Kun kaksi teinipoikaa raiskasi 11-vuotiaan Satu Hassin, hän päätti pitää tapahtuneen salaisuutena – vasta yli 30-vuotiaana hän kertoi, mitä tapahtui

Satu Hassi on oivaltanut, että raiskaus ei määrää naisen kohtaloa, että puolison kuoltua itseltään ei pidä vaatia liikoja ja että 100-vuotiaan talon ostaminen on ehkä varmin tapa saada vapaa-aika kulumaan.

”Minua ärsyttää puhe, jossa annetaan ymmärtää, että raiskattu ei voi selvitä normaalielämään. Häpeä on tekijän eikä uhrin. Itselleni raiskaus todennäköisesti kehitti pahaa sisua.”

29.5.2021 8:00

Tässä juttusarjassa tunnetut suomalaiset kertovat elämänsä tärkeimmistä oivalluksista.

LESKEYS

”Toisen poismenon tietää, mutta ei ymmärrä”

”Mieheni Jukka Valjakan kuolemasta on nyt nelisen kuukautta. Olen aina pitänyt itseäni hyvin itsenäisenä naisena, mutta tajusin, että en ole ikinä aiemmin asunut yksin. Opiskellessa asuin kommuunissa, sitten on ollut joko mies tai lapsia tai sekä että.

Minun on vaikea käsittää, että ihminen, jonka kanssa on elänyt yli puolet aikuisesta elämästään, on siirtynyt muistojen joukkoon. Teoriassa sen ymmärrän, mutta oikeasti en. Välillä minusta tuntuu kuin hän olisi jollain tavalla läsnä.

Eniten minulla on ikävä keskustelujamme. Jukka oli tosi hauska keskustelija, sellainen humanistifyysikko.

Vuosi 2005. ”Minä ja Jukka 10-vuotishääpippaloissamme.”

Minulla ei ole kuolemasta erityisiä käsityksiä, koska kaikki käsityksemme siitä ovat vain arvailuja. Esimerkiksi hautajaisissa on mielestäni kysymys siitä, että jälkeenjääneet ymmärtävät sen, että ihminen on kuollut.

Hautajaiset järjestimme pienellä porukalla. Osa vieraista seurasi toimitusta etänä. Toivottavasti kesällä voimme järjestää muistotilaisuuden isommalla väellä.

Jukka sairasti yli kymmenen vuotta Parkinsonin tautia ja viime kesänä hänellä diagnosoitiin als. Jäähyväiset ovat olleet pitkät, koska Jukan kunnon heikkeneminen on ollut ilmiselvää useamman vuoden ajan. Heikkeneminen nopeutui samaan aikaan, kun isäni kuoli kolme vuotta sitten.

Mitenkö Jukka lohdutti minua? Se ei ehkä tullut hänen mieleensä. Kuolemasta puhuimme etukäteen jonkin verran. Jukka halusi tulla haudatuksi mereen. Muutaman käytännön neuvon häneltä kysyin – esimerkiksi miten renkaidenvaihdon jälkeen tarkistetaan pulttien kiinnitys.

Olen nyt yrittänyt olla vaatimatta liikoja itseltäni. Alkuvuodesta käytin esimerkiksi vain yhtä ja samaa vaatetta töissä. Pakolliset asiat, kuten valiokuntapuheenjohtajuus suuressa valiokunnassa, oli hoidettava. Onneksi kansainväliset tehtävät ovat olleet tänä keväänä etänä. Ystävät ja työtoverit ovat olleet todella kultaisia.”

PERHE

”Koulutus on tärkeä perintö lapsille”

”Tärkein perintö esivanhemmiltani on koulutuksen arvostus. Vanhempani olivat omassa suvussaan ensimmäisen polven ylioppilaita. Isäni eteni Tampereen teknillisen korkeakoulun professoriksi ja rehtoriksi, äiti sairaanhoito-opiston rehtoriksi.

11-vuotiaana. ”Minä ja veljeni Ville, 9, Ouran saaristossa Merikarvialla, mummun kotiseudulla. Kala on luultavasti paikallisen kalastajan saalistama.”

