Siivoojana luksushotellissa ollut Minna Kivelä kertoo, mitä hän puuhasi julkkisten huoneissa – kokeili jopa vaatteita

Koomikko Minna Kivelä on oivaltanut, että superstarojen elämäkään ei ole pelkkää luksusta ja että parisuhde voi paremmin, kun eletään erillään.

”Olen oivaltanut, että pitää tehdä asioita, jotka tuntuvat itsestäni oikeilta. On tietenkin tärkeää, ettei loukkaa muita, mutta ei myöskään tarvitse jatkuvasti miettiä, mitä muut ajattelevat”, Minna Kivelä sanoo.

7.2.2021 7:00

Tässä juttusarjassa tunnetut suomalaiset kertovat elämänsä tärkeimmistä oivalluksista.

KREISIHUUMORI

”Elämä on vakavaa, mutta älä ota sitä vakavasti”

”Aina, kun joku juttu naurattaa hävettämiseen asti, tiedän olevani oikeilla jäljillä. Jos itseäni naurattaa, naurattaa juttu toivottavasti muitakin. Löydän huumoria yleisestä menosta ympärilläni. Salakuuntelen ihmisiä ja löydän oivalluksia myös sosiaalisesta mediasta.

Olen luovimmillani hetken oivalluksissa ja pienessä hysterian tilassa.

Yläasteella opinto-ohjaaja sanoi, ettei minun kannattaisi hakea Kallion lukioon. Että en kuitenkaan pääsisi sinne! Siitäkös sisuunnuin ja korotin keväällä arvosanoja. Ja pääsin. Omaa intohimoa ja omaa osaamistaan kohden pitää mennä.

Kellariteatterissa. ”Katja Krohn otti meistä filmitähtikuvia 1980-luvun lopussa.”

Oma osaaminen voi tulla mutkan takaa kuten minulle tuli burleskin tekeminen. Vuonna 2008 oli Ravintola Kaisaniemessä ensimmäiset burleski-festivaalit. Vuonna 2009 menin katsomaan niitä Gloriaan, ja seuraavana vuonna olin jo juontamassa festivaaleja.

Kun näin ensimmäisen esityksen, ihastuin burleskin kimallukseen, näyttelemiseen, tanssimiseen ja laulamiseen. Burleski on sekoitus kaikkia taiteita, ja aihe voi olla mikä vain itsemurhasta ensirakkauteen. Elämä on vakavaa, mutta sitä ei pidä ottaa vakavasti.

Olin jo pienenä sellainen, että halusin mennä Marimekon raitapyjamassa Linnanmäelle, mutta vanhemmat eivät päästäneet. Miksi eivät? Rakastan ronskiutta yhä, siksi turhat rajoitteet raivostuttavat. Pitää roiskia menemään kuten lystää! Olen oivaltanut, että pitää tehdä asioita, jotka tuntuvat itsestäni oikeilta. On tietenkin tärkeää, ettei loukkaa muita, mutta ei myöskään tarvitse jatkuvasti miettiä, mitä muut ajattelevat.”

LAPSUUS

”Pienet ilot ovat elämän luksusta”

”Olen perheeni ainoa lapsi ja sain elää aika vapaasti. Asuimme Helsingin Kalliossa Porthaninkadulla, kun synnyin, ja muutimme Espoon Iirislahteen aloittaessani koulun. Isäni oli saanut sieltä perinnöksi puolet isosta omakotitalosta.

Molemmat mummini ja kummitätini asuivat Kalliossa, joten pyörin siellä ja Espoossa. Äitini oli toimistotyyppi, isällä oli taksifirma. Vietin osan lapsuuttani isän ja muiden taksikuskien kanssa Vaasankadun Valion baarissa ja kuuntelin korvat höröllään miesten juttuja.

4-vuotias. ”Lapsuuskuvassani olen Porthaninkadun kodissamme. Leikkasin salaa itse otsatukkani ja piirsin kuvia seiniin.”

Harrastin näyttelemistä ja tanssin ystäväni, sittemmin Kansallisbaletin tanssijan Tomi Blåbergin kanssa pihalla Fame-elokuvan tansseja ja kuvasimme esityksiämme kaitafilmille. Kesällä olin serkkujeni kanssa joka ikinen päivä Linnanmäellä.

