Tässä juttusarjassa tunnetut suomalaiset kertovat elämänsä tärkeimmistä oivalluksista.
PAINEENSIETOKYKY
”Tunteensa on hallittava”
”Olin lapsena rämäpää, kaikkea piti kokeilla. Eri konfliktialueilla työskennellessäni olen kuitenkin oppinut, miten suomalainen viileys on tärkeää. Vaikeissa tilanteissa tunteitaan ei voi näyttää, ja välillä on pakko purra huulta.
Lapsuudenkotini perintöä on kyky suhtautua viileästi ja rationaalisesti vaikeisiin tilanteisiin. Osallistuin EU:n erityisedustajana Darfurin rauhanneuvotteluihin 2005–2007. Eri ryhmät hehkuttivat toinen toisensa jälkeen taistelutahtoaan ja -kykyään. Rohkeimmat olivat kuitenkin niitä, jotka taisteluiden keskelläkin uskalsivat puhua myös rauhasta.
Paineensietokykyäni on tänä vuonna koetellut Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan ja Nato-keskustelu. Tällä kaudella on ollut muitakin vaikeita eduskuntakeskusteluja. Yhteen sellaiseen sain saamelaiselta ystävältäni viestin: ’Ajattele tyyntä järven pintaa’. Se oli hyvä neuvo.
Olen maailmalla monesti kertonut siitä, miten Suomi selvisi kansalaissodasta, sitten talvi- ja jatkosodasta. Vihan tunteet on voitettu, rauhaa rakennettu.”
PELKO
”Vaaratilanteessa tärkeää on keskittyä”
”Lapsuuteni pelottavin kokemus oli, kun jouduin isäni Joukon kanssa pahaan kolariin Teiskossa. Olin silloin seitsemänvuotias.
Ajoimme kolarin risteyksessä, jossa oli huono näkyvyys. Automme kieri tieltä pellolle, ja isä lensi tielle ja jäi makaamaan verilammikkoon. Tultuani tajuihin huomasin olevani autossa jumissa, eivätkä ovet auenneet. Päästäni ja kädestäni tuli verta. Ensimmäinen ajatukseni oli, että veri sotkee uuden auton hienot penkit.
Lapsuus. "Veli, sisko ja minä Teiskossa, jossa vietimme kaikki aurinkoiset lapsuudenkesät.”
Pääsin ulos autosta muistaakseni rikkinäisen ikkunan kautta ja juoksin mökille kertoakseni äidille, mitä on tapahtunut. Isä loukkaantui vakavasti ja oli pitkään sairaalassa, mutta selvisi onnettomuudesta hengissä.
Silloin minulle tuli ensimmäistä kertaa aavistus kuoleman läheisyydestä ja siitä, että kaikki voi muuttua hetkessä.
Työssäni konfliktialueilla on ollut monia vaaratilanteita. Silloin adrenaliiniryöppy saa toimimaan rauhallisesti, ja pelko väistyy. Vuonna 2003 Saddam Hussein kaatui Irakissa, ja maa oli kaaoksessa. Olimme Etelä-Irakissa Bashrassa, kun lähellämme ammuttiin konekiväärillä. Brittihenkivartijani David sanoi, että se kuuluu kolmen korttelin päässä. Sitten kahden, lopulta yhden korttelin päässä. Sitten juoksimme! Pelon voittaminen vaatii keskittymiskykyä.”
MENOPELIT
”Vaistoon kannattaa luottaa”
”Olen aina harrastanut Kuplavolkkareita – niiden tekniikan voi vielä ymmärtää.
Pikkupoikana leikin Meccano-rakennussarjoilla ja rakentelin sähköllä toimivia leikkiautoja. Vähän vanhempana opin vaihtamaan Kuplan moottorin ja vaihdelaatikon. Halusin oppia tekemään asioita käsilläni. Tänä kesänä sain rekisteröintikatsastuksesta läpi vuoden 1970 oranssin Kuplan.
Vannoin muutama vuosi sitten, etten enää hanki uutta Volkkaria, mutta toisin kävi. Minulla on ollut vuosien varrella muistaakseni kahdeksan Kuplaa.
