Emilia Kujala on lyhyessä ajassa noussut uuden ajan julkkisterapeutiksi – päätti ryhtyä psykoterapeutiksi sen jälkeen, kun oli itse tarvinnut ammattiapua - Ihmiset & suhteet - Ilta-Sanomat

Emilia Kujala on lyhyessä ajassa noussut uuden ajan julkkisterapeutiksi – päätti ryhtyä psykoterapeutiksi sen jälkeen, kun oli itse tarvinnut ammattiapua

Psykoterapeutti Emilian mukaan avain onneen ja hyvään oloon on tulla tunteidensa kanssa sinuiksi.

”Olen allerginen norsunluutorneille ja ulkokohtaiselle puheelle mielenterveyden ongelmista”, Emilia Kujala sanoo.­

5.4. 8:00

Kirjoittaminen. Jooga. Tanssi. Oman villakoiran rapsuttelu.

Siinä keinoja, jotka psykoterapeutti ja kirjailija Emilia Kujala, 34, on todennut tehokkaiksi mielenrauhan ja ilon tunteiden metsästämisessä.

– Onni syntyy merkityksellisyyden kokemuksista. Usein ne kumpuavat vuorovaikutuksesta toisten ihmisten kanssa.

– Myös heittäytymisen ja uppoutumisen tunteet esimerkiksi kirjoittaessa tai fyysisessä liikunnassa tuovat rauhaa, Emilia sanoo.

Hän on lyhyessä ajassa noussut eräänlaiseksi uuden ajan julkkisterapeutiksi Maaret Kallion ja Marja Kihlströmin rinnalle. Somessa, Youtubessa ja lehtiartikkeleissa Emilia on avoimesti puhunut esimerkiksi pakko-oireistaan, joitakin vuosia sitten kokemastaan työuupumuksesta ja nuorena sairastamastaan syömishäiriöstä. Instagramissa Emilialla on yli kolmetoistatuhatta seuraajaa.

– Olen päättänyt, että laitan työssäni itseni henkilönä likoon. Olen allerginen norsunluutorneille ja ulkokohtaiselle puheelle mielenterveyden ongelmista. Haluan puhua tavalla, jota kuka tahansa ymmärtää, Emilia sanoo.

Alun perin Emilia alkoi haaveilla psykoterapeutin ammatista toivuttuaan nuorena pitkän psykoterapian avulla syömishäiriöstä.

– Jotkut tuttavat ovat kauhistelleet alavalintaani ja päivitelleet, että onpa rankkaa ja kuinka jaksan, kun olen niin herkkä. Itse ajattelen, että herkkyys on yksi tärkeimmistä työkaluistani terapeuttina. Ilman sitä olisi mahdotonta kohdata toista ihmistä aidosti.

– Kuvailisin itseäni sosiaaliseksi tarkkailijaluonteeksi. Havainnoin tilannetta ja sopeutan omaa toimintaani siihen. Pidän vuorovaikutuksesta, mutta tarvitsen yksinoloaikaa palautumiseen.

Tunteet on hyvä tunnistaa

Emilia ajattelee, että kaikki tunteet, jopa kateus, häpeä, ahdistuneisuus ja epätoivo, ovat ihmisen sisäisessä paletissa tärkeitä. Niillä kaikilla on oma tehtävänsä, eikä niitä pitäisi säikähtää eikä pyrkiä tukahduttamaan.

– Ennemminkin tunteiden kanssa pitäisi opetella sinuiksi. Miettiä, mitä omien, pulmallisiksi koettujen reaktioiden takana oikeasti on. Usein tunteiden taustalta löytyy inhimillisiä tarpeita kuten halu kuulua laumaan, tulla nähdyksi, kokea olevansa turvassa, Emilia kuvailee.

Emilia antaa esimerkin tunteiden tutkimisesta. Häntä, yrittäjää ja ikuista freelanceria, vihlaisee joskus kateus, kun joku kertoo olevansa kuukausipalkkaisessa työssä.

