Lestadiolaisen kodin perinne teki Suvista sairaalloisen pihin: ”Oli helpompi luopua uskosta kuin kitsastelusta” - Ihmiset & suhteet - Ilta-Sanomat

Lestadiolaisen kodin perinne teki Suvista sairaalloisen pihin: ”Oli helpompi luopua uskosta kuin kitsastelusta”

Kirjailija Suvi Ratinen oppi lapsuudenkodissaan nuukaksi. Lestadiolaisuudestakin oli myöhemmin helpompi pyristellä irti kuin pihistelystä. – Lopulta käytökseni ei enää ollut rationaalista.

Kirjailija Suvi Ratisen oli helpompi päästää irti lapsuutensa lestadiolaisesta uskosta kuin sukunsa tarkan euron perinteestä.

9.3. 7:00

Piti ostaa, kun halavalla sain.

Kyllä se meille välttää.

Ikinä ei toisen rahoilla pidä ellää.

Tärkeintä on, että pysytään leivänsyrjässä kiinni.

Mistä nämä oikein tulevat, nämä tällaiset sanonnat? Ja miksi minä toistelen niitä huomaamattani niin usein, kirjailija Suvi Ratinen, 43, alkoi miettiä jokunen vuosi sitten.

Kesän 2017 pitkinä, aurinkoisina viikkoina Suvi rakensi kesämökilleen saunaa kierrätetyistä hirsistä. Vastaavana mestarina touhusi oma isä, jonka seurassa Suvi tajusi kuin huomaamattaan liukuvansa takaisin lapsuutensa puhetapaan ja nuottiin. Ja tietenkin vanhaan tuttuun teemaan – rahaan.

Rakennuspuuhat etenivät, sauna valmistui.

Mutta ajatus siitä, millainen oma suhde rahaan, tavaraan ja omistamiseen oli oikeastaan aina ollut, alkoi vaivata Suvia tosissaan. Siinä määrin, että siitä alkoi syntyä kirja. Hän oli juuri saanut valmiiksi esikoisromaaninsa, jossa ruoti perusteellisesti lestadiolaisesta kodista saamaansa uskonnollista perintöä. Nyt hän alkoi samalla tarkkuudella puida suhdettaan rahaan.

– Kirjoittaessani tajusin, että köyhän ihmisen identiteetti istuu minussa syvässä. Ymmärsin sen olevan perua siitä, että koko lapsuuteni ajan kuulin paljon puhetta rahasta. Pelko siitä, että pian meiltä loppuvat rahat, ikään kuin riippui ilmassa. Oli sellainen ”kohta on pistettävä suu säkkiä myöten” -tunnelma, Suvi Ratinen muistelee.

– Lapsuuteni olisi ollut kovin toisenlainen, jos rahasta ei olisi puhuttu niin paljon enkä olisi joutunut kantamaan siitä lapselle kuulumatonta stressiä.

Vasta aikuistuessaan Suvi alkoi vähitellen ymmärtää, että uutterassa ja touhukkaassa lapsuudenkodissa köyhyyteen liittyvä ahdistus väijyi enemmän sielunmaisemassa kuin todellisissa olosuhteissa.

– Olin 19-vuotias, kun luovuin lestadiolaisuudesta ja käänsin selkäni kasvatuksessa saamalleni maailman­kuvalle. Mutta perimäni köyhyyden kokemus istui minussa paljon uskoa syvemmässä, Suvi Ratinen sanoo.

– Se teki minusta tarjoushaukan, pihistelijän, roska­lavadyykkarin, tarkan euron naisen. Eräässä vaiheessa lähestulkoon elämäni pääasiaksi muodostui saada jostakin jotakin halavalla, Suvi sanoo matkien synnyinseutunsa Keski-Suomen murretta.

Nuukuuden lähteillä

Vähäväkiset, maattomat, huutolaiset. Karun pohjoisen maan köyhä väki. Monet nykysuomalaiset polveutuvat suvuista, joissa kärsittiin aitoa puutetta pitkälle 1900-luvulle asti. Ruuasta oli aina pula, ruokittavia suita monta, talvet koettelivat. Lapsia kuoli, keuhkotauti tappoi. ­Sitten tulivat sota-ajat ja pulavuodet, sotakorvaukset ja Suomen jälleenrakennus, myöhemmin lama-ajat ja taloudelliset taantumat.

