Sara Sieppi palkkasi siskonsa Alisan assistentikseen ja kohteli tätä huonosti – sitten Alisalle riitti ja kissa nostettiin pöydälle - Ihmiset & suhteet - Ilta-Sanomat

Sara Sieppi palkkasi siskonsa Alisan assistentikseen ja kohteli tätä huonosti – sitten Alisalle riitti ja kissa nostettiin pöydälle

Alisa Sieppi on paitsi Saran pikkusisko myös tämän assistentti ja uskottu. Yhteentörmäyksiltä ei ole aina vältytty.– Minun pitäisi välillä ajatella ennen kuin sanon ääneen, Sara pohtii.

Alisa ja Sara Sieppi pohtivat pitkään ryhtymistä työkavereiksi. ”Mietimme, että emmehän pilaa sisarussuhdettamme sillä.”­

28.2. 19:00

Nollakeli on muuttanut Helsinkiä peittävän lumen kokkareiseksi puuroksi, ja aura-autot ovat tyhjentäneet kaupungin katuja aamusta asti. Tilanne on koetellut auton ratissa olleen Sara Siepin, 29, hermoja. Tarkoitus oli hakea sisko Alisa, 21, kyytiin ja olla haastattelussa yhdeksältä, mutta joka paikkaa tukkivat aura-autot ja kehno ajokeli ovat aiheuttaneet viivytystä.

– Olin kiireen takia ihan paniikissa, ja otimme vähän yhteen Alisan kanssa. Inhoan olla myöhässä! Sara kertoo.

Nyt, vain hetkeä myöhemmin, siskokset jo nauravat aamun hässäkälle. Kahden temperamenttisen naisen välillä yhteentörmäyksiä tulee väistämättä aika ajoin. Yleensä Sara on räjähdysherkempi, mutta Alisa pysyy aivan yhtä tiukasti omassa kannassaan.

– Niin kauan kaikki menee loistavasti, kun olemme samaa mieltä. Mutta kun olemme eri mieltä, on hieman hakemista, kumpi tulee vastaan, Sara sanoo.

– Pidämme vähän liikaakin omia puoliamme, Alisa myöntelee vieressä.

Kuten tänään, erimielisyydet unohtuvat yleensä yhtä nopeasti kuin ovat syntyneetkin.

Sara ja Alisa Sieppi eivät ole ihan samasta puusta veistettyjä, mutta sisaruus yhdistää. ”Ally on nähnyt läheltä, milloin olen ollut tosi rikki.”­

Perhe on paras

Ajoittaiset ylikiehumiset kertovat oikeastaan siitä, kuinka läheiset välit siskoksilla on.

Sara ja Alisa ovat lapsesta asti olleet monin tavoin samanlaisia: kumpikin on panostanut kouluun ja harrastanut urheilua. Ystävät ja perhe ovat olleet molemmille tärkeitä.

Ainoa syy, minkä vuoksi sisarukset ovat vasta viime vuosina alkaneet viettää enemmän aikaa yhdessä, on ikäero. Lapsuudessa ja nuoruudessa kahdeksan vuotta oli paljon: kun Sara 19-vuotiaana osallistui Miss Suomi -kilpailuun, joutui 11-vuotias Alisa seuraamaan finaalia hotellihuoneen tv:stä – paikan päälle ei alaikäisiä päästetty.

Aiemmin Sara viettikin enemmän aikaa toisen siskonsa, vuotta vanhemman Sallariinan kanssa. Nyt Sallariina on muuttanut Oulusta takaisin Tornioon ja saanut lapsen, minkä myötä tapaamiset ovat harventuneet.

Tällä hetkellä Saran elämäntilanne onkin samankaltaisempi nuoremman siskon kanssa. Sen jälkeen, kun Alisa viime kesänä muutti Helsinkiin, kaksikko on viettänyt neljän sisaruksen sarjasta selvästi eniten aikaa keskenään.

 Aina on joku, jonka puoleen kääntyä, jos elämä vähän potkii päähän.

Muun perheen kanssa yhteyttä pidetään päivittäin Whatsapp-ryhmässä, johon myös vanhemmat ja 26-vuotias Artturi-veli kuuluvat.

– Minusta on aina ollut rikkaus, että meitä on näin monta. Aina on joku, jonka puoleen kääntyä, jos elämä vähän potkii päähän, Sara sanoo.

