Kipu vei hiihtäjä Kerttu Niskaselta tajun kolmesti – vasta Suomessa lääkäri kertoi musertavat uutiset loukkaantumisesta - Ihmiset & suhteet - Ilta-Sanomat

Kipu vei Kerttu Niskaselta tajun kolme kertaa vuorokauden aikana – vasta Suomessa lääkäri kertoi musertavat uutiset loukkaantumisesta

Kuluneen kauden piti olla hiihtäjä Kerttu Niskasen paras, mutta yllättäen se keskeytyi, ja keväästä tuli hänen elämänsä rankin. –Kun kipu iski, tiesin, että jokin oli pahasti vialla.

Kertun puoliso Juho on myös hiihtäjä ja valmentaa vaimoaan. ”Olin onnekas, että Juho oli tukenani.”

27.6. 8:00

Vielä tuo viimeinen mutka. Jos selviän siitä, pääsen maaliin.

Kuluneen kauden piti olla hiihtäjä Kerttu Niskaselle, 32, paras ikinä. Kymmenen kilometrin perinteisen tyylin kilpailu Ruotsin Falunissa muuttui kuitenkin painajaiseksi.

Kertun vasempaan pohkeeseen oli tullut pieni, ikävä tunne pari päivää ennen kisaa. Pohjetta tutkittiin, mutta mitään ei löytynyt. Kisan edetessä tunne muuttui järkyttäväksi kivuksi. Viimeisillä kilometreillä hiihtäminen oli sellaista tuskaa, että Kerttu ei enää nähnyt kunnolla ympärilleen eikä kuullut ladun varrella kannustaneita huoltojoukkoja.

– On suoranainen ihme, että pysyin jotenkin tolpillani.

Kisan lopusta Kerttu muistaa ainoastaan viimeisen mutkan ennen maalisuoraa. Siihen laskettiin alamäestä kovalla vauhdilla, ja käännöksessä oli pakko laittaa painoa kipeytyneelle vasemmalle jalalle. Kylmät väreet kulkivat läpi kropan, kun kipu viilsi pohjetta.

Kerttu romahti maahan heti maaliviivan ylittämisen jälkeen. Joukkuekaverit tiesivät, että jokin oli vialla, sillä kaatuminen ei ollut Kertun tapaista. He riensivät naisen luo auttamaan.

Koko Suomen joukkue kerääntyi pohtimaan tilannetta. Kaikki yrittivät vuorotellen rauhoitella sanomalla, että kyse ei varmasti ollut mistään vakavasta. Se ei lohduttanut Kerttua.

– Tiesin itse, että jokin oli pahasti vialla.

Taju kankaalla

Huippu-urheilijat ovat tottuneet kestämään epämukavuutta ja kipuakin.

Se on erottamaton osa harjoittelua ja kehittymistä. Kun treenataan paljon ja kovaa, aina jotain kohtaa kolottaa. Mutta kipu, joka Kertun jalkaan iski Falunin kisan jälkeen, oli jotain aivan erilaista.

Suomen joukkue päätti, että jalka kuvattaisiin vasta Suomessa Ruotsin huonon koronatilanteen takia. Lento lähti vasta seuraavana päivänä, joten Kertun piti selvitä yöstä hotellihuoneessaan perussärkylääkkeiden turvin.

”Maajoukkueen psykologi sanoi minulle, etten tarvitse psykologin palveluita, kun minulla on sisarukseni. Pystyn puhumaan heille mistä tahansa.”

Onneksi tukena oli Kertun aviopuoliso, hiihtäjä Juho Mikkonen, joka toimii myös Kertun henkilökohtaisena valmentajana.

– En olisi selvinnyt yksin, sillä minulta lähti taju kolmesti seuraavan vuorokauden aikana.

Juho ei kuitenkaan pystynyt lentämään Kertun kanssa Suomeen, sillä hänellä oli vielä oma kisansa hiihdettävänä. Saattajaksi pääsi onneksi Kertun pikkuveli Iivo, huippuhiihtäjä hänkin.