Perheessämme vierastettiin kaikenlaista isottelua ja hienostelua. Käytännöllisyys oli arvossa. Isäni oli ollut jatkosodan rintamalla, äiti ilmavalvontalottana ja opiskeli sairaanhoitajaksi. Lapsuudessani sota oli läsnä heidän puheissaan ystävien ja sukulaisten kanssa. Tajusin vasta myöhemmin, kuinka vähän aikaa sodasta oli ollut – jatkosota oli päättynyt vain seitsemän vuotta ennen syntymääni. Koin, että koko sukupolveni kasvamista leimasi puhe sotasankaruudesta. Sitä kautta meille on tullut liiankin voimakas pärjäämisen eetos. Purraan hammasta ja koetetaan sinnitellä.

Näsijärvi 1980. ”Minä, tyttäret ja lasten isä purjehtimassa pikkuisella purjeveneellä.”

Lapsuudessani sukulaiset kertoivat jatkuvasti tarinoita. Itsellänikin on tapana kertoa niitä ihmisille rasitukseksi asti. Meillä oltiin myös kirjojen ystäviä. Opin lukemaan viisivuotiaana istuessani toisinaan ekaluokan takapulpetissa kansakoulussa, jossa äiti opetti vuoden ajan yläluokkia. Minusta tuli diplomi-insinööri, joka on kirjoittanut runoja, esseitä, romaaneja ja fysiikan oppikirjoja.”

RAISKAUS

”Rikos on tekijän häpeä, ei uhrin”

”En ollut edes kuullut sellaista sanaa kuin raiskaus. Kun kadun toisella puolella asuvat kaksi teinipoikaa kävivät kimppuuni ollessani 11-vuotias, en ymmärtänyt mitä tapahtuu. Kun he lähtivät, tajusin, että minut on häväisty. Reaktioni oli, että tämä ei saa paljastua – muuten joudun ikuiseen häpeään. Pelkäsin kaksi vuotta irrationaalisesti, että olen raskaana. Kauheinta, mitä tytölle olisi voinut tapahtua 1960-luvun alussa, oli saada lapsi avioliiton ulkopuolella.

Myöhemmin selvisi, etteivät he niillä Tampereen kulmilla ainoita näin toimineita olleet. Kun olen keskustellut aiheesta politiikassa toimivien naisten kanssa, yllättävän monella on vastaava kokemus. On tärkeää, että edes jotkut kertovat siitä. Minua on hirveästi ärsyttänyt, kun puhutaan ikään kuin raiskaukset olisivat tulleet Suomeen maahanmuuttajien myötä. Sehän on täyttä soopaa.

Kerroin raiskauksesta vasta kun olin yli 30-vuotias ja äiti. Asia oli painunut tajunnassani taka-alalle. Vasta kun feminismi saapui Suomeen, tajusin, että hyvänen aika, minutkin on raiskattu. Tuolloin kerrottiin, että suurin osa uhreista ei ilmoita raiskauksesta poliisille. Ajattelin, että kuinka kukaan voi olla niin nössö. Sitten tajusin, että minähän olen yksi heistä.

Minua ärsyttää puhe, jossa annetaan ymmärtää, että raiskattu ei voi selvitä normaalielämään. En ole kokenut psykoanalyysia, joten en tiedä, mitä vaurioita minuun on jäänyt. Mutta ajattelu, että raiskaus tuomitsee naisen määrättyyn kohtaloon, on minusta väärä. Raiskaus on traumaattinen kokemus ja hitonmoinen rikos, mutta ei se vie ihmisarvoa. Häpeä on tekijän eikä uhrin. Itselleni raiskaus todennäköisesti kehitti pahaa sisua – asennetta, että minuahan ette tyhmät ilkimykset nujerra.”

FEMINISMI

”Riippumattomuus on ydinasia”

”Olen ihan pikkulikasta asti saanut raivarin, jos minulle on sanottu, että et saa tehdä sitä tai tätä, koska olet tyttö. Jo nuorena havaitsin, että monissa perheissä isällä on enemmän vapauksia. Naisten elämä oli kontrolloidumpaa lähtien siitä, missä voi liikkua.

Washington 1983. ”Olin mukana Pohjoismaisten naisten rauhankävelyllä. Osallistuimme Martin Luther Kingin I have a dream -puheen 20-vuotismuistotilaisuuteen.”

