Laulaja Ilta tapasi viime vuonna miehen ja suunnittelee nyt kesähäitä – pari haluaa välttää kiusauksia ja siksi Ilta ei käy baarissa ilman miestään: ”Pettämisen raja menee jo ajatuksissa” - Ihmiset & suhteet - Ilta-Sanomat

Laulaja Ilta tapasi viime vuonna miehen ja suunnittelee nyt kesähäitä – pari haluaa välttää kiusauksia ja siksi Ilta ei käy baarissa ilman miestään: ”Pettämisen raja menee jo ajatuksissa”

Ilta Fuchs ja kihlattu Troy Silva ovat alusta asti halunneet tehdä kaikkensa rakkautensa suojelemiseksi.

Laulaja Ilta juhlii häitään ensi kesänä.­

7.4. 8:30

Laulaja Ilta Fuchs, 24, löysi elämänsä rakkauden viime kesänä yhteisen spikeball-harrastuksen parista. Nyt Ilta ja costaricalais-suomalainen Troy Silva, 22, ovat seurustelleet puoli vuotta. Kihloihin pari meni vuodenvaihteessa, ja häitä juhlitaan ensi kesänä.

– Olemme edenneet todella nopeasti. Silti en ole epäröinyt hetkeäkään, enkä tunne olevani naiivi tai tyhmä. Ajattelen mummoa ja vaaria ja äitiä ja isää, jotka ovat olleet aina yhdessä. Minä uskon siihen, mutta se on jokapäiväistä valitsemista ja taisteluakin, Ilta sanoo.

– Silti myönnän, että joskus on punastuttanut, kun olen kertonut olevani kihloissa ja joku on kysynyt, kauanko olemme seurustelleet. Tekisi mieli sanoa, että kesästä, vaikka totuus on, että syksystä. Pelkään, että minua pidetään lapsellisena, mutta samalla ihmettelen, miksi meillä on vain yksi hyväksyttävä tapa tehdä asioita.

Ilta kertoo, että hän ja Troy ovat alusta asti pyrkineet pitämään rakkaudestaan hyvää huolta esimerkiksi keskustelemalla. Avoimuus ja kommunikointi ovat tärkeitä aineksia kestävässä suhteessa.

Pari on keskustellut myös siitä, onko järkevää, että toisella on vastakkaisen sukupuolen ystäviä, jotka eivät ole myös puolison kavereita. Iltan mukaan molemmilla on paljon ystäviä, mutta hän ja Troy haluavat suhdettaan suojellakseen pitää asian mielessä.

– En menisi baariin enää ilman Troyta, ihan jo suojellakseni meitä. En edes tahtoisi, koska mitä minä tekisin siellä ilman häntä? Ilta ihmettelee.

Hän korostaa, että ystävien kesken baari-ilta olisi tietysti aivan ok, mutta toisaalta pariskunta haluaa välttää kiusauksia. Pettämisen suhteen Iltalla on selkeä raja.

– Olen oikeasti aika radikaali, ja minun mielestäni pettämisen raja menee jo ajatuksissa. En ole ajatellut ketään muuta, eikä Troy ole ajatellut ketään muuta. Tuntuisi todella kaukaiselta, että oma mieli edes menisi sellaiseen, hän pohtii.

Mitä rakkauteen liittyvää asiaa Ilta katuu, ja miten hän osoittaa itse rakkauttaan? Lue koko haastattelu tuoreesta Me Naisista 14/2021. Digilehden voit lukea tästä.

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?