Ylhäällä mäellä, tammien katveessa, seisoo yli satavuotias puutalo, Ekkulla. Lasiverannalla on talvisen viileää, mutta sisällä huoneissa voi aistia lämmön.
Rafael Donner, 32, ja hänen vaimonsa Ninni Donner, 31, ovat asuneet Mustion vanhassa kansakoulussa läntisellä Uudellamaalla pysyvästi pian vuoden verran. Muuttoa edelsi massiivinen remontti, jota voi seurata Ylen tuoreessa sarjassa Kaipuu maalle – kyläkoulusta koti.
Näin talvella, lehdettömänä aikana, ikkunoista näkee kauas, lähes taivaanrantaan asti.
– Emme voineet uskoa onneamme, kun meidän tarjouksemme – 214 000 euroa – voitti Raaseporin kaupungin tästä paikasta järjestämän tiukan huutokaupan. Saimme jännittää tulosta aivan loppumetreille saakka, Ninni muistelee vuoden 2021 tapahtumia.
– Kun voitimme, korkkasimme samppanjapullon, Rafael sanoo.
Jännitys ei kuitenkaan loppunut. Vielä piti jaksaa odottaa läpi viiden viikon mittaisen valitusajan – ja sanoa ei erityisen sitkeälle yrittäjälle, joka koetti ensin ostaa kiinteistön suoraan kaupungilta huutokaupan tuloksen ohi ja tässä epäonnistuttuaan tarjosi lopulta talosta reilua ylihintaa suoraan Rafaelille.
Nuori ostajapari ei taipunut pikavoiton houkutukseen. Ei, sillä he halusivat rakentaa Ekkullasta kodin. Talon alkuperäistä henkeä kunnioittaen ja mahdollisimman pitkälle omin käsin.
– Viihdyin oikein hyvin edellisessä kodissamme Kruununhaassa Helsingin ydinkeskustassa. Muutto tänne Mustioon oli kuitenkin yhteisen unelman täyttymys. Kukaan meidät hyvin tunteva ei hirveästi hämmästellyt ratkaisuamme, Ninni sanoo.
– Maallemuutto oli kieltämättä iso päätös. Minulla sitä edelsivät työuupumus ja syvä elämänkriisi, Rafael sanoo.
Vanhan talon kunnostaminen kodiksi on opettanut Ninnille ja Rafaelille kärsivällisyyttä ja kykyä sietää keskeneräisyyttä.
Paineet pään sisällä
Rafael Donner syntyi julkisuuteen. Kulttuuripersoona Jörn Donnerin ja toimittajana uransa tehneen Bitte Westerlundin poikana hän sai pienestä pitäen tottua siihen, että perhettä seurattiin mediassa ja oma sukunimi näkyi otsikoissa sekä isän kirjoittamien kymmenien kirjojen kansissa ja selkämyksissä kodin kirjahyllyillä.
Vartuttuaan Rafael seurasi isänsä jalanjälkiä. Hän opiskeli ja teki elokuvaa ja alkoi itsekin kirjoittaa kirjoja. Sekä esikoisteos Ihminen on herkkä eläin että yhdessä isän kanssa tehty kirjeenvaihtoromaani Ennen kuin olet poissa tulivat ulos 2018.
Niiden ilmestymisen jälkeen Rafael työskenteli jonkin aikaa kirjoittavana toimittajana ruotsinkielisellä Yle Extremellä. Hän kuvailee hommaa tekstintekijän unelmatyöksi: kiinnostavien ihmisten tapaamista, matkustamista ja omien ideoiden toteuttamista miellyttävän väljällä aikataululla ja hyvällä palkalla. Kollegat ja esimieskin olivat viimeisen päälle mukavia.
Rafael ei kuitenkaan ollut onnellinen.
– Ajatus, että tulen istumaan tietokoneen äärellä koko elämäni, ahdisti. Puitteet olivat kohdillaan, mutta en nauttinut itse työstä. Koin myös valtavia suorituspaineita kirjoittamisesta. Rima nousi korkeammalle ja korkeammalle, Rafael kertoo.
