Riikka Backman jäi työttömäksi nelikymppisenä, samalla loppuivat avioliitto ja rahat – näin hän selvisi - Ihmiset & suhteet - Ilta-Sanomat

Riikka Backman jäi nelikymppisenä tyhjän päälle: loppuivat työ, avioliitto ja rahat – näin hän rakensi uuden elämän

Turkulainen Riikka Backman, 46, varttui perheensä laukkuliikkeen takahuoneessa ja jatkoi yritystä kuin itsestäänselvyytenä. Kun se oli pakko lopettaa hän tajusi olevansa tyhjän päällä.

Yrittäjä Riikka Backman löysi oman juttunsa nelikymppisenä.

14.1. 15:31

”Olen yrittäjäperheen ainoa lapsi. Käytännössä kasvoin isovanhempieni Turkuun vuonna 1953 perustaman laukkuliikkeen, Laukku-Rastin takahuoneessa.

Jossain vaiheessa perheellä oli laukkutehdaskin, mutta minun lapsuudessani se oli jo historiaa. Parhaimmillaan liikkeitä oli kaksi: isovanhempieni erottua isoisäni pyöritti niistä toista, isoäiti toista. Lähinnä myimme matkalaukkuja.

Sain ensimmäisen oman tilipussini firmasta lukioiässä, kesätyöstä se taidettiin maksaa.

Lapsuudessani minulta ei puuttunut materiaalisesti mitään. Edes 90-luvun lama, joka satutti monia yrittäjätuttujamme, ei heilauttanut meidän firmaamme.

”Oli itsestäänselvyys, että minä jatkaisin yritystä tulevaisuudessa.”

Pärjäsimme vuosikymmeniä hyvin. Liike ei ollut tyhjänä juuri koskaan, myyjiäkin tarvittiin kolme joka vuoroon. Siihen vaikutti osaltaan pääliikkeen mainio sijainti Kauppiaskadulla Turun Kauppatorin vieressä. Omistimme noin sadan neliön laajuisen liikehuoneiston itse.

Perheessä oli itsestäänselvyys, että minä jatkaisin yritystä tulevaisuudessa. Toimin odotusten mukaan – hankin yo-merkonomin tutkinnon ja aloin työskennellä liikkeessä täyspäiväisesti jo parikymppisenä. Minulle se oli kuitenkin vain työtä, ei intohimo.”

Hidas kuolema

”2010-luvulle tultaessa ihmisten tapa tehdä ostoksia muuttui. Yhä useammin laukut ostettiin hypermarketeista, isoista ostoskeskuksista tai netistä. Kivijalkakauppoihin eksyivät enää vain uskolliset vakioasiakkaat. He olettivat aina näkevänsä liikkeessä joko minut tai äitini. Siinä vaiheessa pyöritimme liikettä pienemmällä porukalla. Ketjun toinen kauppa oli lopetettu aiemmin.

Alituinen paikallaolon tarve sitoi ja stressasi.

Tilannetta ei helpottanut se, että liikkeen lähiympäristöön pohdittiin vuosia kestävää Toriparkin remonttia.

En ollut vielä täyttänyt neljääkymmentä kun tajusin, ettei liikkeestä, perheen perinteisestä hyvinvoinnin lähteestä, olisi minulle loppuiän leipäpuuksi. Pitäisi keksiä jotakin muuta, ja pian.

Samoihin aikoihin, kun liike teki hidasta kuolemaa, nuorena solmittu avioliittoni päättyi. Taloudellinen tilanne veti pinnani niin kireäksi, etten varmasti ollut kaikkein helpoin kumppani. Muutin yhteisestä omakotitalosta Raisiosta vuokralle Turun keskustaan. Eron jälkeen tuolloin teini-ikäiset lapseni asuivat luonani joka toinen viikko.

Pian edessä oli firman loppuunmyynti. Arvokkain osa sitä oli keskeisellä paikalla sijaitseva liiketila, joka myytiin. Vakioasiakkaat osoittivat lämmintä myötätuntoa huomatessaan tyhjennysmyyntimme kesällä 2017.

”Murehdin eniten sitä, miten vaikea oli löytää uutta työtä.”

Velkaa meille ei onneksi jäänyt, eikä konkurssiakaan tehty. Toiminimi säilyi meillä, verkkokauppaa jaksoimme pitää yllä siihen saakka, kun äitini keväällä 2021 menehtyi.

Lopettamisen aikoihin murehdin itse eniten sitä, miten vaikea oli löytää uutta työtä. Tiesin tulevani asiakkaiden kanssa hyvin juttuun. Olin kelpo myyjä. Työnantajia oli kuitenkin vaikea vakuuttaa siitä – ehkä ikäni, ehkä perheyrityksessä viettämieni vuosikymmenten takia.

Oli häkellyttävää tajuta, että nelikymppinen nainen on jo joidenkin rekrytoijien silmissä liian vanha.”