Koko porukalla nähdään nykyisin vain pari kertaa vuodessa.

– Äiti sanoo aina, että nyt hän on turvallisin mielin, kun kaikki lapset ovat saman katon alla, Alisa kertoo.

Päätöksiä saunan lauteilla

Kun Alisa suunnitteli Helsinkiin muuttoa, Sara auttoi siskoaan löytämään asunnon kyselemällä sopivista kämpistä yli 200 000 seuraajan Instagram-tilillään. Tuloksena oli viihtyisä koti isosiskon läheltä.

Sara auttoi Alisaa myös uuteen kotikaupunkiin asettumisessa ottamalla mukaan omiin menoihinsa ja tutustuttamalla uusiin ihmisiin.

Alisa puolestaan on aina auttanut Saraa töissä esimerkiksi tarjoutumalla ottamaan kuvia. Viime kesän lopussa Alisasta tuli ihan virallisestikin Saran yrityksen ensimmäinen työntekijä. Siihen asti Sara oli koko yrittäjyytensä ajan vastannut lähes kaikesta itse, eikä ollut tullut edes ajatelleeksi, että palkkaisi apua. Yhdeksän vuoden aikana bisnes on kuitenkin kasvanut, ja sen myötä työmäärä paisunut melkoiseksi.

– Huomasin, että kuormituin töistä tosi paljon. Ally oli aina auttanut minua hirveästi ja tsempannut, että kyllä sä pärjäät, Sara sanoo.

Päätös syntyi, kun siskokset olivat viettämässä saunailtaa helsinkiläisen merenrantahotellin sviitissä. Hulppeista puitteista huolimatta työstressi painoi Saraa. Saunan lauteilla jutellessa Alisa lausui ajatuksen ääneen.

– Taisin heittää läpällä, että jos mie nyt sitten alan työskentelemään sinulle, Alisa muistelee.

– Olin, että todellakin! Mietin, miksi en palkkaisi Allyä, kun hän joka tapauksessa auttaa minua ja on superhyvä siinä, Sara kertoo.

– Olen ikään kuin apukäsi, koska Saran pää ei yksinkertaisesti enää kestä sitä, että kaikkea pitäisi hallita yksin, Alisa luonnehtii uutta rooliaan.

Vaikka molemmat innostuivat heti ajatuksesta, heitä arvelutti, millaista olisi työskennellä oman siskon kanssa.

– Olen tosi tarkka omasta somestani ja tottunut tekemään paljon yksin, joten mietitytti, pystynkö antamaan toiselle vastuuta. Mietimme myös, että emmehän pilaa sisarussuhdettamme sillä, että vielä työskentelemmekin yhdessä, Sara sanoo.

Ei aikatauluja, kiitos!

Nyt Alisa hoitaa Saran sähköpostia ja kalenteria, laskuttaa sekä auttaa suunnittelemaan ja kuvaamaan kampanjoita. Yhdessä mietitään, mihin diileihin kannattaa tarttua. Työ on kuin yhdistelmä assistentin ja managerin rooleja: Alisa kertoo Saralle, mitä milloinkin pitää tehdä, jotta tämä voi keskittyä itse tekemiseen.

Saralle on ollut iso helpotus, ettei kaikkia lankoja tarvitse enää pitää omissa käsissä.

– Minulla on tapana jättää kaikki viime tippaan ja sen seurauksena on usein ollut kymmenen asiaa hoidettavana samaan aikaan.

Nykyisin ikäero näkyy lähinnä, kun siskokset ovat yhdessä juhlimassa: Alisa viihtyisi ulkona pilkkuun asti. –Minun pitää joskus muistuttaa itseäni, että Ally on vasta 21-vuotias ja elää nyt omaa nuoruuttaan, Sara sanoo.­

Jos Sara nyt meinaa poukkoilla asiasta toiseen, Alisa pitää huolen, että sisko rauhoittuu ja hommat hoidetaan tärkeysjärjestyksessä yksi kerrallaan. Työkaveri on myös tuonut tekemiseen uusia näkökulmia ja kehittänyt työtapoja. Alisan myötä kaupalliset yhteistyöt on ajoitettu entistä suunnitelmallisemmin niin, ettei samankaltaisia brändejä mainosteta yhtä aikaa.

– En ole mikään helpoin ihminen, koska olen niin tarkka, mutta Ally on ollut tosi hyvä! Ennen työnteko on ollut hullunmyllyä koko ajan, nyt on paljon selkeämpi fiilis kaikesta. Se on laskenut stressitasoja, Sara kehuu.

