Ensin Sirpa Kähkönen erosi 30-vuotisesta avioliitosta, sitten iskivät tiukat koronarajoitukset – kertoo nyt miten äärimmäisen raskaalta yksin asuminen tuntui

Kirjailija Sirpa Kähkönen, 57, kertoo, että hän on asunut itsekseen viimeksi opiskelijana. – Olen pohtinut, kuka minä olen yksilönä ja erillisenä ihmisenä.

Sirpa Kähkönen ei kaivannut koronasulkujen aikaan niinkään parisuhdetta kuin ylipäätään ihmisten seuraa.

14.11.2021 8:00

Ensin yhteisestä kodista muutti Aino-tytär, sitten mies ja lopuksi Sirpa ja koira. Kun yli 30-vuotinen avioliitto loppui, perheen ekotalo Viikissä vaihtui kerrostaloon Kalliossa.

– Olen asunut yksin viimeksi opiskelijana, kirjailija Sirpa Kähkönen, 57, kertoo.

Valoisassa kolmenkymmenen neliön yksiössä seiniä kiertävät korkeat kirjahyllyt. Kapea sänky on siististi pedattu, ja ruokapöytä muuntautuu hetkessä työpöydäksi. Täällä Sirpa Kähkönen on opetellut elämää yli 30 vuoden avioliiton jälkeen itsellisenä ihmisenä. Koira kuoli vanhuuttaan kolme vuotta sitten.

Yksin oleminen oli tarkoittanut Sirpalle ennen koronapandemiaa itsensä tutkiskelua ja kuuntelemista.

– Siinä ei ollut mitään etumerkkejä. Se ei ollut positiivista eikä negatiivista, vain sellainen olotila.

Korona toi tilanteeseen muutoksen. Tiukat rajoitukset ja autioitunut kaupunki olivat syöstä kirjailijan syvään apeuteen. Ystäviä ei voinut nähdä eikä tytärtäkään halata rajoitusten ollessa tiukimmillaan.

– Yksin asuminen tuntui välillä äärimmäisen raskaalta. Se, että on pakotetusti yksin toisista erossa, sattuu semmoisella tavalla, jota on vaikea kuvailla. En olisi paljon pidempään jaksanut.

Yksin oleminen ei sinänsä ole Sirpalle kauhistus. Päinvastoin. Hän on aina kaivannut tilaa ympärilleen. Mutta on aivan eri asia olla yksin, kun ohjakset ovat omissa käsissä ja voi säädellä, milloin haluaa olla muiden kanssa ja milloin taas tarvitsee aikaa rauhoittumiselle.

Vaikeinta oli keväällä, kun yhteiskunta oli hyvin suljettu ja ulkonaliikkumiskielto uhkasi.

– Silloin minua pelotti, että miten tässä käy. Lähdin Lappiin, vaikka se oli uskallettu teko.

Tuntureilla kulkeminen pelasti.

– Siitä lähti – joku sanoisi – paraneminen, Sirpa kertoo.

Pallastunturin laella seistessä ajatus aukeni.

– Tajusin, että voi tulla lumivyöry tai lumimyrsky. Voin kuolla tänne koska vain – eli ihan sama! Joka tapauksessa maailma on hirveän vaarallinen paikka. Luonnon suuruus ja oma pienuus näyttivät sen, että elämä se vain on semmoista, että siinä voi kuollakin, Sirpa toteaa rauhalliseen tapaansa.

Millainen minä oikeasti olen?

Sirpa sanoo tehneensä avioeron jälkeen pitkiä matkoja itseensä. Tutkineensa sitä, mikä nuorena jäi kesken. Hän oli 17-vuotias, kun tapasi ex-miehensä.

– Olen pohtinut, kuka minä olen yksilönä ja erillisenä ihmisenä. Millainen olen, kun ympärillä ei ole mitään hälyä, kiirettä ja rutiineja, joihin voin peittää kysymyksiä itseltäni, hän toteaa.

Kun aikaa aukeaa yksikseen miettimiseen, voi ymmärtää, muistaa ja yhdistellä asioita. Nähdä selkeästi, mitä on ollut. Miettiä, miksi on toiminut niin kuin on toiminut ja mistä mallit tekemiseen ovat tulleet.

– Se ei ole missään nimessä ollut helppoa.

Viime vuodet ovat olleet Sirpa Kähköselle itsensä tutkiskelun aikaa. ”On jännä nähdä, millainen olen ja millaiseksi muutun. Ja kuka minä sitten olen.”

Pariskunnan eroon ei Sirpan mukaan liittynyt suurempaa dramatiikkaa.

– Aika usein hyvin nuorena alkaneet suhteet tulevat päätökseen ihan vain siksi, että oma kasvu on ollut tavatessa vielä ihan alkuvaiheessa. Ei voi oikein ennustaa, miten ihmiset kasvavat, minkä tyyppisiä haasteita tulee vastaan tai miten ja mitä tahtia persoonallisuus kehittyy.

Sirpa pitää eroratkaisua oikeana molempien osapuolten kannalta.

