Päivän jäykkä kunto on kilpailuvietin syytä. Palaverissa Niina Lahtisen työkaveri oli kertonut vetäneensä maasta 90 kiloa. Siihen päälle työkaveri oli vielä kertonut personal trainerinsa kehaisseen, ettei moiseen ihan joka nainen pysty.
Oi että! Heitto oli kuin bensaa liekkeihin. Tietenkään ajatus ei jättänyt Niina Lahtista rauhaan. Jo seuraavana päivänä hän oli salilla haastamassa omaa peeteetään että paljonkos meillä nousee.
Yhdeksänkymmentä kiloa nousi, vieläpä kohtuullisen kivuttomasti. Miksei satakin, tuumi Lahtinen ja pyysi valmentajaansa lisäämään rautaa tangolle. Ja niin hän tempaisi, sata kiloa ilmaan ja kroppansa suoraksi.
– Ja nyt on selkä aivan saamarin kipeä, Niina selittää vinoa asentoaan.
Se kuulemma kuuluu asiaan: vaurioita tulee, kun tehdään maksimeja.
Niina Lahtinen kävi vuosia terapiassa, kunnes terapeutti kysyi, jatkoiko Niina vain miellyttämisenhalusta. ”Jauhoin samoja asioita niin, että itteekin hävetti. Nykyään tilitän elämästä ystävien ja siskoni kanssa. Tosin hän on niin kova puhumaan, etten saa suunvuoroa.”
Kilpailuviettiä ovat todistaneet Niinan muutkin kollegat ja läheiset. Koomikko Krisse Salminen muistaa, miten Siskonpeti-tunnarin kuvauksissa lempeäksi aiottu tyynysota äityi sellaiseksi vihmonnaksi, että meikit levisivät. Aikoinaan perhe taas seurasi, kuinka Niina ja hänen siskonsa Tiina Mämmelä yllytyshulluuttaan päättivät juosta ensimmäisen maratoninsa Tukholmassa.
– Isä oli aina keulinut maratoneillaan, ja me ajateltiin, ettei se nyt mikään ihme suoritus voi olla.
Niinpä kun Niina ja Tiina olivat samaan aikaan ensin synnyttäneet lapset, Niina esikoisensa ja Tiina toisensa, he päättivät yhdessä myös kuntoutua: ensin nollakunnosta puolimaratonille ja edelleen täysmatkalle. Tukholmaan lähdettäisiin oikein koko perheellä, ja paluumatkalla saisi buffetissa syödä mielin määrin jälkiruokaa. Juuri ennen matkaa Tiina kuitenkin sairastui ja jäi reissusta. Maratonin lähtöpisteellä Niina tajusi, että muilla juoksijoilla oli kuulokkeet korvissa, mutta hänen kirittäjänsä – puhelias sisko – oli poissa varustuksesta.
30 kilometrin kohdalla Niina ajatteli, että pää hajoaa hiljaisuuteen, mutta juuri silloin juttuseuraksi löytyi toinen suomalainen. Siinä he sitten juoksivat, kaksi ventovierasta rinnakkain, sinnitellen yhdessä maaliin. Lyhyet askeleet vain olivat olleet väärä taktiikka: paitsi että ilta oli jo hämärtynyt ja muut palanneet laivalle, Niinan nilkat olivat askelmäärästä niin rasittuneet, ettei niillä kärsinyt juosta puoleen vuoteen.
Tukholmassa hän kompuroi laivaan, kaatui hytissä sängylleen ja heräsi seuraavana aamuna Helsingissä näkemättä jälkiruokabuffetista donitsiakaan. Mutta maratonin hän juoksi.
– Luonteenpiirre saa tekemään suorituksia, joita en enää toiste tekisi, mutta hyvää on se, että tulee ylitettyä itsensä, Niina analysoi.
