaukaa seuraavan työpaikan saa, vai saako ollenkaan?

Kaipolan lakkautusuutinen herätti tänä kesänä suuttumusta ja ärtymystä, mutta ei se valtava yllätys tainnut olla enää kenellekään. Ällistys oli paljon suurempaa 2000-luvun alussa, kun Kymenlaaksossa alkoi tapahtua. Ensin lakkautettiin Voikkaan tehdas vuonna 2006, sitten Haminan Summa vuonna 2008.

– Voikkaan aikaan täällä ajateltiin, että eihän tällaista voi edes käydä. Mutta niinpä vain kävi.

Myllykoskella, Voikkaalla ja Kaipolassa on tehty aikakauslehtipaperia, jonka menekki vähenee. Maailma muuttuu pikseleiksi, ja aikakauslehtipaperiakin saa halvemmalta muualta. Koko paperiteollisuus on isossa murroksessa, ja tarvitaan vielä paljon uusia ideoita, ennen kuin sen jättämä aukko on kurottu umpeen.

Silloin, kun Jaana oli nuori, paperibisnes oli erittäin tuottoisaa. Jaanalle työ tehtaassa ei ollut haaveammatti, mutta Myllykoskella helposti ajautui tehtaalle töihin. Ja kun siellä työskentelee 30 vuotta, ehtii nähdä monenlaisia aikoja. 80-luvulla piti opetella käyttämään tietokonetta. 90-luvulla tuli ihmelaite Paperlab, joka teki laborantin hommat melkein itsekseen. 2000-luvun mittaan väkeä vähennettiin, ja lopulta yksi ihminen hoiti työvuoron, jossa aluksi oli ollut viisi henkeä töissä. Jaana tykkäsi työstään.

– Oli se kivaa, sellaista yhteisöllistä. Ehkä hauskinta oli siinä taitteessa: kun tuli uutta opeteltavaa, mutta vielä ei mennyt huonosti.

Myllykosken tehdas on näyttävä maamerkki ja upeassa paikassa. Vielä, kun tänne löytyisi uutta toimintaa!­

Osa työn kivuutta olivat hyvät edut ja leveä leipä. Paperiliitto oli neuvotellut lihavina vuosina kunnolliset työehdot. 55-vuotiaana pääsi jo eläkeputkeen, joten Jaanallakaan ei viisikymppisenä olisi ollut enää monta työvuotta.

– Rahaa oli ennen yksinkertaisesti enemmän. Oli koulutuksia, illanviettoja ja juhlia, joissa ei hintoja kyselty.

Tehtaan tiluksilla

– Tuota sanottiin Konjakkikujaksi. Siellä asuivat Björnbergit ja muuta päällystöä.

Myllykosken-kierroksella näkyy monta kaunista kivitaloa, joissa asui tehtaan parempaa väkeä. Björnbergien perhe perusti tänne sahan jo 1800-luvun lopulla, ja ensimmäinen paperikone aloitti tuotannon 1906.

Björnbergit olivat harvinaisuus suomalaisessa paperiteollisuudessa – he omistivat Myllykosken tehtaan vielä 2000-luvullakin perheyrityksenä, eikä yhtiö ollut pörssissä. Kun UPM teki ostotarjouksen 2011, Björnbergien firma keikkui konkurssin partaalla. Varsinaiset loiston ajat olivat paljon aikaisemmin. Sadan vuoden kuluessa tehtaalla on ollut muun muassa oma hyötypuutarha työntekijöineen, ja tietenkin tehtaan kylkeen noussut jalkapalloseura MyPa, joka pelasi pitkään Veikkausliigassa. MyPa on sittemmin pudonnut ykkösdivariin, ja hyötypuutarhakin on hävinnyt.

– Sitä ei nyt uskoisi, mutta tämä alue tässä tehtaan vieressä oli uskomattoman vehreä keidas, oli suihkulähteitä ja puistikkoa, Jaana muistelee.

Hänelle tulee tehtaan portilla ennemmin surullinen kuin nostalginen olo: olisihan se kivempaa, ettei alue rapistuisi tyhjänä. Portin vieressä oleva pääkonttori on upea, vaikka piha-alueet sen ympärillä alkavat pusikoitua. Koko Myllykoski toivoo kovasti eloa vanhalle tehtaalle. Tehtaan kiinteistön osti viimeksi UPM:ltä vantaalainen Redeve, jonka intresseissä olisi löytää tänne uusia yrittäjiä. Erityisesti Myllykoskelle lobataan puuteollisuuspohjaista biotaloutta, mutta toistaiseksi isot hankkeet ovat jääneet toteutumatta.

