Tässä juttusarjassa tunnetut suomalaiset kertovat elämänsä tärkeimmistä oivalluksista.
ELETYT UNELMAT
Perhetoive toteutui
Kännykkä piippaa pahoittelevan tekstiviestin.
Jani Toivola, 44, on vähän myöhässä haastattelusta. Syykin on selvä. Aili-tyttärelle ei ole löytynyt lastenhoitajaa, joten hän saapuu isänsä mukana haastatteluun etelähelsinkiläiseen kahvilaan. Lapsi tervehtii tyynesti ja syventyy iPadiinsa, antaa aikuisten jutella rauhassa.
Tässä arkisen miellyttävässä tilanteessa kiteytyy monta Jani Toivolalle tärkeää asiaa. Vanhemmuus ja kohtaaminen urbaanissa ympäristössä Helsingin sydämessä ovat niistä päällimmäisiä.
”Haaveeni isyydestä syntyi jo ollessani nuori poika. Hoivaaminen oli minulle tosi luontevaa. Aina, kun kävimme kyläilemässä jossakin paikassa, jossa oli minua nuorempia lapsia, hoidin heitä mielelläni. Oivalsin, että tässä olen hyvä. Tunne syveni kymmenvuotiaana, kun ensimmäinen pikkusiskoni syntyi. Huolenpitäjän rooli tuntui oikealta.
Painoin kuitenkin lapsihaaveen vuosiksi pois ajatuksistani. Ajattelin, ettei tämän asian toteutuminen ole minulle mahdollista, koska olen homo ja pidän miehistä.
Sitten parikymppisenä newyorkilaisessa kahvilassa näin jotakin tajunnanräjäyttävää: kahden homoisän perheen. He kävivät pienen adoptiotyttärensä kanssa rennoilla brunsseilla kahvilassa, jossa työskentelin. Kuva heistä painui lähtemättömästi mieleeni. Se kuva antoi luvan unelmoida perheestä muiden ihmisten lailla.
Janin haave isyydestä syntyi jo hänen ollessaan nuori poika.
Mielestäni hyvä tasavertaisuuden toteutumisen mittari yhteiskunnassa on se, onko perhehaave mahdollinen seksuaalisten vähemmistöjen edustajille. Se on ihmisoikeuskysymys. Sitä, käykö unelma vanhemmuudesta ikinä toteen, ei tietenkään voi vaatia, mutta tilaa sille pitää olla. Olen äärettömän kiitollinen siitä, että tämä iso haave on toteutunut nykyisessä elämässäni. Lapseni tulee aina tuntumaan minulle ihmeeltä.
”Parikymppisenä newyorkilaisessa kahvilassa näin jotakin tajunnanräjäyttävää: kahden homoisän perheen.
New Yorkin vuodet olivat avainkokemus nuorelle itselleni. Siellä tulin kaapista, siellä karistin harteiltani suomalaista arkuutta ja pidättyvyyttä ja kasvoin omaksi itsekseni. Siellä sain ensimmäiset tummaihoiset ystäväni. Heidän kauttaan minulle avautui syvällisesti Yhdysvaltojen afroamerikkalaisen kansanosan historia ja minun näköisiini ihmisiin kohdistuva rankka rasismi. Ymmärsin ensi kertaa elämässäni, etteivät tietyt ikävät kokemukseni johdu minusta, vaan monelle muullekin ruskealle ihmiselle on tapahtunut aivan vastaavia asioita.
Kaoottinen ja upea New York syvensi myös rakkauttani urbaaneja ympäristöjä kohtaan. Muistan, miten kymmenvuotiaana lähiölapsena näin ensi kertaa Helsingin Tähtitorninmäen pastellinväriset jugend-talot. Olin että vau, kaunista, mikä tämä paikka oikein on? Ajattelin että heti, kun olen iso, muutan jonnekin tänne. Suurimman osan aikuiselämästäni kotini on ollut kantakaupungin sykkeessä. Yksi toteutunut unelma sekin.”
Matka taiteilijaksi
Maaliskuussa 2022 Jani Toivola seisoo Koko-teatterin lavalla Helsingin Hakaniemessä. Yleisö eläytyy, vuoroin nauraa ja vuoroin liikuttuu Janin omaelämäkerrallisesta Rakkaudesta-performanssista. Huhu esityksen koskettavuudesta on kiirinyt niin, että kaikki näytökset ovat loppuunmyytyjä.