Riikka Backman perheen yrityksen edustalla 2010-luvun puolivälissä.

Tarkan euron ajat

”Mikä olisi sellainen uusi ammatti, johon pääsisi kiinni suhteellisen lyhyellä opiskelulla, josta tienaisi jotakin jo opiskeluaikana ja jossa olisi kehittymisen mahdollisuuksia? Mitä haluaisin tehdä?

Tätä aloin kuumeisesti pohtia tajutessani, ettei uuden työn saanti olisi helppoa. Yrittäjäsuvun toimeliaana tyttärenä en vajonnut epätoivoon. Sisimmässäni olin koko ajan varma siitä, että jotakin kyllä keksisin.

Ihmisen hyvinvointi ja anatomia sekä muiden auttaminen kiinnostivat, joten aloin opiskella personal traineriksi. Keväällä 2017 se vaihtui hierojaopintoihin Turun Hieronta-Akatemiassa.

Siellä kysyin opettajalta, koska voisin alkaa ottaa vastaan asiakkaita. ”Vaikka heti”, hän vastasi, ja niin tein. Kerroin toki olevani vasta opiskelija ja hinnoittelin palveluni sen mukaan. Asiakkaat tykkäsivät – osa heistä käy luonani edelleen.

”Säästin ja nuukailin, budjetoin.”

Kun opiskelin uutta ammattia, opettelin tulemaan toimeen pienellä rahalla. Säästin ja nuukailin, budjetoin. Tajusin, että sitenkin voi pärjätä.

Aina, jos sain kutsun tilaisuuteen, jossa tarjottiin lämmintä ruokaa, menin melkein jo sen takia.

En ostanut mitään uutta, vaan käytin huolella loppuun kaikki vanhat vaatteeni. Muistan, kuinka sydämestä kirpaisi, kun unelmien toppatakkia ei voinut napata mukaan edes 70% alerekistä, mutta minkäs teit.

Luovuin autosta, se toi ison säästön. Sitä edelsi tiukka pohdinta siitä, mihin sitä todella tarvitsin. Keskusta-asujana en juuri mihinkään, tajusin.

Pistin katkolle kaikki turhat digipalvelut, esimerkiksi suoratoistot, joita en töiltäni ja opinnoiltani ehtinyt katsoa. Huomasin, että niihinkin uppoaa kuukaudessa yllättävän iso summa.

Tein töitä aina, kun asiakkaat tarvitsisivat minua. Kuten aloittelevan yrittäjän toki pitääkin. Onneksi olen hyvä palautumaan pienelläkin levolla.

Enää en silti vastaavaa rääkkiä jaksaisi.

Tiukinta rutistusta kesti opiskeluajan, noin puolitoista vuotta.”

Uusi elämä

”Olen valtavan iloinen siitä, että olen löytänyt oman juttuni. Tykkään ihmisläheisestä hierojan työstä, ja nykyään myös ohjaan toisinaan oppilaita samassa Hieronta-Akatemiassa, jossa aikoinaan itse opiskelin.

Lapseni ovat nuoria aikuisia, ja välimme ovat hyvät.

Myöhemmin löysin uuden miesystävän, jonka kanssa ostimme yhteisen kodin Turun keskustasta. Viihdyn täällä niin hyvin, että nykyään kovasti ihmettelen, miten tulin viettäneeksi niin monta vuotta omakotitalossa Raisiossa kaukana kaikesta. Se ei ollut aidosti minun juttuni. On hienoa, kun voi kävellä ja mennä julkisilla mihin vain.

Tiukoista ajoista on jäänyt tarve pistää rahaa säästöön – olen ylpeä pienistä mutta kannattavista sijoituksistani, ihan itse tallettamistani.

”Muutos osoittautui hyväksi asiaksi.”

Ajastani olen oppinut olemaan tarkka. Se on lopulta arvokkainta mitä meillä on. Teen säntillisen mittaista työpäivää, pidän kunnon lomat ja huolehdin siitä, että viikonloput pysyvät yleensä vapaina. Ajattelen, että siten pidän huolta parhaasta pääomastani, itsestäni.

Tuskin olisin tohtinut astua keski-iässä kokonaan uudelle polulle, jos ei olisi ollut pakko. Minun kohdallani muutos osoittautui kuitenkin hyväksi asiaksi. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa alusta.”

Lue myös: Markkinointipäällikkö Tajzan, 32, ryhtyi kauneusalan yrittäjäksi keskellä koronaa: ”Vuosi sitten ei käynyt mielessäkään, että haave hoitolasta toteutuisi”

Lue myös: Mirja myi koko omaisuutensa, muutti Sri Lankaan ja avasi majatalon – sitten naapuri juoksi sisälle ja kertoi järkyttävät uutiset

Lue myös: Salimen, 39, kykyä työllistyä ihmeteltiin jopa työvoimatoimistossa – miksi maahanmuuttajanaisten on vaikea löytää töitä Suomesta?

Artikkeliin liittyviä aiheita

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?