Punavuorelaisen asunnon kaari-ikkunoista näkyy Iso-Roobertinkadun risteykseen.
– Tapasimme tuolla Iso-Roballa, ravintolassa 300 metriä tuonne päin, kertoo Tuomas Hämäläinen ja katsoo vieressään istuvaa ex-puolisoa Annaleena Hakolaa.
Annaleena oli silloin 20-vuotias, Tuomas 28.
– Olin juuri muuttanut Helsinkiin. Monet kummastelivat ikäeroamme, mutta minusta se ei tuntunut niin isolta, Annaleena muistelee.
Hän oli itsenäistynyt nuorena ja asunut yksin siitä lähtien, kun oli muuttanut 15-vuotiaana Pohjanmaalta Tampereelle. Tuomaksesta Annaleena vaikutti ikäistään henkisesti kypsemmältä.
– Olimme molemmat urbaanista Helsingin elämästä villiintyneitä, kävimme paljon ulkona ja meillä oli laaja ja värikäs ystäväpiiri. Ennen lasten tuloa elimme huoletonta elämää yhdessä ja reissasimme paljon, Tuomas kertoo.
10.10.2010 Tuomas kosi Annaleenaa Pariisissa. Seuraavana vuonna juhlittiin perinteisiä pohjalaisia häitä.
Vuosi sitten Annaleena ja Tuomas päättivät erota.
– Emme vieläkään tiedä eron syytä, ei siihen ole yhtä syytä, Tuomas sanoo.
”Jonkun mielestä tämä voisi olla väärin ja huonosti tehty ero, mutta meidän kohdallamme toistemme tukeminen on helpottanut eroprosessia”, Tuomas sanoo.
Nyt he ovat asuneet vuoden eri osoitteissa: Tuomas on jäänyt asumaan perheen entiseen kotiin Espooseen ja Annaleena palannut Punavuoreen.
Rankat ruuhkavuodet
Perheellistymisen vuodet olivat ruuhkaisia. Samaan aikaan kun perhe vuonna 2015 muutti Espooseen ja esikoinen Elmeri oli parivuotias, Annaleena teki täyttä päivää Hakola-brändin uudistuksen parissa. Hän oli hypännyt luovaksi johtajaksi pelastamaan isoisänsä perustamaa yritystä. Vuonna 2017 syntyi heidän toinen lapsensa Nooa.
Myös Tuomaksella oli vaativa työ. Hän johti pörssiyhtiön suurinta liiketoimintayksikköä.
– Tuomas otti silloin enemmän koppia lasten hoidosta. Hän on ollut paras isä, mitä ikinä voi olla. Meillä sukupuoliroolit eivät ole olleet niin perinteiset kuin monilla muilla, Annaleena sanoo.
Lapset alkoivat suosia isäänsä, mikä aiheutti Annaleenalle riittämättömyyden tunnetta. Tilanne ei ollut mukava kummallekaan.
– Myönnän, etten ollut läsnäoleva äiti. Minulla oli aina läppäri ja firman chatti puhelimessa auki. Mutta tiesin, että jos annan kaikkeni yritykselle, siitä voi tulla iso juttu. Ja se merkitsi sitä, että oli pakko tehdä uhrauksia, hän sanoo.
– Olen saanut työssäni onnistumisesta valtavaa tyydytystä ja voinut ihmisenä paremmin. Sitä kautta koen myös olevani parempi äiti. Ja nyt olen pystynyt kuromaan umpeen menetettyä aikaa poikien kanssa.
Tuomas heittää puolileikillään ilmaan ajatuksen seinänaapuruudesta. ”Olisi siistiä, että me ja lapset sekä mahdolliset uudet kumppanit lapsineen voisivat kaikki viettää aikaa saman katon alla.”
Tuomaskaan ei toivo, että Annaleena olisi jättänyt uraunelmansa toteuttamatta ja ollut kotiäitinä.
