Eveliina Mäntykangas kävi ennustajalla toisen keskenmenon jälkeen – kolme vuotta myöhemmin ennustus kävi toteen ällistyttävän tarkasti - Ihmiset & suhteet - Ilta-Sanomat

Eveliina Mäntykangas kävi ennustajalla toisen keskenmenon jälkeen – kolme vuotta myöhemmin ennustus kävi toteen ällistyttävän tarkasti

Nyt Eveliina Mäntykangas on viimeisillään raskaana. – Jotenkin haluan ajatella, että tämän oli tarkoitus mennä näin.

Eveliina Mäntykangas yritti puolisonsa kanssa lasta vuosia.

1.5. 8:00

Eveliina Mäntykangas etsii sohvalla sopivaa asentoa, mutta se ei ole helppoa. Selkäkipu on nykyään päivittäistä. Se on viimeisin raskausoire aiempien joukossa.

Ensin tuli hyperstimulaatio: lapsettomuushoitoihin liittyvä tila, jossa vatsaonteloon alkaa kertyä nestettä. Paino nousi viisi kiloa viikossa, ja Eveliina näytti jo ensimmäisillä raskausviikoilla siltä kuin synnyttäisi pian. Sitten seurasivat pahoinvointi, unettomuus ja närästys – muun muassa.

– Kysy vain, mitä raskausoireita minulla ei ole ollut. Lista on hyvin lyhyt: sellaisia ei ole, Eveliina naurahtaa.

Vihdoin hyvä asento löytyy muutaman tyynyn avulla.

Fyysinen puoli ei silti ole ollut esikoislapsen odotuksessa raskainta. Haastavinta on ollut henkinen matka. Ennen onnistunutta raskautta Eveliina kävi läpi kaksi keskenmenoa ja useita lapsettomuushoitoja. Ne toivat mukanaan ahdistuksen, josta selviytyminen vei oman aikansa.

– Tämän vauvan maailmaan tulo ei todellakaan ole ollut itsestään selvää, kolme vuotta lasta yrittänyt Eveliina sanoo.

Langat putosivat käsistä

Viime viikonloppuna Eveliina seisoi miehensä Vilin kanssa lastentarvikeliikkeen kassalla. Olo oli epätodellinen. Hän oli ostamassa rattaita vauvalleen.

– Mietin, että haemmeko me tässä oikeasti rattaita lapsellemme? Kuinka monta kertaa olin kuvitellut sen tilanteen, ja sitten olin siinä.

Vaikka raskaus on loppusuoralla, Eveliina on oikeastaan vasta viime aikoina uskaltanut tunnustaa sen todeksi. Muistissa ovat edelleen ne toisiaan seuranneet kuukaudet, kun toive vauvasta jäi vain haaveeksi.

Eveliina ja Vili alkoivat yrittää lasta ensimmäisen kerran kolmisen vuotta sitten.

– Minulla ei käynyt mielessäkään, ettei se onnistuisi. Kun olimme sopineet, että tehdään vauva, niin sittenhän me tehdään vauva, Eveliina muistelee.

Ensimmäinen raskaus alkoi nopeasti – ja myös keskeytyi nopeasti ensimmäisten raskausviikkojen aikana. Sinnikkäänä ihmisenä Eveliina ei lannistunut. Itse asiassa hän ei edes pysähtynyt ajattelemaan asiaa. Samalla taktiikalla hän yritti suhtautua niihin pettymyksiin, jotka seurasivat toisiaan.

– Päätin joka kuukausi, että en välitä, menipä asia miten tahansa. Että kaikki on hyvin. Mutta se oli itseni huijaamista. Kuukautiset muistuttivat minua jatkuvasti siitä, että taas olen epäonnistunut naisena ja ihmisenä. Ruoskin itseäni. Mikä minussa on vikana, miksi tämä ei onnistu? Eveliina muistelee.

Vaikka hän yritti olla stressaamatta ja miettimättä koko asiaa, se kulki koko ajan alitajunnassa mukana. Hän ei ollut tottunut epäonnistumaan.