Köyhyyden kokemus ja leivän loppumisen pelko juurtui puheisiin, ajatuksiin ja sananparsiin ja periytyi yhä uusille sukupolville.

Jäljet näkyvät Suomessa edelleen, Suvi Ratinen uskoo.

– Huonoihin aikoihin varautumisen mentaliteetti saa ihmiset hamstraamaan turhaa tavaraa ja säästämään kaiken mahdollisen. Ohessa tulee usein mitättömyyden kokemus ja alemmuudentunne suhteessa itseä varakkaampiin ihmisiin – köyhällä ei ole varaa valita, meille välttää huonompikin, Suvi kuvailee.

Hänen suvussaan lestadiolaiset juuret eivät ole kovin pitkät. Karjalasta sotaa paenneet isovanhemmat omaksuivat uskon, josta Suvi myöhemmin nuorena aikuisena luopui.

– Sekä isäni että äitini puolelta esi-isäni ovat köyhiä pienviljelijöitä. Vaatimattomista lähtökohdista on ponnistettu kovalla työllä keskiluokkaan ja saatu omat talot ja tontit. Sosiaalisen nousun eteen on jouduttu tekemään valtavasti työtä ja uhrauksia, Suvi taustoittaa.

– Esimerkiksi mania rakentaa, rempata ja korjata on periytynyt meillä vahvasti.

Tänä keväänä ilmestyvässä romaanissaan Hyvä tarjous Suvi Ratinen sukeltaa syvälle suomalaisen nuukuuden ytimeen. Tarinan keskiössä on päähenkilön haave omasta kodista ja palasta maata. Päämäärään pyritään mukavuudesta ja elintasosta tinkien. Köyhyyden kokemus kiteytyy kirjan kaltoin kohdellussa huutolaishahmossa, jonka luomisessa Suvilla oli iso työ. Entisenä arkistotyöntekijänä hän paneutui perusteellisesti historiallisiin lähteisiin.

– Tosipohjaisia, vuosisadan takaisia köyhyyden ja puutteen kuvauksia lukiessa tuntui siltä kuin olisin tullut kotiin. Tunne voimistui, kun keräilin ihmisiltä kokemuksia ja asenteita rahasta ja säästäväisyydestä. Ymmärsin äkkiä, mistä pitkät perinteet ja oma nuukailuni kumpuavat, Suvi Ratinen sanoo ja nauraa.

– Vaikka kirja on fiktiota, omakohtaiset oivallukseni suodattuivat siihen vahvasti.

Kyky tulla pienellä toimeen ei toki ole huono asia. Se säästää luonnonvaroja ja ehkäisee turhaa kuluttamista. Hieman koomisilta tilanteilta ei kuitenkaan voi välttyä, jos asenne hämärtää suhteellisuudentajun.

Niin kävi myös Suville.

Kirjailija Suvi Ratinen on tietoisesti opetellut rennompaa suhtautumista rahaan.

Vimmaisen säästäväinen nainen

Oranssilla lätkällä merkityt alennustuotteet ruokakaupan laareista. Vaatteet kirpputoreilta. Kierrätyskeskuksesta tehdyt löydöt. Roskalavoilta dyykatut huonekalut.

Suorastaan vimmaiseksi nuukuus ryöstäytyi siinä vaiheessa, kun Suvi siirtyi kuukausipalkkaisista arkistohommista vapaaksi kirjoittajaksi. Uuden elämäntilanteen synnyttämä epävarmuus heijastui suoraan kulutuskäyttäytymiseen. Pohjimmiltaan Suvi toteutti samaa mallia kuin oli lapsuudenkodissaan nähnyt – todellista hätää ei ollut, mutta pihtailuun pakotti sisäinen turvattomuus.

 Hain ­vanhemmiltani ­hyväksyntää ­tarkan euron ­tarinoillani.

