Dakota, 30, kasvatettiin kovan kurin alla tytöksi – näin se näkyy yhä hänen elämässään transmiehenä: ”Huomaan, etten uskalla vaatia kunnioitusta” - Ihmiset & suhteet - Ilta-Sanomat

Dakota, 30, kasvatettiin kovan kurin alla tytöksi – näin se näkyy yhä hänen elämässään transmiehenä: ”Huomaan, etten uskalla vaatia kunnioitusta”

Dakota Robin on ehtinyt elää niin kiltin tytön, nuoren naisen, muunsukupuolisen kuin miehen roolissakin. Hän kertoo nyt tarinaansa, jotta samojen asioiden kanssa kipuilevilla olisi esikuva, jota hänellä ei koskaan nuorena ollut.

28.7. 19:00

”Et voi olla huippujalkapalloilija, koska olet tyttö. Älä laita housuja luokkakuvaan vaan mekko, niin kuin muutkin tytöt. Älä puhu noin.”

Näin muistelee lapsuuttaan transsukupuolinen Dakota Robin. Dakota kasvatettiin kiltin tytön rooliin, ja se vaikuttaa hänen elämäänsä miehenä vielä 30-vuotiaanakin. Hän on kamppaillut identiteetin ja itsetunnon kanssa läpi elämänsä.

– Olin hyvä väärissä asioissa ja huono niissä asioissa, joissa olisi pitänyt olla hyvä. Olin esimerkiksi huono koulussa lukihäiriöni takia, ja aina ihmeteltiin, miten veljeni voi olla parempi, kun minä olen tyttö. Tyttönä minulta vietiin unelmia, muokattiin käytöstä, hillittiin ja kontrolloitiin. Miten istun, miten pukeudun ja miten saan ottaa tilaa, Dakota muistelee.

Mies kiltin tytön roolissa

Dakota tajusi jo hyvin nuorena, että tytöiltä ja pojilta odotettiin ihan erilaisia asioita.

Tyttönä hän koki, että häneltä odotettiin jonkinlaista täydellisyyttä.

– Veljeni sai kokeilla, ottaa riskejä, tehdä mokia ja oppia kantapään kautta. Mutta tyttönä minua tavallaan häpäistiin samoista asioista. En saanut olla lapsenomainen.

Isovanhemmilla oli merkittävä rooli Dakotan ja hänen veljensä kasvatuksessa. Puoliksi turkkilainen ja puoliksi suomalainen Dakota syntyi Sveitsissä, josta hän muutti kolmevuotiaana äitinsä kanssa Suomeen isovanhempien luokse.

Dakota syntyi Sveitsissä ja kasvoi Lahdessa. Kasvatuksesta paljon vastuuta ottivat isovanhemmat.

Sodan nähneiden isovanhempien kodissa Lahdessa kuri oli kova.

– Minä olin aina se villimpi meistä. Jos olimme ulkona leikkimässä ja riehumassa, mummoni tuli komentamaan ja huutamaan. Hän sanoi, että veljeltäsi vielä ymmärrän käytöksen, mutta miten sinä kehtaatkin. Huomasin, että minua toruttiin ja vastuu vieritettiin tavallaan minulle, Dakota kertoo.

Se, että ”pojat on vain poikia”, vaikutti sekä Dakotaan että hänen veljeensä. Dakota alkoi kantaa kiltin tytön roolia ja huomasi olevansa vastuussa kaikkien tunteista.

– Koen, että minut kasvatettiin vastuun ja huolen kantajaksi, koska minusta tulisi jokin päivä ehkä äiti. Ja se alkoi ihan lapsena jo.

Dakota alkoi pelätä epäonnistumista jo nuorena. Kasvatus vaikuttaa häneen edelleen.