”Vanhoja on mukava muistella, mutta niihin ei kuitenkaan pidä jäädä roikkumaan”, Jaana sanoo.­

Kylän keskustassa näkyy tyhjiä liikehuoneistoja. Mutta on täällä vielä R-kioski, apteekki, ruokakauppoja, huoltoasema, vaatekauppa – ja kun jotain järjestetään, paikalliset kyllä osallistuvat. Tehtaan entisellä henkilökuntakerholla on keikkoja ja tilausravintola. Jaanalle täällä on kaikkea, mitä tarvitsee.

– On tässä tietysti sekin puoli, että Kymijoen vesi on puhdistunut. Harmi, ettei sitä vielä ole kunnolla hyödynnetty virkistyskäyttöön. Rantaan saisi vaikka miten hienoja terasseja.

Jaanan mukaan Myllykoskella alkaa nyt näkyä sukupolvenvaihdos: tänne muuttaa taas lapsiperheitä. Lähimpään isoon kaupunkiin, Kouvolaan, ajaa autolla vain parikymmentä minuuttia.

– Ja täällä on paljon edullisemmat asunnot kuin Kouvolassa.

Melko edullista tosiaan on: Myllykoskelta saisi esimerkiksi vuonna 1935 rakennetun, täysin remontoidun ja erittäin söpön omakotitalon 85 000 eurolla. Iso tontti, pihasauna.

Ennen paperimies, nykyään kivipoika

Ei se niin mene, että Kymijoen varren paperipaikkakunnat olisivat jääneet murehtimaan, autioitumaan ja museoimaan menetettyjä tehtaitaan. Haminan Summassa toimii nykyään Googlen konehalli, joka työllistää ja tuo lisää vipinää paikkakunnalle. Myllykosken naapurissa, Kuusankoskella, toimii yhdessä jo ammoin suljetussa paperitehtaassa nykyään Taideruukki, jossa on työtiloja taiteilijoille ja käsityöläisille, puoti ja liveklubi.

Ihan naapurissa on myös Voikkaa. Sen vuonna 2006 suljettu tehdas on nyt pienyritysalue, jota hallinnoi sama Redeve, joka osti Myllykoskenkin tehdaskiinteistön. Voikkaan tehtaan pihalla on autoja, halleista kuuluu työn ääniä ja seinissä näkyy uusia logoja, jotka eivät ole yhtään ruostuneita. Täällä oli paperitehtaan aikoina töissä muun muassa sittemmin työministerinä tunnettu ”työmies” Jari Lindström. Hän on nykyään taas työtön, mutta moni on työllistynyt pysyvämmin, esimerkiksi Raimo Löytty. Hänellä on parhaillaan kesken kaiverrustyö viiden metrin levyiseen sukuhautakiveen. Raimon firma Kymen kivipojat on erikoistunut hautakivien kaiverrukseen ja asentamiseen.

– Siirryin vaan kerrosta alemmas: tuossa yläkerrassa minä olin aikaisemmin paperikone 18:lla töissä, Raimo toteaa.

Raimo Löytylle löytyi uusi elanto hautakivipuolelta. Nyt on kaiverruksessa perinteinen matkalaukkumalli.­

Raimon siirtymä kuulostaa yksinkertaiselta, mutta on se epäilemättä vähän enemmän vaatinut kuin portaiden astumisen. Raimo kuitenkin oli harrastanut jo pitkään metalli- ja kivitöitä, ja hänellä oli oma toiminimikin valmiina.

– Kuuden päivän vapailla ehti harrastaa. Kuka harrasti mitäkin, auton rassausta tai muuta. Paperimiehiäkin on monenlaisia. Jotkut osaavat vaikka mitä, jotkut eivät osaa paljon mitään, jotkut kantavat sohvaa selässään – raskastahan se on sekin.

Kun tieto tehtaan sulkemisesta tuli, Raimo päätti alkaa kokopäiväiseksi yrittäjäksi ja lähti kivityökurssille pätevöitymään. Paikallinen hautaustoimiston johtaja oli Raimon tuttuja, ja hän oli jo kysellytkin, kiinnostaisivatko asennustyöt. Kiinnostivathan ne. Toimitilan sai vuokrattua tehtaan tiloista jo ennen kuin tehdas oli suljettu.

– Totta kai sitä aluksi mietti, että saakohan tästä ikinä mitään rahaa. Mutta olen ehkä luonteeltani sellainen, ettei niin pelota, ja verkostoakin oli jo valmiina. On minulla nykyään yksi entinen paperimieskin kausitöissä.

Raimo oli ensimmäinen muun alan yrittäjä, joka solmi tehdasalueelle vuokrasopimuksen. Tästä on nyt 14 vuotta. Sittemmin muitakin firmoja on alkanut ilmestyä ympärille. Voikkaan yritysprofiili on aika äijäteollinen: täällä tehdään alumiiniprofiileja, rautatiekalustoa, teollisuuden kunnossapitotöitä. Mahtuisi tänne vieläkin lisää yrittäjiä, mutta osalle tiloista on hankalaa löytää sopivaa vuokralaista. Tarjolla olisi esimerkiksi jättiläismäinen paperikonehalli, jonka lattiassa on valtava reikä, jossa oli ennen paperikone. Kuka tarvitsisi? Lähialueilla olisi tarjolla myös paljon entisiä paperityöntekijöitä, jotka mielellään työllistyisivät. Ja edullisia asuntoja!