Nainen kuin ihmisrevyy
Kilpailuhenkinen itsensä ylittäjä on vain yksi Niina Lahtiselle tyypillisistä piirteistä. Häntä seuratessa käy nopeasti selväksi, miten moniulotteinen ihminen on kyseessä. Niina uskoo, että tekemällä monenlaista voi ehkäistä loppuun palamista. Kun yhdessä asiassa tuntee antaneensa kaikkensa, jaksamista helpottaa, kun voi hypätä tehtävästä toiseen.
Niina on 16- ja 12-vuotiaiden tytärten äiti, Metku-koiran emäntä, agilityharrastaja, rakastettu, eronnut ja itsekin eroperheen tytär. Koomikko, käsikirjoittaja, ohjaaja ja näyttelijä, joka operoi kotitaloaan Riihimäellä ja useimpia töitään Helsingissä, missä myös esikoinen nykyään jo asuu. Ensi kesänä, 43-vuotiaana, hän esiintyy ensimmäistä kertaa kesäteatterin musikaalissa ja sitä ennen nyt alkavan Putous-ohjelman juontajana. Siinä välissä Niina ohjaa Suomen Komediateatteriin kirjoittamansa Viimeinen illuusio -esityksen ja osallistuu toisen Rakkaat lapset -kauden kirjoittamiseen.
Kun kulunut vuosi päättyi Huvituttaako-revyyn näytökseen, Niina teki yksistään siinä viitisentoista eri roolia. Hän kirjoittaa ihmissuhdedraamaa, sketsikomediaa ja omien sanojensa mukaan estoitta karnevalisoi niihin elämäänsä.
Oikeastaan Niina Lahtinen on kuin ihmisrevyy – paitsi, ettei kaikki hänessä ole revyyn määritelmän mukaan yksinomaan kevyttä ja viihteellistä. Hän vain työstää ominaisuuksistaan ja elämänkokemuksistaan sellaista materiaalia. Työstää hän niihin usein läheisiäänkin ja näiden elämää.
– Voi kyllä, tunnistan itseni ja mieheni useissa Niinan töissä. Me katsotaan ne kaikki, sisko Tiina vahvistaa puhelimeen ja nauraa:
– Välillä mä kyllä mietin, olenko oikeasti tuolla tavalla ärsyttävä.
Niina taas ajattelee, että sisko on niin täydellinen ja osaava, että juuri siksi tavat voivat muille näyttäytyä jo sketsinä.
– Minusta on suorastaan hysteeristä, miten hienosti Tiina on osannut kasvattaa lapsensa ja hoitaa kotinsa. Hänellä on ryhtiä ja filosofioita, kun taas itse räpiköin vanhemmuudessa eikä mulla ole mitään hajua, mitä teen. Ihailen hänen kaltaisiaan järjestelmällisiä ihmisiä, jotka osaavat sanoa, mitä heillä syödään ensi torstaina. Minä en tiedä, mitä meillä syödään tänään, Niina sanoo.
Sellaisia arjen havaintoja Niina juttuihinsa litteroi, ja lähimmät ihmissuhteet ovat niille ehtymätön alusta.
Tiinasta ja Niinasta kasvoi läheiset tulisen murrosiän jälkeen. Vanhempiensa eron aikaan tytöt tappelivat niin, että Niina muutti asumaan isälleen ja Tiina jäi äidin luo. Nyt aikuisina kodit ovat niin lähekkäin, että toisen luo voi tepastella vaikka pyjamassa ja yhteisillä koiralenkeillä he käyvät viikoittain. Siskot tietävät toisistaan kaiken.
– Niina on avulias, turvallinen ja luotettava, ja tiedän, että hän on saatavilla mihin kellon aikaan tahansa, Tiina luonnehtii ja kuulostaa aivan siskoltaan.
Eikä vain sanojensa sisällössä: siskoilla on myös hämmentävän identtinen puhelinääni, vaikka he itse väittävät toisin.
Sisko Tiina Mämmelä (oik.) on Niina Lahtisen lähimpiä luottoihmisiä.