Hulluna kupliin. ”Ihastuin Kuplavolkkareihin jo lapsuudessani. Nyt minulla taitaa olla menossa jo kahdeksas Kupla, jonka ehdin kuluneena kesänä jopa katsastuttaa.”
Vaikka asuin lapsuuteni ja nuoruuteni Helsingin Munkkivuoressa lähellä merta, meri oli minulle pitkään vieras elementti. Lapsuudenkesät vietettiin Teiskossa Näsijärven rannalla vanhempieni mökillä. Isäni ei ollut moottoreista kiinnostunut, ja meillä oli aikoinaan vain soutuvene.
Kun ostin Ruotsista puisen moottoriveneen, monet varoittivat, että sen kunnossapidossa on hirveä työ. Annoin veneelle Woodstock-nimen, ja toistaiseksi se on pysynyt pinnalla. Joskus pitää vain luottaa vaistoonsa, ja niin veneen kohdalla tein.
Veneilyn myötä olen löytänyt merellisen Helsingin.”
Vapaalla. ”Minua varoitettiin ostamasta paljon huoltamista vaativaa puuvenettä, mutta en ole katunut hetkeäkään. Pienetkin irtiotot merelle ovat tärkeä vastapaino työlle.”
RAKKAUS
”Parisuhteessa yhdistää samanlainen huumori”
”Rakkaus voi tulla elämään mitä yllättävimmissä paikoissa. Minulle se tapahtui Bogotassa Kolumbiassa vuonna 1997.
Olin tuolloin Lipposen hallituksen ympäristö- ja kehitysyhteistyöministeri, ja kovan Natura 2000 -luonnonsuojeluohjelman väännön jälkeen olin aika uuvuksissa ja kaipasin lomaa. Lähdin rinkka selässä matkalle Etelä-Amerikkaan.
Loman loppuvaiheessa tapasin jossakin diskossa Antonion. Rupesimme juttelemaan ja tapasimme uudelleen seuraavana päivänä kansankuppilassa, jossa söimme perunasoppaa peltilautasilta. Kävin hänen parturiliikkeessäänkin. Puolen vuoden kuluttua reissasin Ecuadoriin ja tapasimme uudelleen.
Meitä on yhdistänyt alusta alkaen samanlainen tilannekomiikan taju ja kommunikaation helppous. Parisuhteessa on tärkeää nauraa samoille asioille.
Kun Antonio muutti Suomeen ja alkoi opiskella täällä, työni mukanaan tuoma julkisuus oli hänelle aluksi outoa.
Rakkaus. ”Tapasin puolisoni Antonion Bogotassa vuonna 1997. Hän muutti Suomeen, ja parisuhteemme rekisteröitiin 2002. Hänellä otti aikansa tottua työni julkisuuteen.”
Antoniolla on aina ollut halu laajentaa omaa osaamistaan, opiskella uusia taitoja ja uusia kieliä. Nyt hän tekee eurooppalaisissa elokuvatuotannoissa meikkauskeikkoja ja opiskelee hiusmuotoilijaksi. Yhteinen aika on joskus kortilla, kun molempien työhön kuuluu paljon matkustamista. Silloin arjen pienet asiat, yhteiset illat ja hetket, jolloin käymme jossain kivassa paikassa syömässä, ovat tärkeitä.
Suomi on joskus yllätysten maa. Presidentinvaalikampanjassa 2012 olimme yhdessä liikkeellä Kymenlaaksossa, ja meitä pyydettiin iltapäivällä pysähtymään karaokepubissa, jossa tunnelmaa sävyttivät leijonakorut kaulalla ja -tatuoinnit käsivarsissa. Tartuin mikkiin, mutta pidin vaalipuheeni aika tiiviinä. Kourat puristivat tuoppeja tiukasti.
Työnsin mikrofonin Antoniolle – sanopa sinäkin nyt jotakin. Hän kertoi opiskelusta ja työstään Suomessa ja millaista on muuttaa asumaan Suomeen. Selvällä suomen kielellä. Yleisö innostui, ja fanikuvien ottajia oli jonoksi asti.
Jotakin herkkää kieltä Suomen kanteleessa oli kosketettu ja muuri murrettu.
Joskus on tärkeää vain kävellä vieraalle tontille, ymmärtää erilaisia ajatusmaailmoja ja erilaisia tapoja elää.”
