Iina Kuustonen kertoo rahankäytöstään – eli hetkessä ennen lapsia eikä säästänyt - Ihmiset & suhteet - Ilta-Sanomat

Iina Kuustonen tajusi raskaana ollessaan, että kaikki rahat olivat palaneet matkusteluun – puhuu nyt valinnoista, jotka ovat vaikuttaneet perheen talouteen

Ennen oman perheen perustamista näyttelijä Iina Kuustosella, 37, oli tapana elää kädestä suuhun ja käyttää rahansa reissaamiseen. Vanhemmuus sai vihdoin ajattelemaan taloudellista turvaa.

Iina Kuustosen lapsuudenperheessä oli vuosien perinne matkustaa ulkomaille pois jouluhärdellistä. Nyt jäädään kotiin. ”Joulun ilo tulee nykyään omien ja siskoni lasten kautta.”

24.11. 7:00

Oman perheen perustaminen muutama vuosi sitten on muuttanut eniten näyttelijä Iina Kuustosen asennetta rahaan. Vanhemmuus sai ajattelemaan taloudellista turvaa ja muutti fokusta sen suhteen, kenen parhaaksi hän rahansa käyttää.

Iinalla, 37, on viisivuotias poika ja kolmevuotias tytär muusikkopuoliso Sebastian Rejmanin kanssa.

–Kun odotin esikoistani, mietin että helvetti, minähän olen matkustanut kaikki rahani, kun nyt niitä eniten tarvitsisin. Olin aina elänyt hetkessä, kun olisinkin voinut säästää ja ennakoida. Toisaalta olen juuri tällainen, koska olen elänyt ja kokenut. Vanhemmuuden mukana lapsesta tuli myös taloudellinen vastuu.

Kun lapset syntyivät, tahdoin jäädä heidän kanssaan kotiin. Kahden freelancertaiteilijan perheessä se oli iso valinta, mutta tuntui meille oikealta ja tärkeältä.

Lasten syntyessä Iina puolisoineen on tehnyt myös arvovalintoja, jotka ovat vaikuttaneet perheen talouteen.

–Kun lapset syntyivät, tahdoin jäädä heidän kanssaan kotiin. En halunnut missata hetkeä, kun he ovat pieniä. Kahden freelancertaiteilijan perheessä se oli iso valinta, mutta tuntui meille oikealta ja tärkeältä. Olen kiitollinen siitä, että oli mahdollista jäädä kotiin.

Iina oli poissa työelämästä parissa erässä yhteensä kolmen vuoden ajan. Välillä Sebastian pyöritti kotia tai matkusti lasten kanssa Iinan kuvauspaikoille. Nyt lapset ovat aloittaneet päiväkodin.

Iina kertoo kulutustavoistaan Viikko kukkarossa -haastattelussaan. Näyttelijä panostaa kotimaisuuteen niin ruoka- kuin vaateostoksilla, kierrättää ja hankkii enimmät lastenvaatteet käytettyinä. Meikkejä Iina ei osta ja kulkee kotikaupungissaan mahdollisimman paljon kävellen. Sen sijaan kahvi on Iinan hifistelyjuttu ja päivän annoksensa hän valmistaa aamuisin Bialetti-mutteripannulla.

–Kesällä yövyin kavereitteni kanssa Tammisaaressa motellissa. Sen keittiönväki katsoi vähän pitkään, kun marssin tiskille lataamani mutteripannun kanssa ja pyysin keittämään. Silloin hetken mietin, onko kahvitarpeeni mennyt liian pitkälle. Päätin kuitenkin, että jos riippuvuuteni elämässä ovat kahvi ja suklaa, homma on vielä ihan hallussa.

Viimeksi Iina osti mutteripannun ja käsikäyttöisen kahvimyllyn myös mökkinaapurilleen Pamela Tolalle.

–Ystävyydessä on hienoa, kun molemmilla on omat vahvuutensa, joista kumpikin voi nauttia. Minä kävin siivoamassa Pamelan mökistä hiirenloukut, ja illalla Pamela teki minulle äänimaljahoidon.

Millaisia muita vaihtokauppoja Iina on tehnyt? Miltä hänen hiilijalanjälkensä näyttää? Miksi Iinaa kutsutaan Hamsteriksi ja millaisesta rahatavasta hänen on pitänyt opetella eroon? Lue Iina Kuustosen Viikko kukkarossa -haastattelu Me Naisten uusimmasta numerosta 47/2021. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.

Lue lisää: Jaajo Linnonmaan lapsuudenperheessä ei ollut pulaa rahasta, nyt hän satsaa omiin lapsiinsa – katso, mihin rahaa kului viikossa yli 2000 euroa

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?