Muska Babitzin kertoo, mitä näkee peiliin katsoessaan: ”Olen sellaisessa ruumiissa, joka ei suostu vanhenemaan”

Muska Babitzin on oivaltanut, että läheisten kuoleman kanssa ei tule koskaan aivan sinuiksi, että puolison passaaminen ei ole riesa vaan onni ja että sisarusten lapset ovat olleet siunaus.

"Kun kävin Hallituskadun tyttökoulua Sammy sanoi aina, että kun Muska tulee koulusta Hallituskadulta kulman takaa, niin ensimmäisenä näkyy nenä. Kiusas mua!”, Muska nauraa muistoaan.


Tässä juttusarjassa tunnetut suomalaiset kertovat elämänsä tärkeimmistä oivalluksista.

KUOLEMA

”Elä täysillä niin kauan kuin voit”

”Olen menettänyt kolme veljeäni, Leon, Sammyn ja Kirkan, sekä vanhempani. Esikoisveljemme Leo kuoli jo 2-vuotiaana ollessaan hoidossa isoäidillä. Sammy menehtyi 24-vuotiaana liikenneonnettomuudessa ja Kirka 56-vuotiaana aortan repeytymään.

Kuolema on ollut aina suuri shokki ja järkytys. En tule millään sinuiksi sen kanssa. Muistot eivät haalistu, mutta kun aika kuluu, asian kanssa tottuu jotenkin elämään. Kun minulla ei ole ollut omia lapsia, sisarukset ovat olleet äärettömän läheisiä.

Omalla kohdallani en kauhistele kuolemaa. Olen jo iäkäs ja suhtaudun kuolemaan siten, että jos se on tullakseen, se tulee. Se on väistämätön jokaisen meidän kohdalla.

Myös sisarusten lapsista tuli minulle hyvin läheisiä. He ovat olleet meillä vauvasta lähtien joka viikonloppu silloin kun emme ole olleet keikoilla. Se on ollut suuri siunaus.

70-luvun loppu. ”Olimme Kirkan kanssa jo lapsena kuin paita ja peppu. Aloitin laulamisenkin Kirkan kiertueella.”

Monta kerta mietin, että jos näille lapsille kävisi jotain, selviäisinkö enää. Myös oman puolison menetystä kauhistelen.

Kun mieheni Hannu eli Hande joutui aikoinaan haimatulehduksen vuoksi sairaalaan, pääni meni ihan ulalle. Se oli shokki – en kyennyt käymään katsomassa häntä sairaalassa. Normaalit toimintoni eli se, että olen sähäkkä ja menossa, loppuivat.

Kun on elänyt vuosikymmeniä yhdessä 24 tuntia vuorokaudessa, tulee pysähtyminen, kun toiselle käy jotain. Muistan, kuinka Kirka tuli tuolloin kylään ja toi minulle viinipullon. Lisäksi sisarusten lapset Valentin ja Natalia sekä siskoni Anna kävivät. Heidän avullaan pääsin pahimman yli.

Kannattaa elää täysillä niin kauan kuin voi. Koskaan ei tiedä, mitä tuleman pitää.”

LAPSUUDENPERHE

”Pitää auttaa, jos voi”

”Olin aika hiljainen ja itsekseni oleva lapsi. Veljeni olivat äärettömän vilkkaita, Sammy varsinkin. Minä seurasin lähinnä perässä. Minuun vilkkaus tuli vasta myöhemmin.

Äitini oli jäänyt kotirouvaksi sen jälkeen, kun esikoisveljemme hukkui. Äitini ei toipunut menetyksestä koskaan.

Asuimme Eirassa, silloin se ei vielä ollut mikään hienostokaupunginosa. Isä oli putkiliikkeessä töissä ja auttoi töiden jälkeen äitiä kotiaskareissa, pesi pyykkiä ja kävi kaupassa. Hän oli aika erikoinen tyyppi.

Jouluna 1961. ”Olimme juuri muuttaneet Maunulaan. Kuvassa Kirka (vas.), isä Ykä sylissään, äiti Anna sylissään sekä minä ja Sammy.”

Isäni oli ollut viisi vuotta sodassa Suomen armeijassa, vaikka hän ei ollut Suomen kansalainen. Hänen sukunsa oli tullut Venäjältä Suomeen 1914. Kun rintamamiestontteja sitten jaettiin, kävi ilmi, että isä ei ollut suomalainen. Tonttia isä ei saanut. Se oli hänelle shokki ja katkera pala.