– Huomaan vieläkin, etten uskalla vaatia arvostusta, kunnioitusta, oikeuksia tai tilaa, jos minua kohdellaan kaltoin. Huomaan, että otan kaiken vastaan, koska niin minut on kasvatettu. Ei ole minun paikkani tehdä, en saa olla liian näkyvä tai kuuluva.

– Toisaalta uskallan tuntea ja näyttää tunteita, koska minut kasvatettiin tytöksi. En ole mies, jonka tunteet olisi tukahdutettu.

Yksi ihminen monessa roolissa

Naiseksi kasvaminen ei ollut ainoa asia, joka aiheutti paineita Dakotalle. Hän koki olevansa aina väärässä paikassa ja vääränlainen.

– Lapsena itkin, että mä haluan olla poika, mä haluan olla poika, miksen mä voi olla poika. Se laitettiin aina sen piikkiin, että tuo on ihan hölmöä eikä mahdollista.

Teini-ikäisenä Dakota huomasi pitävänsä naisista ja tuli seksuaalista suuntautumistaan pohtiessaan siihen tulokseen, että on lesbo. Hän ei tiennyt, että oli olemassa muita mahdollisuuksia.

Vasta 18-vuotiaana Dakota kuuli ensimmäistä kertaa, että on olemassa transihmisiä. Dakotan päässä kuva transihmisistä oli kuitenkin stereotyyppinen ja halventava, mikä sai hänet perääntymään kaappiin entisestään.

21-vuotiaana hän perehtyi transasioihin syvemmin ja alkoi nähdä ne uudessa, paremmassa valossa.

Olen elänyt kiltin pienen tytön roolissa, varhaisaikuisen naisen roolissa, muunsukupuolisen roolissa ja nyt miehen roolissa.

Vähitellen Dakota alkoi pitää erilaisuuttaan lahjana ja työstää sitä. 23-vuotiaana hän koki olevansa muunsukupuolinen. Meni vielä jonkin aikaa, ja hän ymmärsi olevansa transmies.

– Koen olevani sillä tapaa poikkeuksellinen, että olen elänyt yhteiskunnassa useissa rooleissa, mitä moni taas ei ole kokenut. Olen elänyt siinä kiltin pienen tytön roolissa, varhaisaikuisen naisen roolissa, muunsukupuolisen roolissa ja nyt miehen roolissa, Dakota kertoo.

Hänen mukaansa kaikissa rooleissa on yksi yhteinen piirre.

– Ainut asia, jonka olen jokaisesta roolista ja muilta ympärillä oppinut, on etten koskaan oikeastaan kokenut riittäväni mihinkään niistä rooleista. Eikä se johtunut ainoastaan transidentiteetistäni. Silloinkin, kun olin yksi naisista, huomasin, ettei oikeastaan kukaan meistä mahtunut siihen naiseuden muottiin.

Jos muottiin ei mahtunut, oli vääränlainen, epähaluttu, häpeällinen, ei tarpeeksi sitä, tätä tai tuota. Saman Dakota on huomannut miesten maailmassa.

– Ennen tavoittelin toksista maskuliinisuutta madaltamalla ääntä tai heittämällä tietynlaista vitsiä miesten seurassa. Huomaan, että mitä vanhemmaksi tulen, niin sitä vähemmän välitän muiden mielipiteistä. Enää en mieti, riitänkö miehenä. Mutta edelleen koen jonkinlaista riittämättömyyden tunnetta yleisesti. Kamppailen identiteettini kanssa kuten moni muukin.

Enää en mieti, riitänkö miehenä. Mutta edelleen koen jonkinlaista riittämättömyyden tunnetta yleisesti.

Dakota kokee olevansa edelleen kiinni lapsuuden odotuksissa. Jos miesporukassa joku mokaa, hän tuntee kantavansa vastuun, koska hänet kasvatettiin tytöksi.

– Esimerkiksi kun tuli #metoo-kampanja ja puhuttiin niistä asioista, niin huomasin kantavani vastuun. Yritin keskustella ja muuttaa maailmaa. Minut on kasvatettu siihen, että kun miehet mokaavat, se on kuitenkin minun vastuullani, ja minun pitää kantaa se tunnollinen taakka.

