Ella Kanninen eli lapsena kahdestaan kylpylänjohtajaäitinsä kanssa: ”Koulun jälkeen lämmitin ylijäämäruokia ja söin oikeastaan aina yksin, koska äiti oli töissä” - Ihmiset & suhteet - Ilta-Sanomat

Ella Kanninen eli lapsena kahdestaan kylpylänjohtajaäitinsä kanssa: ”Koulun jälkeen lämmitin ylijäämäruokia ja söin oikeastaan aina yksin, koska äiti oli töissä”

Kokkaaminen aiheutti aiemmin Ella Kanniselle stressiä, sittemmin siitä tuli rentoutumiskeino. Muutos vaati aikaa ja italialaisen anopin ohjausta.

”Täällä Suomessakin syömästämme ruoasta 80 prosenttia on tyypillistä italialaista ja vain 20 prosenttia suomalaista”, Ella Kanninen sanoo.­

17.1. 7:00

Musta Pippi-kissa naukuu vieraat tervetulleiksi ennen kuin sujahtaa pihalle metsästämään myyriä. Sen kaveri Kikki lymyää tuolillaan Ella Kannisen, 46, ruokapöydän alla. Löytökissat ovat matkanneet perheen mukana Vantaan ja Toscanan väliä siitä asti, kun Ella puolisonsa Valerion ja kahden lapsensa kanssa muutti Suomeen loppukesästä 2018.

Vaikka arki on nyt täällä, Italian-kodissa käydään aina kun mahdollista. Matkan lähetessä kukin perheestä kertoo, mitä aikoo ensimmäisenä toisessa maassa syödä: ­joku tilaa lähitrattoriasta villisikapataa, joku pyytää nonnalta eli isoäidiltä kotitekoisia herkkuja.

– Täälläkin syömästämme ruoasta 80 prosenttia on tyypillistä italialaista ja vain 20 prosenttia suomalaista. En ole koskaan opetellut tekemään nakkikastiketta tai siskonmakkarakeittoa. Ne ovat äitini bravuureja ja pojat rakastavat niitä, Ella sanoo.

Ollaan sitten Suomessa tai Italiassa, perhe kokoontuu aina saman pöydän ääreen italialaiseen tapaan lounaalle yhdeltä ja päivälliselle iltakahdeksalta. Joinakin iltoina Leonardo, 13, ja Raffaele, 9, ilmoittavat jo syöneensä kavereiden kanssa Hesburgerissa.

– Hampurilaisravintolassa syöminen on lisääntynyt pojillamme eksponentiaalisesti. Toscanan maaseudulla ei ole pikaruokaloita, mutta täällä Hese on koulumatkan varrella, ja varsinkin alussa he olivat siitä ihan tohkeissaan. Välillä on pitänyt puuttunut siihen, ettei hampurilaisella käytäisi niin usein. Kerran kuukaudessakin on jo paljon.

Muuten Ellan perhe on syönyt ravintoloissa aiempaa harvemmin, ja Ella kaipaa yhteisiä illanviettoja, joille täällä tuntuu nyt olevan heikosti aikaa. Hän haluaisi myös useammin kokeilla uusia makuja Suomen ravintoloissa, mutta huomattavasti korkeampi hintataso yllätti paluumuuttajan.

– Italiassa elämämme on sosiaalisempaa ja syömme useammin ulkona, kavereiden luona tai kutsumme heitä meille. Suomessa perheet ovat enemmän keskenään.

Hus, turhat paineet!

Ellalla on joustava elämänasenne:

– En suhtaudu mihinkään ehdottomasti – paitsi turkistarhaukseen.

Letkeys näkyy myös ruoka-asioissa: Ella ei pode tunnontuskia, jos lounas joskus jää syömättä, ruoanlaitto kiireisissä työrupeamissa kaatuu miehen harteille tai kotona toisinaan syödään valmisruokaa.