Lentokentillä matkanteko sujui suhteellisen kivuttomasti, kun Iivo kärräsi sisartaan pyörätuolilla. Matka hotellille oli kuitenkin pakko taittaa keppien varassa.

– Minulla on edelleen puhelimessa kuva siitä, kun pääsin perille hotelliin. Paita oli läpimärkä tuskanhiestä.

Juho lensi perässä Suomeen seuraavana päivänä. Pariskunta jatkoi yhdessä matkaa Kuopioon ja ortopedin vastaanotolle. Jalka kuvattiin, ja sitten edessä oli piinallinen odotus.

– Minua ei ole koskaan pelottanut niin paljon. Osasin aavistaa pahaa, mutta toivoin silti parasta, Kerttu sanoo.

Kun lääkäri ilmestyi odotustilaan, jo hänen vakavasta ilmeestään näki, etteivät uutiset olleet hyviä.

Kerttu itki ja huusi, kun lääkäri näytti röntgenkuvaa. Siinä näkyi luu, joka oli murtunut kokonaan poikki.

– Se oli yksi elämäni hirveimmistä hetkistä, Kerttu sanoo ja hautaa kasvot hetkeksi kämmeniinsä.

– Vetää vieläkin vähän herkäksi.

Jos jalka olisi kipeytynyt vähitellen tai antanut etukäteen edes jonkinlaisia varoitusmerkkejä, Kertulla olisi ollut aikaa sulatella tilannetta. Nyt tieto iski kuin salama kirkkaalta taivaalta: kausi oli ohi.

Lääkäri yritti lohduttaa sanomalla, että jalka kyllä kuntoutuisi seuraavaksi kaudeksi, mutta se ei sillä hetkellä auttanut.

– Odotin kaudelta niin paljon. Pettymys oli valtava.

Murtuma oli kova paikka myös Juholle, joka itki vaimonsa rinnalla. Valmentajana hän tiesi, kuinka paljon töitä Kerttu oli tehnyt hyvän vireensä eteen ja kuinka paljon tämä odotti maailmanmestaruuskilpailuja.

– Olin onnekas, että Juho oli tukenani. Hän tiesi tarkalleen, miltä minusta tuntui.

Odotukset olivat korkealla hyvästä syystä. Muutaman vaikeamman vuoden jälkeen hiihto oli vihdoin lähtenyt kulkemaan. Kerttu oli pysynyt terveenä ja kesän harjoituskausi oli sujunut täysin suunnitelmien mukaan. Testeissä syntyi tuon tuosta uusia ennätyksiä.

Kauden päätavoite oli asetettu helmi-maaliskuun vaihteeseen, hiihdon maailmanmestaruuskisoihin. Kerttu oli merkannut kalenteriin päämatkansa, perinteisen 30 kilometriä, jo kaksi vuotta aiemmin.

– Minulla oli täydet mahdollisuudet hiihtää mitaleille.

Sitä kisaa hän katsoi lopulta itkien kotisohvaltaan.

Kertun lapsuudenperhe on hyvin tiivis. Kertun loukkaannuttua veli Iivo ja siskot Katri ja Iita soittelivat päivittäin.

Kuusi viikkoa kipsattuna

Kipsi ja kahvikuppi ovat hemmetin vaikea yhdistelmä.

Kerttua naurattaa, kun hän miettii kuuden viikon aikana sattuneita kommelluksia kipsin kanssa. Kotona suurimmaksi haasteeksi osoittautui kahvikupin kuljettaminen keittiöstä olohuoneeseen. Jos kuppia koetti pitää kädessä ja hyppiä yhdellä jalalla, kahvia loiskui väkisinkin matkalle.

– Juholla oli joskus ollut jalka kipsissä ja hän vinkkasi, että kuppi kannattaa hinata tuolin avulla.