– Yhdessä elämistä ei ollut enää mielekästä jatkaa. Oli kauan ihan selvää, että niin se menee. Vaikka se kuulostaa lattealta, niin ihmiset voivat kehittyä kymmenien vuosien aikana eri suuntiin ja tahtoa ihan eri asioita.

Esimerkiksi työ ja sen tuomat velvollisuudet voivat muuttaa suhdetta. Sirpa huomasi myös kaipaavaansa nuorta itseään.

– Olin muuttunut niin paljon, etten nähnyt sitä itseäni ollenkaan.

Eri teille pariskunta lähti vasta tyttären aikuistuttua.

– Me molemmat vanhemmat halusimme vakavasti ja vahvasti elää arkea yhteisen lapsemme kanssa. Hän on tärkein ja rakkain maapallolla. Ajatus siitä, että pitäisi elää viikko kerrallaan erossa ihmisestä, jonka kanssa on tottunut olemaan ihan joka päivä, tuntui ihan mahdottomalta meistä molemmista.

Suurta surua tai kyynisyyttä Sirpa ei tunne pitkän suhteen loppumisesta. Pikemminkin haikeutta siitä, että se, minkä hän oli ajatellut kestäväksi, ei kestänytkään.

Eikä kymmenisen vuotta vanhempi ex-puoliso ole kadonnut elämästä. Ystävyys on säilynyt, ja Sirpa ja ex-puoliso pitävät yhteyttä toisiinsa säännöllisesti. Auttavat toisiaan muutossa tai silloin, kun toinen on kipeä, ja viettävät mökkilomia yhdessä.

Yksin, mutta ei yksinäinen

Sirpasta on ollut korvaamattoman tärkeää oppia olemaan yksin hyvinä ja huonoina hetkinä.

– Olen tutkinut pohjia myöten, millaista on olla yksin. Se ei tarkoita, että olen yksinäinen. Minulla on aina ihmisiä, joiden puoleen voi kääntyä. Ystävät ovat läheisiä, ja myös eksä on sillä tavalla läheinen, että voin aina soittaa hänelle.

Parisuhdetta Sirpa ei korona-aikana ole erityisesti kaivannut.

– Voi olla, että yksinäisyys on yksin ollessa selkeämpää kuin jos eläisi toisen kanssa ja olisi yksin.

Jotkut ystävättäret ovat kommentoineet, että puolensa on varmaan siinäkin, kun ei ole mies sotkemassa paikkoja.

– Se on kyllä sivuseikka siihen nähden, mitä joutuu kohtaamaan itsestään, kun ei voi laittaa mitään kenenkään muun syyksi, Sirpa nauraa.

Entisestä elämästä Sirpa kaipaa luontoa ja talvisin lumen kolaamista. Perusperheenäitinä olemista.

– Huomaan, että olen muuttunut siksi opiskelijaksi, joka ei kauheasti ruokaa laittanut tai leiponut. Aiempaan elämänvaiheeseen kuului, että olin huolehtivainen, ruokaa laittavainen ja pullaa leipovainen. Kun on uusi tilanne elämässä, muuttuu toisenlaiseksi. Itselle ei tule ihmeemmin keitettyä.

Hyvästit kuristussukkahousuille!

Naisena olemista Sirpa on miettinyt paljon.

– Olen täyttänyt 57, mutta minusta tuntuu, että olen palannut siksi pontevaksi pikkutytöksi, jolla on kaikki omat suunnitelmat, hommat ja touhut. Joka tietää, mistä pitää ja miten haluaa asioita tehdä. Jos hänen tekee mieli seisoa päällään, hän seisoo.

Myös suhde omaan vartaloon on muuttunut.

– Tässä iässä kehoon tulee väistämätön pehmeys, jota olen aina vähän kavahtanut. Olen aiemmin ajatellut, että kehon pitäisi olla treenattu ja kontrolloitu.

Nyt kroppa ilmoittaa, että yritä mitä yrität, tapahtuu ihan muita asioita.

– Ei ole kovin monta vuotta siitä, kun vielä käytin muotoilevia vaatteita, tiukempia mekkoja ja kuristussukkahousuja. Enää en jaksa. Olen ruvennut ajattelemaan, että onkohan minulla nykyään silmissä jokin vika, koska näytän ihan hyvältä ilman niitä vaatteita, jotka lätistävät, kaihertavat vyötäröä ja jäytävät kehoa.

Arvostelevan katseen Sirpa toteaa olleen itsestään lähtöisin. Lähimmät eivät ole arvostelleet, ei puoliso eikä tytär. Ajatus on periytynyt paljon kauempaa.

”Olisi kauhean kiva, jos saisi vanhetessa olla enemmän ystäviensä kanssa.”

Nyt vaade omaa kehoa kohtaan tuntuu Sirpasta vieraalta: keho saa jatkossa elää elämäänsä sellaisena kuin on. Kaikessa rauhassa.

– Eniten olen kaivannut itseeni voimaa, joka melkein kaikissa lapsissa on. Se on maailman hienointa ja alkuperäisintä voimaa. Pieni lapsi on utelias, innostunut ja peloton eikä tiedä vielä, että itseään pitäisi arvostella, pienentää tai peittää. Hän on omasta mielestään hyvä sellaisenaan.

