Kerroimme aiemmin tällä viikolla, kuinka Piritta Hagman menetti avioeron myötä osan ystävistään. Kovin paikka Piritalle oli se, kun hän ei viime kesänä saanut kutsua kummityttönsä syntymäpäiville.
Kysyimme lukijoilta, millaisia muutoksia ero on aiheuttanut ystävyyssuhteisiin. Vastauksia tuli 140 ja niistä välittyi riipaisevasti, kuinka suuresti ero voi vaikuttaa arkeen: parisuhteen kariuduttua myös ystävät ja sukulaiset saattavat kaikota elämästä.
Kaverit valitsivat puolensa
Selkeä enemmistö vastanneista, 87 prosenttia, kertoi eron vaikuttaneen ystävyyssuhteisiin ja lähipiiriinsä. Osa kertoo pyytäneensä ystäviään valitsemaan puolensa, tai päättäneensä ystävyyssuhteita itse eron jälkeen.
”Tein päätöksen luopua ystävistä itse, koska he olivat ex-kumppanin kautta tulleita. En halunnut asettaa keitään siihen tilanteeseen, että pitäisi valita.” Nainen, 28
”Hyvän ystäväni mies kysyi, voisiko hän jatkaa ystävyyttään exäni kanssa eromme jälkeen. Vastasin, että mieluummin ei. Hän kunnioitti toivettani. Yhteisiä ystäviä karsiutui, koska osa jäi exän kaveriksi ja osa minun.” Nainen, 57
Suurin osa vastaajista kuitenkin kuvailee, että ex-kumppanin kanssa välit olivat sellaiset, ettei puolia olisi tarvinnut valita. Monen ystävät tekivät sen siitä huolimatta.
”Osa ystävistä päätti pysyä molempien ystävinä, mitä arvostan todella. Osa kuitenkin valitsisi puolensa, vaikka molemmat teimme exän kanssa selväksi sen, ettei valintaa tarvitse tehdä. Mahdumme samaan tilaan kyllä.” Nainen, 41
Joissain vastauksissa kerrotaan, että pölyn laskeuduttua ystävyyssuhteita on luotu uudelleen. Moni kertoo järkeilleensä syitä ystävyyssuhteiden päättymiselle. Osa itsekseen, osa terapiassa tai muun keskusteluavun kautta.
”Nyt myöhemmin kaikki eron alussa kaikonneet ovat jo normaalissa puheyhteydessä kanssani. Syy ystävien vetäytymiseen oli varmaan se, että näillä pariskunnilla oli myös vaikeaa ja he pelkäsivät erota. Siksi välttelivät saamasta vaikutteita.” Nainen, 45
Usea vastaaja epäilee, että eron jälkeinen suru on voinut johtaa ystävyyden päättämiseen. Esimerkiksi eräs vastaaja arvelee, ettei ollut eronneena hilpeintä seuraa. Useammassa vastauksessa mainitaan, että tarve puhua erosta on ollut ystäville tai sukulaisille liikaa ja johtanut välien viilenemiseen.
Moni kuitenkin toteaa, että ei kaipaa elämäänsä sellaisia ihmissuhteita, jotka ovat riippuvaisia parisuhdestatuksesta tai entisestä kumppanista. Eron myötä on löytynyt uusia ystäviä, tai kaveripiirin todelliset ystävät. Vaikeiden erojen yli yhdessä selviäminen on vahvistanut monen ystävyyssuhteita. Vastauksista välittyy suuri rakkaus, jota ystäviä kohtaan tunnetaan.
Ystävyyksien lisäksi ero voi vaikuttaa sukulaissuhteisiin
Vastauksista tulee ilmi, kuinka paljon erot vaikuttavat ystävyyssuhteiden lisäksi myös sukulaissuhteisiin. Moni kertoo ymmärtävänsä sen, että entisen kumppanin sukulaiset lopettavat yhteydenpidon eron myötä, mutta omien sukulaisten tekemät takinkäännöt ihmetyttävät.
”Omat sisarukseni pistivät välit kokonaan poikki ja eristivät kaikesta. En saanut käydä kummilasteni juhlilla, enkä muissakaan sukujuhlissa. Ex-puoliso sai aina kutsun ja osallistui lastemme kanssa. Pääasia, että lapseni eivät joutuneet eroon omista sukulaisistaan eli tädeistä, sedistä ja serkuistaan.” Nainen, 51
”Viidestä lapsesta kolme vanhimpaa katkaisi välinsä minuun. Sukulaiset voivat olla omillaan, mutta lapsia ja lapsenlapsia on ikävä.” Mies, 61
Erityisen moni kommentoi lämpimiä välejään ex-anoppeihinsa, mutta myös entisten puolisoiden sisaruksia ikävöidään suuresti. Osa kuvailee menettäneensä toisen perheensä.
”Kunnioitimme erossa kummankin lähipiiriä niin, että yhteydenpito puolison sukuun vain jäi. Esimerkiksi omat vanhempamme ovat omia läheisiä, ja ex-kumppanin täytyy sitä kunnioittaa. Avioerossa luopuu mielestäni muustakin kuin siitä puolisosta.” Nainen, 54
”Eron myötä menetin toisen perheen ja suvun, joka oli omaa sukuani paljon läheisempi.” Nainen, 43
Menetetyn tilalle on tullut uutta
Kaikkien ihmissuhteisiin ero ei ole vaikuttanut. Vaikka parisuhde on päättynyt, muu lähipiiri on säilynyt entisellään.
”En ole antanut avioeron vaikuttaa ystävyyssuhteisiini. Olen mennyt rohkeasti ystävien sekä sukulaisten luokse ja kutsunut heitä kylään. Ajattelen niin, että jos olen jotain menettänyt, niin tilalle on tullut paljon uutta. Tyhjä tila täyttyy aina.” Nainen, 58
Osa on myös entisen kumppanin sukulaisten kanssa tiiviisti tekemisissä. Eräs vastaaja kertoo viettävänsä edelleen jouluja entisen puolisonsa sukulaisten kanssa ja kyläilevänsä puolin ja toisin.
”Olen erosta huolimatta tekemisissä exän vanhempien kanssa, heistä en ottanut eroa!” Nainen, 61