Sammy oli jo 13-vuotiaana musiikissa täysillä mukana. Lisäksi hän oli Fazerilla mopolähettinä ja toi ensimmäisiä levyjä ja levysoittimia kotiin. Kun muutimme Maunulaan, Kirka puolestaan lähti 13-vuotiaana Creatures-yhtyeeseen.

Heti kun Sammy sai ekoja liksoja, hän toi rahat kotiin. Kirka oli samanlainen. Hän osti huonekaluja ja oli puuhamiehenä kaikin tavoin. Kotoa opimme hyvät arvot: pitää kunnioittaa toisia, ketään ei saa syrjiä ja pitää auttaa, jos voi.

Pojat olivat kovaa valuuttaa. Ikkunoidemme alla parveili lauma tyttöjä. Kirka joutui Maunulassa keksimään reittejä, miten hän pääsisi kellarin kautta pakenemaan ulos.”

URA

”Mitä tuleman pitää, se tulkoon”

”Omia musiikillisia askelia otin, kun hoilasimme äidin kanssa kotona Tom Jonesia ja olimme aivan seitsemännessä taivaassa. Viikonloppuaamuisin äiti laittoi kahvit, Sammy juoksi hakemaan ranskanleipää ja haki kitaran. Siinä aamiaispöydässä me kaikki sitten hoilasimme.

Aloitin laulamisen Kirkan kiertueella. Ensimmäiset omat keikat kauhistuttivat minua. Olin hyvin ujo, vaikka olin vilkas. Auttoi, kun en ollut yksin lavalla.

Kun nyt katson nuorta Muskaa, näen kokemattomuutta ja asenteen ’que sera, sera, mitä tuleman pitää, niin se tulkoon. Minulla ei ole ollut mitään varsinaista päämäärää. En halunnut uralta mitään. Olen vain mennyt virran mukana. Se johtuu siitä, että olen ollut äärettömän ujo ihminen.

Vuosi 1972. ”Promokuvani. Olin Dannyn tallissa. Minulla taitaa olla Seppälän vaatteet päällä.”

En ole miettinyt sen kummemmin omia lahjojani tai ajatellut, että minun pitäisi nyt loistaa. Oli ihan sattumaa, että teimme Kirjoita postikorttiin -kappaleen 1971. Siitä se sitten lähti.

Vaikka sanon näin, en ole turhan vaatimaton. Osaan kyllä pitää puoleni. Minua ei ole kasvatettu siten, että pitäisi mennä kyynärpäät edellä -taktiikalla.”

TEMPERAMENTTI

”Elämä veljien siskona opettaa”

”Olin keikkamaailmassa jätkien keskellä kuin kotonani. Minua eivät pelottaneet miespuoliset, kuten monia naisartisteja varmaan pelottaa tai askarruttaa. Pojathan ovat hemmetin reiluja ihmisiä.

Opit olin saanut veljiltäni. Minullahan oli vielä silloin kolme veljeä, joiden kanssa tappelin ihan hyvässä mielessä. Ei meillä raivoisia otteluita ollut, mutta siinä sitä oppi. Lisäksi minulla on faijalta peritty temperamenttinen luonne: minulla kuohahtaa ja nopeasti.

Vuosi 2000. ”Me sisaruksetkin olimme mukana Kirkan 50-vuotiskiertuella. Se oli kiva kiertue!”

Olimme Kirkan kanssa jo lapsena kuin paita ja peppu. Hän oli vähän vetäytyvä eikä lähtenyt tappeluihin. Jos häntä kiusattiin, minä menin rökittämään tyypit.

Myöhemmin kävimme myös monet tappelut portsareiden kanssa. Koska meillä oli 70-luvulla pitkät tukat ja olimme niin sanottua asosiaalista ainesta, portsari ei aina päästänyt sisään ravintolaan tai kävi käsiksi. Menin heti väliin. Katutyttö!”

HANDE

”Hyvä elämänkumppani pitää huolta ja puolustaa”

”Olen elänyt äärettömän rikasta elämää. Tapasin Hannun heti nuoruudessa. Vaikutuin hänen oikeudenmukaisuudestaan ja rehellisyydestään. Orpheus-bändi, jota Hande johti ja jonka perustaja hän on, tarjosi minulle solistin paikkaa 1971. Joissakin treeneissä Hande alkoi heitellä minua lumipalloilla. Siitä se sitten lähti.

Vuosi 2006. ”Minä ja Hande ravintola Pohjanpojassa Helsingin Jakomäessä keikalla.”

