Voiko oman vanhemman kanssa olla aikuisena kämppis? Miten toimii, jos kummallakin on kumppanit ja täysin oma elämä? Entä mitä, jos kaiken lisäksi välit ovat viileät teini-iän mellakoiden jäljiltä?
Tamperelainen Eeva Valtokari, 24, tietää, millaista on asua oman vanhempansa kanssa saman katon alla. Hän nimittäin muutti takaisin lapsuudenkotiinsa viime keväänä. Nyt Eeva asuu kahdestaan isänsä kanssa.
– Joskus mietin, että on ihan hassua, että olen 24-vuotias, mutta asun isäni kanssa kotona ja elän lapsuuden huoneessani. Mutta tämä on tosi kiva tilanne kaikille osapuolille, Eeva kertoo.
Läheisempi suhde aikuisiällä
Eeva ja isä saivat idean kämppisasumisesta, kun Eeva osti itselleen viime vuonna omistusasunnon. Asunto odottaa kuitenkin remonttia, eikä ole vielä asumiskunnossa. Lisäksi viimeisen vuoden ajan Eeva on matkustellut paljon, joten koti isän luona alkoi tuntua järkevältä vaihtoehdolta.
”Olen toisinaan matkoilla paljon, joten on kätevää asua talossa, jossa asuu muitakin”, Eeva sanoo. Kuvassa Eeva on reissaamassa Espanjassa.
Ennen muuttoa takaisin lapsuudenkotiinsa Eevaa mietitytti kuitenkin se, miten he tulisivat isän kanssa aikuisiällä toimeen. Molemmat muistivat vielä lapsuuden ja teiniaikojen riidat ja erimielisyydet.
”Meillä oli isän kanssa rajujakin riitoja.
– Kun vanhempani erosivat ollessani 17-vuotias, meillä oli isän kanssa rajujakin riitoja. Se vaikutti osaltaan siihen, että muutin pois heti 18-vuotiaana. Silloin mietin, tulemmeko ikinä olemaan isän kanssa kovin läheisiä, kun riitelimme niin paljon, Eeva muistelee ja jatkaa nauraen:
– Kun sitten muutin takaisin kotiin, isä taisi olla aluksi huolissaan siitä, että pitäisin samanlaisia kotibileitä kuin silloin, kun vielä asuin alaikäisenä kotona.
Eevan isä on nyt eläkkeellä, ja yhdessä asumisen myötä myös isä–tytär-suhde on muuttunut. Se edellytti kuitenkin ensin etäisyyden ottamista.
”Isä on sanonut suoraan, että haluaa olla meille lapsille parempi isä.
– Nuorempana mulla saattoi toisinaan olla paha mieli siitä, ettei isä niin hirveästi osallistunut elämääni – tullut esimerkiksi katsomaan ratsastuskisoja. Silloin äiti hoiti sen kaiken.
– Nyt isällä on ehkä eri tavalla aikaa olla kiinnostunut minun asioistani. Isä sanoi juuri, että sekin on vaikuttanut meidän suhteeseen, kun hänen ei enää tarvitse kasvattaa minua. Totta kai olen aina isäni lapsi, mutta nyt olemme myös kaksi aikuista ihmistä, jotka asuvat yhdessä. Isä on sanonut suoraan, että haluaa olla meille lapsille parempi isä.
Isä ja Eeva, kun Eeva oli 3-vuotias.
Eeva puhuu nyt avoimemmin isänsä kanssa sellaisista asioista, joita ei nuorempana välttämättä tälle jakanut. Eevan mukaan isä on hyvä kuuntelija.
– Isä osaa myös sanoa suoraan, että käyttäydyin huonosti jossain tilanteessa. Hän on suorapuheinen tyyppi.
Eevan mukaan hän osaa nykyään arvostaa suhdetta eri tavalla kuin aikaisemmin.