Kahvikuppimuisto tuntuu nyt huvittavalta, mutta kuusi viikkoa kipsattuna olivat kaikkea muuta kuin hauskoja.

Ensimmäinen viikko oli vaikein.

Menemään ja touhuamaan tottunut nainen joutui makaamaan sohvalla puolisonsa passattavana. Oli pakko vain katsoa vierestä, kun Juho hoiti nekin kotihommat, jotka olivat yleensä Kertun vastuulla.

– Se oli kova paikka ja jotenkin vaivaannuttavaakin.

Hän viestitti huonot uutiset läheisilleen jo sairaalasta ja päivitti sitten tiedon sosiaaliseen mediaan: ”Huonoja uutisia Falunista. Vasemman jalan pohjeluu on murtunut. Olin hyvässä kunnossa, enkä päässyt mittaamaan, mihin tänä talvena olisin pystynyt. Tuntuu käsittämättömän pahalta.”

Tieto kosketti sekä tuttuja että tuntemattomia. Kerttu muistelee, kuinka ovikello alkoi piristä herkeämättä sen jälkeen, kun pariskunta kotiutui sairaalasta.

– Paikallisella kukkakauppiaalla ainakin riitti hommaa, Kerttu naurahtaa.

Kukkameren keskellä istui kuitenkin maansa myynyt nainen. Hän ei enää jaksanut vastata puheluihin ja viesteihin, joissa häntä lohdutettiin toteamalla, että ”kyse on onneksi vain urheilusta” ja että ”elämä jatkuu”.

– Ihmiset tarkoittivat tietenkin hyvää, mutta minusta sanat tuntuivat hirveältä. Ajattelin, että hiihto on koko elämäni, ja nyt se loppuu.

Kerttu pyöritti Falunin kisaa mielessään yhä uudestaan ja uudestaan. Miksi hän ei ollut tajunnut keskeyttää? Miksi hän näki vain maalin, vaikka kipu meinasi viedä tajun?

– Olen tosi periksiantamaton tyyppi sekä urheilun että monen muun asian suhteen. Ajattelin, että tunnen itseni hyvin ja osaan kuunnella tuntemuksiani, mutta tuo kisa osoitti, että siinä on parantamisen varaa, Kerttu sanoo.

– Kokemus opetti, että joskus on ok luovuttaa. Päätä ei tarvitse hakata seinään urheilussa eikä muussa elämässä.

Kerttu on kisannut maailman parhaiden joukossa 15 vuotta.

Kisat kotisohvalta

Onkohan ura sitten tässä?

Sitä Kerttu mietti, kun jalka kuvattiin ensimmäisen kerran kolmen viikon kohdalla. Vaikka ortopedi oli jo murtuman todetessaan luvannut, että jalka tulisi jo seuraavalle kaudelle hyvään hiihtokuntoon, Kerttu tunsi olonsa epätoivoiseksi.

– Olin ehtinyt herätellä toiveita, että ehkä pääsisin kipsistä kolmessa viikossa, mutta luutumisprosessi ei ollut juurikaan edennyt.

Hän koetti pitää mielessään lääkärin sanat siitä, että murtunut luu paranee entistä kovemmaksi ja että seuraavalla kaudella hän olisi taatusti kisaladulla.

– Ajatus uran loppumisesta oli ennemminkin shokkireaktio kuin aito, perusteltu pelko. En esimerkiksi alkanut suunnitella elämää hiihtouran jälkeen.

Isoin romahdus tuli, kun Kerttu katsoi hiihdon MM-kilpailuja yksin kotisohvallaan. Hän oli onnistunut pääsemään riehakkaaseen kisatunnelmaan ja iloinnut läpi kilpailun joukkuetovereidensa onnistumisista, mutta sitten tuli naisten päätösmatka, 30 kilometriä perinteisellä tyylillä. Se, jonka hän oli merkannut kalenteriinsa kaksi vuotta aiemmin.

