Hannele Lauri paljastaa kauneussalaisuutensa – otti Janne Katajan vinkistä vaarin - Ihmiset & suhteet - Ilta-Sanomat

Hannele Lauri paljastaa kauneussalaisuutensa – otti Janne Katajan vinkistä vaarin

Tekoripset ja vaalea huulipuna ovat osa Hannele Lauria. Viileät naisidolit muokkasivat nuoren näyttelijän tyyliä ja tartuttivat tupakanpolton.

Hannele kertoo, että hänen meikkaustyylinsä on pysynyt aika lailla samanlaisena opiskeluajoista.­

16.1. 7:00

Viileät ja ylvään näköiset naiset ovat aina ­olleet näyttelijä Hannele Laurin idoleita. Upseeriperheessä kasvaneen Hannelen ensimmäinen naisihanne oli näyttelijä Ursula Andress. Hannele laittoi teini-ikäisenä hiuksensa samalla tavalla kuin Bond-tyttö, kunnes Claude Chabrolin elokuvista löytyi seuraava kauneusidoli, näyttelijä Stéphane Audran.

– Jälkimmäistä syytän siitä, että aloin polttaa tupakkaa. Naisen habitus oli niin mieletön, että halusin olla kuin hän. Näyttelijänä Audran ei tosin tainnut olla kaksinen, Hannele nauraa nyt.

Hannelen ura alkoi jo Teatterikoulun aikana 1970-luvulla, ja siitä lähtien Hannele on ollut tuttu näky teattereissa ja televisiossa. Nytkin kalenteri on täynnä: keväällä hänet nähdään ainakin sarjoissa Syke ja Ei Haukku haavaa tee. Hannelen ­ensimmäisen elokuvapääosan ensi-ilta tammikuulle ­aiotussa 70 on vain numero -filmissä siirtyi ensi syksylle.

Kun julkisuudessa on viettänyt lähes koko aikuisikänsä, on saanut tottua siihen, että myös ulkonäköä perataan usein. Hannele sanookin ammattiinsa kuuluvan, että muiden silmissä hän on julkinen eläin, jota ruoditaan mennen tullen. Tosin yksi huhu on nyt syytä oikoa.

– Ihmisillä on kummallinen käsitys, että ravaisin jatkuvasti kauneusoperaatioissa. Kävin Tallinnassa 19 vuotta sitten nostattamassa poskipääni, ja silmäluomet on operoitu aikoinaan. Voi helvetti, kun ihmiset tietäis! Leikkaukset maksavat, ja toipumiseen menee aikaa. En minä ehdi sellaisissa ravata.

Kun uuden elokuvan mainoskuvia oli somessa epäilty 20 vuotta vanhoiksi, Hannele otti kommentin ”idioottikohteliaisuutena”. Vain harvoin hän käy lukemassa keskusteluja itsestään.

– Joskus on tehnyt mieli vastata, ­että laitapa kuule oma kuvasi minulle arvosteltavaksi, täältä kyllä pesee!

Hannele löysi tyylinsä jo nuorena. ”Olen ikuinen esteetikko.”­

Hannelen meikkaustyyli on pysynyt melko samanlaisena opiskeluajoista. Olo tuntuu omimmalta, kun silmissä on rajaukset sekä tekoripset, ja huulilla jo tavaramerkiksi muodostunut vaalea puna. Meikkaustaidot eivät ole päässeet hirveästi jalostumaan, kun kuvauksissa meikin yleensä tekee ammattilainen.

– Kuvataiteilijapoikani Tomi aina nauraa, että kun meikkaan itseni, yksi viiva menee tuonne ja toinen tänne. Vääntelen kuulemma naamaani niin paljon, että se on ihan sama.

Kauneusniksini…

”Vaalea huulipuna on kestosuosikkini! Merkkiä en edes tiedä, mutta puna maksaa Citymarketissa 3,90 €. Piirrän ylähuulen aina vähän yli, huulista saa siten isomman näköiset. Aurinkoa karttelen parhaani mukaan. Ei tulisi mieleenkään mennä käräyttämään ihoa rannalle.”

Kauneussalaisuuteni…

”Minulla on aina laadukkaat ihonhoitotuotteet. Nyt käytän Diego dalla Palma -sarjaa, jota Janne Kataja suositteli Keihäsmatkojen kuvauksissa kuivan couperosaihoni hoitoon. Mielestäni ihoni on ikäisekseni hyvän­näköinen ja siinä tuotteilla on iso rooli. Syön myös kattavasti vitamiineja, ja eron kyllä huomaa, jos jätän syömättä. Kun päivät venyvät kuvauksissa, syöminen on välillä mitä sattuu, mutta D-vitamiinia en koskaan unohda ottaa.

Olen ikuinen esteetikko ja, ikävä kyllä, nuoruus on mennyttä. Yritän kuitenkin pitää lookini. Vaikka kuinka puhutaan sisäisestä kauneudesta, tykkään, kun ihminen on huolitellun näköinen itseään ja muita varten.”

Paheeni…

”Muita en keksi, mutta tupakka on ainainen paheeni ja se on kyllä todella paha. Olen tietoisesti vähentänyt polttamista, mutta aamukahvi ja tupakka vain sopivat yhteen. Töissä en ehdi polttaa, joskus jätän savukkeen sytyttämättä ja otan nikotiinipurkan. Toivon pystyväni lopettamaan kokonaan.”

Tuhlaan…

”Hoitoihin ja tuotteisiin, mutta en kuitenkaan kauheasti. Nuorempana tuli osteltua vaatteita, käsilaukkuja ja meikkejä, joita en edes käyttänyt. Nyt minut meikataan töissä, enkä hirveästi muualla käy. Kälkätän mieluummin puhelimessa. Ensi-illoissani voin käydä kääntymässä, mutta en jää katsomaan elokuvaa.”

Kauneinta minussa…

”Jos jotain pitää valita, valitsen silmät. Ilman tekoripsiä oloni on alaston. Jos oikein alkaa miettiä, niin aina sitä on johonkin tyytymätön: nenä esimerkiksi voisi olla erilainen. En silti suostuisi leikkauksiin, en haluaisi olla eri näköinen.”

Aion…

”Kunhan ehdin, menen taas kasvojen happihoitoon. En aiemmin hoidattanut ihoani, mutta viimeistään tässä iässä pitää aloittaa. Kun työrumba helpottaa, aion kokeilla sähköhoitoa, jonka luvataan kiristävän leukapieliä.”

Toivoisin, että…

”Ihmiset löytäisivät paremmin kosmetologien tekemät hoitolahoidot. Menetelmät ovat kehittyneet niin huimasti, että näkyviä tuloksia voi saada aikaan ilman veistä. Täyteaineet näyttävät harvoilla hyviltä.”

Hannele Lauri

68-vuotias elokuva-, tv- ja teatterinäyttelijä syntyi Tampereella ja asuu Nurmijärvellä koiransa Nancyn kanssa.

Kahden aikuisen pojan äiti on ollut naimisissa kahdesti.

Palkittu Kultaisella Venlalla sekä Betoni-Jussilla.

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?