Miehen lahjaksi saama juomalaatikko oli kummitellut kellarissa jo jonkin aikaa. Siinä oli giniä ja viskiä, laadukkaita molemmat. Täysi laatikko oli jäänyt säilöön Helsingin kakkoskotiin, kun Leena Valmun puoliso oli lähtenyt perheen talolle Lappiin ja Leena oli jäänyt yksin Kumpulaan kirjoittamaan. Hän oli saattanut käydä iltaisin hakemassa Alkosta viinipullon, mutta kellaria hän oli vältellyt parhaansa mukaan. Laatikko oli alkanut jopa pelottaa häntä.
Sitten tuli maanantai ja ikävä keskustelu tuttavan kanssa.
– Hän sanoi minulle hyvin epämiellyttäviä asioita, ja minua alkoi ottaa päähän. Menin kellariin, hain yhden pullon ja join sen kokonaan, Leena muistelee.
Jos huhtikuinen maanantai-ilta jäi hänelle hyvin mieleen, vielä raadollisemmin muistissa on seuraava aamu.
– Alkoholin määrä oli tietysti hirveä, mutta siihen liittyi myös vahva henkinen puoli: en ollut pystynyt vastustamaan sitä. Itkustani ei tullut loppua enkä nähnyt tietä ulos tilanteestani. Päällimmäinen ajatukseni oli, että tarvitsen ulkopuolista apua.
”Alkoholiongelmasta puhuminen on minulle edelleen vaikeaa.
Leena kutsuu vajaan vuoden takaista hetkeä relapsiksi. Lääketieteellinen termi tarkoittaa taudin oireiden palaamista tai pahenemista hyvän alkuvasteen jälkeen.
Hyvän alkuvasteen Leena oli saavuttanut jo viitisen vuotta aiemmin. Silloin hän oli ensimmäisen kerran havahtunut, että alkoholinkäyttöä pitää vähentää. Juomisesta oli tullut päivittäistä, se aiheutti riitaa puolison kanssa ja sumuisiin aamuihin oli epämiellyttävää herätä. Viinipullot olivat vaihtuneet viinilaatikoihin, joista oli helppo lorauttaa lasillinen aina ohi kulkiessa. Jossain vaiheessa Leena huomasi piilottavansa väkevämmän lohtupullon kodin kirjahyllyyn kirjojen taakse, jotta voisi nauttia alkoholinsa perheeltään salaa.
Yhden parisuhderiidan jälkeen Leena päätti, että asiat muuttuvat. Tavoite oli selkeä: vähentää juomista. Absolutistiksi Leena ei missään vaiheessa aikonut, vaan kohtuullistaa vaivihkaa lisääntynyttä alkoholinkäyttöään. Hän päätti tehdä muutoksen yksin, tiukalla itsekurilla, jonka tiesi omaavansa.
Leena on huomannut, että kun hän puhuu juomisen ongelmasta, moni peilaa sitä omaan juomiseensa. ”Voi olla vaikeaa myöntää ongelma toisella, jos oma alkoholinkäyttö on samansuuntaista.”
Rakas päiväkirjani
Biotieteen dosenttina Leena halusi lähteä kohtuullistamishankkeeksi nimeämäänsä projektiin tarkasti ja analyyttisesti. Hän piti vuoden ajan päiväkirjaa juomisistaan ja laati itselleen tarkat säännöt siitä, millaisissa tilanteissa alkoholia sai käyttää. Hän teki määristään myös graafisia tilastoja. Päiväkirjamerkinnät hän siirsi lisäksi nimettömään blogiin, jossa analysoi alkoholinkäyttöään eri kanteilta.
– Olen ylpeä siitä, että silloin sain käyttöni niin hyvin hallintaan.
Vuoden tarkan projektin jälkeen Leena antoi itselleen luvan nauttia alkoholia taas ilman sääntöjä. Hän kuitenkin jatkoi jokaisen annoksensa merkitsemistä puhelimen drink control -sovellukseen. Parin, kolmen vuoden ajan juomat piirtyivät sinne kauniin kohtuullisina pylväinä.