– Se oli äärettömän kova paikka. Jos olen halunnut elämässä jotain, olen aina tehnyt töitä sen eteen. En ole hirveästi jäänyt mistään paitsi. Tämä oli asia, johon en pystynyt vaikuttamaan millään tavalla. Langat eivät olleet käsissäni lainkaan.

Raskainta oli nähdä ystävien ympärillä saavan sen, mitä itse olisi niin kovasti toivonut.

– Kolmen vuoden lapsettomuuden aikana lähestulkoon 40 ystävääni tai tuttavaani sai lapsen. En kuitenkaan halunnut eristäytyä niistä hetkistä, vaan vietin entistä enemmän aikaa raskaana olevien ja juuri äidiksi tulleiden kanssa. En halunnut, että asiasta olisi kasvanut minulle vielä isompi mörkö.

Eveliina huomasi, että joidenkin ystävien oli vaikeaa kertoa hänelle ilouutisia. Hän halusi kuitenkin kuulla niitä.

– Minusta on loukkaavaakin, jos ystävä jätetään ulkopuolelle, kun itselle tapahtuu elämässä niin iso ja ihana asia. Halusin olla iloinen muiden puolesta ja olinkin. Mutta valitettavasti mukana oli myös pieni katkeruuden siemen. Mietin, tuleeko minun vuoroni koskaan.

”Halusin olla vahva”

Vuosi ensimmäisen keskenmenon jälkeen Eveliina tuli uudelleen raskaaksi. Raskausviikolla kahdeksan hän sai jälleen keskenmenon.

– En tule varmaan ikinä enää tekemään yhtäkään raskaustestiä. On maailman hirveintä, kun on ehtinyt ensin nähdä testissä kaksi viivaa ja sitten ne viedään sinulta pois.

Toisen keskenmenon kanssa Eveliina toimi kuten ensimmäisenkin.

– En käsitellyt keskenmenoja lainkaan. Se oli omituista, sillä normaalisti käsittelen ja analysoin asioita todella paljon. Tietysti itkin pari ensimmäistä päivää, mutta sitten elämä vain jatkui. Se oli virhe. Tosi iso virhe. Ne kokemukset jäivät sisälleni.

Jos joku kysyi Eveliinalta, miten hän voi keskenmenon jälkeen, hän kuittasi asian lyhyesti: ”sellaista sattuu”.

– Se oli keinoni päästä eteenpäin. Halusin olla siinäkin kohtaa vahva. Ajatella, että kyllä minä selviän tästä, kun olen selvinnyt kaikesta muustakin.

Niin, se kaikki muu. Keskenmenot saivat Eveliinan sisällä liikkeelle asioita, jotka hän kuvitteli jo käsitelleensä aiemmin. Sellaisia kuin pitkään jatkunut koulukiusaaminen ja lapsuus, jossa isä, mäkihyppylegenda Matti Nykänen oli vain harvoin läsnä. Eveliina hakeutui ensin lääkärin vastaanotolle ja sitä kautta terapiaan, jossa vanhoja asioita alkoi putkahdella mieleen yksi toisensa perään.

Yhtäkkiä ahdistus oli käsin kosketeltavaa.

– On hyvin vaikeaa osoittaa, mistä kaikesta ahdistukseni lopulta johtui. Lapsettomuus oli se viimeinen niitti, joka sen laukaisi. Kehoni sisällä oleva stressi tuli ulos. Kun ymmärsin, kuinka paljon minulla olikin käsittelemättömiä asioita sisälläni, se oli keholleni ja mielelleni liikaa.

Ahdistus on kunniavieras

Kun ahdistus lopulta tuli, se tuli voimakkaana. Mene pois, ahdistus, hän hoki mielessään, mutta sanat eivät auttaneet. Hän oli jatkuvasti väsynyt, kireä ja kiukkuinen. Uuden oppiminen oli vaikeaa ja leposyke huiteli korkealla.