– Tarjousten metsästyksen taustalla piili eräänlainen primitiivinen saalistusvietti. Onnistuneen löydön jälkeen alitajunnastani kumpusi syvää mielihyvää: tämän turvin taas pärjätään, Suvi kertoo.

– Jossain vaiheessa kaverit ja miesystävä alkoivat turtua tarinoihini. Lopulta tajusin, ettei käytökseni ole enää rationaalista. Olin tehnyt hyvistä löydöistä ja halvalla ostamisesta itselleni ihmisarvon mitan.

Syvälle juurtuneesta ominaisuudesta luopuminen ei ollut mutkatonta. Tie tasapainoon alkoi löytyä vasta kun Suvi ymmärsi, mistä asiassa oli pohjimmiltaan kyse.

– Ymmärsin hakevani vanhemmiltani jonkinlaista hyväksyntää näillä tarkan euron tarinoillani. Että uskosta kyllä luovuin, mutta säästäväisyyden sukutraditiostamme en, perkele!

Oivallus helpotti oloa, sai pohtimaan omaa identiteettiä laajemmin.

Suvi Ratinen tunnistaa itsessään sen köyhän ihmisen mentaliteetin, että itse tehdään kaikki, mikä voidaan. Ulkopuolisesta työstä ei mielellään maksella. Marjat ja sienet poimitaan syksyisin talteen metsistä, tietenkin. Kaikki se on kottiin päin.

Käsityöihmiseksi Suvi ei tunnustaudu, mutta moni muu puuha häneltä luonnistuu.

– Osaan tehdä rakennuksen perustukset ja valaa betonia, asentaa tarvit­taessa lattialämmityksen. Rakastan rautakauppojen, gyproc-levyjen ja karhunvillojen maailmaa. Olen osallistunut elämäni aikana useampiin talkoisiin kuin viitsin laskea, ja itse asiassa pidän niistä, Suvi hymähtää.

– Olen elänyt ja hengittänyt rakentamisen maailmaa koko lapsuuteni ajan. Sekin heijastuu romaaniini.

Perittyä vimmaa Suvi saa nykyisin toteuttaa kesämökillään läntisellä Uudellamaalla. Sinne puuhataan harva se kesä milloin saunaa, milloin liiteriä. Isona unelmana olisi uusi päärakennus.

– Oli superhienoa, kun keksin, että kierrätysmateriaalista eli vanhoista siirtolavoista saattoi koota tontille kauniin ja toimivan liiterin. Ja kuule halavalla!

Ulkopuolisena maailmassa

Viime kesänä Suvin pitkäaikaisesta miesystävästä tuli hänen aviomiehensä. Vihkiminen tapahtui koruttomasti käräjäoikeudessa Helsingissä. Häämatka oli tarkoitus tehdä mökille, jossa olisi vietetty pari päivää purkamalla vanhaa, lysähtänyttä saunarakennusta. Viime tingassa päädyttiin kuitenkin häälounaalle kahden kesken, juhlittiin sentään hieman.

Suvin häät olivat varsin erilaiset kuin jos hän olisi jäänyt lestadiolaisyhteisöön. Silloin nuoren naisen elämän suurinta tapahtumaa olisi juhlittu luultavasti jo parikymmentä vuotta sitten pitkän kaavan mukaan. Nyt keski-iässä Suvi olisi todennäköisesti monen lapsen äiti, kenties jo isoäitikin. Sen sijaan hänestä tuli korkeakoulutettu, lapseton helsinkiläisnainen.

”Yritän tietoisesti kiinnittää huomiota siihen, etten marise kaiken kalleudesta ja varojen vähyydestä ja jatka oppimaani puheenpartta. Olen tyytyväinen elämääni ja tulen toimeen, se riittää.”

Heti uskosta luovuttuaan Suvi jännitti kovasti sitä, että hänen tietämättömyytensä esimerkiksi populaarikulttuurin ilmiöistä paljastuisi muiden seurassa. Koska lapsuudenkodissa tv ja alkoholi olivat kiellettyjen asioiden listalla, Suvi ei vielä parikymppisenä tiennyt, kuka on Pave Maijanen, millaista on Eppu Normaalin musiikki tai millaisista laseista booli tarjotaan. Hän opetteli kaiken pienin askelin.