Hande oli erittäin idearikas ja todella perehtynyt musiikkiin, tiesi kaikesta kaiken. Niiden idearikkauksien mukaan minä olen matkustanut koko elämäni ikään kuin salamatkustajana, mikä on ollut mahdottoman rikasta. Meillä on ollut aina meno ja meininki. Se on ollut suuri lahja.

En olisi ikinä ollut mitään ilman Hannua. Häntä ei pidä tituleerata manageriksi vaan elämänkumppaniksi. Hän on pitänyt minusta aina huolta, puolustanut ja pitänyt minun puoliani. Hän on kaikin tavoin työntänyt eteenpäin. Hyvä tyyppi!”

RAHA

”Tuhlaajalla on hyvä olla rinnallaan jarruttelija”

”Tunteella eläminen on määrittänyt koko elämääni. Se on ollut aina päällimmäisenä. Tunteet ohjaavat kaikkea toimintaani ehdottomasti enemmän kuin järki. Järki tulee jossain vaiheessa.

Minulla ei ole bisnesajattelua, vaikka olen ollut bisneksessä mukana ihan siitä lähtien kun Hannu tuli kuvioihin. Hänellä onkin bisnesnenä, mutta ei hänelläkään ole ollut taloudellisen hyödyn pyrkimystä. Hän on ajatellut koko yhteisön hyvää.

Hande johti meidän Rodeo-ohjelmatoimistoamme vuosikausia. Siinä oli aluksi kaikki sen ajan tunnetut suomalaiset rockbändit. Vuonna 1978 rupesimme tekemään Euroopan-kiertueita. Kotimaiset bändit hävisivät – paitsi Muska and The Hot Dogs. Matkustimme bändien mukana maasta toiseen.

Talousasioissa Hannu on minua järkevämpi tyyppi. Minä panisin kaikki menemään tuosta vain – lapsiin ja kaikkeen. Hannu on jarrutellut ja osannut säästää edes jotain. Jos se homma olisi ollut minun käsissäni, meillä ei olisi yhtään mitään. Emme ole osakesäästäjiä, mutta asunto on pysynyt käsissämme.

Rahalla ei ole sinänsä merkitystä, mutta siinä mielessä se on tärkeä, että saa lääkkeet ja ruuat. Toki on aina kiva saada Gramexista jotain ylimääräistä, että pääsee lasten kanssa tuhlaamaan: ostamaan vaikka vaatetta, kuulokkeita, puhelimia tai polkupyöriä.”

LOS ANGELES

”Kaipuu ajaa menevimmänkin tyypin kotiin”

”Kun lähdimme Handen kanssa Los Angelesiin vuonna 1987, myimme asunnon ja automme. Volvo 740 GLE:n hinnalla saimme ostettua Jenkeissä Corveten ja Cadillac Eldoradon. Asunnon rahoilla rälläsimme.

Hannun mielestä meidän oli tarkoitus olla Jenkeissä vuosi. Minulla ei ollut mitään tarkoitusta – lähdin vain mukaan. Vuoden oleskelu muuttui seitsemäksi. Ai että minä nautin!

Meillä oli kaksi makuuhuonetta, keittiö-olohuone, ruokailuhuone, kuntohuone ja uima-allas. Sen verran tilaa, että pystyi majoittamaan sukulaisia.

Vuosi 1989. ”Hande, Kirkan ensimmäisen vaimon veli Hannu ja Kirka Meksikon-reissullamme.”

Los Angelesin vuosina aloimme tuoda Suomeen Leviksen 501:tä, ja se elätti meidät. Vaatebisnes tuotti hyvin, enemmän kuin ohjelmatoimisto.

Losissa oli jatkuva meno ja meininki – kaikki ne ravintolat, yökerhot, monikansallisuus ja hektisyys! Oli aurinkoa, lämpöä ja uima-allas. Iltaisin kävimme katsomassa paljon bändejä. Ei meillä miljonääribudjettia ollut, mutta oli kuitenkin rahaa.

Matkustelimme paljon ja asuimme viiden tähden hotelleissa. Usein meiltä kysyttiin, olemmeko taiteilijoita. Meillä oli farkut, kun toisilla oli kauluspaidat ja shaketit. Mutta me olimme kuin kalat vedessä.

Jossain vaiheessa alkoi tuntua, että L.A. oli nähty. Lisäksi Kaliforniassa tuli raju maanjäristys. Kaipuu läheisten luokse toi meidät takaisin. Lisäksi farkkubisnes loppui kuin itsestään, kun 501-buumi loppui.”