Edesmenneet isovanhemmat eivät olleet enää mukana näkemässä Dakotan matkaa varhaisaikuisesta naisesta mieheksi.

– Olisi mielenkiintoista pystyä keskustelemaan heidän kanssaan siitä, miten he näkivät sen. Biologinen äitini on todella läheinen minulle, ja hän on aina tukenut minua, mutta hän on pelännyt ja koettanut suojella minua maailmalta. Jos olisin häntä kuunnellut, niin en olisi tänä päivänä tällaisena tässä.

Dakota jakaa kokemuksiaan sekä työssään että Instagramissa seuraajilleen.

Annan muille, mitä en itse koskaan saanut

Ensimmäiset 18 vuotta elämästään Dakota kuvitteli, että hän on ainut, joka ei sovi muottiin.

– Kaikelta siltä tuskalta oltaisiin voitu välttyä, jos koulussa, perheessä tai missä tahansa olisi ollut edes yksi ihminen, joka olisi maininnut, että sinun kaltaisiasi on aina ollut ja se on ihan normaalia.

Dakota tekee nyt työtä, jolle olisi ollut kipeästi tarvetta silloin, kun hän itse oli lapsi. Hän toimii ihmisoikeuskouluttajana. Työ on käytännössä sitä, että hän matkustaa ympäri Eurooppaa kouluttamassa yrityksiä ja organisaatioita yhdenvertaisuuteen, yhteenkuuluvuuteen ja ymmärtämään monimuotoisuutta.

– Huomasin, että olen monet vuodet tuskaillut, voinut huonosti ja ollut itsetuhoinen vain sen takia, että ympäristö ei tunnistanut olemassaoloani. Ei ollut työkaluja, joilla olisin voinut lapsena ja nuorena löytää identiteettini ja ymmärtää itseäni.

Olen voinut huonosti vain sen takia, että ympäristö ei tunnistanut olemassaoloani.

Kun Dakota parikymppisenä viimein löysi työkalut käsitellä asioita, hän hyväksyi lopulta itsensä. Ensin hän hakeutui Setalle vapaaehtoiskouluttajaksi, koska hän halusi työskennellä nuorten kanssa.

– Ymmärsin, mikä voima tiedolla ja jonkun ihmisen läsnäololla on. Halusin auttaa jakamalla kokemuksiani.

Setalla Dakotan lahjat huomattiin nopeasti. Hänen tavastaan puhua ja käsitellä asioita pidettiin, ja se teki vaikutuksen moniin.

– Minulta kysyttiin, haluaisinko lähteä kokemuskouluttajaksi. En edes tiennyt, mitä se tarkoitti. Kolmen viikon päästä huomasin kouluttavani isoa joukkoa koulupsykologeja, ja sitä kautta pääsin tähän pisteeseen, jossa nyt olen.

Dakotan matka ei todellakaan ole ollut helppo, mutta kipuilusta ja tuskailusta hän on saanut rakennettua myös paljon hyvää.

– Kokemus on ollut harvinainen ja kivulias, mutta kivusta voi olla myös hyötyä, jos sillä voi auttaa muita.

Lue myös: Mona, 28, on saanut Tinderissä jopa tappouhkauksia, koska on transsukupuolinen – kertoo nyt, millaista on deittailla transnaisena

Lue myös: Johannes tajusi 10-vuotiaana olevansa homo ja että se olisi syntiä – nyt hän kertoo, millaiset jäljet 4 vuoden ”eheytyshoidot” jättivät

Lue myös: Tiedätkö, mitä tarkoittaa cis ja mitä eroa on transsukupuolisella ja transvestiitilla? Näin puhut sukupuolten moninaisuudesta ihmisarvoa kunnioittavasti

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?