Sitten alkoholin määrä alkoi taas lisääntyä kuin varkain, kunnes oltiin viime kevään itkuisessa ja sumuisessa aamussa.
Sen muisteleminen saa edelleen Leenan herkistymään.
”En sovi rappioalkoholistin muottiin.
Epäonnistumisen ja pettymyksen tunteet olivat käsin kosketeltavia. Niiden kanssa hän ajoi läheiselle lintutornille, kiipesi torniin ja itki siellä kolme tuntia. Sitten hän laittoi viestin tuttavalle, jonka miehen tiesi saaneen apua alkoholiongelmaansa. Tämä ohjasi Leenan Helsingin päihdepoliklinikalle, jossa sattumalta kokoontui starttiryhmä vielä samana päivänä.
– Jo yhden käynnin jälkeen tuntui kuin kivi olisi pudonnut sydämeltä. Ymmärsin, että tulen saamaan apua. Jälkikäteen olen miettinyt paljon, miksi en siinä tilassa soittanut miehelleni tai lähimmille ystävilleni. Syynä on häpeä. Alkoholiongelmasta puhuminen on minulle edelleen vaikeaa.
Kohta siltä ei kuitenkaan pääse pakoon: Leenan kirja, Ulos baarikaapista, ilmestyy näinä päivinä. Retkahduksensa jälkeen hän päätti saattaa kirjaksi aiemman kohtuullistamishankkeensa päiväkirjamerkinnät. Leena toivoo muiden alkoholiongelmaisten saavan kirjasta tukea, mutta tietää, että moni hänen laajassa tuttavapiirissään yllättyy.
– En ole kertonut kirjasta etukäteen kovin monelle. Ystävissäni on niitäkin, jotka ovat aina vähätelleet tai kieltäneet ongelmani. En sovi rappioalkoholistin muottiin. Olen huomannut senkin, että kun puhun juomisen ongelmasta, moni peilaa sitä omaan juomiseensa. Voi olla vaikeaa myöntää ongelma toisella, jos oma alkoholinkäyttö on samansuuntaista.
Liian toimiva alkoholistiksi
Vähättelyä Leena on kohdannut myös terveydenhuollossa. Hän haki vuosia apua alkoholiongelmaansa työterveyshuollosta, jossa kävi pitkäaikaisen uupumuksen vuoksi.
Jokaisella lääkäri-, hoitaja- ja psykologikäynnillä Leena otti puheeksi huolensa alkoholinkäytöstään. Ja jokaisella kerralla hän sai saman vastauksen: juo vähän vähemmän.
Vastausten taustalta Leena aisti myös vireen, että hänen kohdallaan juomisesta puhumista ei otettu ihan tosissaan. Terveydenhuollon ammattilaisille näyttäytyi työelämässä hyvin pärjäävä, johtavassa asemassa toimiva biolääketieteen asiantuntija ja filosofian tohtori. Alkoholiongelma ei siihen kuvaan sopinut.
”Meitä toimintakykyisiä alkoholiongelmaisia on aika paljon.
Leenakaan ei halua lokeroida itseään, mutta sanoo sopivansa täydellisesti amerikkalaisten lanseeraamaan termiin high-functional alcoholic, toimintakykyinen alkoholisti. Useista loppuun palamisistaan huolimatta hän on aina suoriutunut töistään erinomaisesti.
– Luulen, että meitä toimintakykyisiä alkoholiongelmaisia on aika paljon. Työt eivät jää tekemättä – joskus ne saattaa saada jopa paremmin tehtyä, kun on tietynlainen vauhti päällä.
Vastikään Leena Valmu oli ystävättärensä 60-vuotisjuhlissa, joihin häneltä oli tilattu tietovisa. ”Sen jälkeen pari rouvaa tuli sanomaan, että olipa kiva kun vedit tietokilpailun, ettei koko ajan tarvitse juoda.”