– Myönnän, että väänsin itkut. Tuntui niin epäreilulta, etten saanut olla siellä.

Kerttu on kisannut maailman parhaiden joukossa 15 vuotta. Vuosiin mahtuu paljon onnistumisia, muun muassa vuoden 2014 Sotshin olympialaisten kaksi hopeamitalia.

Välillä on ollut myös vaikeaa.

Kaksi kautta sitten Kerttu oli syvässä kuopassa. Hän oli aloittanut yhteistyön uuden valmentajan kanssa, joka ei vielä tuntenut suojattinsa rajoja. Tunnollisena ja motivoituneena harjoittelijana Kerttu puski läpi kovan treeniohjelman, vaikka tunsi sekä fyysistä että henkistä väsymystä.

– Kun kisakausi alkoi, tuli romahdus. Sykkeistäni näki, että kroppa oli sekaisin. Olin ajanut itseni ylikuntoon.

Ei ollut muuta mahdollisuutta kuin ripustaa monot hetkeksi naulaan. Se pysäytti.

– Tiesin muita, jotka olivat kerran ajaneet itsensä siihen monttuun, eivätkä olleet enää nousseet sieltä. Syyllistin itseäni siitä, etten ollut myöntänyt väsymystä valmentajilleni tai edes itselleni.

Lepo tuotti onneksi tulosta ja Kerttu palasi kisaladulle loppukaudesta. Harkinnan jälkeen hän päätyi vaihtamaan valmentajaa. Valinta oli monelle yllätys, mutta Kertulle täysin looginen siirto. Aviopuoliso Juho oli haaveillut valmennusvastuusta vuosia, ja pari oli keskustellut asiasta pitkään.

– Minulle on tärkeintä, että valmentajani tuntee minut mahdollisimman hyvin ja näkee harjoitteluani mahdollisimman paljon. Kukaan ei täytä noita kriteerejä paremmin kuin Juho.

Tulokset ainakin puhuvat valmentajavalinnan puolesta. Jo ensimmäinen yhteinen kausi oli tasaisen hyvä, mutta viime kesän jälkeen Kerttu oli paremmassa kunnossa kuin koskaan.

Mikään ei nollaa päätä paremmin kuin pari päivää mökillä.

Moni on kysynyt, miten pari onnistuu yhdistämään pari- ja valmennussuhteen. Kertun mukaan onnistumisen salaisuus on keskinäinen kunnioitus.

– Olemme molemmat temperamenttisia luonteita, mutta samaan aikaan kunnioitamme toistemme työtä. Arvostan sitä, kuinka paljon Juho panostaa valmentamiseen. Minun työni on toteuttaa valmennusohjelmaa parhaani mukaan.

Kotioloissa puhutaan paljon hiihdosta, mutta toki arkeen mahtuu paljon muutakin. Paras irtiotto kaikesta työhön liittyvästä on mökki. Se sijaitsee vain parin kilometrin päässä parin kotoa, mutta jo pelkkä matka järvenrannalla sijaitsevalle tontille rentouttaa.

– Se on ikuinen projekti, jossa riittää puuhasteltavaa. Mikään ei nollaa päätä paremmin kuin pari päivää mökillä.

Korvaamattomat sisarukset

Kerttu sanoo, että perheen tuki oli toipumisprosessissa korvaamatonta. Whatsappin perheryhmä lauloi kovemmin kuin koskaan.

– Meillä on monen mielestä erikoinen perhe, sillä välimme ovat niin läheiset. Olemme muutenkin joka päivä yhteyksissä, mutta loukkaantumiseni tiivisti yhteydenpitoa ennestään.

Sisarukset ovat minulle kaikki kaikessa. Ilman heitä en olisi selvinnyt.

Kerttu matkusti toipilasaikana muutamaksi viikoksi vanhempiensa luo Vieremälle ”äidin ja isän passattavaksi”. Oli suorastaan luksusta olla vanhempien kanssa kaikessa rauhassa, sillä normaalitilanteessa sellaiseen ei olisi ikimaailmassa ollut mahdollisuutta.