– Ja mie olen oppinut tosi paljon! Tykkään oppia tekemällä, ja on ollut siistiä, että Sara on luottanut, että osaan tehdä, kertoo Alisa, joka suunnittelee some-markkinoinnista itselleen uraa.

Töitä Alisalle kertyy täyden työviikon edestä, joskin työaikoja ei sen kummemmin suunnitella.

– Emme kumpikaan tykkää aikatauluista. Katsomme maanantaisin, mitä viikon aikana pitää tehdä ja menemme päivän, kaksi kerrallaan, Alisa selittää.

– Eilenkin teimme kaksitoistatuntisen päivän. Viikonloput yritämme pitää vapaina, Sara sanoo.

– Äiti soitti juuri ja kysyi, miten Allyllä menee, kun se ei enää soittele. Kerroin, että hänellä on aika kiireistä ja että olen niin kiitollinen siitä, kuinka super hän on työssään. Äitikin ihmetteli, miten Ally on oppinut kaiken.

Kitkaa ja keskusteluja

Täysin yhteentörmäyksiltä ei ole vältytty. Enimmäkseen erimielisyydet ovat olleet mitättömän pieniä, mutta loppuvuodesta jouduttiin käymään ensimmäinen kehityskeskustelu. Syksyn työtahti Black Week -kampanjoineen oli ollut hurja, ja molemmille oli kertynyt ”järkyttävä määrä hommia”.

– Minulla oli pinna tosi kireällä, ja ilmapiiri alkoi muuttua negatiiviseksi. Aloin tiuskia Allylle, vaikka en olisi puhunut siihen sävyyn, jos työntekijä olisi ollut joku muu kuin oma sisko, Sara kertaa.

Alkuun Alisa ei sanonut, että muuttunut meininki hiersi.

– Tiesin, että aika oli Saralle stressaavaa, joten ajattelin vain, että kyllä tilanne kohta helpottaa.

Kun vastaan tuli taas jokin pieni asia, jonka hoitamisesta kaksikolla oli eriävät näkemykset, Alisalle riitti.

Saralle Alisan tyytymättömyys tuli yllätyksenä ja herätti miettimään omaa käytöstä.

– Huomasin, että olin käynyt kovilla kierroksilla.

 Molemmissa tyyleissä on hyvät ja huonot puolensa.

Seurasi avoin keskustelu siitä, mihin asioihin kumpikin toivoi muutosta, jotta yhteistyö sujuisi jatkossa paremmin. Saran piti oppia, ettei Alisaa voinut töissä kohdella pikkusiskona ja Alisan, että lopulliset päätökset ovat Saran käsissä.

Samalla opittiin, kuinka erilaiset kommunikaatiotyylit heillä on. Sara on hyvin suorapuheinen, Alisa puolestaan miettii asioita enemmän itsekseen, eikä juuri puhu tunteistaan avoimesti.

– Sinä lähdet tilanteesta pois ja tarvitset aikaa miettiä, minä taas olisin valmis selvittämään asiat saman tien. Molemmissa tyyleissä on hyvät ja huonot puolensa. Minun pitäisi välillä ajatella ennen kuin sanon ääneen, Sara pohtii.

– Minä taas opin sinulta, että pitää uskaltaa sanoa suoraan, mitä mieltä on.

Eritahtiset naiset

Sara ja Alisa kuvailevat olevansa molemmat huumorintajuisia heittäytyjiä, mutta on heidän välillään eroja muussakin kuin suoruudessa. Alisa on elämästä nautiskeleva haaveilija, Sara taas toiminnan nainen.

Eritahtisuus näkyy ”ihan kaikessa”. Kun ollaan lähdössä jonnekin, Alisa on se, jota saa odottaa. Sara puolestaan kertoo olevansa yleensä aina ajoissa.

– Minulla menee tunteisiin, jos Ally on myöhässä. Hän on välillä tosi hidas ja mussuttaa hotelliaamiaistakin kaksi tuntia.

– Tiedän itsekin, että joissain tilanteissa pitäisi olla nopeampi, mutta luonteeni vain laittaa vastaan. Mutta ei kaikkea tarvitsisi tehdä niin kiireellä. Saran kävelytyylikin on sellainen, että yritän välillä sanoa, että älä mene niin nopeasti.