– En halua stressata sitä, että en ole koko ajan se täydellinen äiti laittamassa pöperöitä. En voi ratketa joka suuntaan.

Ella Kannisen perheen tapaan myös Kikki-kissa kulkee kahden kodin väliä, Vantaalla ja Toscanassa.­

Ruokavaliovillityksiä Ella ei ymmärrä. Hän uskoo ­ihmisen voivan hyvin kuuntelemalla kehoaan.

– Luoja paratkoon, jos jompikumpi lapsistani sanoisi alkavansa laihduttaa tai seurata jotain dieettiä. Olisin ­todella huolissani. Toivon sydämestäni, että heidän suhtautumisensa ruokaan säilyy tällaisena kuin nyt. Että ruoka on jatkossakin luonnollinen osa elämää.

Ajan mittaan ruoanlaitosta on tullut Ellalle rentoutumiskeino. Toista oli parikymppisenä. Kun Ella muutti Italiaan opiskelemaan, kokkaaminen ei kiinnostanut pätkääkään, ennemminkin se aiheutti stressiä.

– Tajusin, että kaikki opiskelukaverini osasivat kokata, mutta minä en.

Ellan vanhemmat olivat eronneet tytön ollessa yhdeksänvuotias, ja Ella oli asunut lapsuutensa kaksin äitinsä kanssa. Kylpylänjohtajana äiti teki paljon töitä, ei ehtinyt panostaa ruoanlaittoon eikä varsinaisesti nauttinut siitä. Silti hän aina kokkasi jotain: spagettia jauhelihakastikkeella, kalapuikkoja, lihapullia, sen sellaista.

– Meillä ei panostettu ruoka-aikoihin, raaka-aineisiin tai ylipäänsä syömiseen. Koulun jälkeen lämmitin ylijäämäruokia ja söin oikeastaan aina yksin, koska äiti oli töissä.

Italiassa ruoanlaittoa oli kuitenkin pakko opetella. ­Ensimmäiset yritykset kokata tulevalle aviopuolisolle olivat Ellan sanoin huteria ja hirveitä. Valmiina ostetut jauhelihapihvit olivat niin kumisia, että pomppasivat pannulta kohti kattoa.

– Valerio tuskin tiesi, mitä ne olivat, mutta mietti, että nyt syödään, koska olin nähnyt kaiken sen vaivan. Tieni hänen sydämeensä ei todellakaan kulkenut vatsan kautta, Ella nauraa.

Vähitellen Ella alkoi innostua ruuanlaitosta ja oppi sitä anoppinsa sekä italialaisten ystäviensä avulla.

– Anoppini ei ole koskaan nostellut kulmiaan sille, ettei suomalainen miniä osaa laittaa ruokaa. Hyvin viisaana ­ihmisenä hän on tajunnut kehitystarpeeni ja elegantisti kertonut, että tämän minä teen näin ja tuon voi tehdä noin.

Toscanassa torilta, Suomessa marketista

Nyt Ellan haaveissa siintää huoneen kokoinen tupakeittiö, jossa olisi paljon laskutilaa, tuplajääkaappi ja viinicoolerit. Silmät loistavat hänen puhuessaan makumuistoistaan, ruoan pientuottajista ja raaka-aineiden laadusta.

Ella miettii arjessaan yhä enemmän myös ruokaan liittyviä ekologisia kysymyksiä. Kotona hävikki minimoidaan kokkaamalla vain sen verran kuin maistuu. Perheessä on aina syöty kasvis- ja kalapainotteisesti, ja siitä on tullut yhä tärkeämpää. Lihan Ella ostaa mieluiten luomuna ja korkealaatuisena.

– Yhdessä syöminen on paitsi sosiaalinen hetki, mutta lapsille on tärkeää opettaa myös, että ruokaa kunnioitetaan rauhoittumalla sen ääreen.