– Olin aika paljon kotona enkä liikkunut oikein missään. En uskaltanutkaan, sillä saatoin saada paniikkikohtauksen autoa ajaessani. Pahimmillaan ahdistus oli niin paha, että en pystynyt käymään edes koiran kanssa kävelyllä.

Eveliina jätti rankat salitreenit kokonaan ja alkoi rauhoittaa kehoaan venyttelyillä ja meditaatiolla. Suurin merkitys ahdistuksen hoidossa oli kuitenkin terapialla ja puhumisella. Sekin keino piti kuitenkin tietoisesi päättää.

– Aloin päästä eteenpäin, kun hyväksyin asian ja päästin ahdistuksen sisälle. En enää yrittänyt työntää sitä pois. Jenni Vartiainen laulaa, että suru on kunniavieras. Minun mielestäni ahdistuskin on. Se pitää pyytää kylään, jos se on tulossa.

Eveliina ei missään vaiheessa halunnut käyttää lääkkeitä lieventämään oireita.

– Halusin oikein tuntea ahdistuksen ja paniikkikohtaukset. Käydä sen homman läpi, etteivät ne jää vaivaamaan minua millään tavalla. En ylipäätään ole ihmisenä sellainen, että jos koen jotain inhottavaa ja ikävää, jättäisin sen jonnekin mielen perukoille ja menisin eteenpäin. Yritän käsitellä kaikki asiat. Siksi olikin niin outoa käytöstä minulta olla enempää analysoimatta keskenmenoja.

Samaan aikaan lapsettomuuden kanssa Eveliina koki myös toisen surun, kun isä menehtyi helmikuussa 2019.

– Isän kuolemalla ei kuitenkaan ollut mitään tekemistä ahdistuksen kanssa. Se alkoi jo aiemmin. Kun iskä kuoli, olin jo suurimmaksi osaksi päässyt yli ahdistuksistani. Isän kuolemaa seuranneen puolen vuoden aikana kyllä ajattelin paljon asioita, mutta se oli silti enemmän surullista kuin ahdistavaa.

Pelko ei meinaa hellittää

Kun vauvaa ei puolentoista vuoden yrittämisen jälkeen alkanut kuulua, Eveliina ja Vili hakeutuivat lääkäriin. Tutkimuksissa lapsettomuuteen ei löytynyt mitään syytä.

– Olisi ollut helpompaa, kun olisi pystytty osoittamaan jokin vika. Miksi emme onnistuneet luomusti? Sitä kukaan ei osannut sanoa.

Tutkimusten jälkeen Eveliinalle tehtiin useampia inseminaatiohoitoja.

– Olin todella turhautunut, kun nekään eivät onnistuneet. Se alkoi käydä tosi vahvasti korvien väliin. Kävin ylikierroksilla ja sanoin Vilille, että nyt pidetään pieni tauko. En enää jaksanut sitä ovulaation tikuttamista ja kellon kyttäämistä, Eveliina muistelee.

”En aluksi halunnut innostua raskaudesta ollenkaan. Meni todella pitkään ennen kuin uskalsin edes ajatella, voiko minulle tapahtua jotain näin kivaa.”

Tauon jälkeen pari asettui IVF- eli koeputkihoitojen jonoon keväällä 2020. Kutsu hoitoihin tulikin yllättävän nopeasti, jo seuraavana syksynä. Vielä suurempi yllätys oli, että ensimmäinen hoito onnistui.

– Olin varautunut siihen, että vasta viidestoista kerta onnistuu, jos sekään. Meinasin tippua penkiltä, kun lääkäri kertoi kuin ohimennen laboratoriokokeita läpi käydessään, että raskaustesti on positiivinen.

Iloon sekoittui heti myös pelko. Se on seurannut Eveliinaa raskauden loppumetreille saakka.

– En aluksi halunnut innostua raskaudesta ollenkaan. Meni todella pitkään ennen kuin uskalsin edes ajatella, voiko minulle tapahtua jotain näin kivaa.