Monta vuotta Leena eli siinä harhaluulossa, että hänen kaltaisilleen ei löydy apua tai sopivaa vertaistukiryhmää. Sellaistakin hän oli kysellyt työterveyshuollossa. Aloittaessaan ensimmäiset käynnit Helsingin päihdepoliklinikalla, Leena tajusi, että apu ja vertaistuki olivat koko ajan olleet olemassa. Kun starttiryhmässä laitettiin diat pyörimään, jo toisessa diassa oli lueteltu Helsingissä toimivat ryhmät.
– Biolääketieteen tutkijana tunnen hyvin terveydenhuoltojärjestelmän ja olen tehnyt työtä lääkäreiden kanssa. Nyt kuitenkin ihmettelen, miksi alkoholiongelmaa ei oteta tosissaan, jos ihminen ei näytä alkoholistilta. Sama kokemus on ollut muillakin vertaisryhmissä. Jos joku olisi antanut tiedon ryhmistä minulle vuosia sitten, elämäni olisi ollut aivan toisenlaista.
Korkki puoliksi auki
Millaista Leenan elämä aiemmin sitten oli? Tarkkoja alkoholimääriä hän ei osaa sanoa, sillä ei koskaan laskenut niitä ennen päiväkirjansa aloittamista 5–6 vuotta sitten. Sen hän tietää, että juomia kului paljon. Drink control kertoo, että ennen viime huhtikuun retkahdusta alkoholimäärä oli 40–50 annosta viikossa.
”Aloin jo työpäivän aikana odottaa, että saan avata illalla viinipullon.
Määriä isompana asiana Leena pitää sitä, että alkoholi pitkälti hallitsi hänen ajatuksiaan vuosia.
– Siitä alkoi tulla itse tarkoitus, ei vain osa mukavia päivällisiä ystävien kanssa. Aloin jo työpäivän aikana odottaa, että saan avata illalla viinipullon.
Nykyään Leena sallii itselleen maksimissaan 12 viikkoannosta alkoholia. Usein annoksia kertyy kuitenkin nolla. Mikä muuttui viime huhtikuun relapsin jälkeen, sitä hän ei itsekään tiedä. Muutos on kuitenkin dramaattinen.
– Päiväkirjavuoden aikana kamppailin sen kanssa, että olisin koko ajan halunnut juoda enemmän. Repsahduksen jälkeen se tarve vain poistui. Sen jälkeen en ole kertaakaan halunnut jatkaa juomista, jos otan yhden lasin viiniä.
Alkoholin riskikäytön kohtalaisen riskin raja on naisilla 7 annosta viikossa, suuren riskin raja 12-16 annosta viikossa. Käypä hoito -suosituksen mukaan terveydenhuollon tulee puuttua asiaan viimeistään suuren riskin rajan ylittyessä.
Leena uskoo yhden syyn muutokseen olevan avoimessa puhumisessa, jonka hän on oppinut vertaisryhmissä. Moni on alkoholiongelmansa kanssa hiljaa ja yksin.
– Kun palaamme mieheni kanssa Pyhätunturilla pubivisasta kotiin, saatan todeta ääneen, että vitsi olen ylpeä, etten juonut mitään. Tilanteiden sanoittaminen tekee niistä riittävän avoimia.
”Joillekin meistä myös vähentäminen on mahdollista.
Miksi kohtuullistat etkä lopeta käyttöä kokonaan? Sitä kysymystä Leena jännittää kirjansa julkaisun kynnyksellä. Perinteisesti vallalla on ajatus, että alkoholiongelmaisen kannattaa yksinkertaisesti laittaa korkki kiinni. Sitä Leena ei ole halunnut eikä halua tehdä. Hänen persoonansa ei ole koskaan ollut ehdoton.
– En ole ääripäiden ihminen ja vihaan fanatismia sen kaikissa muodoissa. Vaikka alkoholi aiheuttaa paljon pahaa, siinä on myös hyviä asioita. Alkoholi poistaa estoja ja ikäviä tunteita meiltä suomalaisilta jörriköiltä. Siihen käytin sitä itsekin. Sopivina annoksina alkoholi on eräänlainen mielialalääke.
