Änkytys on puheen sujuvuuden häiriö, jossa ihminen tietää, mitä haluaa sanoa, mutta ei saa sanottua sitä sujuvasti. Noin prosentti suomalaisista änkyttää.
Anna Lemmetyinen, 35, on änkyttänyt lapsesta asti.
– Kuten ehkä huomaat, änkytykseni on tavallisessa keskustelussa aika vähäistä, eikä sitä monesti edes huomata arkijutustelussa, Anna sanoo, kun haastattelen häntä puhelimitse.
Hän kertoo jännittävänsä puhelimessa puhumista ja etenkin oman nimensä sanomista, sillä se on sana, jonka hän toisinaan änkyttää.
– Sinullekin vastasin puhelimeen ”moi”, enkä ”Anna”.
Lukioikäisenä Anna matkusti toiselle puolelle kaupunkia varaamaan hammaslääkäriajan henkilökohtaisesti, kun vaihtoehtona olisi ollut puhelinsoitto ajanvaraukseen.
– Nykyisin pärjään puhelimessa puhumisen kanssa jo hyvin, mutta edelleenkään puhelin ei ole aivan neutraali asia.
Anna oppi lapsena peittämään änkytyksensä
Anna tietää etukäteen, kun änkytys on tulossa. Hän oppi jo pienenä vaihtamaan sanan toiseksi.
– Koulussa hankalimpia olivat puhetehtävät, joissa piti sanoa jokin tietty sana, jota ei voinut vaihtaa.
Sellaisia sanoja ovat esimerkiksi nimet, osoitteet ja numerot.
”Jos asiakas on vihainen vaikkapa tekemästäni kielteisestä päätöksestä, änkytys on helppo ja halpa tapa piikittää. Se sattuu aina.
Kun opettaja kysyi jotain Annalta koko luokan edessä, hän saattoi huijata unohtaneensa asian.
– Vaikka olisin tiennyt vastauksen, niin sanoin, että en tiedä tai unohdin, jos sana oli sellainen, josta änkyttäisin.
Änkyttäminen vaikutti myös siihen, mistä kouluaineista Anna lapsena piti. Hän jännitti puhetehtäviä ja esitelmiä eikä pitänyt vieraiden kielien opiskelemisesta. Aikuisiällä hän on ymmärtänyt, että kyse ei oikeastaan ollut kielten opiskelusta, vaan siitä, että niissä joutui puhumaan ääneen, eikä sanoja voinut kiertää tai vaihtaa.
Peruskoulun jälkeen hän pohti, mitä haluaisi tehdä isona.
– Ajattelin, että haluan työn, jossa istun yksin hiljaa, enkä puhu koskaan kenellekään.
Anna opiskeli yhteiskuntatieteitä ja sosiaalityötä, kuten oikeasti halusi. Nykyään hän työskentelee sosiaalialalla.
– Olen kiitollinen, että uskalsin lopulta olla rohkea, enkä antanut änkytyksen vaikuttaa ammatinvalintaani.
Änkytys vaikuttaa myös työelämään
Anna sanoo, että änkytys on työelämässä kaksiteräinen miekka.
– Se, että olen itsekin epätäydellinen ja haavoittuvainen ihminen, tuo inhimillisyyttä. Asiakas näkee, että viranomaisroolissakin olen vain tavallinen ihminen.
Toisaalta änkytystä käytetään epäreiluna aseena.
– Välillä, jos asiakas on vihainen vaikkapa tekemästäni kielteisestä päätöksestä, änkytys on helppo ja halpa tapa piikittää. Se sattuu aina.
Anna on tehnyt paljon työtä sen eteen, että ei enää piilottelisi änkytystään. Välillä sanojen vaihtaminen on automaattista, eikä Anna tajua tekevänsä sitä. Edelleen on myös tilanteita, joissa hän valitsee tietoisesti vältellä änkytystä, jotta pääsee helpommalla.
– Jos työpaikan kahvihuoneen keskustelu lähestyy asiaa, jossa on sana, jossa tiedän änkyttäväni, vaihdan keskustelun suuntaa.
– Tavallaan asian voi nähdä niin, että on kivaa ja hyvä, kun änkytystä voi vähentää. Piilottelu kasvaa kuitenkin aikamoiseksi taakaksi.
Toisinaan omien sanomisten ennakoiminen vie huomiota itse keskustelulta tai toiselta osapuolelta. Jatkuva piilottelu tuntuu myös kuormittavalta.
Nykyään Annalla on tapana kertoa uusille työkavereilleen ja joskus asiakkaillekin siitä, että hän änkyttää.
– Se tekee tilanteesta kaikille helpomman. En joudu jännittämään, änkytänkö kohta.