Ennustajan pakeille

Eihän kolme vuotta ole yhtään mikään aika! joku tuntematon kommentoi Eveliinan Instagram-päivitystä, jossa hän kertoi lapsettomuudestaan. Kukaan ei voi todella tietää toisen ihmisen surun määrää, sanoo Eveliina.

– Ainakin minulle tuo kolme vuotta oli ihan valtavan pitkä aika. Enkä minä voi mennä sanomaan kenellekään vuoden lapsettomuudesta kärsineelle, että nyt kuule lopetat tuon itkemisen, minä olen kärsinyt pidempään. Eihän kukaan voi arvostella toisen ihmisen kokemuksia ja tuntemuksia.

Kokemuksensa pohjalta Eveliina kehottaa ihmisiä hakemaan apua ja vertaistukea mahdollisimman aikaisin.

– Lapsettomuus on kuin mikä tahansa asia. Jos sen jättää liian pitkäksi aikaa mieleen, se kasvaa. Ymmärrän, että avun hakeminen on haastavaa, koska ajattelin itsekin pitkään lapsettomuuden olevan noloa. Millainen nainen olen, jos en pysty lasta tekemään? Helposti alkaa syyttää itseään ja menee masentuneisuutta ja ahdistusta kohti. Puhukaa, ihmiset! Se on oikeasti supertärkeää.

Jälkikäteen menneet vuodet näyttäytyvät Eveliinalle eri valossa kuin ennen. Toisen keskenmenon jälkeen hän hakeutui ennustajalle ja kysyi, näkeekö tämä hänellä lainkaan lapsia. Ennustaja vastasi näkevänsä numeron 30.

– Se tarkoitti ikää, ei lapsimäärää, Eveliinaa vitsailee.

Hän oli tuolloin 27-vuotias.

– Sanoin, että et ole tosissasi – katsopa uudelleen sinne kristallipalloon. Olin todella vihainen, kun lähdin sieltä pois. Mutta tässä ollaan: olin 30-vuotias, kun vauva sai alkunsa. Jotenkin haluan ajatella, että tämän oli tarkoitus mennä näin. Keskenmenojen ja hoitojen jälkeen meille tulee vihdoinkin vauva.

Eveliina sanoo, että ihminen ei aina ymmärrä asioiden merkitystä niitä eläessään. Hän on miettinyt paljon sitä, millainen elämäntilanne ja parisuhde hänellä oli kolmisen vuotta sitten.

– Olisinko oikeasti ollut valmis äidiksi tai olisiko meistä ollut vanhemmiksi? Olemme käyneet yhdessä paljon asioita läpi, eikä elämä ole ollut ruusuilla tanssimista. Luulen, että olemme vasta nyt valmiita vanhemmiksi.

Viisi vuotta sitten alkanut parisuhde on aina ollut vahva ja vakaa, mutta se on kehittynyt paljon viime vuosien aikana.

– Olemme oppineet paljon toisistamme ja olemme samoilla linjoilla useimmista asioista. Voimme olla myös eri mieltä asioista. Minulle se on ollut välillä vaikeaa, koska minusta parasta olisi, että Vili ajattelisi kuten minä, Eveliina hymähtää.

Kolme tähteä taivaalla

Ehkä merkittävintä viime vuosien aikana onkin ollut Eveliinan oma kasvu. Hän uskoo, että se auttaa häntä olemaan paras mahdollinen äiti lapselleen.

– Olen aiemmin nähnyt asiat hyvin mustavalkoisesti. On ollut vain yksi vaihtoehto, ja se on minun vaihtoehtoni. Se on kauhean kuluttava tapa elää. Olen oppinut päästämään siitä irti ja myös sanomaan asioita eri tavalla. Olen aina ollut suora. Nykyään voin sanoa mitä ajattelen, mutta tehdä sen loukkaamatta muita. En myöskään enää provosoidu niin helposti.

Lapselleen Eveliina haluaa opettaa oikean ja väärän. ”Uskon, että sopivasti rajoja ja rakkautta vaaliva kasvatustyyli on oikein mainio kombo.”