Lavalla Jani avaa intiimisti elämänsä kommelluksia ja kipupisteitä sekä naurun ja rakkauden täyttämiä hetkiä. Itse käsikirjoittamassaan esityksessä hän hyödyntää osaamisensa koko kirjoa: näyttelee, tanssii ja juontaa.
Kokonaisuus on yhden suuren unelman täyttymys Jani Toivolan taiteilijanpolulla.
”Edustin olemuksellani jo lapsena asioita, jotka olivat tuolloin useimmille suomalaisille vieraita. Ihonvärini erotti minut muista, jopa omista perheenjäsenistäni. Se synnytti kokemuksen siitä, että olen ainoa kaltaiseni, ikuinen ulkopuolinen. Ruskea ihoni aiheutti myös toisinaan rankaksikin yltynyttä kiusaamista koulussa ja lähiön pihoilla. Noina vaikeina vuosina podin epävarmuutta ja mietin paljon sitä, mihin kuulun: kelpaanko, selviydynkö?
Onneksi olin kova unelmoimaan. Suuret haaveet antoivat voimaa mennä eteenpäin ja selättää pelkoja. Minulla oli vahva tunne siitä, että haluan sanoa, tehdä ja luoda. Tanssitunneilla, teatterikerhossa ja koulun esiintymisissä pääsin koskettelemaan unelmaa taiteilijuudesta. Se innosti ja sytytti, antoi toivoa.
”Onneksi olin kova unelmoimaan. Suuret haaveet antoivat voimaa mennä eteenpäin ja selättää pelkoja.”
Onnekseni kohtasin eri yhteyksissä hyviä tyyppejä, jotka tiesivät taiteen tekemisestä ja näkivät minussa lahjakkuutta, auttoivat osaltaan eteenpäin. Sain kuulla Kallion ilmaisutaidon lukiosta ja siitä, että on olemassa paikka nimeltä Teatterikorkeakoulu. Äitini tuki, kannustus ja kiinnostus tekemisiäni kohtaan olivat myös tosi tärkeitä, vaikka hän ei taiteen ammattilainen itse olekaan.
Haaveilin kielikursseista ja vaihto-oppilasvuodesta, mutta perheessämme ei ollut taloudellisia mahdollisuuksia sellaiseen. Podin kaukokaipuuta ja ajattelin, että jossakin on oltava paikka, jossa on minun kaltaisiani ihmisiä. Tiedostin vahvasti, että jokin osa minusta tulee ihan muualta kuin Suomesta.
Kallion lukion jälkeen pyrin Teatterikouluun. En päässyt – se oli iso pettymys. Päästyäni siitä yli kävin kansanopiston radiolinjan ja pääsin pariksi vuodeksi Lahden kaupunginteatteriin harjoittelijaksi.
Jani Toivolan unelmakartassa näkyy muun muassa hänen liikunnallisuutensa – mies juoksee, joogaa, ui ja sukeltaa. Hiekkalaatikkokuva kertoo Janin toiveesta saada lisää lapsia.
Unelma maailmalle lähdöstä eli kuitenkin vahvana. Ensin mietin Lontoota, mutta kun eräs ystäväni muutti New Yorkiin ja kannusti minua samaan, tartuin tilaisuuteen. Sain viisumin teatterin opiskeluun ja lähdin reissuun yhden matkalaukun kanssa. Hyvästellessämme näin äidin silmistä, että hän oli kauhuissaan. Viisaasti hän ei kuitenkaan näyttänyt pelkoaan eikä yrittänyt estää minua lähtemästä.
Myöhemmin olin New Yorkista käymässä Suomessa, kun törmäsin kadulla Lahden-aikaiseen tuttuuni, Marco Bjurströmiin. Hän kertoi tekevänsä Hair-musikaalia Linnanmäen Peacockiin ja pyysi minua koe-esiintymiseen. Sain roolin ja sen myötä lisää kiinnostavia töitä Suomesta. Aikuiselämäni tulin kuin tulinkin rakentaneeksi tänne, mitä en ehkä nuorena olisi uskonut.”
MENETETYT HAAVEET
Toive paremmasta maailmasta
Jani Toivolasta tuli Suomen ensimmäinen värillinen kansanedustaja vuonna 2011. Puolue oli vihreät, ponnahduslauta Uudenmaan vaalipiiri. Vuonna 2015 hänet valittiin uudelleen.
