Taideyliopiston professori Elina Knihtilä Elämäni oivallukset -haastattelussa: ”Nuorena häpesin olla feministi” - Ihmiset & suhteet - Ilta-Sanomat

Lapsi oli parasta, mitä 25-vuotiaalle Elina Knihtilälle saattoi tapahtua – poika vietti paljon aikaa hoitajan kanssa, mutta Elina on asiasta sujut

Elämäni oivallukset -haastattelussaan Elina Knihtilä kertoo oivaltaneensa, että ihminen voi olla suuri romantikko näyttämöllä mutta ei välttämättä kotioloissa, että pääkopalle tekee hyvää, kun ei keskity vain itseensä ja että kulttuuritanttana on aivan hyvä olla.

Elinan elämässä ystävät ovat keskiössä. ”Ilman heitä en olisi tehnyt kaikkia rohkeita valintoja tai nähnyt elämässä suuntaa, jota he ovat keksineet ehdottaa.”

19.6. 8:00

IKÄ

”Henkisesti helpottaa koko ajan”

”Täytin viime viikolla 50 vuotta. Se, minkä ikäiseksi itsensä tuntee, ei välttämättä vastaa fyysistä ikää ollenkaan. Olin pitkään mielessäni 25-vuotias, iältäni pysähtynyt siihen hetkeen, kun sain lapsen. En tiedä, miksi henkinen ikä tuppaa kiinnittymään vanhemmuuden alkuun, mutta se tuntuu olevan tavallista.

Aika oli silloin toinen, ja niin olin minäkin. 25-vuotiaana olin ahdistunut, vastavalmistunut näyttelijä, jolla oli kiire töihin ja tekemään. Häpesin sitä, että olin feministi ja kirjoittanut vihaisen opinnäytetyön. Pelkäsin jääväni ilman töitä, koska minut koettaisiin aggressiiviseksi.

30-vuotiaana ajoin kartingia ystäväni Pirjo Longan kanssa ja hakkasimme rahamme radalle, jolla yritimme päihittää toistemme kierrosaikoja. Sain myös synttärimatkan Unkariin Hungaroringille, missä Schumacher, Häkkinen ja Räikkönen ajoivat samassa kisassa. Olen aina tykännyt autoista ja vauhdista, mutta en yhtään tiedä, mistä sen kesän hulluudessa oli kyse tai mitä siitä pitäisi ajatella nyt. Saattaisin ainakin kyseenalaistaa lajin ekologisuuden.

HUNGARORING, 2001. Pirjo Longan kanssa 30-vuotismatkalla.

Huomaan elämäni valuneen keskiluokkaisuuteen ja mukavuudenhaluun. Minusta on tullut pikkuporvarillinen, etutöölöläinen kulttuuritantta, vaikka nuorena kuvittelin olevani radikaali ja muuttavani aina tavarat yhdessä jätesäkissä seuraavaan kimppakämppään. Se vähän hämmentää.

Toisaalta me kulttuuritantat olemme kivoja ja uteliaita ja haluamme sivistyä ja ylläpidämme taide-elämää. Enää en haluaisi olla 25-vuotias – tahtoisin ehkä sen kehon toiminnallisuuden, mutta en niitä mustavalkoisia ajatuksia. Ikääntyminen on siitä kivaa, että henkisesti helpottaa koko ajan.”

KEHO

”Miten istumatyöstä selviää hengissä?”

”Suhtaudun kehooni hetkittäin tavattoman välinpitämättömästi. Sisälläni asuu ääliömäinen ukkeli, joka ei käy lääkärissä ennen kuin jokin kohta prakaa. Olen ollut nykyisessä virassani seitsemän vuotta, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi käydä työhöntulotarkastuksessa.

Näyttelijänä totuin keholliseen työhön, ja stressikin on siinä kausittaista. Professorina minusta tuli hallinnollisten hommien istumatyöläinen, ja sehän on ihan tappoa. Verenpaineet nousivat, tukka harmaantui, toisessa polvessa on jo tekonivel ja nyt toinenkin vihoittelee. Keho ei enää kestä mitä tahansa. Ihmettelen, miten ihmiset selviävät hengissä istumatyöstä ja katkeamattomasta stressistä, kun on koko ajan sata asiaa päällekkäin. Minulle on suositeltu työnohjausta, mutta en ole vielä ehtinyt sinnekään.

Innostun huolehtimaan itsestäni vain jonkin työprojektin lähestyessä. Silloin saatan vaikkapa hoitaa ihoani. Toisaalta ajattelen, että näyttelijänä minun on tärkeää näyttää ikäiseltäni. Kun televisioon on vihdoin saatu keski-ikäisiä naisia, miksi meidän pitäisi näyttää kolmekymppisiltä?