Nyt hän näkee vuosia mukanaan kulkeneen ”mulle ei kettuilla” -asenteensa jopa vähän nolona.

– Se asenne on tullut kovan kuoren myötä, joka minun oli pakko luoda itselleni. Nykyään osaan käyttää sitä asennetta vähän lempeämmin ja rakentavammin.

Eveliina on pohtinut paljon sitä, millainen äiti hän haluaa olla. Tärkeintä hänelle on avoin suhde lapseen.

– Sellainen minulla on ollut oman äitini kanssa. Olen aina voinut kertoa hänelle kaiken.

Suhde isään oli erilainen. Sitäkin Eveliina on miettinyt nyt, kun tulee itse vanhemmaksi.

– Jossain vaiheessa minulla oli itkuinen ajanjakso iskään liittyen. Mietin, miten hän on voinut olla niin hirveän huono vanhempi. Miten hän pystyi käyttäytymään niin ja olemaan niin välinpitämätön? Itkin sitä, että iskä ei ole elossa eikä tule koskaan tapaamaan lastani.

Sitten tuli oivallus.

– Hyvin nopeasti tuli se ajatus, että ihan sama olisiko hän elossa vai ei, hän ei kuuluisi lapseni elämään elämäntyylinsä takia. Ei hän varmaankaan olisi elämässäni yhtään sen enempää läsnä kuin aiemminkaan. Nyt olen päässyt yli niistä ajatuksista. Minulla on tuolla taivaalla aika monta tähteä, joiden olisin halunnut tapaavan lapseni.

Toisaalta Eveliina uskoo, että nuo tähdet – muun muassa hänen edesmennyt isänsä, mumminsa ja kummisetänsä – ovat jo nähneet vauvan.

– Uskon sieluihin ja siihen, että sielu valitsee, milloin haluaa tulla keholliseen muotoon ja tähän elämään. Ajattelen, että he ovat jo aikoinaan tavanneet.

Hyvästit kovalle kuorelle

Lapsuuden merkitystä ei Eveliinan mielestä voi mitenkään vähätellä.

– Lapsuus vaikuttaa kaikkeen. Mutta aikuisella on lapsuudestaan huolimatta vastuu siitä, miten käyttäytyy.

Eveliina kokee koulukiusaamisen vaikuttaneen lapsuuteensa eniten. Se kasvatti kovan kuoren, joka ei enää tunnu omalta.

– En koe olevani se ihminen, joka olin kuoren kanssa. Mutta olisiko elämäni ollut erilaista, jos isäni olisi ollut joku toinen? Olisi varmaan, mutta luonteeni on silti tämä. Olen kuitenkin ihan tyytyväinen elämääni.

Eveliinan on oikeastaan vaikeaa edes kuvitella toisenlaista elämää.

– Minusta on hirveän hankalaa ajatella, että olisin ollut äitini ja isäpuoleni lapsi. Olisi omituista, jos molemmat vanhemmat olisivat aina olleet saman katon alla. Ehkä se on myös opettanut paljon elämästä ja auttanut pärjäämään. Minulle on kasvanut sellainen luonne, että en kaadu ihan mistä vain tuulenhenkäyksestä.

Luonteesta puheen ollen – se kiinnostaa myös kohta syntyvässä lapsessa.

– Minua ei mietitytä lainkaan vauvan käsittely ja hoito, sillä nuorin veljeni on minua 18 vuotta nuorempi ja olen ikäni hoitanut lapsia. Mutta jos lapsestani tulee samanlainen ihminen kuin minä... Voi muutama nokkapokka tulla, Eveliina virnistää.

Eveliina Mänty­kangas

30-vuotiaspersonal trainer. Matti ­Nykäsen tytär. Asuu Muuramessa.

Perheeseen kuuluu avomies Vili sekä 12-vuotias jackrussellinterrieri Lara ja 3-vuotias sekarotuinen Max-poika. Perheeseen odotetaan esikoislasta.

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?