– En olisi sellaiseen naiseen ihastunut. Näin heti, että Annaleenassa oli valtava liekki ja kunnianhimo. Arvostan niitä piirteitä hänessä edelleen.
Kaihoa muttei katkeruutta
Vaikka ruuhkavuodet olivat raskaita, yksiselitteinen syy eroon ne eivät olleet.
– Kyse ei ollut siitä, että olisimme eronneet kevyin perustein, Tuomas sanoo.
Kun he sitten yhtä kaikki päättivät erota, he päättivät tehdä sen hyvin, ennen kaikkea lasten, mutta myös toistensa takia.
– Ero itsessäänhän ei ole hyvä asia. Ainut tapa olla katkeroitumatta erossa on pyrkiä kasvamaan siitä, mennä itseensä, hyväksyä tapahtunut ja molempien rikokset, Tuomas sanoo.
– Ja keskittyä omaan hyvään elämään, Annaleena jatkaa.
– Ja miksei toisenkin, Tuomas lisää.
– Niin, miksi sitä haluaisi sabotoida toisen onnea? Se vain toisi itsellekin pahaa oloa. Kun toivoo toiselle hyvää, se tarkoittaa hyvää myös lapsille, Annaleena toteaa.
”Miksi sitä haluaisi sabotoida toisen onnea? Se vain toisi itsellekin pahaa oloa.
Ero oli yli vuoden kestävä prosessi. Sen aikana pari kävi terapiassa niin yhdessä kuin erikseen, kokeili asumuseroa ja palasi taas yhteen. Lopulta kumpikin oli sitä mieltä, että ero oli oikea ratkaisu.
Normaalisti eroa seuraavat vihan ja katkeruuden tunteet. Tuomas ja Annaleena ovat läpikäyneet niitäkin, mutta päässeet niistä yli puhumalla. He kokevat, että juuri raadollisenkin avoimuuden ansiosta he ovat pystyneet eroamaan niin sanotusti hyvin.
– Olemme vihanneet ja rakastaneet koko eron aikana toisiamme avoimemmin kuin keskimääräinen aviopari, Tuomas arvelee.
– Olemme myös puhuneet avoimesti toistemme uusista deiteistä ja tunteista, joita niihin tilanteisiin liittyy. Olemme käyneet avioliitoamme läpi tunteen tasolla, itkeneet, halailleet ja lohduttaneet toisiamme. Ja teemme niin edelleen. Välillä olemme miettineet, onko ihan ok, että olemme tällä tavoin toisillemme tukena, Tuomas sanoo.
Annaleena haki aluksi syytä Tuomaksesta, kunnes oivalsi, että hänessä itsessään on yhtä paljon vikaa. He toteavat, että ero on aina peiliin katsomisen paikka.
Heidän terapeuttiensa mielestä se ei ole ok. Ajatuksena on, ettei toisesta ja tunteista voi päästää irti, jos on koko ajan yhteydessä toiseen. Mutta miksi toisesta pitäisi pyrkiä erkaantumaan, he pohtivat. Ja miksi rakkaus pitäisi heti pyrkiä sammuttamaan?
– Rakastan Annaleenaa edelleen ja ehkä lopun elämääni, mutta se ei sisällä minkäänlaista omistamisen halua, Tuomas kuvailee.
– Ihmistä voi rakastaa, vaikka hänet päästää luotaan etäämmälle. Rakkauteen sisältyy ehkä kaihoa, muttei katkeruutta.
– Mielestäni on kummallisempaa, jos on ollut kuusitoista vuotta jonkun kanssa eikä yhtäkkiä haluakaan enää olla missään tekemisissä, Annaleena sanoo.
– Onko rakkaus ollut silloin aitoa? Vaikka romanttinen rakkaus muuttuisi, eihän se ihminen häviä.
Peiliin katsomisen paikka
Annaleena haki aluksi syytä Tuomaksesta, kunnes oivalsi, että hänessä itsessään on yhtä paljon vikaa. He toteavat, että ero on aina peiliin katsomisen paikka. Hyvä ero on paljon itsestä kiinni – siitä, miten siihen suhtautuu.
