Älä näytä, että sinuun sattuu. Kiusaaja lopettaa, kun huomaa, ettei saa mieltäsi pahoitettua.
Niin evästi opettaja yläasteikäistä Jannika Bergrothia Kokkolassa joskus vuosituhannen taitteessa.
Tyttö puri hammasta ja päätti, ettei enää näyttäisi tunteitaan. Että kestäisi pahat sanat, ei puhuisi asiasta koulussa eikä etenkään kotona, jotta vanhemmat eivät suotta huolestuisi.
Eihän kiusaaminen kuitenkaan ihan jokapäiväistä ollut, hän vakuutteli itselleen. Elämässä oli myös rauhan paikkoja, sellaisia tyyniä hetkiä, jolloin ei tarvinnut olla varuillaan.
Kun laulaja Jannika B, 38, nyt muistelee mennyttä ja opettajansa sanoja, häntä suututtaa.
– Kiusatuille tuolloin yleisesti hoettu mantra – älä näytä, että sinuun sattuu – on monin tavoin virheellinen. Noilla sanoilla uhri pannaan vastuuseen tunteidensa näyttämisestä sen sijaan, että puututtaisiin kiusaajan käytökseen.
Jannika näkee samaa asennetta esimerkiksi siinä, miten aikuisia ihmisiä tänä päivänä ohjeistetaan toimimaan netissä vastaan tulevan vihapuheen suhteen.
– Yhä saatetaan hokea, että julkisessa ammatissa pitää vain kestää. En usko tällaiseen vähättelyyn ollenkaan. En halua kasvattaa tyttäriäni maailmaan, jossa vallitseva näkemys on se, että vihapuhe on vain kestettävä.
Viime vuosina Jannika on miettinyt paljon sitä, millaiset jäljet vaikeiden tunteiden tukahduttaminen nuoruudessa jätti häneen.
– Ulkopuolisuuden tunne, vähättely ja torjunta osuivat minuun syvemmin kuin olen halunnut myöntää, Jannika sanoo.
– Kiusaamisen takia päätin, että tähtään kaikessa täydellisyyteen, jottei kenelläkään olisi minusta pahaa sanottavaa. Vei vuosia, ennen kuin muiden miellyttämisen sijaan aloin miettiä, mitä itse haluan.
Vuonna 2017, kun esikoistytär oli pieni, Jannikalla diagnosoitiin uupumus. Siitä toipuminen oli tärkeä läksy – omista voimavaroistaan on pidettävä huolta.
– Sairastumisestani lähtien olen käynyt säännöllisesti terapiassa. Siellä ymmärsin, mistä uupumukseni oli peräisin.Oivalsin, että lähes häiriintyneen vahva tarve seistä omilla jaloillani juontuu menneisyyden vaikeista kokemuksista.
Mitä Jannika oppi kokemastaan? Miten kahden lapsen äidin elämä ja työ sujuvat pandemian keskellä? Mitä hän ajattelee tasa-arvosta? Lue koko haastattelu Me Naisten tuoreesta numerosta 7 / 2022. Tuoreen digilehden pääset lukemaan täältä.