Oven takana runsaasti tyhjää toimitilaa tarvitsevalle!­

Raimolle sopii hyvin, että hiljentynyt tehdas on pikkuhiljaa vilkastunut. Juttukavereita on koko ajan enemmän.

– Tässä on sekin hyvä, että me voidaan lainata kaverilta trukkia, ja he voivat saada meiltä apua jos tarvitsevat. Mukavahan se on, että tulee elämää.

Toisenlaista kolmivuorotyötä

Voikkaan sulkemisesta meni viisi vuotta siihen, että Jaana ja hänen kollegansa naapurikylässä saivat yhtä huonoja uutisia. Joulukuussa 2011 Myllykosken tehtaalla irrotettiin viimeinen paperirulla, sammutettiin koneet ja siirryttiin tekemään siivous- ja tyhjennyshommia. Vähitellen liikenne hiljeni, äänimaisema muuttui hiljaisemmaksi ja tutut tehtaan valot puuttuivat.

Olisi ollut helppo masentua, mutta Jaanallakin oli siinä vaiheessa varasuunnitelma jo pitkällä. Hän oli tarttunut härkää sarvista heti huonojen uutisten jälkeen ja hakenut opiskelemaan lähihoitajaksi. Taloudellisesti hän ei pudonnut tyhjän päälle. Asunto oli maksettu, lapset aikuisia, sopeutumisraha niin hyvä, että moni palkka kalpenisi.

– Tuntui, että oli pakko tarttua härkää sarvista. Pääsin kouluun ja sain luvan lähteä töistä ja aloittaa opinnot jo talvella. Se oli hyvä: olisi ollut rankkaa roikkua vielä se kevät tyhjentyvällä tehtaalla. Nyt sain uutta ajateltavaa, ja minulla oli jo uusi porukka, johon kuuluin.

Tätä henkilökunnan sisäänkäyntiä Voikkaan tehdasalueelle ei ole hetkeen käytetty.­

Jaana oli nuorena ollut harjoittelussa vanhainkodilla, mutta silloin hän ei päässyt alan kouluun. Nyt tärppäsi. Ei opiskelu viisikymppisenä ole aina helppoa, mutta kiinnostavaa se oli, ja elämänkokemus auttoi. Harjoittelut poikivat työpaikkoja. Nyt Jaana on vakitöissä Kouvolassa ja viihtyy ihan hyvin. Totta kai välillä on käynyt mielessä, että on kolmivuorotyötä ja kolmivuorotyötä – entisessä elämässä raskaista työputkista palkittiin pitkillä vapailla ja runsaalla palkalla. Mutta se oli entisaikaa se.

Entisistä työkavereista osa on työllistynyt, osa ei. Useimpien on pitänyt vaihtaa alaa. Jaana järkeili heti, että jos hän hakisi laborantin töitä, niitä saisi hakea ihan rauhassa loppuikänsä.

– Yksi työkaverini sai laborantin töitä Lappeenrannasta UPM:n tehtaalta, mutta ei koko Kymen läänissä taida olla nykyään tehtaissa kuin kolme laborantin paikkaa.

Hoitoalalle haki Jaanan kollegoista moni, ja he ovat kaikki työllistyneet. Osa on löytänyt töitä palvelualalta. Jotkut ovat tehneet harrastuksestaan työn ja alkaneet yrittäjiksi. Jaanankin naapurissa asuu entinen paperimies, nykyinen kitaranrakentaja ja -korjaaja.

Jaanalla on nykyään vakivirka palliatiivisella osastolla Kouvolassa. Työmatka ei ole enää muutaman minuutin pyöräily vaan 20 minuutin automatka, mutta ei se tunnu kohtuuttomalta. Jaana ei ole jäänyt nostalgisoimaan menneitä – ainakaan vielä.

– Vanhusten kanssa työskennellessä olen miettinyt, että mikähän se kultainen aika itsellä sitten muistisairaana on, mitä elää mielessään – ehkä minä elän paperitehtaan aikoja?

Jämsän Kaipolan työntekijät elävät juuri nyt kaikkea muuta kuin kultaista aikaa. Heille Jaana toivottaa rohkeutta toteuttaa unelmiaan.

– Avoimin mielin uutta kohti. Aika entinen ei koskaan enää palaa. Vanhoja on mukava muistella, mutta niihin ei kuitenkaan pidä jäädä roikkumaan.

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?