KUOLEMA
”Saappaat jalassa on hyvä lähteä”
”Molemmat vanhempani ovat jo kuolleet. Isä lähti kuten eli – saappaat jalassa. Hän oli äitini Anjan kanssa lomamatkalla Thaimaassa ja sai siellä sydänkohtauksen. Isä oli vasta 64-vuotias eikä koskaan ehtinyt elää varsinaista vanhuusvaihetta.
Olin veljeni kanssa isän arkkua vastassa Helsinki-Vantaalla. Arkku oli niin iso, ettei se mahtunut suorana ruumisautoon. Koin siinä vähän symboliikkaa ja ajattelin, ettei isä eläessäänkään mahtunut raameihin.
Äitini eli vielä pitkään isän jälkeen. Vaikka olin ensin vähän skeptinen, hän hankki eläkevuosinaan niin kännykän kuin tietokoneenkin. Lopuksi hän oli aktiivinen myös Facebookissa.
Teinipoika Munkkiniemessä. ”Ajan henki näkyi huoneessani. Piti olla Marimekon verhot ja lepakkotuoli!"
Äiti kuoli 91-vuotiaana vuonna 2017. Hän oli viimeiseen asti kirkas ajatuksissaan. Pari päivää ennen poismenoaan hän pyysi ottamaan laukustaan kalenterin tarkistaakseen lähipäivien ohjelmaansa. Ehkä jokin tärkeä Studia Generalia -luento Helsingin yliopistolla? Joskus hän huvitti meitä kertomalla, että jos luennoitsija on tylsä, hän sulki kuulolaitteensa ja keskittyi katselemaan ihmisiä.
Äidin viimeisinä hetkinä me sisarukset olimme hänen ympärillään, myös Antonio oli mukana. Saatoimme häntä matkaan yhden hänen lempilauluistaan sanoin: ’Oi, muistatko vielä sen virren, jota lapsena laulettiin...’
Äitini eli hyvän elämän. Hän oli ihminen, joka loi valoa ja voimaa ympärilleen. Hänen elämänmottonsa oli, että vastatuuli on paras. Sen hän meille lapsilleen, isoveljelleni, isosiskolleni ja minulle opetti.”
ELÄMÄNARVOT
”On kunnia-asia auttaa vaikeuksissa olevia”
”Isäni oli vain 12-vuotias koulupoika lähtiessään perheensä kanssa Viipurista evakkoon. Lapsena hän suri eniten sitä, että hänen keräämänsä kasvio oli jäänyt luokan ikkunalaudalle ja venäläiset saattaisivat varastaa sen. Perheen koirakin oli jätettävä.
Isäni oli sotahistorioitsija, ja hänen arvoihinsa kuului, että tehtyjä sopimuksia on noudatettava. Kun teimme hänen kanssaan matkan Saimaan kanavalle ja Viipuriin, hän seisoi pitkään vanhan kotitalonsa edessä, näytti oman ikkunansa, mutta ei halunnut tulla porraskäytävään. Minä sen sijaan kipusin portaat ja soitin ovikelloakin, mutta kukaan ei avannut ovea. Isä sanoi, että Viipuri on nyt venäläisten kaupunki, ja on heidän velvollisuutensa pitää siitä nyt huolta. Jos rauhansopimuksia ei noudatettaisi, sota ei loppuisi koskaan.
Vuosi 1976. ”Kirjoitin ylioppilaaksi Munkkivuoren yhteiskoulusta. Kuvassa kanssani rakkaat vanhempani: isäni Jouko ja äitini Anja.”
Lapsena kotona vietin paljon aikaa kirjahyllyn edessä. Luulin, että kaikilla muillakin perheillä on kirjahyllyssään vierekkäin Raamattu ja Kalevala, Koraani ja intialaiset pyhät kirjat. Myöhemmin huomasin, ettei niin ollutkaan.
Kotonani arvostettiin paljon tietoa ja jokaisen ihmisen yksilöllisyyttä ja ihmisarvoa. Ilmapiiri oli keskusteleva. Isäni oli oppikoulun rehtori, ja hänen kunnia-asianaan oli auttaa myös vaikeuksissa olevia oppilaita elämässä eteenpäin. Isä taisteli jopa ylioppilaslautakunnan kanssa siitä, että lukihäiriö on luokiteltava sairaudeksi ja otettava arvostelussa huomioon.