Opin vanhemmiltani elämän pienistä iloista nauttimisen. Minulle elämän luksus on nyt sitä, että voin nukkua aamulla pitkään, katsoa päivällä rauhassa telkkarista Emmerdalea, eikä minulle kiire mihinkään. Hyvät keskustelut töissä ja vapaa-ajalla ystävien kanssa ovat myös luksusta.

Vanhempani erosivat, kun olin yläasteella. Isä muutti Kallioon Kirstinkadulle, äiti aika pian Tukholmaan. Minun piti tehdä valinta kumman luona asun, ja koska olin aina ollut isän tyttö, muutin hänen luokseen. Kun pääsin Kallion lukioon, ramppasin isän osoitteen ja Aleksis Kiven kadulla asuvan mummini luona.

Isä oli ollut kova suhari itsekin nuorempana ja antoi minun touhuta vapaasti omiani. Hän osasi suhtautua kotkotuksiini huumorilla. Äidin kanssa minulle tuli kaverillinen suhde, ja murrosiän raivoilut helpottuivat välimatkan takia.

Koska olin tottunut ramppaamaan eri osoitteissa lapsuudestani lähtien, surin vanhempieni eroa vasta vähän myöhemmin. Minulle tuli ulkopuolisia paineita, olenko jotenkin huonompi kuin muut ollessani eroperheen lapsi. Sellaisia mietin joskus kavereitten syntymäpäivillä, kun siellä oli koko perhe koolla.

Minulla ei ollut enää sellaista perheaikaa, mutta mitään pitkäaikaista traumaa en vanhempieni erosta kokenut.”

MAAILMALLA

”Suurilla staroillakin on arkensa”

”Kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 1987 ja lähdin kesätöihin siivoojaksi Tukholman legendaariseen Grand-hotelliin, jossa olinkin sitten töissä monta kesää. Asuin äidin luona, ja biletimme yhdessä Vanhan kaupungin Engelessä, Hard Rock Cafessa ja lähiöitten suomalaisten suosimissa pubeissa. Äiti oli saanut minut päälle parikymppisenä, joten ikäeromme ei ollut suuri.

Grandissa näin maailmantähtiä, ja heihin liitetty luksus­elämä arkipäiväistyi, kun siivosin heidän huoneitaan tai näin jonkun tähden tulevan käytävällä vastaan.

Kesätöissä Ruotsissa. ”Grand-hotellissa oli aikaa myös huvitella ja hassutella. Tässä olen valmiina Tukholman yöhön”.

Heitä olivat muun muassa Bruce Springsteen, Prince, Bryan Adams ja Mick Jagger. Kerran koputin Alice Cooperin oveen päästäkseni siivoamaan hänen huoneensa. Cooper kiiruhti kylppärin puolelle laittamaan silmiinsä kajalinsa ja kysyi haluanko nähdä hänen boansa. Siis sen oikean boa­käärmeen, joka hänellä oli esiintyessään kaulallaan. En halunnut! Toisen kerran näin hänen huoneessaan kauhuleffakasetteja ja pornolehtiä. Kellariteatterista tutulle kaverilleni Jani Volaselle varastin Alice Cooperin hiusharjasta hiuksia muistoksi. Onkohan Janilla vielä ne tallessa? Mehän kokeilimme myös Cooperin vaatteita, muun muassa kuuluisaa liekkitakkia, mutta eihän se mennyt päällemme.

Kun Bond-elokuvien näyttelijä Timothy Dalton oli yöpynyt Grandissa, kävimme työkavereiden porukalla pyörimässä hänen lakanoissaan ja sanoimme olleemme Bondin kanssa sängyssä.

Sylvester Stallone oli puolestaan heittänyt huoneensa roskikseen lahjaksi saamansa itsestään maalatun taulun ja paperisilppua. Tsekkasin silpun. Niissä oli naisten antamia puhelinnumeroita.

Mysteeriksi jäi huone, joka oli veressä sänkyä ja lattiaa myöten. Huone meni remonttiin, enkä saanut koskaan tietää, mitä siellä oli tapahtunut.

Sinä kesänä sain vahvan kokemuksen siitä, että pärjäsin hyvin töissä ulkomailla. Kielioppia ei tarvita, riittää, että aukaisee suunsa. Päätin tietoisesti puhua ruotsia, meni syteen tai saveen, ja tulin hyvin ymmärretyksi.”