Päätin kouluttautua ammattiin, joka ei ole tyypillinen naisen ammatti. Hain Otaniemeen lukemaan sähkötekniikan diplomi-insinööriksi. Vuonna 1979 Otaniemen sähköosaston 800 opiskelijasta 16 oli naisia. Se tuntui aluksi ahtaalta ratasaivomeiningiltä. Onneksi löytyi vallankumouksellisia! Se helpotti. Niistä kuvioista löytyi ensimmäinen aviomiehenikin. Toinen lapseni syntyi muutama viikko valmistumiseni jälkeen.

Ensimmäisessä työpaikassani Tampellassa kohtasin sietämätöntä sovinismia. Lähdin sieltä Tampereen teknilliseen korkeakouluun töihin huonommin palkattuun määräaikaiseen tehtävään.

Vuosi 1976. ”Esikoineni on kahden päivän ikäinen. Vaikka elämässä on tullut tehtyä kaikenlaista, tärkein juttu ovat lapset.”

80-luvulla ajankohtaisia asioita olivat ympäristön saastuminen, kilpavarustelu ja ydinaseet. Kun yritin herättää keskustelua, mitä ammattikuntamme voi tehdä näiden asioiden ratkaisemiseksi, tuntui, että minua alettiin pitää omituisena. Turhauduin, kiinnostuin feminismistä ja kirjoitin naiskysymyksistä lehtiin. Yllätyksekseni minulta syntyi myös runoja. Lasteni isä ei tästä pitänyt. Jossain vaiheessa totesin, etten keksi muuta vaihtoehtoa kuin erota.

Ero vapautti hirveästi energiaa. Seuraavana vuonna ilmestynyt runokirjani sai huomiota, ja minut valittiin Tampereen kaupunginvaltuustoon. Runokirjan jälkeen sain apurahoja, ja kun korkeakoululla tapahtui asioita, joista suutuin, uskalsin heittäytyä vapaaksi kirjailijaksi ja pärjäsin taloudellisesti yllättävän hyvin.”

RAKKAUS

”Parisuhteessa on yhteydessä universumiin”

”Parisuhteessa ihminen on enemmän yhteydessä maailmankaikkeuteen. Kun Jukkaa ei enää ole, minusta tuntuu, että yhteyteni maailmankaikkeuteen on ohentunut.

Tutustuimme Jukan kanssa lukion fysiikan oppikirjatyöryhmässä WSOY:llä. Kun romanssimme alkoi 1994, olimme päälle nelikymppisiä. Tyttäreni olivat 15- ja 18-vuotiaita. Olin ollut jo vuosia yksinhuoltajaäiti.

Naimisiin menimme 1995 ja ostimme talon Helsingin Toukolasta. Nuorempi tytär on joskus sanonut, että Jukka oli tasapainottava voima vähän temperamentikkaiden naisten huushollissa. Sellainen sovun rakentaja.

Parisuhteemme oli tasa-arvoinen. Kumpikaan ei yrittänyt rajoittaa toisen ammatillisia valintoja. Kun minusta tuli ympäristöministeri, Jukka lähti töihin Tampereelle ja sanoi: ’Kun en varmaan sinua juurikaan näe, sama se, vaikka olisin Tampereella töissä.’ Hän muutti Tampereen-asuntooni.

Tykkäsimme saman tyyppisistä asioista ja meillä oli kivaa. Olen joskus määrittänyt harrastuksekseni ”ihmiskunta eilen, tänään ja huomenna”. Se päti myös Jukkaan. Hän luki paljon kaunokirjallisuutta ja kuunteli jazzia. Joka kesä vaelsimme Lapissa, kanootilla tai rinkka selässä. Jukan perheen mökki Kotkan saaristossa oli meille tärkeä.

Pispalassa sijaitsevan osittain 100-vuotiaan täysremontin tarpeessa olleen talon ostimme 2007. Siinä on huomattava määrä ikkunoita. Kolmen vuoden ajan, kun olin meppinä, lähdin joka maanantai Brysseliin kynsinauhat maalissa, sillä kunnostin talon lähes jokaisen ikkunan.”

RINTASYÖPÄ

”Elämässä on hyvää ja huonoa onnea”

”Kun sain vuonna 2000 rintasyöpädiagnoosin kesken hallituksen budjettiriihen, olin perin juurin järkyttynyt. Ajattelin, että jumalauta tämä on väärin. Ei tällaista voi minulle tapahtua! Kiukuttelin, mutta tiesin että kasvain oli aika pieni ja selviämismahdollisuus on hyvä.

