Veronica Verho rakastui ystäväänsä, mutta epäröi suhteeseen lähtemistä yhdestä syystä – kertoo nyt, miksi viivytteli Sohvaperuna-Juhanin kohdalla

Kesti pitkään, että Veronica Verho alkoi viimein luottaa kohdanneensa turvallisen ihmisen, jonka sana pitää. – Aiemmissa suhteissani olen ollut todella epävarma ja pelännyt pahinta.

”Minuun tekevät vaikutuksen itsevarmuus, karisma ja vahva läsnäolo. On todella viehättävää, kun joku osaa oikeasti kuunnella”, Veronica Verho sanoo.

12.1.2022 8:30

Veronica Verho, 25, seurustelee Sohvaperunoista tutuksi tulleen Juhani Koskisen kanssa. He ovat olleet yhdessä kaksi vuotta.

Veronica kertoo epäröineensä pitkään suhteeseen lähtemistä. Yksi syy oli se, että ennen rakastumista parilla oli takanaan pitkä ystävyys. Veronica oli aina aiemmin toitottanut ystävilleen unelmoivansa siitä, että voisi seurustella parhaan ystävänsä kanssa. Nyt ajatus kuitenkin jännitti.

– Pelkäsin sitä, että Juhani lähtee. Vetäydyin riitatilanteissakin kuoreeni, kun ajattelin, että kohta se kuitenkin jättää minut.

Ystävyys osoittautui kuitenkin voimavaraksi. Juhani tunsi Veronican ja tämän taustat niin hyvin, että osasi suhtautua epäröintiin lempeydellä. Juhani vakuutti, että vaikka Veronica tekisi mitä, hän ei lähtisi.

– Ymmärsin lopulta, että tämä on turvallinen ihminen, jonka kanssa minun ei tarvitse jännittää. Kun hän sanoo jotain, se pitää paikkansa, Veronica sanoo.

Veronica sanoo olevansa ensimmäistä kertaa parisuhteessa, jossa molemmat pystyvät luottamaan toisiinsa sataprosenttisesti.

– Aiemmissa suhteissani olen ollut todella epävarma ja pelännyt pahinta. Olen miettinyt jatkuvasti sitä, missä toinen on ja mitä hän tekee, Veronica sanoo mietteliäänä.

– Nuo pelot ovat osoittautuneet surullisen usein aiheellisiksi.

Veronica kertoo, miten on ollut erojen jälkeen todella rikki.

– Olen joutunut kasaamaan itseni usein pienen pienistä sirpaleista. Se on rankka paikka, kun istut yksin kotona eikä entisen kumppanin nimi enää ilmesty puhelimen näytölle. Elämä muuttuu aina isosti, vaikka olisikin onnellinen suhteen päättymisestä, hän sanoo.

Veronican edellinen suhde ennen Juhania päättyi vähän ennen koronan alkamista. Yhtäkkiä hän oli totaalisen yksin.

– Muistan, kun ajoin töistä kotiin ja itkin niin paljon, että oli pakko pysähtyä. En nähnyt enää eteeni, enkä pystynyt edes lähettämään ystävälleni ääniviestiä itkultani. Huusin autossa niin kovaa kuin keuhkoista lähti.

Nykyisen suhteensa myötä hän kertoo kasvaneensa ja päässeensä yli pahimmista rakkauteen liittyvistä peloistaan.

– En ole koskaan aiemmin kokenut tällaista, mitä minulla nyt on.

Miten Juhani kosi Veronicaa? Onko Veronica mustasukkainen vai ei? Kuka on opettanut hänelle eniten rakkaudesta? Millainen riitelijä hän on? Lue koko haastattelu tuoreesta Me Naisista 2/2022. Digilehden voit lukea tästä.

Lue lisää: Emmi Suuronen ei halunnut matchia Tinderissä Akseli Herlevin kanssa – sitten he tapasivat sattumalta ja Akseli otti käyttöön erikoisen iskutaktiikan

Lue lisää: Sinkkuisä Jani Toivola, 43, puhuu suuresta rakkaudesta, jota on odottanut koko elämänsä – ”Olen ollut epävarma”

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?