”Ryhdyin näyttelijäksi näyttääkseni serkkupojille. Kosto menetti merkityksensä, kun suosio ei sitten niin houkutellutkaan ja serkuistakin kasvoi mukavia miehiä. Teatterin yhteisöllisyydestä löysin kuitenkin paikkani maailmassa.”

On merkillistä, että vaihdevuosista puhutaan niin vähän, vaikka puolet maailman väestöstä käy ne läpi ja se toinenkin puoli elää siinä rinnalla. Nyt kun tuo elämänvaihe lähestyy, aihe on varovasti hiipinyt lähipiirini keskusteluihin. Vaihdevuosista kirjoitetaan naistenlehdissä, mutta monellako työpaikalla voi kertoa oireistaan ilman, että se koetaan kiusalliseksi tai väännetään vitsiksi?”

MIELI

”Ajokoiraluonteelle sopii harkitseva pari”

”Olen sosiaalinen luonne enkä todellakaan tykkää olla yksin itteni kanssa. On kivempaa, kun fokus on muualla. Kasvoin maalaistalossa usean sukupolven kodissa, enkä ole koskaan asunut yksin. Ajatus joulusta vain oman pienen perheeni kesken on kauhea. Silloin pitää olla paljon väkeä ympärillä.

Olin hiljattain Englannissa tv-sarjan kuvauksissa. Asuin huikeassa kartanossa, ihan kuin Downton Abbeyssa. Otin reissuun uuden kylpytakin, kirjoja ja Laura Birniltä saamani jaderollerin, jotta voin hemmotella itseäni ja nauttia omasta ajasta. Olinkin aivan lamautunut, kun en voinut jakaa kokemaani läheisten kanssa. Olin ihan että mitäs ny sitte.

En kaipaa yksinoloa edes sosiaalisen työn vastapainoksi. Kotona menen sohvalle lapamatoasentoon katsomaan Netflixiä. Olen laiska eikä minulle ole ongelma woltata ruokaa, kun en jaksa kokata. Joskus saan noottia, kun tilitän marttyyrina tehneeni taas niiiiin pitkän työpäivän.

Innostun uusista asioista, joita kahmin liikaa tai starttailen kaikkea, mikä sitten jää puolitiehen. Proffantyön suuria yllätyksiä olikin juuri se, että ideat pitää viedä maaliin. Olen vähän malttamaton, ja tällaiselle ajokoiraluonteelle on ollut onni saada työpariksi harkitsevia ja paneutuvia ihmisiä.”

KOTI

”Uteliaisuus on arvokas perintö”

”Lapsuudenkotini Kymenlaaksossa on ollut sukumme hallussa vuodesta 1698. Kun me veljeni kanssa lunastimme tilan, isämme pääsi vihdoin eläkkeelle viljeltyään tilaa 50 vuotta. Olen nähnyt vierestä, miten paljon työtä ja taitoa maanviljely vaatii, ja miten vähän maasta ymmärrän. Luomupellot on vuokrattu serkullemme, joka on nuori innovatiivinen isäntä. Nyt tässä pitäisi opetella metsänhoitoa.

ELINA 1 vuotta. ”Opin kävelemään vappuna. Tämä on ainoa bikinikuva minusta ikinä.”

Kasvoin kahden miniän ja kahden anopin keittiössä isomummon, mummon ja äitini erilaisten naismallien keskellä. Äiti opetti olemaan kiltti ja diplomaattinen, mutta korosti aina, että minulla on samat oikeudet kuin pojillakin. Häneltä sain siemenen tasa-arvoajatteluuni.

Toinen arvokas opetus oli vapaus saada tehdä omaa juttua ja olla utelias. Kun me abivuonna Pirjon kanssa kuljimme Helsingissä Ylioppilasteatterissa harrastamassa, vanhemmat hakivat meidät yöllä junalta eivätkä nipottaneet. Uteliaisuus on keskeinen seikka työssäni ja sitä pitää suojella.

Kymenlaaksolaisuuteen kuuluu lakoninen tapa olla riehaantumatta ja ajatella, että ei tehä tästä mitään numeroa. Teoriani on, että Kymijoen yli on tultu ja menty, venäläiset ja ruotsalaiset vuorollaan. Rajajoella on totuttu, että turha intoilla, kun koskaan ei tiä, mitä seuraavaksi tapahtuu.”