– Lisäksi ehdin viettää aikaa rakkaan mummoni kanssa.

Loukkaantuminen järkytti myös sisaruksia.

– Iivo tiesi huippu-urheilijana parhaiten sen, mitä kaikkea olin tehnyt arvokisojen eteen ja miten hyvässä kunnossa olin ennen loukkaantumista.

Myös muotisuunnittelijana tunnettu Katri ja pikkusisko Iita soittelivat ja viestittelivät toipilaalle päivittäin varmistaakseen, miten tämä jaksoi.

– Maajoukkueen psykologi sanoi minulle, etten tarvitse psykologin palveluita, kun minulla on sisarukseni. Pystyn puhumaan heille mistä tahansa, Kerttu sanoo.

– Sisarukset ovat minulle kaikki kaikessa. Ilman heitä en olisi selvinnyt.

Yhdeksän viikon jälkeen Kerttu pääsi eroon kipsistä ja sai luvan liikkua kivun sallimissa rajoissa. Monotkin sai pukea heti jalkaan.

– Lähdimme pohjoiseen, jotta pääsin vielä lumille. Siellä pääsin ensimmäistä kertaa suksille tammikuun lopun jälkeen. Ai että tuntui hyvältä!

”Olen aina miettinyt, että hiihtäminen on minulle kaikki kaikessa. Nyt tiedän sen”, Kerttu sanoo.

Ensimmäinen hiihtokerta oli kaksijakoinen. Toisaalta tuntui upealta olla suksilla, toisaalta nilkka tuntui jäykältä ja hiihto vaikealta. Kerttu sai osakseen kuitenkin hurjan määrän kannustusta.

– Muut hiihtäjät näkivät, että olin suksilla ja alkoivat hurrata ja huutaa tsemppilauseita. Se veti sanattomaksi.

Tämä on ollut rankin koettelemus elämässäni.

Parin treeniviikon jälkeen nilkka vertyi ja hiihtokin alkoi kulkea normaalisti.

– Tästä oli se hyöty, että harjoituskausi korkattiin normaalia aiemmin. Edessä on olympiatalvi ja menen isoin odotuksin sitä kohti.

Kerttu aikoo kääntää koettelemuksen vahvuudekseen. Hetkellinen luopuminen hiihdosta opetti, kuinka paljon hän lajiaan rakastaa.

– Tämä on ollut rankin koettelemus elämässäni, Kerttu sanoo.

– Olen aina miettinyt, että hiihtäminen on minulle kaikki kaikessa. Nyt tiedän sen.

Kerttu Niskanen

  • 32-vuotias maastohiihtäjä, joka on voittanut urallaan muun muassa kaksi olympiahopeaa ja kaksi MM-pronssia.

  • Aloitti hiihtämisen 4-vuotiaana ja ammattilaisuransa 19-vuotiaana.

  • Asuu aviomiehensä, huippuhiihtäjä ja valmentaja Juho Mikkosen, kanssa Vuokatissa.

Lue lisää: Liian monta syötyä pähkinää tarkoitti Lotta Haralalle epäonnistumista ihmisenä – nyt pika-aituri opettelee irti pakonomaisesta kontrollista ja kertoo kihlatun kutsuvan häntä himohassuttelijaksi

Lue lisää: Kun Sipe Santapukki makasi antibioottitiputuksessa sairaalassa, terveyden merkitys kirkastui hänelle lopullisesti – ”Jos ei ole terve, kaikelta muultakin putoaa pohja”

Lue lisää: Kun Ringa Ropon pakara vilahti, siitä tuli kohu – nyt hän ja huippu-urheilijatytär Ella Junnila puhuvat urheilijan ulkonäköpaineista: ”Jos paljas pakara ärsyttää, se ei ole urheilijan vika”

Artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?