Vaativan työn yhdistäminen pienen lapsen yksinhuoltajuuteen ei kuitenkaan ollut mutkatonta. Vuonna 2016 otsikoihin päätyi Janin sairausloma edustajan työstä masennuksen ja uupumuksen vuoksi.
Jani ei asettunut ehdolle enää vuoden 2019 eduskuntavaaleissa.
”Nuorena minua sytytti ajatus, että voisin auttaa ihmisiä, olla hyvän puolella. Uskoin, että maailmasta voi tehdä paremman paikan. Elämänkokemusteni kautta tiesin, ettei maailma ole oikeudenmukainen. Kiusaaminen ja syrjiminen ei yksinkertaisesti ole oikein. Ihmisenä en vain voi seistä hiljaa vieressä, jos näen vääryyksiä. Ajattelen, että on hyvää ja pahaa – ja hyvä voittaa, jos siihen uskotaan ja sen puolesta taistellaan.
New Yorkin vuosinani minuun vetosivat vahvasti sellaiset hahmot kuin Martin Luther King ja Rosa Parks. Olin että vau, mitä tämä on, tätä lisää!
Myöhemmin Suomessa aloin miettiä, voisinko vaikuttaa asioihin suoremmin kuin vain näyttelijäntyöni kautta. Aloin ottaa kantaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin, ja keskusteluohjelmissa huomasin, että pärjään hyvin ajatustenvaihdossa päättäjien kanssa. Lähtöni kansanedustajaehdokkaaksi oli siirto paremman maailman puolesta.
Kahdeksan tiukkaa vuotta eduskunnassa oli minulle riittävä aika osallistua yhteiseen päätöksentekoon. Politiikassa on joka tasolla kyse myös vallasta ja valtataistelusta. Se haastaa välillä tavoitetta tehdä maailmasta parempi paikka. Haluan uskoa, että se on lähes jokaisen pyrkimys politiikkaan astuessa.
Täytyy ymmärtää, että kansanedustajan työ on väliaikainen luottamustoimi, ei loputon urapolku. Eduskunnassa roikkumisen ei pidä olla itseisarvo.
Haaveen murtumisena poliittista uraani voi pitää siinä mielessä, ettei maailman voi sanoa muuttuneen sen myötä kuin taikaiskusta paremmaksi – epäoikeudenmukaisuutta, sotia ja kärsimystä riittää. Henkilökohtaisella tasolla kokemus jäi kuitenkin plussan puolelle.
En koskaan unohda esimerkiksi sitä hetkeä, kun sain YK:ssa puhua tyttöjen ja naisten oikeuksien puolesta.”
Ikuinen rakkaudennälkä
Nelikymppisyyden Jani sanoo tuoneen mukanaan oivalluksen siitä, ettei elämä ole yksisuuntainen tie. Se on koko ajan liikkeessä, kaatumisia ja ikäviä kokemuksia seuraavat usein paremmat vaiheet. Kolhujen jälkeenkin on mahdollista seistä selkä suorana ja katsoa odottavasti tulevaisuuteen.
”Romantikko olen ollut aina ja haaveillut omasta prinssistä ja kirkkohäistä.
Olen toki elämässäni saanut rakastaa, mutta siinä taidossa en ole lainkaan niin hyvä kuin toivoisin. Rakkaudessa jos missä kohtaa oman keskeneräisyytensä.
Nuorena ajattelin, että nelikymppisenä olen jo ilman muuta löytänyt elämäni miehen ja että meillä tässä vaiheessa on jo takana paljon yhteisiä vuosia. Se tarina ei mennytkään ihan niin.
Jani tutustui Saksassa asuvaan veljeensä vasta aikuisiällä, mutta heillä on nykyään lämpimät välit.
Nyt olen muokannut ajatuksen siihen muotoon, että koska vain voin tavata jonkun ihanan ihmisen, jonka kanssa jakaa elämäni tästä eteenpäin. Romanttinen rakkaus on niin suuri osa ihmiselämää, että toivottavasti saan sitä vielä kokea. Moni muukin haaveeni on toteutunut – miksei sitten tämä?”