Ohjattuaan ja kirjoitettuaan Putousta kolme vuotta, Niina siirtyy nyt framille juontajaksi. Joissakin sketseissä hän myös näyttelee. ”Kun tekee monenlaista, pysyy virkeänä.”
Elämänfilosofiana pärjääminen
Niinaa ja Tiinaa yhdistää myös peloton asenne tekemiseen, sen he ovat perineet vanhemmiltaan. Isän oppeja on, että tytöt pystyvät ihan kaikkeen eikä tyttöys ole este millekään. Siksi siskot opettelivat itse korjaamaan polkupyöränsä, rakensivat lavasteita Riihimäen Nuorisoteatterissa, päätyivät vuorollaan kunnallispolitiikkaan ja käyttävät yhtä sujuvasti akkuporaa kuin ompelukonetta.
Niinan mielestä isän sanoilla on ollut iso merkitys. Hänen urallaan se näkyy tapana leikitellä sukupuolilla sekä tarttua myös niihin tehtäviin, joissa on tavallisimmin nähty miehiä. Niina ylipäätään vierastaa sukupuolittuneita etuliitteitä. Hän ei ajattele tekevänsä naiskomediaa tai olevani Putouksen ensimmäinen naisjuontaja.
– Haluaisin vain olla hyvä juontaja.
Isän opeilla Niina edelleen vaihtaa itse autonsa renkaat ja ex-appiukon ohjeilla sulattaa talonsa jäätyneet putket. Sähköasennuksissa hän sentään soittaa siskonsa miehelle. Näin siksi, että Tiinan puolisolla on sähköasentajan pätevyys, ei siksi, että hän on mies.
Tai kuten Niina sanoo:
– Miehet, jotka rinnallani ovat olleet, eivät ole olleet kodinhuoltotöissä yhtään sen taitavampia.
Sinnikkyys taas on äidiltä opittua. Niina muistaa vanhempien eron jälkeen ihailleensa, miten pieni, sitkeä nainen oli raahannut kauppakasseja kerrostalokotiin.
– Ja nyt teen itse sitä samaa. Tällassii me Lahtisen naiset ollaan, pärjääjiä, hän esittää ääni muka dramaattisesti väpättäen.
Sitten Niina hidastaa hetkeksi ja miettii, onko sekään loppuviimeksi ihan tervettä, että elämänfilosofiana on pärjääminen. Että ikävissäkin tilanteissa pitää aina vain taistella ja painaa eteenpäin.
– Senkö mä jätän lapsilleni?
”Joskus reippauteni sotii empatiaa vastaan, ja olen ystävilleni huono lohtu synkillä hetkillä.
Energisyydestään huolimatta Niinallakin on säännöllisesti hetkiä, joina hän rojahtaa sohvalleen ja kehottaa lapsiaan pysyttelemään hengissä riisikakuilla. Tai istuu autossaan ja itkee väsymystään.
– Sitten tunne helpottaa ja mennään eteenpäin. Olen nopea ja ratkaisukeskeinen. Joskus reippauteni sotii empatiaa vastaan, ja olen ystävilleni huono lohtu synkillä hetkillä. Jos ratkaisuni ei kelpaa, en jaksa velloa samassa huolessa pidempään, Niina arvioi.
Tarviiko mun tätäkin kommentoida?
Joskus Niinan innokkuus ja tekeminen koetaan toisin kuin mitä hän on niillä tarkoittanut. Hänelle on luontaista olla utelias, energinen, suora ja täynnä mielipiteitä. Hän on saanut palautetta mikromanageeraamisestaan ja siitä, että toisinaan työntyy projekteissa vastuualueille, jotka eivät hänelle kuulu.
– Vauhtiin päästyäni voin olla ärsyttävän päsmäröivä ihminen, jolla on voimakkaita mielipiteitä, kova ääni ja iso energia.
”Olen miettinyt, pitäisikö minun himmata itseäni, olla sivistyneempi ja hiljaa.