Äiti olisi varmasti valinnut tiedenaisen uran, jos meitä lapsia ei olisi ollut. Hänelle sankareita olivat tieteilijät, kuten Nobel-palkittu kemisti ja fyysikko Marie Curie.”
KASVUVUODET
”Sukupolvikokemukset yhdistävät”
”Olimme jossakin vaiheessa koko perhe Munkkivuoren yhteiskoulussa. Isäni oli reksi, äitini opetti kemiaa, ja siskoni ja veljeni olivat myös samassa koulussa ylemmillä luokilla.
Olin aktiivisesti mukana koulun kerhoissa, muun muassa näytelmä-, valokuvaus- ja luontokerhossa. Koulussa syntyi tiivis yhteisö meistä yhteiskunnallisista asioista kiinnostuneista oppilaista, ja samaa porukkaa oli sitten mukana niin Koijärvellä suojelemassa lintujärveä kuin Lepakkoa valtamassa ja Radio Cityä perustamassa.
Vuosi 1982. ”Lapsuudenkodissani keskusteltiin paljon, ja oma yhteiskunnallinen heräämiseni johti muun muassa Komposti-lehden päätoimittajaksi.”
Koko 1970-luvun loppu oli ikäluokalleni vahva sukupolvikokemus. Kuuntelimme Pelle Miljoonaa ja kävimme katsomassa vuonna 1978 Pete Q -näytelmää. Tunsimme vahvasti, miten taistolainen kulttuurielämä oli tullut päätepisteeseensä.”
UNELMAT
”Ei pidä koskaan luovuttaa”
”Kustantaja Aatos Erkko sanoi jossakin haastattelussa, että ikä ja kokemus radikalisoivat miestä. Se on hauska ajatus – iän myötä alkaa katsoa laajempia kokonaisuuksia ja pidempiä kaaria.
Rauha on iso osa Suomen tarinaa. Monet maailmalla eivät muista, miten kovien kokemusten lävitse Suomi on mennyt. Rauhan rakentamiseen liittyvät myös omat unelmani. Koskaan ei pidä vähätellä pieniä askeleita, koskaan ei pidä luovuttaa.
Miten säilytän mielenrauhan kaiken kurjuuden ja kaaoksen keskellä? Voin tehdä aina vain sen, mikä on yhden ihmisen panos. En enempää, en vähempää.”
VALTA
”On laitettava itsensä alttiiksi, vaikka kävisi huonosti”
”Viime kesänä Yhdysvalloissa saksalainen toimittaja kysyi minulta, mitä valta on. Vastasin, että valtaa on kulkea omaan suuntaansa ja vakuuttaa pikkuhiljaa muita kulkemaan samaan suuntaan. Omassa puolueessani vihreissä on ollut hetkiä, jolloin on vain otettava suunta ja kuljettava eteenpäin, vaikka se olisi viimeinen teko.
”En ole kulinaristi, vaikka pidän varsinkin italialaisesta ruuasta. Pitkien lounaiden sijaan nautin hyvistä keskusteluista. Jos pitää saada lisää energiaa, salmiakki on pieni paheeni.”
Kun on valtaa, on kyettävä laittamaan itsensä alttiiksi. Siinä voi käydä huonostikin, mutta se riski on otettava! Asemassani valta on aina lainassa äänestäjiltä, ja tulee hetki, jolloin valta on jollain toisella. Se pitää vain hyväksyä.
Politiikassa olen oppinut sen, ettei pidä puuttua kaikkeen. Ministerillä on oma työnsä, samoin kansanedustajilla ja puolueen eri työntekijöillä. Yritän keskittyä omaan osaamiseeni ja muistutan itseäni siitä, miten tärkeää on aina oppia uutta ja uusiutua. Pitää säilyttää uteliaisuus ja kyky kuunnella.”
Fakta
Pekka Haavisto
Vihreiden kansanedustaja, ulkoministeri.
Syntyi Helsingissä 23.3.1958.
Perheeseen kuuluu puoliso Antonio Flores. Syksyn työhaasteista suurin Ukrainan sota ja Suomen Nato-jäsenyyshakemuksen eteneminen.
