Juontajana ja mediapomona tunnettu Kristiina Komulainen, 42, valmistui keväällä poliisiksi. Viimeisen opiskeluvuoden hän vietti nuorempana konstaapelina Helsingin poliisilaitoksella. Osa siitä meni tutkinnan puolella väkivaltarikosyksikön murharyhmässä ja kuolemajaoksessa.
Heinäkuusta alkaen hän on tehnyt töitä kunniaväkivaltarikosten parissa.
– Haaveilin jo nuorena poliisin urasta. Nyt ajattelen, että olen ryhtynyt siihen juuri oikeaan aikaan. Opiskelukavereissa oli muutama ikätoveri ja vähän vanhempikin, Kristiina kertoo.
– Aika moni tekee nelikymppisenä uranvaihdoksen. Väitän, että se on jokin ihmisyyteen rakennettu juttu. Monella se sisäinen huuto on niin kovaa, että on pakko tehdä jokin liike.
Kristiina oli ehtinyt tehdä uraa palkittuna radiokanavajohtajana, kysyttynä juontajana ja yritysten muutoskonsulttina. Hänestä oli terveellistä hypätä johonkin aivan uuteen.
– Minulla oli tällä kokemuksella ehkä enemmän henkistä pääomaa kuin monilla muilla nuoremmilla, mutta ei siinä voi lähteä keulimaan. Olin tuntemattomalla maaperällä, ja olimme kaikki samalla viivalla.
Siitä Kristiina nautti.
– Tähän ikään mennessä jokainen on ottanut pataan aika paljon. On tullut haavoja ja arpia. Sitten yhtäkkiä hyppääkin maailmaan, jossa ei ole vielä sattunut mitään. Sain hengittää. Se teki tosi hyvää. Tuli uudenlaista viisautta, Kristiina kertoo.
– Poliisin työ on avannut minulle uuden kerroksen yhteiskunnasta. Joka vuorossa kentällä törmäämme puukkoihin ja käsiaseisiin. Olen todella huolissani nuorten tilanteesta ja puukkojen määrästä Helsingissä.
Opiskelemaan lähtiessään Kristiina mietti paljonkin, millaiseksi ihmiseksi hän mahtaa muuttua. Sitä, mitä poliisin työssä näkee, ei saa enää pyyhittyä sarveiskalvolta pois. Kuinka kyyniseksi se tekee ihmisen? Haluaako hän sitä?
Nyt se on nähty.
– Maailmani on tosi erilainen kuin kolme vuotta sitten. En silti haluaisi olla entinen minä.
Itseään Kristiina kuvaa jämäkkänä ja rauhoittelevana poliisina. Murharyhmän tehtävissä häntä voi olla sellissä vastassa vanha konkari tai ensikertalainen. Kristiinalla on periaate: hän ei koskaan astu selliin koputtamatta.
– Se on sen ihmisen reviiri, vaikka hän olisi mitä tehnyt. Ihan aluksi menen jutulle ja haistelen, millä tuulella ihminen on. Tsekkaan, ovatko vieroitusoireet päällä ja pitääkö hankkia metadonia tai röökiä. Tai onko ihminen hirveässä kännissä.
Kuulustelun aika on myöhemmin.
Miten yhteiskunnan eri kerrosten näkeminen on vaikuttanut omaan vanhemmuuteen? Kristiina sanoo viisi vuotta sitten ”palaneensa poroksi”. Mitä hän sillä tarkoittaa? Kristiina on myös endurokuski. Mitä se on opettanut hänelle naisista, miehistä ja ikääntymisestä? Lue koko haastattelu Me Naisten numerosta 35/2021. Digilehden voit lukea tästä.