– Asiaa pohdittuani oivalsin, etten sinällään kadehdi kenenkään säännöllistä tilipussia, vaan sitä turvallisuuden ja jatkuvuuden kokemusta, jonka pysyvä työsuhde antaa.

 Onnellisuus ei koskaan ole pysyvä olotila.

Juuri näin Emilia ammatissaan toimii. Havainnollistaa asioita oman elämänsä ja kokemustensa kautta.

– En puhu itsestäni huvin vuoksi, vaan tarjotakseni ­samastumispintaa muille. Jos en täytä julkisuudessa saamaani tilaa tutkitulla, tieteellisellä tiedolla, joku muu ottaa sen haltuun ja käyttää sitä pahimmassa tapauksessa huuhaan levittämiseen.

Kaikkia avoimuus ei miellytä. Emilia on esimerkiksi somen kautta saanut viestejä, joissa epäillään hänen ammattitaitoaan nuoruuden, naiseuden ja tyttömäisen ulkonäön perusteella.

– Joskus livekeikoillani minua on luultu pääpuhujan avustajaksi. Hämmästys on ollut suuri, kun totuus on paljastunut, Emilia hymähtää.

Joustavaa ajattelua voi opetella

Mielenterveyden ammattilaisena Emilia on miettinyt paljon sitä, mitkä asiat tekevät meistä onnellisia ja iloisia. Yhtä oikeaa tapaa ei ole, mutta auttaa, kun opettelee kiinnittämään huomion siihen, mikä elämässä on arvokasta ja tärkeää.

Myös itsetuntemus on avain tasapainoon. Emilian mielestä pahinta on tunteiden välttely ja niiden tukahduttaminen.

– Se, mitä yritämme itsessämme kieltää, vahvistuu.

Yleinen harhaluulo on se, että oikean konstin löytämällä onnellisena voisi pysyä aina ja koko ajan.

– Onnellisuus, kuten kaikki muutkin tunteet, tulee ja menee. Se ei koskaan ole pysyvä olotila. On ongelmallista, jos onnen tavoitteluun tarraudutaan vimmaisesti.

Myös tietynlainen maaginen ajattelu voi osoittautua kompastuskiveksi onnea etsiessä.

– Meillä millenniaaleilla voi olla sellainen olo, ettei ole lupa iloita, koska muuten tapahtuu jotakin kamalaa. Tai saatamme ajatella, ettei meillä ole oikeutta onnellisuuteen, kun kuitenkin on tämä ilmastonmuutos ja muita ongelmia.

Tällaiset ajatukset saattavat olla eräänlaisia ansoja.

– En voi sietää hokemia, kuten ”olet mitä ajattelet”. Et todellakaan ole! Ajatukset ovat vain ajatuksia. Ihminen on paljon muutakin kuin ajatuksensa.

Emilian mukaan kiinnitämme kuormittuneina huomiota uhkiin ja tulkitsemme asioita kielteisen kautta. Mielellämme on tapana juuttua samoihin, usein ahdistaviin ajatuksiin. Ne voivat alkaa tuntua todelta, vaikka eivät sitä olisi. Sellainen johtaa helposti pahaan oloon.

– Onneksi voimme tietoisesti opetella kertomaan itsellemme myönteisempiä tarinoita. Se lisää psykologista joustavuutta, joka on mielenterveyden ja sosiaalisten suhteiden kannalta todella tärkeää, psykoterapeutti neuvoo.

Sosiaalipsykologina Emilia ajattelee, että olemme laumaeläimiä, joilla on tarve olla osa jotain itseämme suurempaa, tulla nähdyiksi ja kuulluiksi. Yhtenä korona-ajan ongelmista Emilia pitää sitä, että pakollisen eristäytymisen takia ihmisten yhteenkuuluvuuden tunne vähenee.

– Kun todelliset kontaktit katoavat, etsimme korviketta somesta. Se voi syventää polarisaatiota ja kärjistää kannanottoja. On eri asia sauhuta somessa jollekulle erimieliselle kuin sanoa toiselle rumasti päin naamaa, Emilia vertaa.

