Kun sisko sairastui vaikeaan anoreksiaan, Hanna Brotherus alkoi syödä enemmän – samaan aikaan balettitunneilla kehotettiin vetämään vatsaa sisään: ”Koko elämäni on ollut monesta syystä ortoreksinen” - Ihmiset & suhteet - Ilta-Sanomat

Kun sisko sairastui vaikeaan anoreksiaan, Hanna Brotherus alkoi syödä enemmän – samaan aikaan balettitunneilla kehotettiin vetämään vatsaa sisään: ”Koko elämäni on ollut monesta syystä ortoreksinen”

Laihuus, kehontarkkailu ja syömishäiriöt ovat Hanna Brotheruksen esikoisromaanin läpikulkevia teemoja. Tanssijalla on niistä omakohtaista kokemusta. – Elämäntapani on ollut häiriöitä täynnä.

Hanna puhuu itseensä tutustumisesta ja hyväksymisestä. Se ei tarkoita täydellisyyttä. ”Päinvastoin! Keskeneräisyydessä ja kömpelyydessä asuu ainakin oma ihmisyyteni.”­

24.3. 8:30

Tanssijan vartalo on laiha ja jäntevä. Sellainen rasvaton ja hoikka paitsi niissä kohdissa, missä voima, vahvuus ja ketteryys ovat pakkautuneet lihaksiksi. Hanna Brotheruksen mekon avara kaulus paljastaa pitkän kaulan ja rintakehästä kuultavat luut. Tätä kehoa hän on tarkkaillut peileistä ja ikkunoiden heijastumista koko elämänsä ajan.

– En ole koskaan ollut huolissani omasta laihuudestani, mutta lähipiirissä siitä on kyllä joissain vaiheissa oltu, tanssitaiteilijana ja koreografina tunnettu Hanna, 52, sanoo.

Laihuus, kehontarkkailu ja syömishäiriöt eivät ole vahingossa valikoituneet Hannan uuden esikoisromaanin, Ainoa kotini, läpikulkeviksi teemoiksi. Hannalla on niistä omakohtaista kokemusta eri näkökulmista ja elämänvaiheista.

Kun lapsuudessa sisko sairastui vaikeaan anoreksiaan, se vaikutti myös Hannan mieleen ja lautaselle. Vanhempiensa huolta keventääkseen Hanna alkoi kompensoida siskonsa syömättömyyttä syömällä itse enemmän. Samaan aikaan balettitunneilla kehotettiin vetämään vatsaa sisään ja jatkettiin perintönä kulkenutta koodia: kevyempi on aina vähän parempi, laihempi on aina vähän kauniimpi.

– Yritä siinä välissä sitten kasvaa häiriöitymättä. Koko elämäni on ollut monesta syystä ortoreksinen, ja elämäntapani häiriöitä täynnä. Minulla ei ole koskaan diagnosoitu syömishäiriötä, mutta ihan hyvin olisi voitu.

 Koen löytäneeni tasapainoni ja pysyneeni syömishäiriöni kanssa aina terveyden puolella.

Hanna miettii, mitä häiriö oikeastaan tarkoittaa. Poikkeamaa normaalista, kyllä, mutta mikä taas on normaalia?

– Monissa häiriöissä raja sairauden ja terveyden välillä on kuin trapetsinaru, jolla ihminen taiteilee. Itse koen löytäneeni tasapainoni ja pysyneeni syömishäiriöni kanssa aina terveyden puolella.

Hanna uskoo, että taipumus syömishäiriöihin on osaksi geneettistä, osaksi ympäristön vaikutusta, eikä hän siksi pidä sattumana, että syömishäiriö on toistunut paitsi oman perheen sisällä, myös yleisenä ilmiönä.

Hanna sanoo aina olleensa herkkä tuntemaan ja reagoimaan kehollaan, mutta oppineensa vasta ajallaan kuuntelemaan sitä. Myös ulkonäkökäsitys liittyy kehon sisäisiin aistimuksiin.

– Jos on hyvä ja vapaa olla, silloin mielestäni näytänkin kivalta – ja toisinpäin, Hanna kuvailee.

– Kukaan muu ei voi tietää, millaista on elää juuri minun kehossani, minkä kokoisena tai näköisenä siinä tuntuu hyvältä. Siksi ulkoa ei pitäisi määritellä, millainen nainen on vaikkapa kaunis, terve tai sopiva. Se voi olla kaukana siitä, millaisena juuri minusta tuntuu hyvältä.

Miten Hanna nyt ajattelee kasvatuksensa ja tanssimaailman vaikuttaneen kehokäsitykseensä? Miksi itsensä hyväksyminen on ollut niin vaikeaa? Miksi leikkisästä naisesta tulee armoton ja vaativa? Millaisissa asioissa Hanna tuntee onnistumista? Lue Hanna Brotheruksen tarina Me Naisten uusimmasta numerosta 12/2021. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.

Hannaa haastateltiin myös Me Naiset Radioon.

Hanna Brotherus

Tanssitaiteilija, ohjaaja ja koreografi asuu Helsingin keskustassa, vietti lapsuutensa Tuusulassa.

Naimisissa muusikko Mikko Kuustosen kanssa. Neljän lapsen äiti, uusperheeseen kuuluu kuusi aikuista lasta.

Esikoisromaani Ainoa kotini (WSOY) ilmestyy 25.3. Hanna on lukenut siitä julkaistun äänikirjaversion itse.

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?