MENETYKSET

”Ero voi olla myös vapautus”

”Olen tunteellinen ja itken herkästi ihan tavallisistakin asioista. Tähän asti suurimman suruni koin parikymppisenä, kun minulle rakas mummi, isäni äiti, kuoli. En mennyt hänen hautajaisiinsa, mikä aiheutti närää isän ja minun välille. Minua ärsytti se, että Viipurista kotoisin oleva mummini asui koko ikänsä Kalliossa, mutta hänet haudattiin Turunläänin Koskelle. Hautapaikka valikoitui Koskeksi siksi, että isäni sisko ja serkkuni asuivat siellä. Näen mummista unia edelleen lähes joka viikko.

Koskelle saapui myös pappani Kalle Kivelän uurna. Hän oli muuttanut Espanjaan 1970-luvun alussa ja perustanut Los Pacosiin Kallen Kaivohuoneen. Olin papan luona useana kesänä. Kun hän kuoli, isä haki tuhkan Espanjasta Suomeen.

Poikani Rori oli kolmevuotias, kun erosimme hänen ravintola-alalla työskentelevän isänsä kanssa. Ihmissuhteen loppu on aina omalla tavallaan menetys, mutta ero oli minulle myös vapautus.

Minusta tuli parempi äiti erottuani. Olin kasvanut ihmisenä eri suuntaan kuin mitä olin parisuhteen alussa. Sain tilaa tehdä omia juttujani ja tilaa hengittää. Kukaan ei enää kyseenalaistanut juttujani ja nautin siitä.

Äiti ja poika. ”Rori on tässä 4-vuotias. Koska olen intuitiotyyppi, tiesin jo raskauden alkuvaiheessa, että saan punatukkaisen pojan.”

Olin jo valmistunut kokiksi Perhon ravintolakoulusta ja käynyt Roihuvuoren ammattikoulussa esimieskoulun. Pääsin myös keittiömestarikoulutukseen, mutta en mennyt sinne. Aloin opiskella Stadian Ammattikorkeakoulussa teatteri-ilmaisun ohjaajaksi. Ohjaaminen ja käsikirjoittaminen olivat juuri sitä, mitä halusin silloin eniten tehdä.”

ÄITIYS

”Kotiäitinä olisin voinut huonosti”

”Äitiys on kova homma, sillä siinä voi aina tulla vastaan yllätyksiä, joihin ei voi valmistautua. Rori-poikani syntyi heinäkuussa 2002, ja jo elokuussa olin töissä Tampereen Teatterikesässä. Töiden lomassa imetin ja imetin. Nyt naurattaa se, että loppukesästä 2002 mietin alistuneena elämän jatkuvan ikuisesti hikisenä ja maitoa tursuavana.

Vuosi 2002. ”Rori oli syntynyt, äitiyslomasta viis. Treenasimme Nina Hosiasluoman kanssa parrat leuassa tulevaa keikkaamme varten.”

Kun Rori oli kaksivuotias, kysyin, millaista vatsassani oli ollut. Hän vastasi, että pimeää ja märkää. Uskon siihen, että raskausajasta jää lapselle jokin alitajuntainen muisto.

Syksyllä esitin Kulttuuritalolla Valtimoteatterin esityksessä 85-vuotiasta mummoa, ja maito tursui yhä tisseistä. Tiedän, että olisin kotiäitinä voinut huonosti. Siksi olikin hienoa, että Rorin isä jäi sinä syksynä vanhempainvapaalle. Minä riensin Kulttuuritalon harjoituksista imettämään kotiin ja takaisin näyttämölle.

Äitinä kuulemma soittelen liikaa, hössötän liikaa ja puutun kaikkeen liikaa. Rori on nykyään abiturientti, ja meillä on hyvät välit. On tärkeää, että voimme puhua kaikesta maan ja taivaan välillä. Välillä ihastelen, miten minusta on voinut putkahtaa maailmaan niin hieno tyyppi kuin Rori.”

