Laura Malmivaaran tyttäret antoivat tälle suoraa palautetta, kun äiti vaikeni – Laura päätti kuitenkin pysyä hiljaa, kun ex-puoliso joutui myrskyn silmään

Kolme vuotta sitten Laura Malmivaara joutui tahtomattaan keskelle metoo-kohua. Toisella puolen seisoivat näyttelijäkollegat yhdessä rintamassa. Vastapuolella oli Lauran ex-puoliso ja lasten isä. –Oli raastavaa olla siinä paineiden ristitulessa.

Laura Malmivaara vaikeni, kun hänen ex-puolisonsa, elokuvaohjaaja Aku Louhimies, joutui keskelle kohua.

20.9.2021 7:00

Jotkut lauseet purskahtivat näppäimistöltä kuin itsestään. Toisten kohdalla piti miettiä enemmän ja hioa jokaista sanaa. Kirjoittaminen tuntui kuin fyysisenä suorituksena koko kehossa.

Näin näyttelijä ja kirjailija Laura Malmivaara, 47, kuvailee esikoisteoksensa syntyä. Vaiti (Otava) on varmasti yksi kirjasyksyn 2021 kohahduttavimpia kirjoja.

Ei ihme. Onhan tätä puheenvuoroa odotettu oikeastaan jo vuosia, Lauran näkökulmaa siihen, mitä hänen lähipiirissään tapahtui keväällä ja kesällä 2018, metoo-liikkeen ravistellessa maailmaa.

Kirjaa markkinoidaan omakohtaisena autofiktiona. Moni epäilemättä lukee sitä yksi yhteen -kuvauksena Laurasta, hänen perhe-elämästään ja hänen väleistään lastensa isään, ex-puolisoonsa elokuvaohjaaja Aku Louhimieheen.

Kirjan minäkertoja on eronnut nainen, jota repivät kahtaalle suuntautuvat lojaliteetit – toisella puolella maailmanlaajuisen liikehdinnän syvällisesti sisäistäneet kollegat, toisella ex-puoliso ja yhteisten lasten isä. Mies, jonka tekemisiä ruoditaan päivästä toiseen julkisesti ja joka esiintyy nöyränä ja anteeksipyytelevänä televisiossa. Läheinen ihminen, jonka jaksamisesta ja kestokyvystä nainen on syvästi huolissaan.

Ja jossain välissä ovat yhteiset lapset, skarpit ja tiedostavat teinit, jotka lukevat otsikot isästään ja joutuvat ottamaan asiaan kantaa myös koulutunneilla.

Laura tiedostaa, että vaikka kirja on fiktiota eikä suoraan kerro kenestäkään tietystä ihmisestä, sitä tullaan lukemaan tosielämän peilinä. Väärä tulkinta se ei hänestä ole.

– Halusin kirjoittaa tarinan ihmisestä välikädessä, paineisessa tilanteessa. Kirjan kertojaminä joutuu prässiin, jota hän ei ole valinnut eikä aiheuttanut. Tarina syntyi itse eletystä ja koetusta, niistä tunteista, jotka eivät ole jättäneet rauhaan.

– En silti ole katkera enkä tahdo syyllistää ketään. Korostan, että tämä kirja on subjektiivinen ja fiktiivinen näkökulmani tapahtumiin, yksi siivu minusta. Tunteeni, havaintoni ja ajatukseni tiivistyvät tekstissä. Romaanimuoto antaa suojaa, Laura Malmivaara miettii.

Oikea aika kirjoittamiselle oli nyt, kun vuodet ovat tuoneet etäisyyttä tapahtumiin ja laajentaneet näkökulmaa. Kukaan Lauran läheisistä ei yrittänyt vaikuttaa hänen projektiinsa tai ottanut etukäteen kantaa tekstin sisältöön.

”Myrskyn silmässä ei kohtuullisuutta ole.”

– Olen ollut kiinnostunut kirjoittamisesta jo pitkään ja tehnyt sitä aktiivisesti. Lähipiirissä tapahtunut kohu oli kuitenkin se sysäys, joka tarvittiin, että kaikki se, mitä olin kymmenen vuoden ajan hahmotellut, sai muodon, hän sanoo.

– Halusin jättää tekstiin myös paljon kohtuutonta, rumaa ja inhottavaa. Myrskynsilmässä kun ei kohtuullisuutta ole.

