Kun Mikko Leppilampi ei saavuttanut unelmiaan, hän alkoi juoda liikaa – sitten tapahtui ratkaiseva käänne Lilia-tyttären takia

Mikko Leppilampi yritti uraa Hollywoodissa, mutta avioliitto alkoi rakoilla ja rahat loppuivat. Suomeen palattuaan hänen oli aloitettava kaikki alusta.

Mikko Leppilampi sanoo olleensa katkeruuden rajamailla palattuaan Hollywoodista Suomeen. ”Siinä tilanteessa oli onni, että minulla oli tytär. Kiskoin itseni pois reunalta.”

11.12.2021 18:00

Tässä juttusarjassa tunnetut suomalaiset kertovat elämänsä tärkeimmistä oivalluksista.

ELETYT UNELMAT

Onni löytyy perheestä

Syyskuussa näyttelijä ja juontaja Mikko Leppilammen, 43, yli 88 000 Instagram-seuraajaa saivat nähdä herkkiä hetkiä.

Kuvavirtaan ilmestyi uusi tulokas, Mikon ja hänen vaimonsa Beatan, 26, pikkuinen poika.

Vauvan ryppyiset sormet puristamassa äidin sormia.

Tuore isä sairaalasängyllä vauva rintansa päällä, hellä katse silmissään.

Kolme sukupolvea yhdessä: Mikko, hänen isänsä ja otsaansa kummissaan kurtistava vastasyntynyt turvallisesti sylissä.

Paljon sinisiä sydämiä teksteissä, kymmeniätuhansia tykkäyksiä jokaisen kuvan alla.

Reitti onnelliseen nykytilaan ei ole ollut Mikolle mutkaton.

”On mieletön lahja, että sain kokea pienen poikani Kaspianin syntymän. Nyt jokainen päivä tuo tullessaan ilon ja kiitollisuuden hetkiä. Lapsi on parin kuukauden ikäinen, hän on terve ja kehittyy koko ajan. Hän reagoi, syö, nukkuu, näkee ja kuulee. Voiko parempaa olla?

Ensimmäistä kertaa elämässäni minulla on tunne, etten tarvitse yhtään enempää. Se, mitä minulla on, on tarpeeksi. Kaikessa on järkeä, asiat ovat kirkastuneet ja selkiytyneet. Olen onnellinen.

Seesteiseen, rauhoittuneeseen olooni vaikuttaa osin perhetilanteeni, osin pandemia-aika, joka pakotti pysähtymään ja pohtimaan arvoja ja elämää uudesta kulmasta.

Mikko kertoo fokusoivansa elämässään nyt enemmän niihin asioihin, joita hänellä jo on sen sijaan, että haalisi niitä määrällisesti lisää. ”Nyt tärkeintä on olla läsnäoleva kumppani ja isä.”

Olen aina ollut herkkä innostumaan asioista. Kun lapsena telkasta tuli lännenleffa, olin pihalla leikkimässä länkkäriä jo ennen lopputekstejä. Kun tuli mäkihyppyä, olin tohkeissani kiipeämässä korkeimman lumikasan päälle sukset jalassa.

Nautin myös huomiosta pienestä pitäen. Olin 13-vuotias, kun äitini sanoi olevansa varma siitä, että minusta tulee esiintyvä taiteilija. Äidit tietävät nämä jutut.

Aikuisena olen kuitenkin törmännyt siihen, että elämä on lyhyt. Millään ei ehdi venyä kaikkeen, mikä kiinnostaisi. Pitkään yritin kokeilla kaikkea, olla kaikkea, tehdä kaikkea. Joka suuntaan harominen johti kuitenkin lopulta tilanteeseen, jossa en pystynyt olemaan mitään kunnolla kenellekään, ja lopulta kaikki asiat kärsivät.

Lockdown-aikana koronan ollessa pahimmillaan vietin kuukauden putkeen neljän seinän sisällä Beatan ja tyttäreni Lilian kanssa. Ensimmäinen viikko oli vaikea, vauhkoilin pitkin seiniä. Sen jälkeen aloin rauhoittua ja laskeutua hetkeen.

