Markku Impiö kertoo alkoholinkäytöstään ja miten lopetti juomisen kokonaan - Ihmiset & suhteet - Ilta-Sanomat

Markku Impiö joutui juomisensa vuoksi sairaalaan kolme kertaa – kertoo miten viimein jätti alkoholin kokonaan

Markku Impiö on oivaltanut, että juominen muuttaa ihmisen toiseksi, että suurikaan rakkaus ei kestä, jos työ ja parisuhde sekoittuvat ja että isyys on isoin asia maailman loppuun asti.

Markku Impiö oli Kaija Koon kanssa yli vuosikymmenen musiikin superpari. ”Minulta kysytään yhä biisejä ja tekstejä, mutta olen sanonut, että palataan myöhemmin, jos minusta tuntuu siltä.”

6.12.2021 8:00

Tässä juttusarjassa tunnetut suomalaiset kertovat elämänsä tärkeimmistä oivalluksista.

RAKASTUMINEN

”Yhdessä ihmisessä voi tiivistyä kaikki”

Kaijan kohtaaminen muutti kokonaan elämäni – yli 20 vuodeksi. Olin kuulemma tuijotellut häntä bändikellarissa luvattoman pitkään. Taisin olla 17-vuotias ja Kaija 19-vuotias. Se oli silloin kauhea ikäero!

Emme alkaneet heti seurustella, mutta kiinnostus jäi kytemään. Enhän minä olisi tuolloin päässyt edes baariin.

Vuonna 1985 me jo seurustelimme ja mietimme yhteisiä musiikkikuviota. Olin Sibelius-Akatemiassa, ja Kaija oli ammattilaisstudiolaulaja. Vuonna 1986 lähdimme Teneriffalle, jossa yllätin Kaijan kihlauksella. Vuotta myöhemmin menimme naimisiin.

Rakastuin Kaijassa Kaijaan. Sillä sipuli. Kaija-sana sisälsi niin paljon asioita. Varmasti rakastuin myös siihen, mikä näkyy omassa peilikuvassanikin – vyöryvään luonnonilmiöön ja luonnonlapseen. Joskus tuntui, että me olimme vähän kuin kaksi isoa lasta isossa maailmassa.

21-vuotias. ”Lähdimme Kaijan kanssa minun älynväläyksestäni Bilbaoon, jossa baskiseparatistit olivat juuri aktivoituneet.”

Olimme aika köyhiä. Naimisiin menimme rakkaudesta. Se muu, taloudellinen hyvä, tuli myöhemmin. Hyvä niin, että näin päin.

Olimme yhdessä yli parikymmentä vuotta.”

LAPSUUDENPERHE

”On elintärkeää tuntea itsensä rakastetuksi”

”Asuin lukioikään asti Ylitorniolla. Olin akateemisen perheen klovni, jolta saattoi odottaa kaikenlaista. Olin omapäisin ja rohkein meidän kolmesta veljeksestä ja siskosta. Olin silti kympin oppilas, luokan paras, mutta lukiossa opinnot alkoivat herpaantua, kun olin enemmän bändikellarissa kuin tunneilla.

Edesmennyt isäni oli kansanopiston rehtori ja kansanedustaja. Itsenäisyyspäivänä 90 vuotta täyttävä äitini opetti suomea samassa kansanopistossa. Runollisuus ja kirjalliset ansioni ovat varmasti osittain äitini peruja.

Asuimme opiston kulmilla omakotitalossa. Meillä oli isän kansanedustajan työn takia asunto myös Helsingissä. Kun lähdin Tornionjokilaaksosta Helsinkiin Kruununhaan musiikkilukioon, kaupunki oli minulle jo valmiiksi tuttu.

Perheemme ei ollut erityisen uskonnollinen, vaikka isä oli teologian kandidaatti ja äiti kirjoittanut ja kääntänyt muutaman virren. Opettajaäitini perusti opistolle myös integroidun erityislinjan kehitysvammaisille, mikä oli tuolloin aika uutta. Meillä kotona pyöri monenlaista porukkaa, ja totuin siihen, että me ihmiset olemme erilaisia.

Vuosi 1967. ”Kotona Ylitorniolla me veljekset ja sisko sekä neljä serkkuamme. Minä olen etualalla.”

Olen saanut kotoa lapsenuskon. En puhu uskonnollisuudesta, vaan henkisyydestä ja elämän ihmettelystä. Siitä tunteesta, että vaikka olisin missä, yksinkin, tunnen että olen rakastettu. Se on elintärkeä asia.”