Laura Malmivaaran esikoisteos on saanut hyvän vastaanoton. Hän aikoo jatkaa kirjailijan polulla, mutta seuraava teos tulee käsittelemään aivan toista aihetta.

Ristitulessa

Maaliskuussa 2018 kahdeksan suomalaista naisnäyttelijää kertoi Ylen uutisessa negatiivisista kokemuksistaan ohjaaja Aku Louhimiehen alaisena. Näyttelijät kertoivat tulleensa alistetuiksi ja nöyryytetyiksi Louhimiehen elokuvaprojekteissa.

Facebook-kirjoituksessa ja saman kevään Jussi-gaalassa Louhimies pyysi anteeksi ja kertoi surevansa sitä, että näyttelijät ovat kokeneet työskentelyn hänen kanssaan ahdistavana. Myöhemmin hän kuitenkin sanoi julkisesti, ettei koe tehneensä mitään väärää.

– Kyse oli oman alani ja omien kollegoideni vahvasta noususta vanhoja rakenteita, väärinkäytöksiä ja haitallisia johtamistapoja vastaan. Siinä kohussa yksi näkyvä kohde oli minun lasteni isä, Laura sanoo.

– Tiesin, etten ole vastuussa ex-puolisoni tekemisistä tai tekemättä jättämisistä. Erostammekin oli jo vuosia. Kukaan kollegoistani ei myöskään syyttänyt minua mistään, enkä joutunut somehäiriköinnin tai ilkeiden kommenttien maalitauluksi. Ja silti – oli raastavaa olla siinä, kollegoiden ja yhteen perheyhteisöni jäseneen kohdistuvien paineiden ristitulessa.

Valintana vaitiolo

Kohun aikoihin Laura jännitti joka aamu uusia otsikoita ja seurasi tahtomattaan somea tiiviimmin kuin olisi halunnut. Välillä oli pakko puida tapahtumia ja tilanteen mutkikkuutta luottoystävien, omien vanhempien ja tyttärien kanssa.

Laura muistaa, että noina päivinä hänen puhelimensa soi ja piippaili viestejä tiuhaan. Media penäsi häneltä kannanottoa tai kommenttia. Mitä tahansa, mikä olisi avannut uutta, intiimiä näkökulmaa kulissien takaisiin tapahtumiin. Suunsa avaamalla Laura olisi voinut saada massiivisen julkisuuden missä tahansa suomalaisessa tiedotusvälineessä.

Hän kuitenkin päätti olla vaiti.

– Ymmärrän erittäin hyvin tarpeen keskustella alamme väärinkäytöksistä. Silti koin, etten itse voinut lähteä mukaan siihen.

– Tämä aika korostaa puheen ja avoimuuden merkitystä. On kuitenkin tilanteita, joissa oikeita sanoja ei ole. Sain kuulla monelta taholta, että anna toisen hoitaa omat sotkunsa, Laura kertoo.

– Välillä varovainen en kommentoi mitään mihinkään suuntaan -linjani ärsytti itseänikin. Myös tyttäreni olisivat toivoneet minulta suorempia sanoja. He sanoivat, että älä äiti aina selittele asioita muiden puolesta. Sinullakin on oikeus ottaa kantaa ja olla mieltä. Älä ole noin nössö.

Mutta Laura piti linjansa. Lojaalius kahteen suuntaan sitoi hänet hiljaisuuteen.

Vasta vuosia myöhemmin kirjoittaessaan kirjaansa Laura oivalsi, miten syvälle hänen valitun vaikenemisensa juuret ulottuvat.

Laura Malmivaara oppi lapsuudenkodissaan, että perhe pitää yhtä.

Perhe pitää yhtä

Rakastavat, ihanat vanhemmat. 1940-luvulla syntyneet suurten ikäluokkien edustajat. Lauran kirjassa suureen rooliin nousevat päähenkilön äiti ja isä, ruokaan ja rakkauteen jälkeläisensä hukuttavat ikäihmiset. He ovat kirjan varauksettoman lämmin sydän.

Myös heillä on elävät esikuvat todellisuudessa.

– Äitini on 74-vuotias, isä 73. He ovat olleet yhdessä yli viisikymmentä vuotta ja ovat täysin kiinni elämässä, heillä on toisensa, Laura Malmivaara kuvailee lämpimästi vanhempiaan.