Silloin Niina on voitu kokea pelottavanakin ja hänen on pitänyt muistuttaa itseään: tarvitseeko mun tätäkin kommentoida.
– Varsinkin tilanteissa, joissa on arvioitu sopivuuttani johonkin tehtävään, olen miettinyt, pitäisikö minun himmata itseäni, olla sivistyneempi ja hiljaa. Mutta en minä sellaista pitkään jaksa.
Eikä ole tarvinnut. Osa Niinan tekemisten laaja-alaisuudesta nojaa siihen, että ympärille on löytynyt useita sopivia porukoita. Niina sanoo rakastuneensa ryhmätyöskentelyyn huomattuaan, ettei ongelmien alle tarvitsekaan kaatua yksin.
Luottotyyppien kanssa tohtii myös olla suora. Sellainen on esimerkiksi kirjoittajapari Antti Tuomas Heikkinen, joka nyt ohjaa Niinaa ja näyttelijöitä uudella Putous-kaudella. Takana on pitkä ystävyys, ja Antille Niina voi sanoa suoraan ja kaunistelematta.
– Toisaalta voin myös luottaa siihen, että Antti sanoo, milloin olen ollut liikaa äänessä tai vienyt tilaa muilta. Hyvä kollega saa muut kukoistamaan.
Niina uskoo yhdessä vaikuttamiseen ja on entinen yhdistysaktiivi sekä kunnallispoliitikko. ”Enää en istu yhdenkään seuran hallituksessa, aika ei vain riitä.” Agilitya hän harrastaa Metkun kanssa.
Samanlainen yhteys löytyi aikoinaan Krisse Salmisen kanssa. Naisten tapaa rikkoa teatterin hierarkkisia perinteitä on välillä työryhmissä kauhisteltu. He saattavat kesken esityksen antaa parannusehdotuksia ja lennosta viilata käsikirjoitusta, varsinkin, jos sen on itse tehnyt. Krissen mukaan kyse on kunnianhimosta: esitystä ei mennä vain suorittamaan vaan siitä pyritään saamaan mahdollisimman hauska.
Krisse oli avaamassa ovia silloin, kun Niina vielä puuhasteli käsikirjoituksia yksin kotikeittiössään Riihimäellä. Kun Yle Leaks -ohjelmaan etsittiin tekijöitä, Krisse ehdotti Niinaa.
– Vuosi taisi olla 2011, ja kaikki kohkasivat Putouksesta. Olin nähnyt Niinan esityksiä Riihimäellä ja tehnyt yhdessä revyytä kasinolla. Kun sitten heitin hänen nimensä tuotantoyhtiössä, siellä kysyttiin, että ai se Aku Hirviniemen vaimo!
– Olin että haloo, Niinahan niistä se hauska on!
Yhteistyön rinnalle kehittyi vuosia kestänyt ystävyys. Krissen mukaan Niina tunnetaan ahkeruudestaan, nopeudesta ja siitä, miten hän jo tekee, kun muut vielä harkitsevat. Krisse taas huolehtii muun muassa siitä, että edustustilaisuuksissa Niinalla on nätti mekko.
– Yhteenkään gaalaan en sonnustaudu enää itse. Olen muotiasioissa maailman huonoin, eikä minulla riitä siihen yhtään kiinnostusta, Niina myöntää.
Krisse käyttää mieluummin sanaa reipashenkinen. Hän kertoo ystäväporukan matkasta Amsterdamiin, minne muut olivat pakanneet mekkoja odottaen shoppailua sekä ihania illanviettoja. Niina oli pakannut mukaan reppunsa ja vaelluskengät. Hän vuokrasi fillarin ja lähti tutkimaan kaupunkia.iti ja esimerkki
Aikuistuvien tytärten äitinä Niina ottaa paineita siitä, millaista esimerkkiä heille näyttää. Rakkaat lapset -sarjan taiteilijahirviöäitiin hän sanoo jo kirjoittaneensa pahimpia pelkojaan siitä, millaisena tyttäret voisivat hänet muistaa. Joka kerta, kun Niina parahtaa lapsilleen, että äidin täytyy nyt saada keskittyä töihin, jossain sisimmässä tuntuu suorittaja-miellyttäjä-marttyyrin pisto.