– Sen sijaan, että etsisi syitä tai virheitä, pitäisi pyrkiä oppimaan matkasta jotain, Tuomas sanoo.
– Totta kai molemmissa on vikaa helvetisti, olemmehan ihmisiä. Eihän mikään parisuhde rakennu täydellisen rakkauden varaan, kun ei täydellisiä ihmisiä ole olemassa.
Annaleena ja Tuomas tekevät edelleen paljon yhdessä perheenä. ”En tiedä tuleeko siitä joskus ongelma mahdollisille tuleville kumppaneillemme, mutta toisaalta emme varmaankaan valitsisi sellaisia kumppaneita.”
Ero on Annaleenan mielestä hyvä itsetutkiskelun paikka. Siinä auttoi terapia, jonka hän oli aloittanut puolitoista vuotta sitten ymmärtääkseen epävarmuuksiaan.
– Tajusin, että olin ollut parisuhteessa liikaa mukavuusalueella ja että minun pitäisi oppia löytämään turva ja rauha itsestäni. Isoin oivallus vuoden aikana on ollut se, että pystyn moneen ja osaan kaikenlaista. Kuten ajaa autoa, mitä en jostain syystä ollut tehnyt. Lähdin yksin autolla Lappiin, ja tunne oli mahtava.
Annaleena painottaa, ettei esteenä ole ollut Tuomas, vaan hänessä itsessään olevat lukot, joita terapiassa on avattu. Epävarmuuksia koskevat kipukohdat alkoivat aueta, kun Tuomas ja Annaleena olivat vielä yhdessä.
– Kun Annaleena alkoi saada lisää itsevarmuutta ja kasvaa itsenäisemmäksi, rakastuin häneen syvemmin. Suhdekin muuttui yhdessä vaiheessa intohimoisemmaksi.
Tuomas puolestaan on työstänyt sitä, että hyväksyisi oman riittämättömyytensä eikä jäisi vellomaan itsensä syyttelyyn. Hänkin kävi eron aikana terapiassa ja käy edelleen. Siitä on tullut tapa.
– Puhumisen lisäksi yksilöterapia on erokriisistä selviämisessä mielestäni ehdoton, Annaleena toteaa.
Välttämätön romahdus
Eron jälkeen Annaleena pyrki tekemään asioita, joista tuli hyvä olo. Hän kävi hierojalla ja laittamassa kynsiä ja hankki ensimmäiseksi kodiksi vuokra-asunnon, joka oli ihana, muttei lainkaan käytännöllinen. Tuomas taas vietti pitkiä viikonloppuja ystävänsä mökillä Saimaalla.
– Syksy oli pimeimmillään, satoi vettä ja räntää. Samoilin ystäväni kanssa pimeässä metsässä, saunoimme ja puhuimme. Se oli suomalaisen miehen mieleen sopiva melankolinen jakso. Kävin tosi pohjalla ja koen, että se oli tarpeellista.
Tuomas ei yrittänytkään sivuuttaa luopumisen ja surun tunteita, vaan antoi vaikeiden tunteiden tulla.
– Itkin paljon, se ei ole minulle kovin tyypillistä.
”Olemme itkeneet, halailleet ja lohduttaneet toisiamme.
Annaleenalle romahdus koitti vasta sen jälkeen, kun Tuomas oli jo käynyt pohjalla ja noussut sieltä ylös.
– Minua on lohduttanut ajatus, että vaikka ero tuntuu hirveältä, parin tai viiden vuoden päästä voimme Tuomaksen kanssa nauraa, että oliko se nyt niin kauheaa.
Molemmat kokevat eron myötä löytäneensä aivan uuden avoimuuden tason – eivätkä vain keskenään, vaan myös muiden ihmisten kanssa.
– Valtavan tunneprosessin läpikäymisestä seuraa parhaimmillaan se, että kohtaa ihmiset ihan eri tasolla, Annaleena sanoo.
