Uuden ystävän tunnistamisessa on samaa kuin uuteen kumppaniin ihastuessa. Jokin toisen piirre läikäyttää, eikä sitä aina osaa nimetä tai määritellä. Kun Hanna Pakarinen 18 vuotta sitten ponnisti Puukeskuksen varastolta Suomen ensimmäiseen Idols-laulukilpailuun, hänessä oli läpitunkevaa aitoutta, joka puhutteli juontaja Ellen Jokikunnasta.
Suorapuheisista naisista tuli nopeasti läheiset ystävät, joiden ystävyys on kestänyt nekin elämänvaiheet ja aiheet, joissa ei ole oltu yhtä mieltä eikä ymmärretty tai hyväksytty toisen valintoja.
– Hanna on tarkka siinä, mitä sietää itselleen ja muille. Kun elämässäni on ollut ihmisiä, joille hän ei ole halunnut altistaa itseään, hän on ottanut etäisyyttä. Sitten hän on katsellut sivusta, kun olen ottanut oman aikani ja tehnyt sen valinnan itse, Ellen kertoo.
– Sinä olet maailman kilteimpiä ihmisiä ja otat vastaan senkin, kun sinua kohdellaan huonosti. Minä taas en kattele sellaista yhtään ja mieluummin poistun tilanteesta, Hanna kommentoi.
– Minä olen naiivi ihmisten suhteen ja uskoisin loputtomiin, että kaikki muuttuu hyväksi. Siksi olen ollut tosi kiitollinen Hannan suoruudesta, olen tarvinnut sitä avaamaan silmiäni. Ihmiset tuppaavat olemaan turhankin hienotunteisia ja herkemmin myötäilevät kuin sanovat, etten hyväksy tällaista, Ellen vastaa.
– Ystävyydessä suurinta rehellisyyttä on sanoa, että rakastan sua, mutta tähän tilanteeseen en tule.
Ellenin mielestä juuri elämän murroskohdat syventävät ystävyyttä. Itsensä voi tuntea ystävyydessä arvokkaaksi niissä hetkissä, kun toinen kääntyy puoleen ja sanoo, ettei voi hyvin.
Sellainen vaihe oli Hannan kokema uupumus vuoden 2013 tienoilla. Uraputki oli jatkunut Idols-voitosta lähes vuosikymmenen tauotta. Hanna oli 32-vuotias ja tunsi väsyneensä kaikkeen.
– Kelluvassa, hähmäisessä tilassa oli epämiellyttävä olla, ja identiteettini oli hukassa.
Ellenille Hanna sai näyttäytyä sellaisena kuin oli. Ei tarvinnut mennä lujaa, olla hauska tai hyvää seuraa.
Ihan kaikessa voi luottaa siihen, ettei puhuttua vuodeta muille.
Hanna keksii suhteelle hyvän vertauksen:
– Me olemme toisillemme hyvällä tavalla itsestäänselvyyksiä. Ei ole sellaista tilannetta, missä toisen tukea tarvitsisi epäillä tai kyseenalaistaa.
Miksi Hanna ei osallistunut Ellenin häihin, mutta lähetti tämän aviovuoteeseen verisen hevosenpään? Kumpi on katastrofipelkoinen mikromanageeraaja ja kumpi paljastaa kärsineensä epävarmuuksista varsinkin työssään? Ja miksi ihmeessä ystävät perustavat yhteisiä yhdistyksiä, yhden jopa näyttelijä Ronn Mossin kunniaksi? Lue Ellenin ja Hannan yhteinen haastattelu Me Naisten uusimmasta numerosta 6/2022. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.
Fakta
Hanna Pakarinen
40-vuotias laulaja ja musiikintekijä, tubettaja. Asuu Helsingissä muusikkomiehensä ja poikansa kanssa.
Palasi tammikuussa radiojuontajasta laulu-uralle ja julkaisi Vuoretkin murtuu -kappaleen, joka syntyi yhteistyönä Kristiina Wheelerin kanssa.
Keikat käynnistyvät pian.
Ellen Jokikunnas
45-vuotias yrittäjä, radio- ja televisiojuontaja. Asuu Röykässä, vanhasta asemarakennuksesta kunnostamassaan kodissa puolisonsa ja eläintarhansa kanssa.
Käsityöläinen tuunaa kalusteita ja maalaa taideteoksia.
Tuore karavaanari.