PITKÄ PARISUHDE

”Yritä elää enemmän sydämellä kuin järjellä”

”Hande sanoo, että hän on tuntenut minut 50 vuotta, mutta hän ei vieläkään oikein tunne minua. Sellainen minä olen.

Meillä on ollut sama työ ja samat 24 tuntia vuorokaudessa. Lukuun ottamatta sairaalareissuja olemme olleet vain kerran pitkään erossa – silloin kun Hannu oli Miamissa opiskelemassa kolme kuukautta.

Vuosi 1972. ”Asuimme Käpylässä Vipusentiellä. Tässä on keikkabussimme vierellä serkkuni Pirjo, kaverini Tuula, Hande ja minä.”

Toisen huomioonottaminen on hyvin tärkeää. Se näkyy puheissa, teoissa ja kosketuksessa. Ihan kaikessa. Nykyisin se fyysinen kosketus on yleensä lohduttamista.

Vuosien vieriessä olen passannut Handen piloille. Hannu teki alun perin ruokia ja ompeli jopa vaatteensa. Nyt hänen ei tarvitse tehdä mitään. Rakastan ruuanlaittoa ja rakastan passaamista.

Äitini opetti, että elämässä on paljon tärkeämpiä asioita kuin siivoaminen. Kyllä minä siivoankin, mutta meillä on ikuinen sekasotku. 70 neliötämme on täynnä tavaraa: kitaroita, kuntopyörä, Handen tuhat nuottikirjaa ja t-paitoja, joita nyt myymme.

Nykyään minä myyn keikat ja neuvottelen ihmisten kanssa. Sitä työtä Hande teki monta kymmentä vuotta. Nyt hän hoitaa sähköpostit ja netin. Yhdessä me suunnittelemme keikkakohtaisesti biisilistat.

Riitelemme harvoin, mutta olen itsepäinen ja menen oman mieleni mukaan. Jos Hande sanoo, että laitapa nuo vaatteet päälle keikalle, niin pidän oman pääni ja laitan ne, missä minä viihdyn.

En osaa muuta sanoa pitkästä parisuhteesta kuin että aina voi ottaa yhteen, mutta kannattaa kuitenkin antaa periksi monissa asioissa, vaikka olisikin itsepäinen. Kuuntele ja yritä elää enemmän sydämellä kuin järjellä.”

IKÄÄNTYMINEN

”Vanhemmiten kaikki tasaantuu”

”Nuorena on kiihkeä ja rakastuu silmittömästi. Vanhemmiten kaikki tasaantuu. Se tapahtuu ihan luonnostaan.

Olemme Handen kanssa erittäin hyviä kavereita, yhä kuin paita ja peppu. En tiedä, onko siinä romantiikkaa mukana.

Kun katson peiliin, näen ikääntymisen. Mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän olen jotenkin edelleen se kaksikymppinen. Olen sellaisessa ruumiissa, joka ei suostu vanhenemaan.

6-vuotias. ”En saanut hymyillä kuvassa, koska minulla ei ollut hampaita. Maitohampaani olivat juuri lähteneet.”

Pyöräilen ja kävelen tunnin lenkkejä pari kolme kertaa viikossa, juon punaviiniä, ainakin viikonloppuisin. Hande on lopettanut alkoholin käytön.

Olen paljon sisarusteni lastenlasten kanssa. He ovat 14-vuotiaita. Heiltä kuulen, missä mennään.

Meille lapsettomuus oli päätös. Olimme niin meneviä. Ajattelimme, että ei lapsia tähän hätään, ja sitten se olikin yhtäkkiä liian myöhäistä. Olen onnellinen, että sisarusteni lapset ovat olleet niin lähellä. Ilman heitä elämä olisi ollut paljon tyhjempää.

Naimisiin menimme pari vuotta sitten. ’Meidän lapset’ sanoivat, että eikös se kannattaisi ihan sen takia, jos jotain tapahtuu, kun ikää on. Se ei ollut kovinkaan suuri fiilisjuttu. Sormuksia meillä ei ole. Se on varmaan sitä rock’n’roll-asennetta.”

Muska keikkailee yhä aktiivisesti. ”Nykyään minä myyn keikat ja neuvottelen ihmisten kanssa. Hande hoitaa sähköpostit ja netin. Biisilistat suunnittelemme yhdessä.”

Fakta

Muska Babitzin

Syntynyt 28.6.1952 Helsingissä. Asuu Helsingin Töölössä.

Aviopuoliso blueskitaristina tunnettu Hannu Salakka, ”Kala-Hande”.Sauli Miettisen kirjoittama elämäkerta Muska (Like) on juuri ilmestynyt.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?