”En halunnut enää kulissielämää”
Etenkin nuorena änkytys ja sen pelko rajasivat Annan sosiaalisia piirejä pienemmiksi.
– Kynnys lähteä vaikka uusiin harrastuksiin tai bileisiin oli suuri, sillä niissä olisi joutunut esittäytymään. On tyhmää, että esittäytyminen on ollut hankalin paikka. Sen jälkeisessä keskustelussa ei olisi mitään ongelmaa.
”Kohteliaan keskustelun säännöt pätevät myös änkyttäjän kanssa keskustellessa.
Esittäytymisen takia hän jätti toisinaan menemättä uuden harrastuksen ensimmäiselle kerralle.
– Se oli kätevää, sillä toisella kerralla ei joutunut enää esittäytymään.
Vaikka änkytys on rajannut tekemistä, se ei ole estänyt sitä täysin. Annalla on ollut aina ystäviä ja hän on seurustellut nuorempana aivan kuten muutkin ikäisensä.
– Nuoruuden seurusteluissa änkytys oli kuitenkin aihe, josta en halunnut puhua, enkä varsinkaan näyttää sitä. Peittelin sitä samoilla keinoilla kuin koulussa.
Nykyisen puolisonsa kanssa Anna päätti toimia toisin.
– Kerroin alusta asti änkyttäväni, puhuin siitä ja näytin sen avoimesti. En halunnut enää kulissielämää.
Se on lähentänyt puolisoita.
– Totta kai se lähentää, kun jakaa jotain niin intiimiä. Varmasti myös lähimmissä ystävyyssuhteissani änkytys on ollut lähentävä tekijä.
– Puolisoni on sanonut tosi ihanasti, että kun hän tietää miten iso asia änkytys on minulle ollut ja on osin edelleen, hän kokee suurena luottamuksen osoituksena, että uskallan hänen kanssaan änkyttää vapaasti.
Säilytä katsekontakti ja kuuntele rauhassa loppuun
Ihmiset käyttäytyvät välillä ikävästi änkyttävää ihmistä kohtaan. Anna kertoo, että kaikkein loukkaavinta on ollut, kun nuorempana hänen änkytystään matkittiin. Jos vaikkapa oman nimen sanomisessa kesti, kysyttiin ivallisesti, eikö hän muista sitä.
Änkyttävää ihmistä pyydetään usein ottamaan rauhassa. Toinen yleinen tapa on sanoa, että ei tarvitse jännittää yhtään.
– Neuvoilla saatetaan tarkoittaa hyvää, mutta niistä ei ole apua änkyttävälle, sillä kyse ei ole jännittämisestä.
Usein kanssakeskustelija kääntää katseensa pois, kun toinen änkyttää. Siinäkin tarkoitus voi olla hyvä, mutta se tuntuu Annasta loukkaavalta. Hän toivoo, että katsekontakti pidettäisiin myös änkytyksen aikana.
– Onko änkytykseni niin kauheaa, ettei sitä voi edes katsoa?
Myös naurahtaminen on yleistä. Anna pohtii, että sitäkään ei välttämättä tarkoiteta pahalla, vaan kyseessä voi olla spontaani reaktio.
– Kun olen kertonut, että puheessani on änkytystä, niin naurahdusta on yleensä pyydetty anteeksi.
Paras tapa on, kun änkytykseen ei suhtaudu mitenkään.
– Kohteliaan keskustelun säännöt pätevät myös änkyttäjän kanssa keskustellessa. Kuuntele rauhassa loppuun, äläkä mieti miltä puhe kuulostaa vaan keskity sisältöön.
”Elämän ei tarvitse olla änkytyksenkään suhteen sitä, että koko ajan rohkeasti taistelee tuulta vastaan.
Annaa auttaa, jos kanssakeskustelija puhuu rauhallisesti. Silloin hänellekin tulee olo, että ei ole kiire sanoa asiaansa.
– Lisäksi tutulta ihmiseltä voi kysyä rohkeasti, että miten toivoisit minun toimivan silloin kun änkytät.
Anna uskoo, että änkyttävää ihmistä itseään auttaa, jos uskaltaa sanoa ääneen änkyttävänsä.
– Oma kokemukseni on, että änkytys vaikuttaa elämääni juuri sen verran kun annan sen vaikuttaa.
Edelleen on tilanteita, joissa Anna valitsee mieluummin kiertää sanoja tai vältellä aiheita, jotta ei änkytä.
– On hyvä olla armelias itselleen. Elämän ei tarvitse olla änkytyksenkään suhteen sitä, että koko ajan rohkeasti taistelee tuulta vastaan. Joskus saa sluibaillakin, kunhan tekee sen tietoisesti, eikä anna änkytyksen tehdä päätöstä puolestaan.
