17-vuotiaana laulaja Janita seurusteli 17 vuotta vanhemman managerinsa kanssa ja muutti New Yorkiin – kertoo nyt, miksi suhde päättyi - Ihmiset & suhteet - Ilta-Sanomat

17-vuotiaana laulaja Janita seurusteli 17 vuotta vanhemman managerinsa kanssa ja muutti New Yorkiin – kertoo nyt, miksi suhde päättyi

Janita katuu rakkaudessa sitä, että on joskus aloittanut suhteen liian aikaisin. Nykyisen kumppanin kanssa alku oli rauhallinen, mutta nyt suhteessa on tulta, jota Janita on etsinyt koko elämänsä.

”Olen rakkaudessa intensiivinen”, Janita kertoo.

30.5. 8:00

Laulaja Janita oli 90-luvulla suomalaisen musiikin nuori tähti. 14-vuotiaan Janitan hitit Maistan maailmaa ja Oma planeetta soivat kaikkialla, hän esiintyi television suosituimmissa ohjelmissa ja suhtautui uraansa alusta asti vakavasti. Niin vakavasti, että pakkasi 17-vuotiaana laukkunsa ja muutti New Yorkiin jatkamaan uraa yhdessä silloisen tuottajansa ja managerinsa Tomi Ervin kanssa.

Alaikäisen Janitan seurustelu 17 vuotta vanhemman Ervin kanssa oli Suomessa suuri puheenaihe. Muutto Yhdysvaltoihin oli paitsi valtava askel uralla, myös irtiotto niistä puheista.

Pariskunta asettui New Yorkiin, avioitui Janitan ollessa 25-vuotias ja erosi neljä vuotta myöhemmin. Tomi Ervi palasi Suomeen, Janita jäi.

Nyt Janita vastaa Zoom-puheluun New Yorkin Greenwich Villagesta, jossa asuu nykyisen kumppaninsa kanssa. Parhaillaan hän on tosin paossa kodissa tehtävää pientä maalausurakkaa.

Nuorena aloitettu suhde ei kaduta, Janita sanoo. Hän kertoo kuitenkin iän myötä oppineensa kuuntelemaan itseään paremmin ja myöntää nyt, että olisi ehkä voinut etsiä itseään pidempään ennen teini-iän sitoutumista.

– Mitä tulee valtadynamiikkaan juuri siinä ihmissuhteessa, niin tosiasia on, että se olin minä, joka päätin suhteen. En enää mahtunut niihin raameihin.

Vuonna 2013 Janita Ervi sai Yhdysvaltain kansalaisuuden ja vaihtoi nimensä virallisesti Janita Mariaksi. Häntä aiemmin voimakkaasti määritellyt ihmissuhde on nykyään menneen talven lumia.

Nykyisen kumppaninsa, muusikko ja tuottaja Blake Morganin, Janita tapasi Manhattanilla suurilla hyväntekeväisyysillallisilla 12 vuotta sitten.

– Siellä oli varmaan kaksisataa pöytää ja tuhat ihmistä. Me satuimme istumaan vierekkäin.

Keskustelun edetessä Janita kertoi olevansa laulaja. Blake, joka omisti perustamansa ECR Music Group -levy-yhtiön, kiinnostui mahdollisesta uudesta artistista. Sattumalta Janitalla oli laukussaan uunituore levy, jota ei ollut vielä julkaistu Yhdysvalloissa.

Blake kuunteli levyn samana iltana ja otti sitten Janitaan yhteyttä. Blaken mielestä levy ansaitsi päästä markkinoille, ja kaksikko alkoi tehdä yhdessä töitä.

Kipinää oli alusta asti

Tapa, jolla Blake suhtautui naispuoliseen kollegaan teki Janitaan heti vaikutuksen. Janita oli musiikkibisneksessä saanut tottua siihen, että monet miehet kohtelivat naisia tietyllä tavalla.

– Tätä samaa tapahtuu varmaan kaikissa muissakin bisneksissä: ihmiset koskettelevat ilman, että heillä on siihen lupaa. Minulla on tietysti eniten kokemusta Yhdysvalloista, mutta kyllä sitä on Suomessakin.

Blake toimi kuitenkin toisin.

– Tämä oli jo paljon ennen me too -aikakautta, mutta huomasin heti, että aina kun tapasimme levyn teon merkeissä, Blake ei koskaan koskettanut minua. Ei ollut kosketusta olalle, hipaisuja tai omituisia katseita, Janita sanoo.

