Näyttelijä Elina Knihtilä täytti sunnuntaina 50 vuotta. Elämäni oivallukset -haastattelussa hän kertoo huomanneensa, ettei se, minkä ikäiseksi itsensä tuntee, välttämättä vastaa fyysistä ikää ollenkaan.
– Olin pitkään mielessäni 25-vuotias, iältäni pysähtynyt siihen hetkeen, kun sain lapsen.
Elina kertoo tuolloin olleensa ahdistunut nuori näyttelijä, jolla oli ennen kaikkea kiire töihin.
– Häpesin sitä, että olin feministi ja kirjoittanut vihaisen opinnäytetyön. Pelkäsin jääväni ilman töitä, koska minut koettaisiin aggressiiviseksi.
Nykyään Elina työskentelee uusien, nuorien näyttelijöiden keskellä Taideyliopiston professorina ja joutuu siinä päivittämään omia asenteitaan.
– Asemani opiskelijoiden keskellä on kehittänyt feminismiäni. Palaute on ollut välillä rapeeta ja raikasta, ja joskus huomaan olevani herkkä kritiikille. Uuden oppiminen ei ole aina helppoa.
”Tässä ajassa ääliömäisintä olisi möksähdellä ja hokea nurkassa, ettei vissiin mitään saa enää tehdä.
Hän kertoo keskustelusta, jossa opiskelija arvosteli Elinan mielipiteen olleen sovinistinen ja vahvistaneen stereotypioita.
– Hetkeksi menin siitä tosi huonoksi. Sitten keskustelimme näkemyksistämme, ja totesin opiskelijan olleen oikeassa. Tässä ajassa ääliömäisintä olisi möksähdellä ja hokea nurkassa, ettei vissiin mitään saa enää tehdä, Elina sanoo.
– Nuoruudessani feminismillä haettiin sukupuolten välistä tasa-arvoa. Työ ei ollut turhaa: naisten asema alalla paranee vähitellen, muutos on ollut konkreettista, ja olen tulevaisuuden suhteen toiveikas. Sisäilmaa-sarjan Annelin roolia olisi tuskin tehty viisi tai kymmenen vuotta sitten.
Elina huomauttaa, että nyt kysymys tasa-arvosta on paljon monimuotoisempi kuin vain sukupuoliasia.
– On älyttömän hienoa, mitä laajemmin siitä keskustellaan.
Haastattelussa Elina tarkastelee muutenkin itseään ja elämänsä muutoksia.
– Huomaan elämäni valuneen keskiluokkaisuuteen ja mukavuudenhaluun. Minusta on tullut pikkuporvarillinen, etutöölöläinen kulttuuritantta, vaikka nuorena kuvittelin olevani radikaali ja muuttavani aina tavarat yhdessä jätesäkissä seuraavaan kimppakämppään. Se vähän hämmentää, Elina sanoo.
– Toisaalta me kulttuuritantat olemme kivoja ja uteliaita ja haluamme sivistyä ja ylläpidämme taide-elämää. Enää en haluaisi olla 25-vuotias – tahtoisin ehkä sen kehon toiminnallisuuden, mutta en niitä mustavalkoisia ajatuksia. Ikääntyminen on siitä kivaa, että henkisesti helpottaa koko ajan.
Mitä Elina Knihtilä on oivaltanut rakkaudesta, tekonivelistä, ystävien kömpelöstä halailusta ja vanhemmuudesta? Miksi professorille suositellaan työhönohjausta ja miksi hän itki Hyvä poika -elokuvan kuvauksissa? Miksi Elina ei ole koskaan asunut yksin? Lue koko haastattelu Me Naisten uusimmasta numerosta 23/2021. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.
Elinaa haastateltiin myös Me Naiset Radioon.
Elina Knihtilä
50-vuotias Taideyliopiston professori ja ansioitunut näyttelijä on lähtöisin Valkealasta. Asuu Helsingissä. Perheeseen kuuluvat näyttelijäpuoliso Tommi Korpela ja poika Ilmari.
Näyttelijöiden tasa-arvoa ajavan Wift ry:n (Women in Film & Television) puheenjohtaja.
Nähdään Dome Karukosken ohjaamassa brittisarjassa The Beast Must Die (C More). Syksyllä Q-teatterissa Leea Klemolan ohjaamassa ja kirjoittamassa kantaesityksessä Minä askartelija.