Enää joukkoon sulautuminen ei tunnu niin tärkeältä. Kirjailijan työ on Suville tapa käsitellä häpeää, ulkopuolisuutta ja omia lähtökohtia. Niistä kumpuaa myös paljon mustaa huumoria, joka höystää kaikkia Suvin tekstejä.

Suhde rahaan normalisoitui lopullisesti siinä vaiheessa, kun Suvi alkoi nähdä säästäväisyydessään hassuja sävyjä ja uskalsi kirjoittaa siitä.

– Olen oppinut, että suhdettaan omistamiseen ja säästäväisyyteen on mahdollista muuttaa. Helppoa identiteetin muokkaaminen ei ole, mutta työ kannattaa tehdä – menneiden sukupolvien asenteesta irti päästäminen voi olla vapauttavaa.

Oma koti varsin kallis

Nykyään Suvi asuu omistusasunnossa Helsingin kantakaupungissa. Sen mahdollistaa nuorena tehty rohkea päätös ostaa ensiasunto velalla, ilman euroakaan omaa pääomaa. Vielä 2000-luvun alussa se oli Helsingissäkin mahdollista.

– Minua huolestuttaa se, ettei tällainen ole enää Helsingissä nuorille yhtä helppoa ilman huomattavaa perintöä tai todella sitkeää säästämistä. Pysyvä vuokralla asuminen vauraan asuntosijoittajan kämpässä on vähän niin kuin torpparilaitoksen nykyaikainen versio.

 Yritän säätää aivojani pois ainaisesta säästötilasta.

Myöhemmin ensiasunto toimi Suvilla ponnahduslautana isompiin neliöihin. Kesämökki taas tuli elämään puolison myötä. Palikat keskiluokkaiseen idylliin olivat kasassa.

– Yritän tietoisesti kiinnittää huomiota siihen, etten marise kaiken kalleudesta ja varojen vähyydestä ja jatka oppimaani puheenpartta. Olen tyytyväinen elämääni ja tulen toimeen, se riittää.

Hän sanoo, että vielä vuonna 2017, kun hän alkoi kirjoittaa kirjaansa, rahasta ei puhuttu julkisuudessa lainkaan niin paljon kuin nyt. Erityisesti naiset puhuvat sijoittamisesta ja säästämisestä enemmän. Suvista se on hyvä, koska raha liittyy kaikkien elämään. Itse hän ei kuitenkaan jaksa innostua loputtomista säästövinkeistä.

– Minulla ei ole osakesalkkua, rahastoja eikä eläke­vakuutusta enkä haaveile niistä ainakaan tässä elämän­tilanteessa. Yritän säätää aivojani pois ainaisesta säästötilasta, eikä minulla ole ylimääräistä sivuun laitettavaksi.

Kotiinsa Suvi ei hamstraa tavaraa, vaan kierrättää kirpputorilöytöjään eteenpäin eikä säilytä mitään pahan päivän varalle.

– Se on jonkinlainen vastareaktio sotien jälkeen syntyneiden suurten ikäluokkien säästäväisyydelle. Sille, että jokaista narunpätkää on jemmattu. En enää ikinä halua elää varastojen keskellä, hän hymähtää.

Puolisonsa kanssa Suvi Ratinen ei ole koskaan joutunut törmäyskurssille raha-asioiden takia. Ei edes silloin, kun eli nuukailunsa maanisinta vaihetta.

– Mitä samankaltaisempi taloudellinen historia ja suhde rahaan ja omistamiseen puolisoilla on, sen helpompi on rakentaa yhteistä elämää.

Suvi Ratinen

Helsinkiläinen ­kirjailija syntyi 1977 Keski-Suomessa.

Opiskeli Helsingin yliopistossa kirjallisuutta, uskonto­tiedettä ja naistutkimusta. Työskennellyt radiotoimittajana ja arkistotutkijana.

Esikoisteos Matka­ystävä (Otava 2019). Toinen romaani, Hyvä tarjous, on juuri ilmestynyt.

Asuu Helsingissä avio­miehensä ­kanssa.

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?