 Aina en jaksaisi mennä lääkärille silloin, kun pitää.

Alisa sanoo silti arvostavansa isosiskossaan eniten juuri tämän draivia. Ja tietysti huolenpitoa.

– Sara vain menee ja tekee. Välillä hän on myös kuin äitihahmo.

Eniten Alisa kaipaa siskonsa tukea, kun terveys reistailee. Hän sairastaa nivelreumaa, jota hoidetaan lääkepistoksilla.

– Nivelreumani menee vuoristorataa. Aina en jaksaisi mennä lääkärille silloin, kun pitää, mutta Sara huolehtii, että lääkäriaika tulee varattua, Alisa kertoo ja jatkaa sitten vältellen:

– Välillä mietin, että kyllä mie pystyn esimerkiksi menemään salille, vaikka vähän sattuisi. Että tämä nyt on vain tällainen sairaus.

– Välillähän sinä et pääse edes himasta pois, kun tuntuu niin pahalta, Sara huomauttaa.

– Joskus en saa kyynärpäätä sellaiseen asentoon, että saisin meikattua, tai polvet ovat niin turvoksissa, etten pysty kävelemään, Alisa tunnustaa.

Arjessa Alisa saattaa auttaa Saraa rauhoittumaan vaikka vetämällä metsälenkillä siskolleen vartin joogan.­

Alkuvuodesta Alisa on vuorostaan tsempannut siskoaan. Tammikuu tuntui Sarasta vaikealta, koska perinteinen vuodenvaihteen irtiotto ulkomaille ei ollut mahdollista ja tutussa ympäristössä työkiireistä irtautuminen tuntuu vaikealta.

– Minä otan vastoinkäymiset raskaammin ja maadoitun kämppääni, kun on huono päivä. Ally on aina saman tien tulossa jeesaamaan, tuo ruokaa tai ehdottaa, että tehdään jotain kivaa.

Arjen tsemppari

– Sara on lähtenyt ikään kuin nollasta. Se on opettanut, että kaikki on mahdollista, kunhan vain tekee ja uskoo omaan tekemiseen, Alisa sanoo.

– Olet varmasti monelle tytölle esimerkkinä, että pitää uskaltaa unelmoida ja toteuttaa unelmiaan.

Kun Sara aikanaan aloitti, ei koko termiä some-vaikuttaminen juuri tunnettu. Sara on ollut yksi alan tienraivaajista Suomessa.

 Ally on nähnyt läheltä, milloin olen ollut tosi rikki.

Alisaa kismittää, että moni edelleen vähättelee Saran työtä. Hänkin on joutunut tottumaan siihen, että siskosta kirjoitetaan välillä hyvin ikävästi ja jotkut tapaukset menevät yksinkertaisesti liian pitkälle.

– Jos ihmiset näkisivät, mitä kaikkea kuvien takana oikeasti on, he osaisivat arvostaa Saraa paljon enemmän, Alisa puuskahtaa.

– Ally on nähnyt läheltä, milloin olen ollut tosi rikki, ja toisaalta, että eivät ihan kaikki tilanteet mene ihon alle, vaan osan voi ottaa huumorilla.

Sara kertoo pääsevänsä työasioista parhaiten eroon matkaillessaan ulkomailla. Arjessa Alisa saattaa auttaa Saraa rauhoittumaan vaikka vetämällä metsälenkillä siskolleen vartin joogan.

– Minulle tulee aina tosi hyvä fiilis, jos saan Saran ajatukset pois töistä. Yritän saada hänet näkemään, että ulkomaanreissujen lisäksi omasta arjestakin voi löytää sellaisia hetkiä.

– Tässä näkee taas, miten eroamme toisistamme. Minä mietin heti, että pitää olla ulkomaanmatka, ja Ally muistelee, kuinka joogasimme keskellä metsää.

Sara ja Alisa Sieppi

Sara on 29-vuotias somevaikuttaja ja juontaja.

Syntynyt Torniossa, asuu Helsingissä.

Vuoden 2011 Miss Suomi. Mukana Discovery+:n Iholla-sarjassa.

Alisa on Syntynyt Torniossa, 21-vuotias. Asuu Helsingissä.

Työskentelee siskonsa yrityksessä ja avustaa jonkin verran myös muita somevaikuttajia.

Perheeseen kuuluvat lisäksi äiti, isä, sisko Sallariina ja veli Artturi.

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?