Kohina vaimeni ja epäolennaiset ajatukset alkoivat väistyä. Päivä päivältä huomasin selkeämmin, kuinka hyvä minun oli olla. Minulla on ihana koti, rakkaat läheiset, terveyttä ja iloa. Voiko enempää pyytää?

Olen päättänyt, että fokusoin elämässäni enemmän niihin asioihin, joita minulla jo on sen sijaan, että haalisin niitä määrällisesti lisää – vähemmän, mutta syvemmin. Nyt tärkeintä on olla läsnäoleva kumppani ja isä.

Lilian syntyessä kuusitoista vuotta sitten olin tietenkin ihmisenä kokemattomampi ja eri vaiheessa. En silti halua ajatella, että olisin ollut hänelle kehnompi isä kuin nyt Kaspianille. Olin juuri sellainen, mitä silloin osasin olla. Lilian kanssa meillä on oma ainutlaatuinen tarinamme, spesiaali suhde, joka ei muutu, vaikka perhetilanne on muuttunut. Jossittelu menneistä on turhaa.”

Menestyksen polulla

Mikko Leppilampi on onnistunut aloilla, joista moni voi vain haaveilla. Hän on menestynyt niin juontajana, näyttelijänä kuin laulajanakin.

Jo parikymppisenä avautuivat Teatterikorkeakoulun ovet, mutta opinnot jäivät kesken, koska leffaura vei mennessään. Parhaan miespääosan Jussi-palkinnon Mikko pokkasi 26-vuotiaana ensimmäisestä isosta elokuvaroolistaan. Vuonna 2007 hän juonsi Suomessa järjestetyt Eurovision laulukilpailut. Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaa Leppilampi on vetänyt jo yli vuosikymmenen.

Tuorein aluevaltaus on rikossarja Hautalehto: Kylmä syli, jonka pääosassa Mikko nähdään kovaotteisen rikoskomisarion roolissa.

”Jo vuosia sitten mainitsin tuottajille Rimbo Salomaalle ja Markus Selinille, että olisi siistiä saada joskus näytellä laadukkaassa, kirjasarjaan pohjautuvassa rikossarjassa. Onneksi avasin tuolloin suuni. Muuten haaveestani ei olisi tullut totta. Hankkeen alussa jännitin, tuleeko rahoittajilta nihkeää palautetta: ”Ai, miten toi Tanssii tähtien kanssa -juontaja voi tällaisessa olla?” Onneksi sen läpi uskallettiin nähdä ja sain mahdollisuuden.

Mikko sanoo olleensa lapsesta saakka herkkä innostumaan. ”Aikuisena olen törmännyt siihen, että elämä on lyhyt. Millään ei ehdi venyä kaikkeen, mikä kiinnostaisi.”

Aiemmin en olisi yhtä uskottavasti tällaiseen rooliin pystynyt. Nelikymppisyys auttaa, se että on hitunen harmaata parrassa, ryppyä hymyssä ja tarinaa repussa.

Näyttelijäntyö sopii innostujan luonteelleni. Siinä saa luvan kanssa sukeltaa tuntemattomiin maailmoihin, maistella montaa erilaista elämää.

Intohimolla, perfektionismilla ja suorituskeskeisyydellä on myös kääntöpuolensa. Nuorempana minulle kävi kuin huomaamatta niin, että aloin priorisoida työtä ja uraa muiden asioiden ohi ja yli. Olen jäänyt usein pois vaikkapa sukujuhlista tai ystävien kutsuista samalla ikuisella verukkeella ”kato, kun mulla on töitä”.

Kantapään kautta olen oppinut, ettei maailma toimi niin, että muut ihmiset ovat aina valmiina yhtä varten. Kukaan ei jaksa loputtomiin odottaa tai pyytää. Jos kohtelee muita välinpitämättömästi, tulee päivä, jolloin puhelin ei enää soi eikä viestejä tule.