– Paineet kasautuivat oman pääni sisällä ehkä siksi, että koin, että minua verrataan kirjoittajana aina isääni.
Myös kaupunkielämän passiivisuus ja kulutuskeskeisyys alkoivat jäytää Rafaelia yhä enemmän.
– Lopulta olin siinä pisteessä, että itkin joka päivä ennen lähtöä töihin. Tajusin, ettei tämä ole sitä, mitä oikeasti haluan. Aloin haaveilla siitä, että saisin tehdä käsilläni jotakin konkreettista. Oli pakko tehdä muutos.
Perhetausta liittyi vahvasti Rafaelin vaikeisiin tunteisiin.
– Minut on määritelty ja syynätty isäni kautta oikeastaan koko elämäni ajan. Ihmisillä on ollut vahvoja ennakkoluuloja. Muistan eräätkin kustantamon juhlat, joiden jälkeen sain pahoittelevaa sähköpostia peräti kolmelta eri kirjailijalta: kaikki valittelivat käytöstään minua kohtaan. Heistä jokainen kertoi nähneensä minut vain isäni poikana, eivät minuna, Rafaelina, hän selittää.
Oli löydettävä jotakin erilaista, omannäköistä.
– Lopulta irtisanouduin toimittajantyöstä ja hain ammattikouluun opiskelemaan puutarhuriksi. Muutos pelotti ja kiehtoi samaan aikaan. Mietin, olenko hullu, kun heitän kaiken kirjoittajana saavuttamani hukkaan.
Rafael muistaa kirkkaasti ensimmäisen päivän, jolloin huristeli vespalla puutarhurinoppiin. Satoi, ja hän kastui ihoon asti. Se ei himmentänyt elämänmuutoksen tuottamaa syvää iloa.
– Ajattelin, että nyt minua koetellaan: haluanko tätä oikeasti?
Ratkaisu osoittautui hyväksi. Hyppy uuteen teki Rafaelille hyvää. Kahdessa vuodessa hän valmistui puutarhuriksi ja erikoistui vihannesten viljelyyn.
– Se oli ensimmäinen kerta koko elämässäni, kun tein täysin itsenäisen päätöksen. Nyt, kun olen ohjelmamme ja talomme kautta ollut julkisuudessa, olen saanut olla täysin oma itseni. Se on ollut vapauttavaa, Rafael sanoo.
– Olen huomannut, että ne päätökset, jotka vaativat eniten rohkeutta, palkitaan elämässä runsaskätisimmin.
Ekkulla on rakennettu vuosina 1902–1903. Punamultatalo palveli Mustion kyläkouluna vuoteen 1970 asti. Tontti talon ympärillä on puolentoista hehtaarin laajuinen.
Maalipurkit jäässä
Ninni ja Rafael tapasivat toisensa parikymppisinä opiskelijoina. Rakkaus syttyi tuolloin oikeastaan heti. He ovat olleet yhdessä jo kymmenen vuotta, naimisiin he menivät viime kesänä. Elokuisia häitä tanssittiin Ekkullassa. Ninni Stenbergistä tuli Ninni Donner.
Se, että taloa ylipäätään voitiin käyttää juhlapaikkana, oli täpärällä. Vuosi sitten tähän aikaan talon lattiat olivat auki, sisäseinistä paistoivat paljaat hirret, keittiötä ei ollut. Kun ulkona oli pakkasta, sisälämpötila laski pahimmillaan asteeseen. Maalipurkit alkoivat jäätyä.
1900-luvun alussa valmistuneen vanhan kansakoulun kunnostaminen asuinkäyttöön ei ollut mikään pikku pintaremontti, vaan totista ja raakaa työtä kuukaudesta toiseen. Uusiksi menivät niin eristykset, viemäröinti, sähköt kuin koko vesi- ja lämmitysjärjestelmäkin. Hankkeen vaativuutta lisäsi se, että kaikki mitä voitiin, tehtiin itse. Sekä budjetti että aikataulu olivat tiukkoja. Silti työ palkitsi.