Leena uskoo, että moni saattaa jättää alkoholiongelmansa hoitamatta siksi, että vaihtoehtoja tarjotaan vain yksi.
– Jokainen ihminen on erilainen. Jotkut tarvitsevat absolutismin, mutta joillekin meistä myös vähentäminen on mahdollista. Se ei ole helppoa, mutta ei myöskään ylitsepääsemättömän vaikeaa. Haluan olla esimerkki siitä.
Leena voi nykyään ottaa saunaoluen tai lasin viiniä, mutta ei juo alkoholia pahaan oloon.
Iloon, ei murheeseen
Vuosien aikana Leena on pohtinut ja löytänyt monia syitä alkoholiongelmaansa: nuoruuden suhdesotkut, traumatisoiva historia työpaikalta, työpaineen luoma ahdistus, yksinäisyys, epävarmuus. Viime kevään retkahduksen aikaan Leenan mies oli juuri muuttanut edeltä Lappiin, Leena oli irtisanoutunut työstään ja nuorin lapsi lähtenyt pois kotoa.
”Pahaan oloon en saa juoda, se on tuhoisaa.
– Olen aina juonut pahaan oloon, ja se on ollut suurin havaintoni. Nykyään voin ottaa saunaoluen tai nauttia lasin viiniä, kun syömme hyvin mieheni kanssa. Mutta pahaan oloon en saa juoda, se on tuhoisaa. Kun nyt yhtenä päivänä tarkastelin viime aikojen juomisiani, kaikki liittyivät johonkin positiiviseen. Se onkin tavoitteeni jatkossa, vaikka olen tulevaisuuden suhteen nöyrä.
Vaikeitakin hetkiä on. Ne liittyvät etenkin sosiaalisiin tapahtumiin, joissa Leena ennen olisi juonut. Hän on aina ollut suuri juhlien ystävä, ja nyt oma rooli niissä on muuttunut. Enää hän ei ole se, joka lähtee kotiin aina viimeisenä. Usein hän ei edes saavu juhliin.
– Tunnen helposti oloni ulkopuoliseksi, ja seuraavana päivänä vasta onkin kurja olo, kun en ilman alkoholia saanut itsestäni irti sitä hauskaa Leenaa. Pärjään kuitenkin paremmin, jos juhlissa on jotain muutakin tekemistä kuin juominen tai jos saan itse emännöidä niitä ja keskittyä siihen.
Isona apuna ovat olleet myös ne kolme asiaa, joita Leena kutsuu korvaaviksi nautinnon tuottajiksi. Hän hakee alkoholin sijaan rentoutusta käsitöistä, talviuinnista ja lintujen tarkkailusta. Käsitöiden pitää olla haastavia: sellaisia kuin Leenan terapiatakiksi kutsuma palatakki, jota hän virkkasi puoli vuotta. Talviuintiseuroissa Leenaa naurattaa se, että suuri osa jäsenistä on alkoholiongelmasta toipuneita.
– Avannosta tulee alkoholin tyyppinen endorfiinihumala. Lintutorni taas on paikka, jossa minulla on paras olla. Otan termospulloon kahvia, seuraan lintuja ja juttelen muiden bongareiden kanssa. Kaikista tärkeimpiä minulle ovat kirkkaat, selkeät aamut. Ne ovat nykyään hienoin osa elämääni.
Juttua muutettu 11.3.2023 klo 8.43: Lisätty tieto alkoholinkäytön riskirajoista ja Käypä hoito -suosituksesta. Otsikosta poistettu sana ”kohtuukäyttö”.
Leena Valmu
56-vuotias filosofian tohtori, biotieteen dosentti asuu Helsingissä ja Pelkosenniemellä.
Aviomies on graafikko ja kuvittaja, parilla on kaksi aikuista lasta sekä sileäkarvainen noutaja Mörkö.
Pitkä ura akateemisessa maailmassa, 9 vuotta terveysteknologian kansainvälisissä johtotehtävissä.
Vapaa kirjailija on kirjoittanut mm. 8 nuortenkirjaa ja nyt omakohtaisiin kokemuksiin perustuvan Ulos baarikaapista.
