Jukka, 41, ja Chachi, 25, Hildén päättivät jo suhteensa alkuvaiheessa, ettei heidän välillään saa olla salaisuuksia. Kaikesta on pakko pystyä puhumaan, olipa aihe kuinka vaikea tahansa.
Päätöksen sinetöimiseen tarvittiin kuitenkin kriisi. Pari asui vielä Yhdysvalloissa ja oli seurustellut vuoden päivät, kun alun huuma alkoi hiipua. Arki ja todellisuus vyöryivät päälle ja johtivat yhteenottoihin.
– Teimme ja menimme paljon. Välttelin sillä tavoin edellisestä elämästäni kumpuavaa surua ja tuskaa. Chachi teki sitä samaa, Jukka kertoo.
Lopulta pari ajautui niin totaalisesti törmäyskurssille, ettei välttely enää toiminut.
Jukka kuvailee itseään jääräksi pohjalaiseksi ja Chachia tuliseksi latinoksi, joita yhdistää eritoten kovapäisyys. Alun honeymoon-vaiheen jälkeen egot alkoivat kolista, ja parin välillä alkoi räjähdellä.
– Muistan keskustelun, jossa mietimme tosissamme, jatkuisiko matka yhdessä vai erillään. Päädyimme kuitenkin sopimaan, että ennen eropäätöstä puhuisimme kaikki kipeimmätkin aiheet läpi. Myös sellaiset, jotka aiheuttivat häpeää, pelkoa ja surua, Jukka sanoo ja Chachi jatkaa:
– Päätimme myös, ettei toisen kipukohtia saa käyttää epäreiluina argumentteina riidoissa. Kun asia on puhuttu läpi, se jätetään taakse ja mennään eteenpäin.
Molemmat alkoivat käydä terapiassa selvittämässä omien ongelmiensa juurisyitä.
Jukka sanoo, että hän uskalsi vihdoin antaa itselleen luvan tuntea ja näyttää myös negatiivisia tunteita.
– Pikkuhiljaa aloin saada kosketuksen siihen, mikä tekee minut onnelliseksi. Samalla solmu suhteessamme lähti aukeamaan.
Jukka on uuden Ultimate Escape -sarjan tähti ja joutuu ohjelmassa pahoihin paikkoihin. Miltä se tuntui silloin raskaana olevasta Chachista? Mikä on Jukan oma pahin pelko? Millaista on parin ja pienten lasten elämä uudessa kodissa Espoossa? Mitä he odottavat tulevaisuudelta? Lue koko haastattelu tuoreesta Me Naisista 44/2021. Digilehden voit lukea tästä.
Lue myös: Laura Paloheimo, 50, erosi toisen kerran puolisostaan – kertoo nyt, miksi uusintakierros kannatti