Esko Salminen rakastui näyttelijäkollegaan työmatkalla: ” Yhä väitän, että Aino ihastui ensin minuun” - Ihmiset & suhteet - Ilta-Sanomat

Esko Salminen rakastui näyttelijäkollegaan työmatkalla: ” Yhä väitän, että Aino ihastui ensin minuun”

Näyttelijä Esko Salminen on oivaltanut, että luottamus rakkaudessa ei tee elämästä tylsää, että hyvä suhde lapsiin kestää kahnaukset ja että traagisessakin elämässä on aina koominen vire.

Esko Salminen ura näyttelijänä alkoi jo 50-luvulla.­

7.3. 8:00

Tässä juttusarjassa tunnetut suomalaiset kertovat elämänsä tärkeimmistä oivalluksista.

Nainen

”Luottamus ei tarkoita, että elämä olisi tylsää”

Aino (Seppo) on ollut elämässäni 32 vuotta. Suhteemme alussa olimme kuin kaksi ratsuväen luutnanttia, jotka ovat pelanneet kaikki rahansa eivätkä halua kokea sitä enää uudestaan.

Helsingin kaupunginteatteri vieraili Göteborgissa Tartuffe-näytelmällä, ja sieltä se alkoi. Rakastuessani häneen rakastuin hänessä kaikkeen. Koko olemukseen, ääneen! Vaikka yhä väitän, että Aino ihastui ensin minuun.

Olisinko hengissä ilman tuota naista? Harmillista, etten tahdo löytää hänestä mitään virhettä. Ainossa ovat äly ja tunne tasapainossa, mikä ei suinkaan tarkoita, että hän olisi helppo ihminen.

Ainon kyky empatiaan on sitä luokkaa, että monet ystävät ja kollegat kääntyvät ongelmineen hänen puoleensa. Aino hoiti loppuun saakka hyvää ystäväämme ja nuoruudenkumppaniani Kyllikkiä (Forssell), samoin Jorma-enoani, joka kuoli vähän ennen häitämme vuonna 1998. Aino osaa pitää asiat oikean kokoisina, ja siksi elämä on helpompaa hänen kanssaan.

Rakkaus on sitä, että voi luottaa toiseen 105-prosenttisesti. Se ei tarkoita sitä, että elämä olisi jotenkin tylsää!

Kunpa etukäteen tietäisi, miten paljon ihmisen tunteissa on kemiaa ja mikä milloinkin on hormonitasopaino. Pitäisi ainakin vuorokausi miettiä ennen kuin tekee isoja ratkaisuja. Tein nuorempana miehenä hullujakin päätöksiä, sanotaan sitä vaikka kauniisti temperamentiksi.

2008. ”Kyllikki Forssell otti meistä kuvan, kun olimme yhteisellä matkalla Ranskassa. Kokkasimme Ainon kanssa pääsiäislammasta.”­

Elämme Ainon kanssa tasapainoista elämää. Olemme matkustelleet paljon kaupunkilomilla ja monina talvina Kanarialle. Nyt kaipaan matkojamme.

Onneksi Aino on repinyt minua erikoisillekin matkoille, kuten 2000-luvun alussa, kun lähdimme Planin lähettiläinä Senegaliin. Kreeta-tyttäreni oli huolestunut ja näki mielessään kuvan, jossa isi seisoo palmun alla ja hikoilee. Myös Ainon faija Simo mietti jaksamistani. Hyvin siellä kuitenkin kaikki meni.

Yhteisen lapsemme Sonjan syntymä vuonna 1991 oli tavattoman tärkeä tapahtuma. Juoksin heti hänen syntymänsä jälkeen lenkkiä Laaksossa ja kirjoitin mielessäni runoa. Vesa Mäkinen sävelsi sen, ja Sanna-Kaisa Palo lauloi kappaleen meillä kotona Sonjan nimenantotilaisuudessa.”

NYKYHETKI

”Luova mieli ei pysähdy”

”Juttelin äskettäin kollegani ja ystäväni Seela Sellan kanssa ja manailin tätä koronan aiheuttamaa toimettomuutta ja sitä, ettemme pääse tekemään työtämme. Seela sanoi, että luovan ihmisen aivot työskentelevät koko ajan. Mieli hakee alati uusia mahdollisuuksia ja väyliä.