RAKKAUS

”Tärkeintä on olla tukkimatta toisen tilaa”

”Rakkaudessa tärkeintä on kyky antaa toiselle vapautta ja tilaa. Että läheisen ympärillä on happea, jota itse ei ryntää tukkimaan. Kaikkeen ei tarvitse yrittää vaikuttaa, eikä toista pidä lähteä muuttamaan. Parasta olisi sellainen ego, johon mahtuu muitakin ihmisiä elämään. Rakkaitaan pitää kuunnella ja kunnioittaa.

En ole imelä hempeilijä, romantikkopuoleni näyttäytyy enemmän lavalla kuin siviilissä. Kotona olen esteetikkoromantikko, tykkään sytytellä kynttilöitä ja vältän kovia valoja. Se suuri romantikko näyttäytyy enemmän teatterissa.

Ylioppilas Valkealan lukiosta. Musta mekko oli hankittu Helsingin Dekadenzista.

Fyysinen huomion osoittaminen taitaa olla sukupolvikysymys. Nuoret ovat toistensa iholla luontevammin kuin me 70-luvun lapset, jotka vasta opettelemme halaamaan. Kun välillä yritän halata vaikkapa ystävääni Tiina Lymiä, aina siitä tulee jotenkin humoristista ja kömpelöä.”

VANHEMMUUS

”Vanhemmuus ei ollut elämäntehtäväni”

”Nuorena elämäntehtäväni ei ollut saada paljon lapsia, mutta kun Tommi ja minä saimme poikamme, se oli ehkä parasta, mitä 25-vuotiaalle minulle saattoi tapahtua. Haaveeni olivat liittyneet vain näyttelijyyteen, mutta lapsen tulo sai näkemään oman napanöyhdän keskeltä muutakin. Vanhemmuus on tehnyt minulle hyvää. Se on opettanut kaikkea, ja opittavaa on vieläkin.

Vanhemmuuden mukana tulevat mieletön rakkaus, vastuu ja syyllisyys. Ainakin sivusta seuratessa nykyään raskauteen ja naisen kehoon liittyvät odotukset ja säännöt vaikuttavat rankemmilta kuin omana aikanani 90-luvulla. Voiko nuori äiti nykyään tehdä mitään oikein?

Työni vaikutti siihen, että poikamme lapsuudessa olin paljon poissa kotoa ja meillä oli lastenhoitaja. Näyttelijän ammatti ei kuitenkaan ole ainoa, jossa tehdään iltatöitä. Olen ihan sujut asian kanssa, ja jos poikani on kokenut sen toisin, hän saa sitten aikanaan kirjoittaa paljastuskirjan kauheasta lapsuudestaan ja hirviöäidistään.”

”Palaute on ollut välillä rapeeta ja raikasta”, Elina sanoo virastaan.

FEMINISMI

”Asennettaan pitää uskaltaa tarkastella”

”Asemani nuorten opiskelijoiden keskellä ja professorinvirassa on kehittänyt feminismiäni. Palaute on ollut välillä rapeeta ja raikasta, ja joskus huomaan olevani herkkä kritiikille. Uuden oppiminen ei ole aina helppoa. Muistan erityisesti keskustelun, jossa opiskelija sanoi mielipiteeni olleen sovinistinen ja vahvistaneen stereotypioita. Hetkeksi menin siitä tosi huonoksi. Sitten keskustelimme näkemyksistämme, ja totesin opiskelijan olleen oikeassa. Tässä ajassa ääliömäisintä olisi möksähdellä ja hokea nurkassa, ettei vissiin mitään saa enää tehdä.

Nuoruudessani feminismillä haettiin sukupuolten välistä tasa-arvoa. Työ ei ollut turhaa: naisten asema alalla paranee vähitellen, muutos on ollut konkreettista, ja olen tulevaisuuden suhteen toiveikas. Sisäilmaa-sarjan Annelin roolia olisi tuskin tehty viisi tai kymmenen vuotta sitten.

Nykyään kysymys tasa-arvosta on paljon monimuotoisempi kuin vain sukupuoliasia. On älyttömän hienoa, mitä laajemmin siitä keskustellaan. Me Teakissa saisimme entisestään lisätä monikulttuurisuutta. Aloitimme tutkimuksen valintakokeista ja siitä, miten prosessin monimuotoisuutta ja objektiivisuutta voisi kehittää. Tutkimus on ilmeisesti maailmassa ainutlaatuinen.”

Kesä 2015. Kohtuuttomuuksia-sarjassa Elina ja sarjan käsikirjoittanut Tiina Lymi näyttelivät lätkävaimoja. Ystävät ovat tehneet usein töitä yhdessä.