”En yhtään kestä muodikasta puhetta armollisuudesta ja sitä, miten kaikki nykyään valittavat uupumistaan.
– Toisaalta en yhtään kestä muodikasta puhetta armollisuudesta ja sitä, miten kaikki nykyään valittavat uupumistaan. Kun teini yrittää lintsata koulusta vetoamalla uupumukseen, minä kiljun, että kaikki me ollaan uupuneita, kouluun nyt siitä, Niina kertoo.
– Pelkään, että reaktioni näyttäytyy silloin kylmyytenä ja kovuutena. Mielestäni olen vain pragmaattinen.
Viihteen tekijänä Niina on osaltaan vastuussa diversiteetistä, siitä, millaista väkeä ohjelmissa nähdään. Tämänhetkiset roolit on kirjoitettu omalle tutulle ryhmälle, ja niissä Niina näyttää Niinalta – tai no, jotakin sinne päin. Kun Rakkaissa lapsissa Krisse Salmisen maskiaika on puolitoista tuntia, Niinan maskiin menee kymmenen minuuttia. Siinä ajassa lisätään ryppyjä, harmautta sekä olemusta ankeuttavat silmälasit.
Somessa Niina seuraa tyttäriensä selfieitä ja miettii, miksi niissä pitää kiemurrella ja luikistella niin. Tytöille hän keskittyy kehumaan heidän tekemisiään ennemmin kuin ulkonäköä.
– Ystävät sanovat, ettei tytärten edessä saa puhua omastakaan ulkonäöstä halveeraavaan sävyyn. Minulla se on mennyt pieleen. Jos nyt kysyisit lapsiltani, he kertoisivat, miten olen puristellut läskimakkaroitani ja tuskaillut tiukkoja housuja peilin edessä. Olisin valheellinen, jos sanoisin, ettei ulkonäkötietoisuus kulje mukanani.
Ensi kesänä Niina esiintyy musikaalissa, jonka tekijäporukasta ei tunne ennestään ketään. ”Uudet ihmiset voivat nähdä minussa uusia puolia, ja minulla on mahdollisuus luoda uusia tarinoita heidän kanssaan. Ajattelen, että onpa raikasta!”
Vanhemmuudessa Niinan seuraava vaihe on löytää tasapaino, miten tukea lasten itsenäisyyttä ja olla läsnä takertumatta liikaa. Annikki asuu jo omillaan, ja vielä toistaiseksi Niina on saanut pitää tyttären kotia tukikohtanaan Helsingissä. Tuulikki asuu puolet kuukaudesta isällään ja puolet äidillään.
Niina itse muutti äitinsä luota 18-vuotiaana Turkuun opiskelemaan. Eräänä koulupäivänä äiti oli tullut käymään, tuonut hyllyyn koriste-esineitä ja laittanut seinälle nallejulisteen.
– Sain primitiivireaktion. Revin julisteen alas ja itkin, ettet voi tehdä näin. Sen muiston pidän mielessäni, kun nyt kyläilen tyttäreni luona, Niina sanoo.
– En haluaisi, että minusta tulee äiti, joka tunkee nokkansa liian syvälle lasteni elämään. Jos niin kuitenkin käy, lupaan nauraa itselleni ja tehdä siitä tv-sarjan.
Niina Lahtinen
43-vuotias käsikirjoittaja, näyttelijä, ohjaaja asuu Riihimäellä. 16- ja 12-vuotiaat tyttäret. Harrastaa agilitya koiransa Metkun kanssa. Aloittaa Putouksen juontajana 21.1. Rakkaat lapset -sarja Yle Areenassa, Viimeinen illuusio Suomen Komediateatterissa toukokuussa, Hommat hoituu -musikaali Samppalinnan kesäteatterissa.
