Juontaja ja toimittaja Jenni Alexandrova, 41, elää juuri nyt haaveitaan todeksi. Elämässä on energiaa ja iloa.
On tämä kesäkoti Fiskarsissa, kaunis ullakkohuoneisto, jonka vuokrasopimuksesta muste on vielä tuskin ehtinyt kuivua. Ja yritys, uudenkarhea pizzaravintola Waldemar, joka sijaitsee yli satavuotiaassa seuraintalossa Fiskarsin ruukkikylän keskustassa.
Ja ennen kaikkea uusi miesystävä, Toni Lähde, 43, jonka kanssa Jenni alkoi pitää yhtä reilu vuosi sitten. Sekä yrityksen että kesäkodin Jenni jakaa Tonin kanssa. Kyllä, juuri saman ”turkulaissyntyisen brändivelhon”, joka on nähty myös bisnesreality-sarja Diilin asiantuntijaroolissa.
– Elämästä pitää innostua. Täytyy uskaltaa heittäytyä. Se pätee niin bisneksessä kuin rakkaudessakin, Toni tiivistää parin näkemyksen maailmasta.
– Typeriä päätöksiä emme tee. Oikeasti olemme superharkitsevaisia, vaikka se ei ehkä juuri nyt siltä näytä, Jenni sanoo ja nauraa.
– Vuosi sitten emme olisi voineet kuvitella, että nyt olemme tässä.
”Löimme pöytään aivan kaiken”
Keväällä 2021 Jenni Alexandrova siemaili maitokahvia Helsingin-kotinsa leveällä ikkunalaudalla ja ajatteli, että juuri nyt on hyvä.
– Universumi varmaan näki mietteeni ja tuumi, että hold my beer. Vain viikkoa myöhemmin Toni ilmestyi oveni taakse.
– Olimme vapaita aikuisia, joita kehotettiin ystäväpiiristä tapaamaan. Lopulta päätimme nähdä ja jutella – ilman sen kummempia odotuksia, Toni sanoo.
– Vaikka meillä on paljon yhteisiä tuttuja ja olimme seurailleet toisiamme somessa, emme ihme kyllä olleet tavanneet koskaan aiemmin. Muistan, että jännitin hieman etukäteen, Jenni jatkaa.
Jennin tavoin Tonikin oli ajatellut keskittyä työhön ja pienten poikiensa kasvattamiseen.
Kunnes sinä torstai-iltana kello seitsemän Jenni avasi hänelle kotiovensa. Kukkamekossa ja neuleessa, vaaleat kiharat kasvojen kehyksenä, Toni muistaa.
Jennin mieleen taas on jäänyt Tonin hymy, joka tuntui hänestä valaisevan koko rappukäytävän.
– Kaikki oli heti tosi luontevaa. Jaoimme pullon viiniä ja puhuimme toisillemme auki elämäntarinamme kipupisteineen kaikkineen, Jenni sanoo.
– Löimme pöytään aivan kaiken. Puhuimme niin paljon, ettemme ehtineet edes syödä mitään. Lähdin kotiin neljältä aamulla, Toni kertoo.
He molemmat ovat iloisia siitä, etteivät eletyt elämät ja erilaiset kokemukset olleet kovettaneet tai tehneet heitä kyynisiksi. Kumpikin uskalsi ottaa riskin ja hypätä tuntemattomaan.
– Tämän koettuani voin allekirjoittaa lauseen: sen tietää, kun sen tietää. Peli oli heti selvä – jatkaisimme eteenpäin yhdessä, Jenni toteaa.
– Kumpikaan ei odottanut tätä, näin vain kävi. Elämä yllätti takavasemmalta.
– Uskallan sanoa: rakkautta ensi silmäyksellä, Toni hehkuttaa.
Millaisia tulevaisuuden suunnitelmia Jennillä ja Tonilla on? Miksi pariskunta päätti perustaa yhdessä kesäravintolan Fiskarsiin? Lue Me Naisten tuoreesta numerosta 22 / 2022. Digilehden pääset lukemaan tästä.