– Kun asuin nuorempana kotona, emme me silloin isän kanssa oikeastaan edes tunteneet toisiamme niin hyvin, Eeva pohtii.
Nyt kaksikko tutustuu toisiinsa koko ajan lisää.
– Meillä on oikeasti todella mukavaa yhdessä.
”Hassu uusperhe”
Viime syksynä lapsuudenkodissa majaili Eevan lisäksi tätä muutamaa vuotta nuorempi pikkuveli. Usein myös Eevan ja hänen isänsä kumppanit viettävät paljon aikaa tilavassa omakotitalossa. Lisäksi Eevalla on kääpiövillakoira Tove, josta on tullut isän kanssa melkein yhteinen.
– Meillä on vähän tällainen hassu uusperhe. Olen ollut sillä tavalla onnekas, että meidän kodin ovet ovat aina olleet avoinna kaikille.
Yhdessä Eeva ja isä sekä heidän kumppaninsa tekevät ruokaa ja käyvät ulkona syömässä.
– Isä ja poikaystäväni tulevat hyvin juttuun keskenään, ja isä tykkää poikaystävästäni paljon. Poikaystäväni asuu soluasunnossa, joten siksi olemme useimmiten meillä. Ei siihen tarvitse erikseen pyytää lupaa: meillä on sellainen kulttuuri, että kaikki ovat tervetulleita.
”Olen yrittänyt tarjota isälle rahaa ruuasta ja maksaa vuokraa. Hän kuitenkin kieltäytyy joka kerta vankasti.
Tiistaisin Eeva käy pelaamassa isän kanssa tennistä. Kotona Eeva ja isä kokkaavat, katsovat televisiota ja juttelevat.
– Joskus saatan soittaa isälle, että jäänkin kaverille yöksi, ja voisiko hän käyttää koiran lenkillä. On kiva, että isäkin saattaa laittaa viestejä, että miten menee, milloin tulet kotiin tai että on ikävä. Tällaiset asiat tuntuvat erityisen hyvältä, sillä aina näin ei ole ollut.
Myös matkustaminen on lähentänyt isää ja tytärtä aikuisiällä. Kuvassa Eeva on isänsä kanssa pyöräilymatkalla Saksassa.
Miten Eeva ja isä jakavat asumis- ja elämiskustannukset?
– Olen yrittänyt tarjota isälle rahaa ruuasta ja maksaa vuokraa. Hän kuitenkin kieltäytyy joka kerta vankasti.
”Isä on tarkka siitä, että pyykinpesukonetta ja tiskikonetta käytetään vain öisin.
Yhteiselo on sujunut kivasti, eikä Eevan ja isän ole tarvinnut sopia erityisistä säännöistä. Yksi sääntö Eevan isän talossa silti on.
– Nyt kun sähkönhinta on korkealla, isä on tarkka siitä, että pyykinpesukonetta ja tiskikonetta käytetään vain öisin.
Pian Eeva aloittaa remontoimaan omistusasuntoaan. Kun remontti on valmis, hän muuttaa pois isän luota.
– Minulla on haikea mieli muuttaa takaisin omaan kotiini. Isä on vähän niin kuin kämppis, joka käy kaiken lisäksi ruokakaupassa, Eeva nauraa.
– Isä on kuitenkin tehnyt selväksi, että kotiin saa aina palata.
Isän kanssa vietetystä ajasta Eevalla on päällimmäisenä mielessä ilo. Hän on myös onnellinen siitä, että välit ovat nyt paremmat kuin koskaan.
– Olen oppinut sen, että vielä aikuisenakin voi lähentyä oman isän kanssa.
Isän kanssa asuminen aikuisiällä on opettanut Eevalla jotain myös anteeksiannosta. Ikinä ei ole liian myöhäistä antaa anteeksi, vaikka menneisyydessä olisikin ollut kipuilua ja riitoja.
Onko sinun lapsesi muuttanut takaisin kotiin aikuisena? Jos on, vastaa kyselyyn!