Oli elämäni isoimpia onnenkantamoisia, että gynekologi sattui lähettämään minut mammografiaan kasvaimen ollessa vielä herneen kokoinen. En ollut tuntenut sitä itse tunnustelemalla. Onneksi se löytyi, sillä kasvain oli varsin aggressiivista solutyyppiä.

Jukka oli tosi kultainen rintasyöpähoitojen aikana. Sytostaattihoidot veivät hiukseni. Hän totesi, että jos toimittajat kyselevät, miten se vaikuttaa meidän parisuhteeseemme, voit vastata, että meidän suhde ei ole hiuskarvan varassa.”

SAIRASTAVAN PUOLISO

”Oikeus omaankin elämään on oltava”

”Jukan Parkinsonin tauti ei haitannut arkea ensimmäisinä vuosina merkittävästi, mutta vähitellen toimintakyky heikkeni. Käytännön tehtävistä yksi toisensa jälkeen siirtyi minulle, kunnes Jukka rupesi tarvitsemaan apua. Se lisäsi työmäärääni. Vaikein pohdittava asia oli se, onko pitkäaikaissairaan puolisolla oikeus elää omaa elämää. Se on vähän sama pohdittava kuin pienten lasten vanhemmilla. Mielestäni oikeus omaan elämään pitää olla, ja Jukka teki selväksi, että hän ei halunnut sairautensa määrittävän minun elämääni.

Jukka oli varsin pitkään juttelukaverina oma itsensä. Lääkärin lausunnossakin todetaan, että persoona on huumorintajuinen ja entisellään. Vitsailimmekin, että harvalla ihmisellä on lääkärintodistus siitä, että hän on huumorintajuinen.

Kun Jukka viime kesänä sai als-diagnoosin, hänen lähihoitajasukulaisensa tuli meille aamuisin, kun minä lähdin junalla eduskuntaan ja oli iltaan paluuseeni asti. Jukkaa ei enää jätetty yksin.

Alle kaksi kuukautta ennen kuolemaansa Jukka siirtyi sairaalaan. Minä en jaksanut enää yöpäivystystä, emmekä saaneet öiksi apua.

Loppuvaiheessa oli kurjinta, kun en päässyt koronan takia sairaalaan. Viemisiä sai toimittaa, ja pystyimme puhumaan puhelimessa, mutta als tekee puheen epäselväksi.

Yhden ainoan kerran sairaalasta soitettiin minut paikalle. Jukka oli levoton. Olin juuri leiponut hänelle spesiaaliani, Runebergin kakkua. Menin ja autoin häntä syömään sen. Tämä oli alle kaksi vuorokautta ennen kuin hän kuoli. Pääsin näkemään hänet edes kertaalleen viimeisinä viikkoina.”

”Vieroksuin nuoruuteni tyypillistä naisroolia ja sen kaikkia visuaalisia symboleja. Kun farkut tulivat muotiin, omaksuin ne ilomielin. Minihameet myös.”

IKÄ

”Iän ei tarvitse rajoittaa tekemisiä”

”Olen eduskunnan vanhin nainen. En olisi ikikuuna päivänä uskonut! Vanhenemisessa on paljon puolia, jotka eivät ole aivan tervetulleita, mutta on se parempi vaihtoehto kuin se toinen. Ainoa tapa olla ikuisesti nuori on kuolla nuorena.

Toistaiseksi ikä ei ole tuonut rajoituksia mitä tulee terveyteeni ja siihen, mitä elämässä voi tehdä. Vaikka elämässä on tullut tehtyä kaikenlaista, tärkein juttu ovat lapset.

Tuttavapiirissä viikate on vienyt miehiä aika paljon. Todennäköisintä on, että elän loppuelämäni yksin. En laske sen varaan, että löytyisi uutta.”

Satu Hassi

Syntynyt 3.6.1951.

Kansanedustaja, ­tekniikan lisensiaatti ja kirjailija.

Asuu Tampereen Pispalassa, kaksi tytärtä ja neljä ­lastenlasta.

Eduskunnan suuren valiokunnan puheenjohtaja.

Ollut mm. Vihreiden puheenjohtaja, ympäristöministeri, EU-parlamentaarikko ja Tampereen kaupungin­valtuutettu.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?