Meillä on Seelan kanssa yksi projekti tekeillä, mutta eihän tässä kukaan tiedä, miten vuosi etenee. Miten rajoitukset jatkuvat ja tuleeko uusia?

Minulla on sopimus isosta ensi-illasta Helsingin kaupunginteatterissa. Se on siirtynyt jo kahdella vuodella, ja nyt odotellaan syksyä 2022. Josko silloin? Tekemättömistä asioista ei voi puhua, mutta kyseessä on hieno näytelmä. Kansallisteatterissa pitäisi vielä tänä keväänä olla lempirunoistani Eskon runot ja pari matkakumppania -ilta. Saa nähdä onnistuuko sekään.

Linnanmäki 1961. ”Aarne Tarkaksen ohjaamaa elokuvaa Tyttö ja hattu kuvattiin myös Linnanmäellä, jossa esiinnyin simpanssien kanssa.”­

En sentään esitä kotona rooleja koko ajan, mutta televisiota katsellessa miettii, että miten tekisin tuon tai tuon roolin. Katson nykyään televisiota melkein liikaakin, mutta mitä muuta tässä sitten voisi tehdä? No, tietenkin lukea, se on ollut rakkain harrastukseni lapsuudesta lähtien.

Päivät sulautuvat päiviin, näin aika vitkain matkaa elämänkirjan viime tavun loppuun, kuten Shakespeare Macbethissä kirjoitti. Aika kuluu, ja vaikka traagista ja kipeää on elämässä ollutkin, silti se on ollut koomista kaikkine pyrkimyksineen tässä suuressa kaaoksessa. Sitä kutsutaan elämäksi.”

IKÄÄNTYMINEN

”Lapsekas mielikuvitus pitää säilyttää”

”Fyysisesti voin kohtalaisen hyvin, vaikka selkävaivat ovatkin riesana. Sain vuonna 2010 molempiin polviini tekonivelet, ja leikkaus poisti vuosikausien kivut. Olin pelännyt leikkausta ja aivan turhaan siirtänyt sitä ja koettanut pärjätä kipulääkkeillä. Hetki, kun polvissa ei ollut enää kipuja, oli suurenmoinen.

Ensimmäisenä iltana, kun olin tullut sairaalasta kotiin, tapahtui kuitenkin onnettomuus. Aino auttoi minua ylös sängystä, kun villasukkieni alla ollut matto liukui altani ja putosin suoraan polvilleni. Karjuin tuskasta. Aino soitti minut leikanneelle ortopedille. Hän rauhoitteli, ettei titaani niin vain murru. Onni onnettomuudessa, mitään vakavaa ei tapahtunut.

Hyvä kollega. ”Olen näytellyt paljon Asko Sarkolan kanssa. Tässä olemme Henri Kapulaisen Käärmeenlumoojat-tv-sarjassa.”­

Olipa näyttelijä kuinka vanha tahansa, hänellä on lapsuus taskussaan. Se on luovan mielen tärkeä lähde. Tarvitsemme mielikuvitusta kaiken ikäisinä, ainakin tässä näyttelijän työssä.

Lapsen mielikuvitus on rajaton, ja jotkut taiteilijat stimuloivat aivojaan kemiallisesti päästäkseen samaan tilaan. Mutta se ei ole samaa kuin lapsen rajaton kyky kuvitella ja leikkiä.

Joku lapsistani sanoi, että sammakot hyökkäävät vasemmalta, intiaanit oikealta, ja toinen, että minulla on repussa kuusikymmentä mielikuvituskaveria ja käsissä tulivoimat!”

LAPSUUS

”Äiditön kaipaa useita luottoihmisiä”

”Olin kymmenvuotias, kun äitini, näyttelijä Kyllikki Väre kuoli. Menetin lapsuuteni tärkeimmän ihmisen, harjoitusvastustajan, jota vastaan pojan pitäisi voida sparrata. En muista hänestä paljonkaan, ehkä se on jotain torjuntaa.