– Blaken tapa toimia oli minulle iso asia. Luotin häneen, ja se oli yksi syy, miksi halusin lopulta tehdä sopimuksen hänen levy-yhtiönsä kanssa.

Kipinää oli parin välillä alusta asti, Janita muistelee, mutta sen annettiin kasvaa roihuun hyvin varovasti. Kumpikaan ei halunnut sotkea toisen elämää tai työtä.

– Sen alkuhuuman keskellä osasimme pysähtyä ja ajatella tarkkaan ennen kuin syöksyimme pää kolmantena jalkana kiinni toisiimme. Tiesimme että tämä on se tärkeä suhde, ja tämä täytyy ottaa hissukseen.

Nyt seurustelua on takana 11 vuotta ja yhdessä asumista neljä. Blake on tuottanut myös Janitan uusimman levyn, ja he tekevät keikkoja sekä yhdessä että erikseen.

– Olen etsinyt kipinää ja tulta suhteistani koko elämäni. Nykyisessä suhteessani on vihdoin se tavoittelemani kahden tasavertaisen ihmisen kipinä ja tuli. Haluamme kurkottaa aina vähän pidemmälle, ja alusta saakka se on luonut välillemme vetovoimaa, Janita sanoo.

– Suhteissa on usein hyviä tai huonoja vaiheita, mutta meillä ei ole ollut sellaisia juurikaan. Kun rinnalla on kumppani, jossa on energiaa ja sähköä, suhteeseen ei jämähdä.

Mitä rakkaus tarkoittaa sinulle?

”Rakkaus on yksi tärkeimpiä tunteita, joita elämässä voi olla. Nuorempana ihastuin ihmisiin, jotka olivat itsekkäitä ja omahyväisiä, sellaisia ylimielisiä rokkareita. He olivat minusta todella seksikkäitä. En ihastuisi puoliinkaan niistä ihmisistä enää, standardini ovat nousseet. Rakkaus vaatii, että toista kohtelee arvostaen ja rakastaen. En ymmärtänyt sitä nuorempana.”

Millainen on täydellinen rakkaustarina?

”Ei sellaista ole olemassakaan. Minusta rakkaus ei ole mikään kaukainen, usvainen fantasiamaailma. Se on aitoa, todellista, käsinkosketeltavaa. Se ei ole kukkia tai kortteja, vaan sukka lattialla, vitsi, jonka vain kaksi ihmistä ymmärtää. Se on enemmän arkisia asioita, mutta samalla se voi tuntua todella maagiselta ja säkenöivältä.”

Miten tiedät, että olet rakastunut?

”Sen tuntee luissa ja ytimissä. Minulle henkilökohtaisesti se on se hetki, kun haluan kirjoittaa biisin jostain tyypistä. Silloin tiedän. Olen kirjoittanut Blakesta paljon biisejä, ja hän on kirjoittanut minusta.”

Mikä on hulluin tekosi rakastuneena?

”Jonotin kerran Blaken kanssa yön yli Shakespeare in the park -näytelmään Central Parkissa ja nukuinkin puistossa, koska olin niin rakastunut. Se oli ikimuistoinen kokemus ja vähän kuin katalysaattori sille, että suhteemme alkoi. Näytelmäkin oli hyvä, mutten muista siitä paljoakaan. Oli muut asiat mielessä.”

Kuka on ollut elämäsi suurin rakkaus?

”Luonnollisesti nykyinen partnerini. Keskustelemme usein siitä, kuinka innoissamme olemme, että saamme viettää tulevat vuosikymmenet yhdessä. Mieletön juttu, että on löytänyt sielunkumppaninsa. Minulle on tärkeää, että kumppanissani on älykkyyttä, terävyyttä ja tietynlaista vaaraa. Kyllästyn hyvin helposti, jos kipinää ei ole.”

Millaisiin ihmisiin ihastut?