– Joka päivä mietin sitä, miten hyvä tuuri meillä oli, että löysimme juuri tämän talon. Iso projekti on opettanut kärsivällisyyttä ja kaaoksen ja keskeneräisyyden sietämistä, Ninni miettii.
Remontin vaikeimmissa vaiheissa pariskunnan välinen sopu oli välillä koetuksella. Palelsi, väsytti, voimat loppuivat eivätkä asiat edenneet suunnitellusti. Silti Ninni ei muistele niitäkään hetkiä pahalla.
– Olen ylpeä meistä. Tosi monia asioita voi oppia, kunhan niihin perehtyy.
Vieraan silmään talo huokuu kauneutta ja harmoniaa, mutta asukkaat itse huomaavat lähinnä kaiken sen, mikä on yhä vaiheessa.
– Nautimme edistymisestä, mutta katseemme on aina tulevaisuudessa, Ninni toteaa.
Hänestä hyvä niksi keskeneräisyyden sietämiseen on sytyttää kynttilä keskelle huonetta. Pehmeä, häilähtelevä valo jättää nurkat hämyyn. Hetkeen ei tarvitse miettiä kaikkea vielä tekemätöntä: pihaa, lastenhuonetta, ulkokattoa, ullakon puuttuvaa eristystä.
Rempatessa Ninnille ja Rafaelille on ollut tärkeää kunnioittaa yli satavuotiaan talon henkeä.
Vauvahaaveesta totta
Idylli ei synny tyhjästä. Puolisonsa lailla myös Ninni on viime vuosina alkanut kiinnostua omin käsin tehtävästä, konkreettisesta työstä yhä enemmän. Ekkullaa varten hän opetteli erilaisilla kursseilla esimerkiksi kunnostamaan vanhoja ikkunanpokia sekä rappaamaan sisäseiniä savitekniikalla.
– Hitaasti tekeminen, laatu ja puhtaus, vapaus ja rauha ovat minulle keskeisiä arvoja. Kruununhaassa meillä ei ollut vehreyttä eikä puita missään – nyt meillä on tammia mäen täydeltä, Ninni sanoo ja hymyilee.
– Olemme hyvä tiimi. Rafaelin kanssa jaamme samat päämäärät, tavoitteet ja unelmat. Ymmärsimme kumpikin jo taloprojektiin ryhtyessämme, että edessä olisi myös rankkoja vaiheita.
”Onneksi minulla on aina ollut ehkä vähän pöljäkin usko siihen, että asiat lutviutuvat. Luotan meihin kahteen tiiminä”, Rafael kuvailee suhdettaan vaimoonsa Ninniin.
Ninni on kotoisin Kauniaisista ja valmistunut Helsingin yliopistosta historian ja taidehistorian koulutusohjelmista. Valmistuttuaan hän työskenteli vuosia huutokauppa-alalla, kunnes päätti irtisanoutua ja lähteä opiskelemaan leipurikondiittoriksi. Tulevina vuosina suunnitelmissa on perustaa Ekkullaan pieni sisustusliike, jonka yhteydessä olisi kesäkahvila.
”Raskaus ei todellakaan ollut itsestäänselvyys, olin jo alkanut luopua toivosta.
Juuri nyt se ei ole ajankohtaista, sillä elämän keskiössä on marraskuun lopussa syntynyt uusi perheenjäsen, Rafaelin ja Ninnin muutaman viikon ikäinen tytär. Ekkullan Insta-tilin postauksessa Rafael kertoi avoimesti, että pari ehti yrittää lasta yli kaksi vuotta ennen kuin haave täyttyi.
”Jokainen päivä lapsen kanssa on täynnä iloa ja elämää. Rakkauden määrää ei voi sanoin kuvata”, Rafael ja Ninni kertovat tuoreesta vanhemmuudestaan.
– Olen vauvasta valtavan kiitollinen. Raskaus ei todellakaan ollut itsestäänselvyys. Olin jo alkanut luopua toivosta: hyväksyä sen, ettei perhettä ehkä ole meille tarkoitettu. Sitten tytär yllättäen ilmoittikin tulostaan, Ninni kertoo.