Kantapään kautta opin, etteivät muut ole aina valmiina yhtä varten.

Oli vaihe, jolloin huomasin tukahduttaneeni elämässäni lähestulkoon kaiken hyvän, muuttuneeni ihmiseksi, jollainen en koskaan halunnut olla.

Onneksi olen vihdoin ymmärtänyt, että kaikkia ei voi eikä ehdi miellyttää. En voi jakaa läsnäoloani kuin yhteen paikkaan kerrallaan.

Vuosia näin samaa painajaista: olin Helsingin vanhan jäähallin parkkipaikalla ympärilläni lähtövalmiita autoja täynnä tuttuja kasvoja. Kaikkien ovet olivat auki, kaikki tarjosivat minulle kyytiä yhtaikaa. Edessäni avautui mahdollisuuksien helvetti. En osannut päättää, mihin autoon mennä.

Lopulta kaikki lähtivät ja jäin yksin keskelle parkkipaikkaa.”

KARAHTANEET HAAVEET

Uran tiukin paikka

Mikko Leppilammen tie vei Atlantin yli Los Angelesiin viitisentoista vuotta sitten. Mukaan lähtivät silloinen puoliso Emilia Leppilampi (nyk. Vuorisalmi) sekä pariskunnan tuolloin taaperoikäinen tytär Lilia.

Siirto tuntui luontevalta lahjakkaalle nuorelle näyttelijälle, joka synnyinmaassaan oli saavuttanut nopeasti ja paljon. Kieli sujui ja ulkomailla asuminenkin oli tuttua jo teini-ikäisestä, jolloin Leppilampi opiskeli ja pelasi jääkiekkoa Kanadassa parin vuoden ajan. Myös vaimo Emilia oli innostunut rohkeasta liikkeestä. Mikon ura oli kovassa nosteessa, ja molemmat puolisot ajattelivat, että silloin on taottava, kun rauta on kuumaa.

”Olen vaikutuksille altis, heittäydyn aina täysillä maailmaan, jossa kulloinkin olen. Jenkkilään lähdin täysillä ja tosissani. Iloitsin toki menestyksestäni Suomessa, mutta jotenkin tuntui, että on kokeiltava vielä pidemmälle: seuraava askel olisi Hollywood.

Koin voivani toistaiseksi kieltäytyä kaikista lukuisista työtarjouksista Suomessa. Uskoin, että samat ovet olisivat yhtä lailla auki myöhemminkin – nyt olisi aika katsoa nämä kortit.

En osannut pysähtyä ja nauttia siihen saakka saavutetuista asioista, kunnianhimo pakotti eteenpäin.

Losissa realismi tuli vastaan. Koko ajan oli olo, että läpimurto odottaa ihan nurkan takana, mutta koskaan sitä ei kuitenkaan tullut. Homma tyssäsi, kun rahat loppuivat. Samaan aikaan avioliitto alkoi tulla tiensä päähän ja Lilia lähestyä kouluikää. Oli pakko tehdä ratkaisuja.

Maksoin jenkkivuosista kalliin hinnan.

Lopulta oltiin tilanteessa, jossa perhe oli jo palannut Suomeen, kämppä ja auto vuokrattu eteenpäin ja punkkasin kaverin sohvalla Venice Beachilla. Oli vain kohdattava tosiasiat. Soitin nolona veljelleni: Älä kerro kenellekään, mutta nyt on tilanne päällä. Rahani ovat loppu, korttini eivät kelpaa, en saa edes kahtakymppiä seinästä. Voitko ostaa minulle lentoliput kotiin?

Suomeen palattuani en saanut lainaa pankista, jossa tilini olivat, joten kävelin toiseen, josta onneksi myönnettiin 30 000 euron starttilaina.

Olin siis kuvitellut, että jatkan Suomessa täsmälleen siitä, mihin jäin. Toisin kävi. Monet ovet olivat sulkeutuneet, tarjoukset joihin olin vastannut kieltävästi, menneet muille. Maksoin jenkkivuosista kalliin hinnan.