Tuomas kertoo myös oppineensa puhumaan entistä paremmin omista heikkouksistaan. Moni ystävyyssuhde on syventynyt. Joidenkin kanssa on löytynyt aivan uudenlainen yhteys.
Yhteistä perheaikaa
Annaleena ja Tuomas eivät peitelleet eroon liittyviä surun tunteita lapsiltaan. Heistä oli tärkeää näyttää, että joskus äiti tai isä voi olla surullinen ja itkeä, mutta se ei ole paha asia eivätkä tunteet johdu lapsista. He olivat tarkkoja, etteivät lasten kuullen puhuneet mitään, minkä lapset voisivat tulkita niin, että alkaisivat syyllistää itseään. Koskaan he eivät myöskään ole puhuneet lapsilleen mitään pahaa toisesta.
– Alkuun teimme niin, että kummallakin oli jompikumpi lapsista. Kyse oli ehkä siitä, ettemme kumpikaan halunneet olla ilman lapsia, mutta eihän niin voi tehdä, että lapsi on vähän kuin unilelu, Tuomas sanoo.
Nyt lapset ovat vuoroviikoin toisella vanhemmalla.
Edelleen he tekevät paljon yhdessä perheenä, kerran tai pari viikossa. Kun esimerkiksi Annaleena lähtee poikien kanssa metsäretkelle Nuuksioon, hän saattaa kutsua Tuomaksen mukaan. Tai Tuomas jää viettämään aikaa Annaleenan luo samalla kun tuo lapset, ja yhtäkkiä on kulunut tunteja leikkien, pelaten ja syöden.
– En tiedä tuleeko siitä joskus ongelma mahdollisille tuleville kumppaneillemme, mutta toisaalta emme varmaankaan valitsisi sellaisia kumppaneita, Tuomas pohtii.
– On myös ollut hienoa huomata, että kun Annaleenalle jäi lasten pikkulapsiajasta etäisemmän vanhemman rooli ja siitä syyllisyys, nyt heille on muodostunut paljon läheisempi suhde, Tuomas sanoo.
– En ole koskaan oikein osannut leikkiä lasten kanssa, Annaleena myöntää.
– Mutta nyt olemme löytäneet omat kivat jutut yhdessä ja suhteemme on syventynyt todella paljon. Se on ollut todella tärkeää ja tässä erossa hyvä asia.
Toistensa tukijat
Tuomas toteaa, ettei heidän tapansa erota sovi välttämättä kaikille eropareille. Se on herättänyt myös kummastusta. On ihmetelty, eivätkö heidän läheiset välinsä vain pitkitä eroa ja vaikeuta toisesta luopumista.
– Jonkun mielestä tämä voisi olla väärin ja huonosti tehty ero, mutta meidän kohdallamme toistemme tukeminen on helpottanut eroprosessia. Toisesta luopuu ilman, että ihmisen menettää kokonaan, Tuomas sanoo.
Edelleen eteen tulee toisinaan ristiriitatilanteita ja riitoja, mutta niitä ei yritetäkään varoa tai pidätellä.
Silloin kun Annaleena ja Tuomas olivat vielä yhdessä, he unelmoivat kodista Lauttasaaressa. Nyt heidän haaveenaan on löytää sieltä 1960-luvun pari- tai rivitalo, jossa he voisivat asua vierekkäin – tai ainakin mahdollisimman lähekkäin.
– Olisi siistiä, että me ja lapset sekä meidän kummankin mahdolliset uudet kumppanit ja heidän lapsensa voisivat kaikki viettää aikaa saman katon alla. Että olisimme kuin iso italialainen perhe, Tuomas vitsailee.
Fakta
Annaleena Hakola
36-vuotias muotoilija ja designyritys Hakolan toimitusjohtaja.
Syntynyt Jurvassa, asuu Helsingissä.
Kaksi lasta, eronnut.
44-vuotias johtaja Otavamedialla.
Syntynyt Mikkelissä, asuu Espoossa.
Kaksi lasta, eronnut.