MUSIIKKI

”Unelmaa kohti meneminen vaatii uskallusta”

”Olen myynyt 30 vuotta ääniaaltoja. Säveltänyt, sanoittanut ja tuottanut suuren määrän biisejä sekä tehnyt elokuva- ja mainosmusiikkia. Oli uhkarohkeaa lähteä tälle tielle.

Minulle on soitettu Mozartia ja Beethovenia kehdosta alkaen. Kun 5-vuotiaana soitin pianoa, vaistosin jollain tavalla, että tässä on jotain isompaa. Varmaan äiti ja isäkin kiinnittivät siihen huomiota.

3-vuotias. ”Instrumenttini ääressä kaksossiskoni Pirkon kanssa.”

Musiikkilukiossa tajusin, että tälle tiellä jään.

Opiskelin viisi vuotta Sibelius-Akatemiassa ja tein 2b-tutkinnon pianossa. Diplomi olisi ollut seuraava etappi, mutta nostin kytkintä. Meillä oli tuolloin Sörkässä studio. Kaijallakin jäivät logopedian opinnot yliopistolla kesken.

Välillä olimme Kaijan kanssa tuuliajolla ja elimme kädestä suuhun. Se oli riskaabelia. Vaati uskallusta olla vapaassa pudotuksessa ja katsoa, löytyykö ilmaa siipien alle.

Minä uskoin Kaijaan. Iloksemme huomasimme vuonna 1993, että hitto soikoon – me teimme unelmastamme totta. Luojan kiitos, että siinä kävi niin.

Häät 1987. ”Teuvo Loman stailasi meidät häihimme. Hiustenvärjäysidea oli Kaijan. Isäni vihki meidät.”

Vuosi 1991. ”Minä ja Olli. Tulin 26-vuotiaana isäksi. Liikuttavaa tämä käsien kokoero.”

Poikamme Olli oli 2-vuotias, kun isoin läpimurto tapahtui. Hän oli välillä keikoilla mukana, välillä mummien tai minun hoivissa. Olli oli helppohoitoinen poika. En tiedä, olisimmeko me mistään muusta selvinneetkään. Meidän kotimme oli vähän kuin Huvikumpu, hevosineen päivineen.

Minä olen perheessä ainoa, joka on käyttänyt imuria. Hoidin myös hyvin pitkälle ruuanlaiton. Joskus kuulin Kaijalta, että kokkaaminen ei hyvitä rakkauden puutetta.”

TYÖPARINA PUOLISO

”Älkää kokeilko tätä kotona”

”Kaija on ollut veturi, joka on joutunut vetämään karavaania. Minä tein töitä studiolla välillä yötä päivää, joskus itkua vääntäen. Kolme ensimmäistä albumia tein käytännössä yksin. Sävelsin, sanoitin, sovitin, äänitin ja ohjelmoin. Risto Asikainen soitteli muutamat kitarat ja minä muut osuudet, minkä lisäksi Kaija kävi laulamassa, myös kuoro-osuudet.

Kun työkumppanina on oma vaimo, paineet ovat yhteisiä. En tunne yhtään pariskuntaa, jolla tällainen työkumppanuus olisi kovin helpolla sujunut.

Joskus meidän oli vaikea erotella, mikä on kotia, mikä musiikkia ja mikä bisnestä. Parhaimmillaan yhdessä tekeminen oli palkitsevaa ja henkisesti hyvin rikasta. Ravisuttava juttu.

Jälkikäteen on helppo viisastella, mutta ehkä meidän olisi pitänyt antaa toiselle enemmän tilaa ja rauhaa silloin kun toinen sitä tarvitsi eikä nostaa omia huolia pintaan.

Musiikissa pelataan hengentuotteella, ja henki on herkkä asia. Sitä voi loukata ja säröyttää. Sitäkin olemme tehneet puolin ja toisin. Paljon hyvää on kuitenkin jäänyt elämään. Ehkäpä se oli sen arvoista.

Silti antaisin neuvon pariskunnille: älkää kokeilko tätä kotona. Millään rakkaudella en voi sitä suositella.

Musiikillinen yhteistyömme loppui suurimmaksi osaksi eron paikkeilla vuonna 2007, mutta olen minä tehnyt Kaijan levyille biisejä vielä 2010-luvullakin.”

ERO

”Perheen runko säilyy erotessakin”

”Vuonna 2002 tein biisin Et voi satuttaa mua enää. En selitä tekstejäni. Jokainen ottakoon ne sellaisina kuin haluaa. Ne saattavat toki heijastaa todellisia asioita. Jäsentymättömässä kaaoksessakin on kauempaa katsottuna jonkinlainen punainen lanka.