”Sähkön ja älykkyyden lisäksi minulle on tärkeää, että toinen on kiinnostunut maailmasta ja tietääkin siitä jotain. Että ihmiseen voi luottaa, ja että hänessä on tietynlaista vahvuutta, mutta myös herkkyyttä. Minulla on aikamoinen vaatimuslista nykyään, koska Blakessa on niin paljon sellaisiakin ominaisuuksia, joita en osannut edes odottaa löytäväni. Hänen äitinsä on tunnettu feministiaktivisti, ja Blake on lapsesta saakka ymmärtänyt näiden asioiden päälle ja on itsekin feministi. Siksi hän ei kosketellut tai katsellut minua alkuun sopimattomasti. Se on ollut minusta hämmästyttävä juttu, oma feminismini ja ymmärrykseni ovat kasvaneet sinä aikana, kun olemme tunteneet.”

Mikä yhdistää rakastamiasi ihmisiä?

”Ainoa yhdistävä tekijä on musiikki. On itse asiassa kiinnostavaa huomata, että se on ainoa yhteinen asia.”

Millaisen ihmisen kanssa et voisi olla parisuhteessa?

”Sellaisen, joka on jämähtänyt, juuttunut elämässään paikoilleen. Luulen, että sellaisen kanssa olisi vaikeaa tulla toimeen, minulta menisi hermo aika nopeasti.”

Janita asuu Manhattanilla kumppaninsa Blake Morganin kanssa, joka on myös muusikko. ”Ainoa kaikkia rakastamiani ihmisiä yhdistävä tekijä on ollut musiikki.”

Millainen kumppani olet?

”Olen aika intensiivinen. Uuden levyni nimi on Here be dragons, ja minä olen se dragon, lohikäärme. Se on hurja, huikea ja syöksee tulta. Se vaatii kumppanikseen jonkun kaltaisensa, saman kokoisen. Olen todella onnellinen, että Blake on myös sellainen, ja voimme lennellä, jahdata toisiamme ja syöstä tulta, olla lohikäärmeitä yhdessä.

Intensiivisyyteni näkyy siinä, että minulla on selvät päämäärät elämässäni ja teen paljon töitä niiden eteen. Luulen, että moni muu kumppani voisi ihmetellä tapaani tehdä työtä ja ehdottaisi välillä vaikka lomaa. Jotta saa pidettyä suhteen säkenöivän energian yllä, elämän pitää olla jatkuvasti liikkeessä, eikä lomailu oikein sovi siihen.”

Mikä on pahin pettymyksesi rakkaudessa?

”Kun olen tajunnut, että kaikki ihmiset eivät ole kykeneväisiä rakkauteen. Se oli minulle aikanaan sydäntä särkevä totuus ymmärtää.”

Mitä kadut rakkaudessa?

”Sitä, että on tullut lähdettyä jossain vaiheessa suhteeseen liian aikaisin, ennen kuin olin saanut mahdollisuuden katsella ympärilleni ja tietää, mitä haluan. Tässä suhteessa otimme alun rauhassa. Keskustelimme ja varmistimme, että olemme samalla aaltopituudella. Rauhallinen tahti oli aikuinen, vastuuntuntoinen ratkaisu, ja sen ansiosta suhteemme on nyt vankalla pohjalla.”

Pitääkö parisuhteen eteen mielestäsi tehdä töitä?

”Kyllä, mutta siinähän se taika on, että suhteen eteen tehtävä työ voi olla todella hauskaa. Suhde voi muuttua näennäisesti helpoksi, jollei jatkuvasti käsittele eteen tulevia asioita. Minusta se sähkö tulee kuitenkin juuri siitä, ettei lakaise kismittäviä asioita maton alle, vaan pitää kissan koko ajan pöydällä.”

Mitä et voisi antaa anteeksi?

”Sellaisia asioita on aika paljon, esimerkiksi julmuus. Mutta samalla on sellaistakin, mitä en olisi voinut koskaan kuvitella antavani anteeksi, mutta olenkin antanut. Kyllä minä aina pyrin anteeksiantoon.”

Uskotko rakkauteen ensi silmäyksellä?

”En. Uskon, että toisesta voi viehättyä vahvastikin ensi silmäyksellä, mutta rakkaus vaatii sen, että tuntee toisen.”

Janita

Nykyisin nimellä Janita Maria tunnettu 42-vuotias laulaja-lauluntekijä.

Kotoisin Helsingistä, asunut New Yorkissa 17-vuotiaasta lähtien.

Kymmenes albumi Here Be Dragons julkaistiin 14.5.

Asuu New Yorkin Greenwich Villagessa muusikkopuolisonsa Blake Morganin kanssa.

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?