– Toisaalta some helpottaa myös hyvien kontaktien luomista. Kyse on siitä, miten somea käyttää ja kenen kanssa siellä verkostoituu.

Suorittaminen ei kannata

Ole itsellesi lempeä. Älä vertaile itseäsi muihin. Näinhän meitä usein neuvotaan, mutta ohjeiden noudattaminen on helpommin sanottu kuin tehty.

– Vertailu on inhimillistä ja ymmärrettävää, enkä usko, että sellaista ihmistä onkaan, joka ei olisi joskus sortunut siihen. Sosiaalinen vertailu on luonnollinen tapa käsitellä tietoa sosiaalisissa tilanteissa, sen avulla arvioimme itseämme suhteessa toisiin, Emilia sanoo.

– Armollisuus itselle taas on ohje, joka usein tulkitaan väärin. Moni ottaa suorituspaineita siitä, mikä on tarpeeksi armollista ja kuinka se tehdään. Lempeys ja armo eivät kuitenkaan ole asioita, joita voi suorittaa.

Emilian vastaanotolle tulee joskus esimerkiksi työ­uupumuksesta kärsiviä asiakkaita, jotka ensimmäisellä käynnillään kyselevät, kauanko toipuminen kestää. Emilian mielestä tällainen tehokkuusajattelu antaa usein viitteitä niistä syistä, jotka uupumukseen ovat alun perin johtaneet.

– Tunnistan tuon suhtautumistavan ja olen itsekin sortunut siihen esimerkiksi hakiessani unettomuuteeni apua terapiasta. Vasta, kun lopetin neuroottisen tarkkojen unipäiväkirjojen laatimisen ja luovuin suoritusmentaliteetista, ongelmani alkoi helpottaa, Emilia muistelee.

Irti perfektionismista

Viime vuosina Emiliaa on alkanut kiinnostaa transdiagnostiikka eli se, miten mielenterveyden eri oireet kytkeytyvät toisiinsa.

– Olen ymmärtänyt, että omat oireeni – uniongelmat, pakko-oireet, nuoruuden syömishäiriö ja alttius tehdä töitä uupumiseen asti – juontuvat pohjimmiltaan samasta lähteestä. Persoonallisuuteni täydellisyyteen pyrkivästä piirteestä, jonka takia olen altis piiskaamaan itseäni äärirajoille. Painan kaasua, kun pitäisi painaa jarrua.

– Kasvuvuosinani Kouvolassa se näkyi siinä, että minulle oli häiriintyneen tärkeää saada kymppi kaikista kokeista. Tästä piirteestä sain usein kiitosta sen sijaan, että joku olisi kysynyt, miksi suorittaminen oli minulle niin keskeistä.

Aikuisena hän on tietoisesti opetellut asettamaan itselleen rajoja.

– Perfektionismiin taipuvaiselle rajojen asettaminen itselle on armollisuutta. Se, ettei enää suostu siihen, mitä mielen sisäinen diktaattori käskee, on iso askel.

– Nykyään kerta kaikkiaan päätän, että esimerkiksi jokin työsuorite on riittävän valmis ja riittävän hyvä. Kirjan kirjoittaminen on tästä hyvä esimerkki – se ei ole koskaan täydellisen valmis.

– Olen opetellut hyväksymään sen, etten ole täydellinen. Mutta olen kokonainen.

Emilia Kujala

34-vuotias kognitiivisen käyttäytymisterapian psykoterapeutti, sosiaali­psykologi ja jooga­opettaja syntyi Kouvolassa.

Tekee asiakastyötä, kouluttaa ja tekee puhekeikkoja, ­vaikuttaa somessa ja kirjoittaa kolumneja sekä tietokirjoja. Tähän mennessä ilmestyneet Tunteella – Kateus ja ­Tunteella – Häpeä.

Harrastaa jamaikalaista dancehall-tanssia. Asuu ­Lahdessa miehensä ja villakoiransa­ ­kanssa.

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?