Jollain alitajuisella tavalla minulla oli tuhovimmainen halu lopettaa avioliittomme. Se oli sekavaa ja rajua aikaa. Tunsin, että en riitä, en jaksa. On aivan sama, kuka lopulta pudottaa erokuoren postilaatikosta. Kaija teki sen. Poikamme Olli oli tuolloin teini-ikäinen.

”Vaikeinta on tehdä nostattava ja yksinkertainen melodia, joka nostattaakäsikarvat, ja mahduttaa siihen vielä sanat. ’Kylmä ilman sua’ on sellainen. Se on rakkain biisini”, Markku sanoo.

En tiedä, onko erolle loppupeleissä olemassa selitystä. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ihmisille vain käy näin.

Nykyään Kaijan ja minun välit ovat kohteliaan etäiset, emme juurikaan tapaa. Olemme pyytäneet toisiltamme anteeksi asioita. Siihen molemmilla on varmasti ollut syytä. Olen ollut joskus Kaijan keikoilla vieraana, ja voimme toivotella joulua sekä isän- ja äitienpäivää.

Kun on yhteinen lapsi ja on kerran ollut perhe, se runko on aina olemassa – tapahtuu mitä tahansa. Sitä ei voi muuksi muuttaa. Sitä statusta kannattaa kunnioittaa.”

MURROSIKÄ

”Isän ja pojan murrosikä yhtä aikaa ei ole hyvästä”

”Kadun, että en ollut tarpeeksi läsnä, kun Olli oli murrosiässä. Elin samaan aikaan omaa murrosikääni. Se ei ollut mikään hyvä yhtälö.

Noihin aikoihin Olli oli moottoripyöräonnettomuudessa ja hoidettavana eri sairaaloissa sairaalabakteerin vuoksi. Avioliitto kupruili. Se oli äärettömän raskasta aikaa.

Joka ilta piti käydä katsomassa poikaa. Iltaisin joudutin itseäni huonompaan kuntoon juomalla. Olin läsnä fyysisesti, mutta en henkisesti.

14-vuotias. ”Ostin tämän pappa-Tunturin isoltaveljeltäni kympillä, kunse veteli viimeisiään. Yksi kesä sillä ajettiin.”

Minusta tuli aikuinen vasta, kun olin täyttänyt 50. Se on aika myöhäinen vaihe aikuistua. Olen aina ollut auktoriteettikammoinen – tehnyt juuri niin kuin haluan. En tiedä, mitä vastaan olen kapinoinut. En ainakaan vanhempiani.

Vasta 50-vuotiaana sisäistin myös sen, että olen oikeasti aikuisen pojan isä, en pelkkä kaveri. Ymmärsin, että minulla on oikeus rauhoittua eikä kaikkea vastaan tarvitse taistella. Voin olla oikeasti isä, kaikkine autoritäärisine valtuuksineni. Jotain rajoja olisi ehkä pitänyt asettaa omallekin lapselle. Tosin ei hän ole niitä rikkonutkaan.

Kesä 2021. ”Nappasin kuvan fillarilenkiltä tullessani. Alan näyttää jo vähän enemmänpyöräilijältä kuin kuntoilijalta.”

Keskustelen Ollin kanssa paljon elokuvista, kirjoista – kaikesta. En tiedä ketään kolmekymppistä, joka tietää niin paljon asioista ja on niin valveutunut. Minulle isyys on rakkautta puhtaimmillaan. Isoin asia maailman loppuun asti.”

ALKOHOLI

”Alkoholissa marinoitunut muuttuu toiseksi ihmiseksi”

”Kun juo, ei voi syyttää vallitsevia olosuhteita. Ihminen itse tekee ratkaisun, ja siitä on kannettava vastuu. On myös vapaus jättää juomatta.

En ollut varsinaisesti sammuilija, tosin joskus sitäkin. Olin ehkä enemmän salonkikelpoinen juoja, mutta juominen lisääntyi, hiipi pikkuhiljaa syvemmäksi ja vuoden 2005 tienoilla jokapäiväiseksi. On fine line, milloin se kääntyy alkoholismin puolelle.

Toisinaan jouduin selittelemään juomistani Kaijalle. Jokainen, joka menee sen rajan yli, että juo liikaa, joutuu takuuvarmasti selittelemään. Totuudet ja valheet menevät sekaisin. Voi tietenkin sanoa, että minä teen, mitä haluan. Niin minäkin tein. Sitä kutsutaan itsekkyydeksi. Silloin on helppo ärähtää muille, että mitä tähän puutut. Kai se on jotain narsistista uhoa ja raivoa.