Olin päättänyt, etten tekisi tv-juontajan töitä, vaan keskittyisin näyttelijyyteen.

Kun tuli mahdollisuus tarttua Tanssii tähtien kanssa -ohjelman juontajapestiin, otin sen kuitenkin vastaan. Ajoitus oli kaikin tavoin otollinen. Se muutti elämäni suuntaa merkittävästi.”

”Pitkään yritin kokeilla kaikkea, olla kaikkea, tehdä kaikkea. Joka suuntaan harominen johti kuitenkin lopulta tilanteeseen, jossa en pystynyt olemaan mitään kunnolla kenellekään”, Mikko sanoo.

Irti katkeruudesta

Suomeen palattuaan Mikko Leppilampi oli kolmekymppinen, eronnut mies ja kouluikäisen tyttären isä. Ensi kertaa elämässään hän oli joutunut huomaamaan, etteivät isot asiat olleetkaan järjestyneet siten kuin hän oli halunnut ja unelmoinut. Vei aikansa ennen kuin Mikko sai asioihin perspektiiviä, kypsyi ja oppi hyväksymään tapahtuneen.

”Jos olen realisti ja täysin rehellinen, on sanottava, että on tavallaan hyvä, etten Amerikassa osunut napakymppiin. Siitä opin sitkeän työnteon ja itsensä kehittämisen korvaamattoman arvon.

On ihmisiä, jotka pyhittävät koko elämänsä taiteilijuudelleen. Esimerkkinä muusikot, jotka ahertavat kymmenen vuotta hiomassa täydellisiä biisejä ja opettelevat soittamaan lukuisia eri instrumentteja. Tai näyttelijät, jotka opiskelevat vuosikausia ja treenaavat ilmaisuaan pitkillä kiinnityksillä ammattiteattereissa. Jos menestys seuraa tällaista pitkää puurtamista, se on oikein ja ansaittua.

Minä puolestani en ollut oikeasti keskittynyt kunnolla mihinkään. Olin kurotellut sinne ja tänne, musiikkiin ja näyttelemiseen ja telkkariin ja juontamiseen. Olin koettanut miellyttää kaikkia ja ajatellut, että saamillani korteilla kerta kaikkiaan pitää saada jotakin merkittävää aikaiseksi. En ollut fokusoinut osaamistani ja lahjojani, ja se kostautui.

Oivallustani edelsi vaihe, jolloin olin katkeruuden rajamailla. Negatiiviset ajatukset ja itse-epäilykset kiersivät kehää, ruoskin itseäni. Ajattelin, että olen mokannut asiani, kukaan ei enää ole minusta kiinnostunut, naamaani ja keskinkertaisuuteeni ollaan kyllästyneitä. Työnsin kielteisyydelläni ja aggressiivisuudellani ihmisiä pois luotani ja join huomaamattani liikaa.

Siinä tilanteessa oli onni, että minulla oli tytär. Kiskoin itseni pois reunalta sillä ajatuksella, ettei ole oikein Liliaa kohtaan, jos hän joutuu lukemaan minusta ahdistavia otsikoita tai näkemään örvellyskuvia. Mietin paljon sitä, millainen isä haluan hänelle olla. Lilian takia en voinut luovuttaa. Skarppasin.

Nuorena ajattelin, että vain kymppi kelpaa. Nyt, keski-iässä, olen oivaltanut, että kasipuolikaskin on lopulta oikein hyvä saavutus.

Paraneminen alkaa ongelmien tunnistamisesta ja tunnustamisesta. Terapia ei ainakaan toistaiseksi ole ollut minun juttuni, se jäi kertakokeiluun. Mutta asioiden pohdinta, luottoihmisten kanssa keskusteleminen ja näistä asioista lukeminen ovat auttaneet paljon.

Nyt olen vahvasti valoisalla puolella, asiat ovat kirkastuneet ja selkiytyneet. Kaikki olisi voinut mennä paljon paljon huonomminkin.