Toinen ei voi olla vastaus hätään

Uusi parisuhde ei tunnu Sirpasta ajankohtaiselta asialta.

– En ole sillä tavalla suuntautunut nyt ollenkaan. Olen ollut selviytymismoodissa. Minusta on hirmu kiva, kun on ihmisiä, joiden kanssa mennä ja tehdä. Se tuntuu monessa suhteessa riittävältä. Ystävät tuntuvat riittäviltä.

Eikä Sirpa oikein edes tiedä, mitä parisuhteelta odottaa, koska on ollut niin kauan yhden ihmisen kanssa.

– Minulla ei ole kokemusta siitä, millaisia erilaisia parisuhteita voi olla, hän toteaa.

– Jos joskus olisin jonkun kanssa, minun pitää tietää todella tarkkaan, mitä itse tarvitsen ja kuka olen. Eikä se toinen olisi mikään vastaus johonkin hätään, joka minulla on päällä. Toiseen ihmiseen heijastaa helposti asioita, jotka itsellä on käsittelemättä.

Rakkauden olemus kuitenkin kiinnostaa Sirpaa. Selvitystyö on kesken.

– Jätän sen varaan, että josko jonakin päivänä sen ymmärrän. Olen 57-vuotias, joten on täysin mahdollista, että sellaista ei minun kohdalleni tule, hän toteaa.

Sitä paitsi rakkaus on paljon muutakin kuin romanttista rakkautta.

– En ole kovin rakkaudenjanoinen, koska minulla on rakkautta elämässäni.

On tytär, ystävät ja koiraystäviä, joiden kanssa Sirpa kuvailee kokevansa eläintason yhteyttä ja rakkautta.

– Rakkautta on kaikkialla siellä, missä sitä haluaa olevan. En tiedä, millaiseen muotoon se asettuisi esimerkiksi miehen ja naisen välillä. Kaikkein vähiten kaipaan nykyisessä elämässäni sitä, että olisi kauhean suuria ristiriitoja, joita pitäisi selvitellä.

Sirpa haluaa elää niin, että jos jotain tapahtuu, niin tapahtuu.

– En pelkää elämää. Siihen voi kuulua yksinäisyyttä, sairautta ja lopuksi vielä vääjäämättä kuoleminenkin.

Sairauden varjon kanssa Sirpa elää nytkin. Vuonna 2008 hänellä todettiin ärhäkkä rintasyövän esiaste ja toinen rinta poistettiin.

– Niissä seurannoissa minun on käytävä loppuelämäni. Minulla ei ole minkäänlaista kuvitelmaa, että olisin ikuisesti täällä.

Yhteisössä ystävien kanssa

Tulevilta vuosilta Sirpa toivoo, että kirjailijuus jatkuu. Yhä tärkeämmäksi käyvät myös ystävyyssuhteet.

– Olisi kauhean kiva, jos saisi vanhetessa olla enemmän ystäviensä kanssa.

Sirpalle sopisi asua vaikkapa yhteisössä. Elää yksikseen, mutta syödä ja viettää päivät yhdessä yhteisissä tiloissa.

– Näiden harsuuntuvien palvelujen ja hitaasti heikkenevien turvaverkkojen vuoksi olisi varmaan ihan hyvä, jos olisi erilaisia mahdollisuuksia.

Eronsa jälkeen Sirpa kartoittikin aikuisten asumisyhteisöjä. Ventovieraiden kanssa asumisessa on riskinsä, mutta Sirpan mielestä yhteiselo voisi toimia, jos pihapiirissä olisi useita pieniä taloja ja niiden lisäksi yhteistiloja.

– Minähän elän nytkin pienessä tilassa ihan tyytyväisenä. Samalla tavalla minä voisin elää yhteisössä, jossa on aikuisia, työssä käyviä ihmisiä. Voisin hyvin olla myöhemmin sellainen mummeli, joka asuu siellä ja paistaa pullaa koko porukalle.

Mutta yksityisyys ja oma rauha pitää olla. Siitä Sirpa nauttii nyt omassa yksiössään.

– Kaikki muu sujuu hyvin, mutta valtavia kemuja täällä ei voi järjestää. Tosin se ei ole mikään ongelma, kun Kallio on täynnä toisenlaisia olohuoneita.

Fakta

Sirpa Kähkönen

  • 57-vuotias kirjailija ja Kirjailijaliiton puheenjohtaja.

  • 30 vuotta kirjailijana tuli täyteen tänä syksynä.

  • Asuu Helsingissä. Eronnut. Aikuinen tytär.

  • Syyskuussa ilmestyi uusin teos Vihreä sali (Otava).

Lue myös: Taina Latvala, 38, mietti vuosia, haluaisiko hän äidiksi –  ystävä kysyi olennaisen kysymyksen, jonka jälkeen ajatus kirkastui

Lue myös: ”Sain aina kuulla, että kampaa tukkas, hirveä pusero, lopeta tupakointi” – tytär Eve Hietamies avaa nyt, millainen tyyppi kaikkien tuntema kirjailija Laila Hirvisaari oli

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?