Toscanassa Ella hankkii raaka-aineet torilta suoraan tuottajilta. Yhdelle kojulle jonotetaan niin pitkään, että vierailevat suomalaisystävät ehtivät kiertää koko runsaan torialueen Ellan odottaessa vuoroaan. Ostoksissa ei ole kyse vain muutamasta parmesaanipalasta, vaan ennen kaikkea sosiaalisesta tapahtumasta. Tuttujen kauppiaiden kanssa vaihdetaan kuulumiset ja välillä uppoudutaan pitkiin keskusteluihin tuotteiden historiasta.

Suomessa Ella usein turvautuu markettien valmiiksi pakattuihin juustoihin ja lihoihin. Toissa kesänä, anopin käydessä, jauheliha kuitenkin ostettiin palvelutiskiltä. Silloin kauppiaan tarttuessa lihakönttiin, anoppi huomasi sen tummentuneen aavistuksen alapuolelta. Ella joutui tulkiksi keskusteluun, jossa anoppi ei kelpuuttanut moista, ja kauppias selitti, että kyse oli vain reaktiosta ilman kanssa. Tilannetajuinen kauppias lopulta jauhoi palasta sopivan määrän italialaiselle asiakkaalleen.

– Kun kerroin tapauksesta miehelleni, hän vähän päivitteli äitiään. Sen verran mieheni on jo oppinut suomalaisille tavoille.

Ellan perheessä syödään kasvis- ja kalapainotteisesti.­

Täydennä lause

Jääkaapissani on aina...

parmesaania, viiniä, Oltermanni-juustoa ja sitruunaa. Lapset rakastavat Oltermannia, ja mieheni puristaa sitruunaa joka paikkaan, kuten kalan ja lihapullien päälle.

Jääkaapistani et löydä...

pikkelssiä – etikkasäilötyt kurpitsanpalat ovat yök! Et liioin löydä läskiä, koska en osaa valmistaa siitä mitään herkkua.

Italiassa kotiseutuni tyypillinen herkku on…

esimerkiksi ribollita. Se on sakea ja pitkään haudutettu vihanneskeitto, jossa on erilaisia kasviksia kesäkurpitsasta tomaatteihin. Se on hyvää talviruokaa.

Oudoin asia, jota olen maistanut…

on lehmän verkkomahasta valmistettu trippa. Se on lampaantaljalta näyttävän verkkomahan ohuita valkoisia suikaleita haudutettuna tomaattikastikkeessa. Trippa on hirveää ja suutuntuma on epämiellyttävä, mutta se on suuri paikallisherkku, jota ei saisi arvostella.

En ikinä söisi…

koiraa tai mitään Kiinan hirveiden villieläintorien eläimiä – ikinä! En myöskään söisi karhua tai mitään, mihin liittyy voimaeläimen tai lemmikin leima.

Ruokaostokseni teen aina...

päivän tarpeen mukaan impulsiivisesti. Se on huono tapa, jossa minulla olisi petrattavaa. Ostokset pitäisi tehdä suunnitellusti ja keskitetysti.

Kun haluan syödä hyvin…

menen Toscanan-kotimme lähitrattoriaan. Siellä minuun laskeutuu suunnaton rauha ja onnellisuus. Paolon rakkaudella tekemään ruokaan kulminoituu, millaisen olon ruoka voi parhaimmillaan tuottaa. Se ei vain täytä vatsaa, vaan saa olemassaolon tuntumaan tärkeältä.

Ella Kanninen

46-vuotias toimittaja, juontaja on kotoisin Nummelasta.

Naimisissa italialaisen avaruusinsinööri Valerio Chincan kanssa, kaksi lasta. Kodit Vantaalla ja Toscanassa.

Tehnyt italialaisesta kulttuurista useita tv-ohjelmia ja kirjoja, joista uusin, Minun Italiani (Tammi), ilmestyi syksyllä.

Juontaa Puoli seitsemän -ohjelmaa Mikko Kekäläisen kanssa.

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?