Tässä vaiheessa, kun voin paremmin, terapiakaan ei oikeastaan tunnu yhtään hullummalta ajatukselta. Uskon, että olisin nyt valmiimpi ottamaan sitä vastaan.”

UUDET UNELMAT

Ihan hyvä on tarpeeksi hyvä

Millaisia ovat illat Mikko Leppilammen kotona?

Vaikkapa tällaisia: kun vauva nukkuu, hän pelaa vaimonsa Beatan kanssa shakkia ja nauttii joka hetkestä. Arvaamattomuudessaan ja yllätyskäänteissään shakkipeli on Mikon mielestä oiva allegoria elämälle. Oma strategia ja visio pitää olla. Kompastelut, pohdinnat ja erilaiset vaiheet kuuluvat palettiin.

Tärkeintä on kuitenkin osata reagoida luovasti tilanteisiin, jotka kulloinkin tulevat vastaan.

”Olen miettinyt paljon isänisääni, rakasta pappaani, joka joutui aikanaan rintamalle vain 19-vuotiaana. Kokemuksistaan huolimatta hän palasi sodasta valoisana luonteena, rakensi elämän ja tulevaisuuden itselleen ja lapsilleen, oli aina vieraanvarainen ja ystävällinen. Siinä on minusta jotakin äärettömän hienoa. Emme voi määrätä, mitä elämä eteemme heittää, mutta siihen, kuinka asioihin reagoimme, voimme itse vaikuttaa. Meillä on kyky ja taito sopeutua, onneksi.

”Nyt olen vahvasti valoisalla puolella, asiat ovat kirkastuneet ja selkiytyneet. Kaikki olisi voinut mennä paljon paljon huonomminkin.”

Mikon unelmakartassa näkyy, miten elämä on nyt tasapainoisempaa kuin koskaan. ”Minulla on ihana koti, rakkaat läheiset, terveyttä ja iloa. Voiko enempää pyytää?”

Arvostan terveyttä ja näen vaivaa pysyäkseni hyvässä fyysisessä kunnossa. Teen parhaani kehittääkseni ja syventääkseni ammattitaitoani ja toivon, että saan jatkossakin tehdä rakastamaani työtä.

Lapsistani olen aivan valtavan innoissani. Lilia on mahtavalla tiellä, aikuisuuden kynnyksellä – on hienoa nähdä, mille alalle hän suuntautuu ja mitä sieltä löytyy.

Kaspianin kanssa päästään pian opettelemaan kävelemistä ja puhumista, sitä odotan innolla.

Ihmisenä aion keskittyä hyvään. Enää en odota lapsen lailla, että joku koko ajan huomioisi ja kehuisi tekemisiäni. Opettelen armollisuutta ja lempeyttä, hyväksyntää. Olen huomannut, että pöytälaatikkoon kirjoittaminen on hyvä keino työstää omia tunteita, niitä vaikeitakin.

Nuorempana näin asioista lähinnä pinnan. Liidin kuin moottoriveneellä veden päällä, oikealle ja vasemmalle vilkuillen – tuota, tuota ja tuota, yes!

Nyt nautin verkkaisemmasta tahdista ja syventymisestä. Yritän nähdä pinnan alle. Sinne syvälle, jossa olennaisimmat asiat piilevät.

Nuorena ajattelin, että vain kymppi kelpaa. Nyt, keski-iässä, olen oivaltanut, että kasipuolikaskin on lopulta oikein hyvä saavutus.

Jos unelmat täyttyvät suunnilleen tyydyttävästi, on elämässä jo voiton puolella.”

Fakta

Mikko Leppilampi

  • Juontaja, näyttelijä ja muusikko.

  • Syntynyt 22.9. Pälkäneellä. Kahden lapsen isä, naimisissa Beata Leppilammen kanssa, asuu Espoossa.

  • Nähdään pääosassa Hautalehto: Kylmä syli -sarjassa C Moressa alkaen 9.12. Valkea joulu -duetto yhdessä Krista Siegfridsin kanssa.

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?