Perhe asui Kajaanissa Lauran yläkouluikään asti. Ekonomi-isä teki uraa, hammashoitajan koulutuksen saanut äiti oli välillä töissä mutta myös pitkiä aikoja kotona hoitamassa perheen kolmea lasta, joista Laura on keskimmäinen.

– Olen aika tyypillinen 70-luvun tyttö, yhtenäiskulttuurin tuote. Meillä kotona äiti oli se, joka kokosi ihmiset yhteiseen pöytään ja loi juhlan tuntua jokaiseen hetkeen. Meillä naurettiin paljon ja pidettiin tiiviisti yhtä, Laura muistelee.

Perhekeskeisyys jätti jälkensä.

– Tärkein oppi kotoa oli se, että perhe ei tuomitse. Jokaisella pitäisi olla ympärillään ihmisiä, jotka ovat aukottomasti samalla puolella. Tämä ajatus pätee meillä kaikkiin laajennetun uusperheemme jäseniin, eksiin, nyksiin ja erityisesti lapsiin, hän korostaa.

Lauran mielestä jokainen meistä tarvitsee myös hellyyttä, ymmärrystä ja armollisuutta: inhimillisyyttä. Se ei kuitenkaan tarkoita silmien ummistamista ongelmilta.

– Kohun keskellä äitini muistutti, että sinun tehtäväsi on nyt olla se, joka tukee muita. Hän myös toisteli, miten tarvitsemme usein rakkautta eniten silloin kun vähiten sitä ansaitsemme.

Ajatus piti perheyhteisön rivit suorina, kun ympärillä myrskysi. Ikään kuin sanattomasti päätettiin, että lyötyä ei lyödä eikä kohun ryvettämälle läheiselle käännetä selkää.

– Ystäväni ja kollegani samalta alalta ymmärsivät oikein hyvin, miksen voinut olla mukana yhteisessä rintamassa. Hankala tilanteeni hahmotettiin kyllä. Mutta se ei estänyt minua syyllistämästä itse itseäni ja tuntemasta oloani ulkopuoliseksi – se tapahtui pitkälti oman pääni sisällä.

Miksi olen tällainen? Miksi toimin näin? Kuinka olen joutunut tällaiseen tilanteeseen? Laura kyseli itseltään yhä uudelleen.

– Yhteisestä historiasta ja perhesiteistä kumpusi tiettyä lojaaliutta. Selän kääntäminen lasteni isälle hänen elämänsä kenties kovimmassa paikassa ei ollut vaihtoehto, hän sanoo.

– Omassa elämässäni pyrin hyvään toimimalla muita kunnioittavalla tavalla ja kasvattamalla lapsianikin empatiaan.

Lapset kohun keskellä

Laura sanoo kohun paljastaneen hänelle, että ihminen on pohjimmiltaan laumaeläin.

– Meillä on luontainen tarve kuulua laumaan, päästä mukaan yhteiseen kuoroon ja tulla hyväksytyiksi. Jokainen varmasti tunnistaa sen tarpeen itsessään. Niin minäkin, Laura miettii.

Sosiaalinen media pahentaa tilanteita, eskaloi ja lietsoo helposti vastakkainasetteluja.

– Kasvokkain kohdatessa suurin osa ihmisistä on inhimillisiä ja hyviä tyyppejä. Kohun keskellä minua lämmittivät henkilökohtaiset keskustelut, hyvät pienet hetket ystävien ja tuttujen kanssa, Laura muistelee.

– Silti en missään nimessä tuomitse somea huonoksi asiaksi. Se on kanava, joka on kaikkien ulottuvilla ja antaa joukkovoimaa ja pontta monille tärkeille asioille.

Somen ja lehtiotsikoiden kautta myös Lauran ja Akun tyttäret tulivat tietoisiksi kuohunnasta isänsä ympärillä. Laura ei vieläkään ole varma siitä, miten hyvin hän lastensa tukemisessa onnistui.

– Teineille tällainen asia on vaikea, eikä oma vanhempi välttämättä ole se ihminen, jonka kanssa aihetta tahtoo käydä läpi. Yritimme puhua asiasta puhumasta päästyämme ehkä vuoden verran, mutta auttoiko se heitä – en tiedä.

”Käsittelimme perheessä monet menneet, vaikeat asiat pohjamutia myöten.”