Raskausajan pahoinvointi löi kapuloita remontin rattaisiin. Ninnillä oli välillä niin huono olo, että projekti jäi viikoiksi yksin Rafaelin harteille.
– Olen aina tiennyt haluavani perheen ja lapsia. Asioita voi toki yrittää suunnitella, mutta elämällä on tapana yllättää, Ninni sanoo.
– Välillä, kun Ninni ei odotuksensa takia pystynyt osallistumaan, minua pelotti ja tuskastutti, sydän hakkasi. Koin olevani liian yksin liian isojen asioiden kanssa. Lopulta asiat kuitenkin aina jotenkin ratkesivat, Rafael muistelee viime kevättä ja kesää.
”Vuosi 2022 oli maailmalle vaikea, mutta meille hieno. Tapahtui valtavasti kaikkea ihanaa: vauva, talon edistyminen ja häät”, Rafael ja Ninni Donner kertovat.
Perhe keskiössä
Se, kuinka asiat käytännössä toimivat, on kiinnostanut Rafael Donneria aina.
Ison osan lapsuuttaan hän vietti maalla, Bromarvin kylässä Raaseporissa. Siellä tehtiin ja touhuttiin koko ajan, kalastettiin ja poimittiin marjoja ja sieniä. Luonto lohdutti niinäkin hetkinä, kun Rafael tunsi olonsa niin yksinäiseksi, että pelasi Monopolia itseään vastaan.
– Olin aika yksinäinen lapsi. Käytännön jutuista en oppinut kotoa juuri mitään. Olen joutunut pärjäämään itsekseni, opettelemaan isoja ja pieniä asioita kantapään kautta, Rafael hymähtää.
Nuoruudessaan hän oli useamman kesän maatiloilla töissä. Intissä Rafael teki venekuskin hommia, joihin kuului myös kunnostamista ja huoltamista. Kaikesta aiemmin opitusta on nyt ollut hyötyä talon kanssa.
”Käytännön jutuista en oppinut kotoa juuri mitään.
Tyttärelleen Rafael ja Ninni haluavat olla niin hyviä vanhempia kuin mahdollista.
Rafael on oman sisarussarjansa kuopus, täyssisaruksia hänellä on vain yksi. Isoveli asuu nykyään Brysselissä. Ninnillä on isosisko, joka asuu perheineen lähellä Kauniaisten lapsuudenkotia.
– Lasteni kanssa tahtoisin puhua ja kommunikoida niin paljon kuin suinkin mahdollista. Ja opettaa taitoja ihan kädestä pitäen – vaikka sen, miten autoon vaihdetaan talvirenkaat, Rafael toteaa.
Kaupungissa hän käy nykyään työasioissa noin kerran viikossa – ja on aina onnellinen päästessään iltapäivällä kääntämään auton kotia kohti.
Maalla sekä Rafael että Ninni ovat joka aamu herätessään täynnä iloa ja uuden päivän odotusta. Ympäristössä, jossa on tilaa kulkea ja hengittää, olo tuntuu vapaalta.
Peurat vaeltavat vähän väliä pihan poikki.
Taannoisena talviaamuna Ekkullan juureskellarin katolta heitä tervehti kookas kettu.
Ja napakkana pakkasyönä, kun vauva valvotti, Rafael ja Ninni näkivät makuuhuoneensa ikkunasta revontulten leiskuvan pohjoisella taivaalla.
Se näky ei hevin unohdu.
Fakta
Rafael Donner
32-vuotias kirjailija ja lyhytelokuvaohjaaja. Koulutukseltaan medianomi, Donner Productions -yhtiön toimitusjohtaja.
Fakta
Ninni Donner
31-vuotias taidehistorioitsija. Asuu Raaseporissa puolisonsa ja parin marraskuussa 2022 syntyneen tyttären kanssa. Perheen elämää voi seurata ohjelmassa Kaipuu maalle – kyläkoulusta koti (Yle Areena).
Lue lisää: Annika, 28, muutti pysyvästi laivaan puolisonsa kanssa – tältä näyttää 26 metriä pitkässä kodissa