Kun on marinoitunut alkoholissa tarpeeksi kauan, se muuttaa ihmistä. Ei olekaan enää oma itsensä, vaan joku muu. Oikeita tunteitaan ei enää tunnista.

Jouduin juomisen vuoksi sairaalaan kolme kertaa. Se herätti, kunnes vanha lapsenusko taas nosti päätään: ei minulle mitään tapahdu. Tästäkin selvitään, anna palaa vaan!

Niissä kuvioissa voi käydä huonomminkin, mutta tässä ollaan. Olen nyt 56-vuotiaana paremmassa henkisessä ja fyysisessä kunnossa kuin koskaan aikuisikäni aikana.”

RAITISTUMINEN

”Jatkuva katuminen ei vie eteenpäin”

”Tiedän, että vertaistuki on monelle arvokas apu, ja sille kaikki kunnia. Minä jätin alkoholin omin voimin. Vapinaa kävin poistamassa lyhyellä vieroitusjaksolla.

Kun olin ollut joskus 2010-luvulla nelisen kuukautta juomatta, huomasin muutokset: aloin tuntea syvemmin ja oma minä alkoi nousta esille. Tuli olo, että tämä kuvio alkaa olla nähty. Tajusin, että juominen on väärin muita kohtaan, ja ymmärsin, että voin vaikuttaa omaan olotilaani. Aloin taas harrastaa liikkumista.

Juomattomuuteen oppii sillä, että jättää juomat juomatta tai juo selvästi vähemmän. Viimeiset kymmenen vuotta on kulunut minimimäärillä ja viime vuodet ilman. Olen voinut hyvin. Uskon, että se näkyy ja kuuluu päälle päinkin.

”Olen pyytänyt ihmisiltä anteeksi. En välttämättä tarpeeksi usein ja kasvokkain, mutta viesteissä olen tehnyt selväksi sen, että tämä on minun syyni ja sairauteni, ei teidän muiden.”

Silloin kun elämä on alkoholin värittämää, ei tajua hävetä, häpeä iskee myöhemmin. Hyvä, että iskee eikä jätä rauhaan. On hyväksyttävä ja nieltävä tosiasiat.

Märehtimiselle on aikansa, mutta jatkuva märehtiminen ja katuminen eivät johda mihinkään. Se johtaa, että on näköalaa eteenpäin. Pitää muistaa tapahtunut ja ottaa se varoittavana esimerkkinä.

Olen pyytänyt ihmisiltä anteeksi. En välttämättä tarpeeksi usein ja kasvokkain, mutta viesteissä olen tehnyt selväksi sen, että tämä on minun syyni ja sairauteni, ei teidän muiden. Pojan kanssa olemme puhuneet asiasta avoimesti.

Enää minulla ei ole tarvetta hölmöilyihin. Elämä on liian arvokas sellaiseen. Totta kai kadun joitakin päiviä, mutta se on silti ollut elämääni ja jopa vahvistanut minua siksi ihmiseksi, joka olen nyt. Se on kova hinta, mutta tässä ollaan. Nyt on tärkeää olla luottamuksen arvoinen.

Seitsemän vuotta sitten lopetin tupakanpoltonkin kuin seinään. Ei sekään helppoa ollut, mutta tiesin, että tuska menee viikossa ohi. Alussa teki mieli kuristaa kaikki, jotka tulivat vastaan.

Olen tehnyt 30 vuotta mitä haluan, ja niin teen loppuelämänikin. Nyt on taloudellisesti mahdollista vetää henkeä.

Olen aika tyytyväinen elämääni. Nyt on fiilis, että loppuelämä on alkanut. Elämän isot ja ihanat mysteerit ovat edessä – ja tulevat aina jäämään selvittämättä. Hyvä niin.”

Markku Impiö

  • Syntynyt 21.3.1965 Torniossa, asuu Helsingissä.

  • Säveltäjä ja sanoittaja.

  • Impiön ja Kaija Koon yhteistyönä syntyneet albumit ovat myyneet yli puoli miljoonaa kappaletta ja useita platina- ja kultalevyjä. Emmoja ex-pari on saanut viisi.

  • Aikuinen poika liitosta Kaija Koon kanssa.

Lue lisää: Näyttelijä Samuli Niittymäki luopui alkoholista ja ryhtyi vegaaniksi – on vain yksi poikkeus, johon hän sortuu säännöllisesti

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?