Kirjasta käy ilmi, miten nuoret ihmiset kipuilevat vaikeiden tunteiden kanssa. Yhtäältä he rakastavat kohun keskelle joutunutta vanhempaansa ja toivovat hänelle hyvää, toisaalta kokevat ajan hengen ja yhteiskuntaa muovaavat uudet ajatukset läheisiksi ja ikäpolvelleen luonnollisiksi. Ristiriitaa ei ole helppo purkaa.

– Uskon, että varttuessaan lapsemme löytävät omat väylänsä ja tapansa käsitellä näitä asioita. Siitä olen pitänyt huolen, että olen ollut avoin tunteistani ja valmis vastaamaan parhaani mukaan kaikkiin heidän kysymyksiinsä, Laura sanoo.

– Annanko itselleni pisteitä toiminnastani? No en – mutta antavatko äidit ikinä?

Kohun jälkeiset vuodet ovat olleet hyvää aikaa Laura Malmivaaralle.

Ystävyydet muuttuvat

Voivatko asiat myrskyn jälkeen palautua sellaisiksi kuin ne ennen olivat?

Eivät, sanoo Laura Malmivaara – eikä se ole tarkoituskaan.

– En missään nimessä tahtoisi palata menneeseen. Tällainen kriisi avaa myös uudenlaisia ovia. Käsittelimme perheessä esimerkiksi monet menneet, vaikeat asiat pohjamutia myöten. Ehkä myös keskinäinen luottamus jollakin tapaa syveni.

– Laajemmin, taiteen tekemisessä, tällainen liikehdintä ravistelee vanhaa ja luo uutta. Siksi se on tervetullutta. Tekee hyvää joutua katsomaan asioita monesta eri näkökulmasta ja joutua pakotetuksi ulos omasta kuplasta, Laura uskoo.

– Toivon taiteen tekemisessä moniäänisyydelle ja tasavertaisuudelle tilaa entistä enemmän.

Yleisellä tasolla hän toivoisi vuoropuhelun ja ymmärryksen lisääntymistä yhteiskunnassa ja jyrkkien vastakkainasettelujen lientymistä.

Suhteissaan muihin ihmisiin hän on päättänyt katsoa kohti tulevaa, ei mennyttä.

– Ystävyydet muuttuvat ja muokkautuvat elämänvaiheiden mukana ihan ilman kohujakin. Se on luonnollista ja ymmärrettävää, Laura Malmivaara toteaa.

Hänelle kohun jälkeiset vuodet ovat olleet hyvää ja tuotteliasta aikaa. Esimerkiksi esikoisromaania tuskin olisi syntynyt ainakaan tässä vaiheessa ilman voimakasta omakohtaista alkusysäystä.

– Tämä läheltä nähty tilanne on opettanut minulle kaksi tärkeää asiaa. Ensiksikin tunnen syvää myötätuntoa somemylläkän keskelle joutuvia ihmisiä kohtaan, oli syy mikä tahansa. Toiseksi olen alkanut arvostaa kaikkia niitä ihmisiä, joilla on rohkeutta jakaa oma tarinansa ja näkökulmansa julkisuuteen. Erilaisia ääniä tarvitaan, Laura Malmivaara painottaa.

– Tämän kirjan jälkeen voin kirjaimellisesti sulkea viimeisen sivun tähän asiaan.

Laura Malmivaara

Näyttelijä ja kirjailija syntyi 26.10.1973 Kajaanissa.

Opiskellut myös valokuvausta Taideteollisessa korkeakoulussa ja teologiaa Helsingin yliopistossa. Levyttänyt musiikkia ja ohjannut näytelmän.

Avioliitto ohjaaja Aku Louhimiehen kanssa 2003–2012. 2004 ja 2006 syntyneet tyttäret.

Asuu avoliitossa Helsingissä.

Lue lisää: Miika Nousiainen kertoo Me Naisille saamastaan ankarasta kasvatuksesta ja siitä, miten valitsi itse isänä pehmeämmän linjan

Lue lisää: Kirsi Piha kertoo Me Naisille lapsuudestaan alkoholisti-isän tyttärenä: ”Isän kuoleman traagisuus salattiin minulta ensin vuosiksi”

Lue lisää: Kimmo Oksasen isä pakeni ulosottomiehiä ja katosi välillä myös perheeltään – hylkäämisen pelko näkyy pojan ihmissuhteissa vielä kuusikymppisenäkin

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?