Luottoihmisiä ei voi olla koskaan liikaa, niitä, jotka ­ymmärtävät sinua. Isäni, näyttelijä Unto Salminen oli ristiriitainen älykkö, mutta avuton alkoholin suhteen. Sain silti häneltä paljon – muun muassa kiinnostukseni kirjallisuuteen ja runouteen.

Opin lukemaan viisivuotiaana. Meillä oli suhteellisen iso kirjasto kotona, ja ahmin jo pikkupoikana Sinuhen ja muut Mika Waltarin teokset, Topeliuksen Välskärin kertomukset ja monet runokirjat. Waltarit olivat vanhempieni tuttuja, ja äidin kuoltua Mika piti hänen arkkunsa äärellä koskettavan puheen.

Ehkä 3-vuotiaana. ”Kuva otettiin oikein valokuvaamossa, siitäkö johtuu hieman huolestunut ilmeeni?”­

Minun luottoihmisekseni tuli äidin veli, enoni Jorma, joka oli elintavoiltaan tavallaan esivihreä. Hän joogasi, seisoi päällään ja jauhoi itse viljansa. Ja söi meriruohoa. Eno kirjoitti sepittämiäni satuja ylös ja vei minua Yrjönkadun uimahalliin.

Tärkeä ihminen oli ja on myös lapsuudenystäväni Katriina Rinne, sittemmin kollegani. Hän on tyttäreni Kreetan kummi. Luottoihminen hänkin.

Enolla oli luodon kokoinen saari Espoossa. Sinne lähdettiin veneellä Matinkylästä. Hän oli odottanut sodan ilmakuvauksien loppumista ja rakensi luodolle pienen talon ja vielä pienemmän saunan.

Luoto oli lähellä Kyllikki Forssellin kesäpaikkaa Suvisaaristossa, jonne sitten aikamiehenä ja Kyllikin kumppanina uin luodolta kolmen kilometrin matkan. Kun sukelsin esiin laiturin takaa, Kyllikki seurueineen oli saada sydänkohtauksen.

Lapsuudessani minua piti kurissa myös äidinäitini, Aliina-mummo, jolta tyttäreni Sonja sai toisen nimensä. Aliina oli voimakas nainen, joka luotsasi elämään neljä lastaan. Hän piti pesulaa ja kahvilaa ja oli mukana perustamassa Suomen Tapetti ja Väri -yritystä, jossa Jorma-enoni oli teknisenä johtajana.

Aliina kuoli vuonna 1959 ja ehti nähdä sen, että pääsin Teatterikouluun. Hänellä oli huoli minusta, mutta hän ei koskaan ehtinyt nähdä, miten työni näyttelijänä lähti käyntiin.”

ISYYS

”Kahnaukset eivät estä hyvää suhdetta”

”Olen tehnyt aina mielettömän paljon töitä ja joskus miettinyt, että näyttelijöillä ei pitäisi olla lapsia.

Aikoinaan esikoiseni Kriston kanssa pyrin olemaan paljon kesäisin yhdessä. Turun kaupunginteatterin aikoihin en tehnyt elokuvia kesällä, ja olimme Kustavissa ja sittemmin Iniössä.

Ammatti on kuitenkin sukurasitus. Kristosta, Kreetasta ja Sonjasta tuli kaikista näyttelijöitä. Ainoa, joka ei ole näyttelijä, on Ainon tytär Saara. Ammatinvalintaan vaikuttavat paljolti geenit, mutta myös lapsuudenmiljöö. Teatteriperheessä roolit ja työt ovat väistämättä aina paljon esillä.

Kun itse olin nuorukaisena myymäläapulaisena Suomen Tapetissa ja Värissä, katseeni oli suuntautunut kaukaisuuteen ja olin ihan muissa maailmoissa. Naisasiakkaat halusivat miesmyyjän, koska luulivat hänen tietävän remonttiasioista. En tiennyt mitään ja jouduin kysymään muilta. Asiakas joutui usein tekemään itse paketin. Minä halusin näyttelemään, kuten sitten lapsenikin.