KESKI-IKÄ

”Enää ei pääse nuoruuden fiilikseen”

”Olen aina ollut innokas juhlimaan syntymäpäiviäni. Kun täytin viisikymmentä vuotta, päätin, että enpäs pidäkään mitään juhlia. Ehkä olen matkoilla, kuten takavuosien syntymäpäiväilmoituksissa usein luki. Yllättäen viisikymppisistäni tulikin elämäni käsittämättömämpiä päiviä.

Miesystäväni Sauli sanoi syntymäpäivän aamuna, että mennään nyt kuitenkin yhdessä syömään. Hätäilin, että olen illalla luvannut tavata muutamaa naisystävääni, joiden kanssa oli tarkoitus mennä ottamaan muutamat skumpat. Minut vietiin kuitenkin kampaajalle ja baariin, sieltä taksilla Lapinlahden mielisairaalaan, jossa yhdellä kuvataiteilijaystävälläni on työhuone. Olin jo aika hermona, minua suututti älyttömästi, kun en tiennyt mitä on tekeillä.

Postilaatikkoäidit. ”Kätevä emäntä pureutuu suomalaisen naisen ytimeen: urantekoon, perheenpyörittämiseen, bilettämiseen ja hormonimyrskyihin. Kuvassa Annu Valonen, minä ja Maria Sid.”

Lapinlahden pihalla oli vastassa ystäväjoukko pukeutuneina sairaanhoitajiksi ja lääkäreiksi. Minulta mitattiin verenpaine ja pulssi. Kun menimme sisälle, verhon takaa paljastui, miten isot yllätysjuhlat minulle oli järjestetty. Tunnevyöry velloi lävitseni. Olin samaan aikaan onnellinen ja vihainen, itkin ilosta ja kiukusta. Ilta ja yö olivat uskomattomat, ja juhlaohjelmassa oli bingoa, burleskia, lempihommaani dragia ja diskoa aamuneljään asti.

Tässä iässä hilupilttuubileistä toipuminen kestää viikon. Enää ei pääse samaan nuoruuden fiilikseen, mutta silti voi olla onnellinen, että se fiilis on joskus koettu.

Olen ruvennut viime aikoina miettimään myös paljon kuolemaa. Se on tullut jotenkin konkreettisemmaksi asiaksi iän myötä. Tässä iässä alkaa ilmetä kaikenlaisia pientä vaivaa, alaselkää voi jomottaa, ja poskiontelotulehdukseni johtuikin hampaasta, joka piti poistaa. Myös omien vanhempien ikääntymisen tajuaminen mietityttää.”

MIES

”Erossaolo tekee yhteisestä ajasta laadukkaampaa”

”Miehet ovat ihania, olen myös näytellyt miehiä!

Rakennusalalla oleva miesystäväni Sauli on kiltti, harkitsevainen ja rauhallinen, kun minä olen tällainen hälläpyörä. Olemme olleet kuusi vuotta kimpassa, mutta emme asu yhdessä. Järjestely sopii meille vallan mainiosti, vaikka aina joku äityy ihmettelemään ratkaisuamme. Vastaan, että minua ei tarvitse pitää koko ajan kädestä kiinni.

Työni ovat sinne ja tänne sinkoamista, joten voimme olla yhdessä viikolla, kun aikataulut sallivat ja aina viikonloppuisin. Yhteinen aika on laadukkaampaa, kun ei pyöritä koko ajan yhdessä. Toisen arkirytmistä tai mielentilasta ei tarvitse välittää samalla tavalla kuin yhdessä asuessa. Jos minulla on huono päivä, saan prosessoida sen itsekseni enkä kuormita sillä Saulia. Ei tarvitse pitää yllä mitään tunnelmaa toiselle.

Miksi meille ihmisille on asetettu normeja, miten pitää elää ja olla? Asua yhdessä, nukkua samassa sängyssä? Vastustan kaikkia asetettuja perusmalleja. Kaikkea voi ja pitää kyseenalaistaa!”

Minna Kivelä

52-vuotias näyttelijä, koomikko, käsikirjoittaja ja ohjaaja.

Parisuhteessa. Poika Rori nuoruudenliitosta.

Keväällä ilmestyy Hulluja satuja -kirja Paula Norosen ja kuvittaja Aiju Salmisen kanssa.

Radio Playssa kuunneltavissa Minnan ja Paulan kirjoittamat ja näyttelemät Lasten sadut.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?