URA

”Ei se taito vaan tahto”

”Olen intuitiivinen nopeiden päätösten nainen. En ole suunnitellut, miltä jokin työ näyttää cv:ssäni. Onneni on ollut törmätä hyviin ihmisiin ja saada oppia muilta. Kasvoin aikuiseksi Q-teatterin yhteisössä, josta en koskaan lähtenyt.

En ole ajatellut olevani lahjakas, taitava tai suvereeni, mutta minulla on ollut kauhea tahto tehdä. Nuorempana pidin itseäni keskinkertaisena tragediennena. En ollut se elovenatyttö, joka olisi kutsuttu ihanien tyttöystävien rooleihin. Osasin itkeä, ja 90-luvulla se pelitti hyvin.

Olen silti saanut tehdä erityisiä, kiinnostavia töitä. Zaida Bergrothin Hyvän pojan setissä itkin, kun kuvaukset päättyivät. Mietin, tuleeko tällaista roolia enää koskaan. Tai nyt Sisäilmaa – eihän tuollaisia tekstejä tehdä!

Joihinkin tehtäviini kuuluu valtaa, mutta näyttelijänä en koe olevani erityisessä asemassa. Ymmärrän perspektiivin hetkittäin puhuessani opiskelijoille, jotka kohteliaasti kuuntelevat, kun muistelen 90-luvun teatteria kuin talvisotaa. Niin oli vaativaa silloin, ja ohjaajatkin huusivat!”

MOPOTYTTÖ 14 vuotta. ”Olen aina tykännyt vauhdista, autoista ja moottoreista.”

KUOLEMA

”Kuollapa näyttämölle, saappaat jalassa”

”Kuolema on viety arjestamme etäälle ja eristyksiin. Olen menettänyt joitakin sukulaisia ja työkavereita, mutta aika vähän olen nähnyt kuolemaa.

Sen sijaan näyttelijänä käsittelen elämää ja kuolemaa aina lavalle mennessä. Näytellessä pitää olla niin isot panokset pelissä, ettei juuri vähempiä pohdita. Romantikkonäyttelijä minussa haaveilee voivansa kuolla näyttämölle, lähtisin saappaat jalassa. Mielikuvaan liittyy ristiriita: vaikka hetkittäin pelkään kuolemaa, samalla näyttämö on minulle maailman turvallisin paikka. Eihän sinne kukaan oikeasti kuole.

CORVETTEN RATISSA. ”Olin aina haaveillut pääseväni ajamaan Corvettea. Mari Perankoski toteutti sen jossain tv-ohjelmassa.” Alla vuoden 1950 Corvette Stingray.

Talvella vein maisterikurssilaiset Hietaniemen hautausmaalle puhumaan sinne haudatuista taiteilijoista ja teatterin perimästä ja perinteistä. Se oli tärkeä rituaali, mutta myös todella koominen tilanne, kun hirveässä lumipyryssä kaivoin hangesta hautakiviä esille ja pelkäsin jäädyttäväni sukupolvellisen nuoria näyttelijöitä. Opiskelijat kuvasivat siitä Instaan videoita.

Muistan lapsuudestani, miten pitkän elämän elänyt Laina-mummo aina toisteli, että pääsispä jo pois. Minulla ei ole sellaisia ajatuksia. Riittää, että pääsispä jo lomalle.”

ISLE OF WIGHT, SYKSY 2020. Koronasyksyn kuvaussetissä Briteissä.

Elina Knihtilä

  • 50-vuotias Taideyliopiston professori ja näyttelijä on lähtöisin Valkealasta. Asuu Helsingissä. Perhe näyttelijäpuoliso Tommi Korpela ja poika Ilmari.

  • Näyttelijöiden tasa-arvoa ajavan Wift ry:n puheenjohtaja.

  • Nähdään Dome Karukosken brittiohjauksessa The Beast Must Die (C More). Syksyllä Q-teatterin kantaesityksessä Minä askartelija.

Lue myös: Sari Havas nauttii naiseudestaan ja seksuaalisuudestaan, vaikka ikäviä kokemuksiakin on ollut: ”Naiseuttani on kolhittu ja rajojani on loukattu”

Lue myös: Kun kaksi teinipoikaa raiskasi 11-vuotiaan Satu Hassin, hän päätti pitää tapahtuneen salaisuutena – vasta yli 30-vuotiaana hän kertoi, mitä tapahtui

Lue myös: Kristiina Halkola on lastenlastensa kanssa erittäin läheinen – maksaa jokaisen autokoulun yhdellä ehdolla

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?