Vuosi 1998. ”Ainon sisko, valokuvaaja Sanni Seppo otti meistä hääkuvan. Ylärivissä vasemmalta Saara, Kristo, Kreeta ja Sonja.”­

Minulla on nähdäkseni hyvä suhde lapsiini, mutta totta kai elämässä tulee kahnauksia. Pystymme kuitenkin puhumaan avoimesti kaikista asioista, eikä mikään asia ole jäänyt selvittämättä. He kaikki ovat saaneet paljon rakkautta.

Kuopukseni Sonjan vakava sairastuminen aivokasvaimeen vuonna 2014 oli sokki. Tuntui kohtuuttomalta, että elämä hyökkää viattoman kimppuun. Sellainen tämä pelin henki elämässä on. En halua puhua siitä enää enempää, sillä asiaa ei tarvitse jatkuvasti tuoda esille. Tärkeintä on, että hän on terve tällä hetkellä ja lähtee nyt keväällä harjoittelemaan uutta roolia Hämeenlinnan Teatteriin.

Meillä oli Sonjan kanssa jo hänen lapsuudessaan leffa­klubi täällä kotona. Edelleenkin katsomme joskus leffoja yhdessä.

Lapsenlapsia minulla on nyt neljä, joista nuorin, Kreetan ja Ville Tiihosen tytär, on varsinainen pomo. Hän pärjää hyvin tässä joukossamme!”

ONNI

”Yksinkertaiset ilot ovat parasta”

”Olen onnellinen nähdessäni perheemme neljän lapsen pärjäävän elämässä. Ja kun herään aamulla ja olen suurin piirtein terve ja muistan toistaiseksi nimeni – sehän on suuri ilo.

Elämä sinällään, elämän yksinkertaiset ilot, ovat suuri onnen aihe. Nyt korona-aikoina oivaltaa, miten paljon meiltä on viety. Emme voi tavata vapaasti ystäviä, mennä teatteriin tai istua ravintoloissa vapaasti. Ehkä vaikeiden aikojen jälkeen osaa antaa arvoa näille iloille.

Kun berliiniläinen fysioterapeutti manipuloi selkääni, hän totesi, että ruoka on vanhan miehen seksiä. Hyvän ruuan lisäksi hyvät kirjat ja hyvät elokuvat antavat sisältöä elämään.

Työ oikein annosteltuna on tärkeää. Se tuo elämääni paljon riemua. Näyttelijät ovat parhaimmillaan hauskaa porukkaa.

Kesämme saaressa Iniössä ovat parasta. Siellä olen onnellinen ja unelmoin jo ensi kesästä. Viime kesä oli hyvä, olimme siellä suojassa koronalta.

Omassa illassani Suomen Kansallisteatterissa sanoin, että tärkeimmät unelmani liittyvät läheisteni hyvinvointiin, lapsiini, siihen, että kaikki menisi heidän elämässään hyvin.

Vuosi 1961. ”Toivo Särkkä otatti filmitähdistään ihailijakuvat. Sain tuolloin 50 fanikirjettä viikossa.”­

Olen erittäin onnellinen, että olen tajunnut maailmassa olevan muutakin kuin teatteri. Näyttelijäthän ovat itsekeskeistä porukkaa, mutta 1970-luvun me-ajattelu oli tärkeää. Se oli luova ja vahva vuosikymmen. 1980-luku oli rämettynyttä aikaa, jolloin yleinen rahan ja menestyksen ahnehtiminen päättyi lamaan.

Jäikö minulta näyttämöllä jotain tekemättä? Ei yhtään yksittäistä roolia, sillä olen saanut näytellä laidasta laitaan.

Duunia kaipaan, työkavereita ja teatterin ilmapiiriä, kaikkea sitä, mitä siihen kuuluu.”

Esko Salminen

Syntyi 12.10.1940 ­Helsingissä.

Näyttelijä, ura alkanut jo 1950-luvulla. Jatkaa töitä koronarajoitusten jälkeen Helsingin ­kaupunginteatterissa ja Suomen Kansallisteatterissa.

Naimisissa näyttelijä Aino Sepon kanssa vuodesta 1998.

Uusperheessä neljä lasta ja neljä lastenlasta.

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?