UUDET UNELMAT
Takaisin juurille
Jani tutustui isänpuoleiseen sukuunsa ja kenialaisiin juuriinsa vasta kolmekymppisenä. Hänellä on Saksassa veli, jolla on eri äiti mutta sama, nykyään jo edesmennyt isä. Veli oli se, joka etsi aikanaan Janin netin avulla ja otti yhteyttä, ja veljen kanssa hän matkusti kymmenisen vuotta sitten Afrikkaan tutustumaan sikäläisiin sukulaisiinsa.
Suuri onni nykytilanteessa on, että veljellä on samanikäinen tytär kuin Janilla.
”Kasvuiässä mietin isääni tosi paljon. Ne toiset, hänen kauttaan tulevat juuret ovat niin näkyvä osa persoonaani ja vaikuttaneet elämääni todella paljon. Niistä ihmiset aina kyselivät – mistä isäsi on, kuka hän on, oletko käynyt Afrikassa?
Minulla on veljeeni lämmin suhde. Kun olemme yhdessä, ihmiset sanovat meitä samannäköisiksi, vaikka ruumiinrakenteemme on erilainen. Yhteinen matkamme Afrikkaan oli tärkeä kokemus, mutta ihmiset siellä ovat minulle veljeä kaukaisempia ja yhteydenpito satunnaisempaa.
Haaveeni olisi silti viedä tyttäreni Keniaan jonakin päivänä, näyttää hänelle se uskomaton yhteisö. Suku ja juuret ovat merkityksellisiä tavalla, jonka ihminen usein vasta ikääntyessään todella ymmärtää. Identiteetin kannalta on tärkeä tietää, kuka on ja mistä tulee.”
Vapautta – ja uusia sitoumuksia
Janin perheellistymistä seurattiin aikanaan Suomessa lähes suurennuslasin kanssa. Oli uutta ja tavatonta, että sinkku homomies kertoi avoimesti haaveilevansa isyydestä. Monia kiinnosti se, että hän lopulta sai tyttären ja puhui julkisesti lähivanhemmuuden rankkuudesta ja siitä, miten vaikeaa oli yhdistää se vaativaan kansanedustajan työhön.
Toivola on julkisesti kertonut olevansa tyttärensä biologinen isä. Biologinen äiti on omasta tahdostaan Ailille etävanhempi, rakastava ja tärkeä hänkin.
”Laitoin unelmakarttaani kuvan hiekkalaatikolla leikkivistä lapsista, koska minulla on universumille uusi, ujo haave. Se on pyörinyt mielessäni jo jonkin aikaa. Olisikohan vielä mahdollista saada lisää lapsia, kasvattaa perhettä? Mitään sen konkreettisempaa en siitä unelmasta kuitenkaan voi vielä sanoa.
Jani kutsuu tytärtään Pantteriksi. ”Kasvuvuosina äidinäitini oli tärkeä tuki perheellemme. Nyt on hienoa katsella äitiäni yhdessä tyttäreni kanssa. Huolenpidon ketju jatkuu.”
On hienoa, että tyttärelläni on ympärillään tiivis ja rakastava erilaisten aikuisten yhteisö, eräänlainen laajennettu perhe. Armollista nykymaailmassa on, ettei heteroparin ydinperhe ole enää ainoa mahdollisuus kokea vanhemmuutta.
Yhtäältä unelmoin lisääntyvästä perhevastuusta, toisaalta kansainvälisistä työkuvioista ja esimerkiksi siitä, että jonakin päivänä voisin palata pidemmäksi aikaa rakkaaseen New Yorkiini. Toisaalta jokin pieni mökkipaikka Suomessa – sellainen, jossa voisi viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa ja nauttia luonnosta – ei olisi hullumpi juttu. Seikkailunhalu ja sitoumukset kulkevat kaikissa haaveissani tukevasti rinnakkain. Tiedostan ristiriidan!
Lopulta tärkeintä on saada elää itsensä näköistä elämää, astua huomiseen ilman pelkoa.”
Fakta
Jani Toivola
Näyttelijä, tanssija, juontaja, kirjailija ja entinen kansanedustaja.
Syntynyt 27.11.1977 Vaasassa. Asuu Helsingissä vuonna 2013 syntyneen tyttärensä kanssa.
Juuri ilmestynyt uusin teos Pantteri ja minä (Kosmos). Syyskuussa Savoy-teatterissa saa ensi-iltansa hänen yhden miehen show’nsa Pantteri ja minä.
